Anteeksi jo etukäteen että puran tunteitani, mutta alkoi taas ahdistamaan tämä hyvän äidin määritelmä.
Lueskelin uusinta kaks plussaa ja siellä oli kyselty iseiltä miksi se oma vaimo on paras äiti. Taas törmäsin näihin vakioihin: Hyvä äiti on kotona lapsen kanssa vähintään 3 vuotta. Hyvä äiti täysimettää 6kk eikä ole sinä aikana erossa lapsesta hetkeäkään, edes kauppareissun ajan. Hyvä äiti tietää automaattisesti miten pukea lapsen ja saako se tarpeeksi ruokaa eikä tarvitse kysellä sitä keneltäkään muulta. Sitten on vielä semmoisia juttuja joista on kaksi eri kuppikuntaa. Oli siis ihan sama mitä tekee, niin suututtaa toisen puolen -> on siis jokatapauksessa huono äiti.
Oikein pistää kiukuttamaan! Itse menin töihin kun äitiyslomani loppui. Eräs tuttu taas moralisoi että hän ei voi pistää lastaan vielä hoitoon. Silti marisee asiasta joka viikko kun joutuu lapsen kanssa olemaan kahdestaan kotona ja joka viikonloppu lapsi on isovanhemmillaan hoidossa, koska täytyy päästä rentoutumaan rankan viikon jälkeen. Sitten puolustelee sitä sillä että on se lapsen hyvä olla hoidossa, että tottuu muihinkin ihmisiin.
En nyt halua valittaa että tämä tuttuni olisi huono äiti vaan todeta sen että kukaan meistä ei ole täydellinen. Täydellinen äiti ei ole muutakuin äiti. Hän ei voi olla vaimo eikä nainen. Kuinka kauan täydellinen äiti jaksaisi?
Elämä on täynnä kompromisseja. Kaikkia ei voi miellyttää. Lasten kasvatus on yksi niistä hankalimmista asioista ja eniten neuvoja tulee niiltä joilla ei ole lapsia.
Anteeksi siis vielä kerran, mutta olo oli vaan semmoinen että oli pakko saada asia puetuksi sanoiksi.
Lueskelin uusinta kaks plussaa ja siellä oli kyselty iseiltä miksi se oma vaimo on paras äiti. Taas törmäsin näihin vakioihin: Hyvä äiti on kotona lapsen kanssa vähintään 3 vuotta. Hyvä äiti täysimettää 6kk eikä ole sinä aikana erossa lapsesta hetkeäkään, edes kauppareissun ajan. Hyvä äiti tietää automaattisesti miten pukea lapsen ja saako se tarpeeksi ruokaa eikä tarvitse kysellä sitä keneltäkään muulta. Sitten on vielä semmoisia juttuja joista on kaksi eri kuppikuntaa. Oli siis ihan sama mitä tekee, niin suututtaa toisen puolen -> on siis jokatapauksessa huono äiti.
Oikein pistää kiukuttamaan! Itse menin töihin kun äitiyslomani loppui. Eräs tuttu taas moralisoi että hän ei voi pistää lastaan vielä hoitoon. Silti marisee asiasta joka viikko kun joutuu lapsen kanssa olemaan kahdestaan kotona ja joka viikonloppu lapsi on isovanhemmillaan hoidossa, koska täytyy päästä rentoutumaan rankan viikon jälkeen. Sitten puolustelee sitä sillä että on se lapsen hyvä olla hoidossa, että tottuu muihinkin ihmisiin.
En nyt halua valittaa että tämä tuttuni olisi huono äiti vaan todeta sen että kukaan meistä ei ole täydellinen. Täydellinen äiti ei ole muutakuin äiti. Hän ei voi olla vaimo eikä nainen. Kuinka kauan täydellinen äiti jaksaisi?
Elämä on täynnä kompromisseja. Kaikkia ei voi miellyttää. Lasten kasvatus on yksi niistä hankalimmista asioista ja eniten neuvoja tulee niiltä joilla ei ole lapsia.
Anteeksi siis vielä kerran, mutta olo oli vaan semmoinen että oli pakko saada asia puetuksi sanoiksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pata kattilaa soimaa, kummankin kylki musta. Tosiaan tuntuu että moralisointia tulee eniten henkilöiltä jotka jossain toisessa asiassa toimii "huonommin". Eli omatunto soimaa omasta riittämättömyydestään ja sitä huonoa oloa sitten jakaa muille. Sillä sitten voi pönkittää omaa itsetuntoa ja loistaa kuinka hyvä äiti onkaan, siinä tietyssä asiassa...
kuitenkin omasta mielestäni tiedän siitä huolimatta jotakin ja jokaisellahan saa olla oma mielipide asioista. Neuvomaan en silti ala ketään. Jokainen tekee itse omat päätöksensä.
On totta, että nykyään yritetään median voimalla iskostaa ihmisten päähän, millainen on esim. hyvä äiti/isä, millaista on hyvä seksi jne. Itse en sellaisista piittaa, teen niinkuin itse haluan ja niinkuin minusta itsestäni tuntuu hyvältä ja oikealta. En ota sellaisista itselleni turhia ylimääräisiä paineita. Äitiydessä on varmaan sama juttu. Sinä olet paras äiti lapsellesi/lapsillesi ja se mikä sopii sinulle/teille, ei välttämättä sovi toiselle. Täydellistä vanhemmuutta kun ei ole olemassa, kukaan meistä ei ole sellaista kokenut. Virheitä tekee jokainen, niistä sitten otetaan opiksi seuraavaa kertaa varten.
Ja epäilen muuten sitä, että tuoreet äidit/isät tietää heti kaiken " tuost noin ". Aina on käytetty hyväksi vanhemman sukupolven neuvoja ... tosin ei aina ihan suoraan, vaan räätälöiden omalle perheelle sopiviin muotoihin. Kukaan ei ole seppä syntyissään :) ...
Hyvää kesän alkua sinulle !!!!
Juu ei minuakaan yleensä nuo mielipiteet ole haitannut. Nyt taitaa vaan olla niin rikki olo viikonlopun jälkeen. Oltiin viettämässä mökkiviikonloppua ekaa kertaa sen jälkeen kun poika oppi kävelemään. Ehkä hyvänä äitinä se olisi pitänyt mennä niin kuin vettä vaan. Ehkä tuo minun valitus johtui juuri siitä kun en tuntenut juuri nyt olevani hyvä äiti.
Ongelma mökillä ei ollut niinkään pojan käytös vaan ehkä ne tilat. Vaipan vaihto ja pyllypesu olivat tosi hankalat suorittaa, kun ei ollut tilat suunniteltu siihen. Oma selkä rasittuu tosi helposti ja vielä kun ei saanut paljon apuja mieheltä, niin soppa oli valmis. Vastuu pojan vahtimisestakin oli pelkästään mulla (lähellä oli jyrkänne, joten vahtia piti koko ajan). Mies vain kittasi kaljaa ja kävi kalassa... Jos olisin ollut täydellinen äiti niin ehkä olisin jaksanut tuonkin ilman mitään ongelmia. Nyt vaan väsyttää. Ensin kun selkä vääränä koko viikonlopun juoksee, niin se vaan veti olon täysin maihin kun luin sen kaks plussan jutun. Ihmisiä ne äiditkin vaan ovat eivätkä kaikkea kestä...
kaikkein " vaikeimmillaan " ... lapsen opittua kävelemään vanhemmilla pitäisi olla silmät selässäkin :). Lapsillahan riittää sitä energiaa, vaikka muille jakaa ja ovat hyvin ehtiväisiä ( sisarellani on 4-vuotias tyttö ja 1½-vuotias poika ). Auttaisiko, jos puhuisitte miehesi kanssa vastuun jakamisesta ? On kohtuutonta vaatia sinulta kaiken työn tekemistä, joka liittyy lastenhoitoon. Isäkin on ollut lasta tekemässä, joten vastuu hoidosta on puoliksi myös hänen. No, nyt menee neuvomisen puolelle ... anteeksi !
Silloin, kun me olimme pieniä ... minä, pari vuotta nuorempi veljeni ja kymmenen vuotta nuorempi sisareni, niin meillä isä otti ihan yhtä suuren vastuun meidän hoitamisesta kuin äitimmekin. Äidin mukaan isä ei edes antanut hänen paljon edes siivota raskausaikoinaan, saatikka että olisi mitään raskasta työtä joutunut tekemään. Ollessamme pieniä, meitä ei tarvinnut viedä koskaan hoitoon. Kun isä tuli töistä, lähti äiti töihin. Isän kanssa tehtiin aina kaikkea mukavaa, käytiin eväsretkillä kesäisin ja tehtiin kaikkea muuta mukavaa. Isä teki yleensä ruoat ja paljon muutakin kotitöitä. Se oli kuitenkin vielä sitä aikaa, kun isät ei paljon lasten hoitoon osallistuneet. Äiti on siis ollut onnekas ... ja isä on aina pitänyt, kuin kukkaa kämmenellä. Toki heillä on omat erimielisyytensäkin ollut ja on, mutta niinhän jokaisessa perheessä on ... ei mitään liian vakavaa.
Joo, poika on aika meneväinen tällä hetkellä. Ulkona ollessaan hän huomaa että uutta ja ihmeellistä on äärettömästi jota sitten tietenkin täytyy tutkia. Suljetussa tilassa sisällä ympäristön tutkimisen jälkeen voidaan keskittyä leluihin. Ulkona ei ympäristöä ehdi mitenkään kokonaisuudessa tutkia joten lelut ovat toisarvoisia. Onneksi oli matkasänky mukana jonka siirsin päivisin ulos. Ilman sitä en olisi voinut syödä tai korjata vaipan vaihdon jälkeen jälkiäni. Lapsettoman kaveripariskunnan mökillä kun olimme, niin piti olla extra-tarkka jotta saisimme ehkä kutsun uudelleenkin. Voi olla että en jaksaisi mennä vaikka kutsu tulisikin...
Tuo vastuunjako on aika hankala juttu. Mies hoitaa taloutta, siis siivoaa jne, ihan hyvin. siinä ei ole mitään valittamista, mutta hankaluus on juuri pojan hoidossa. Yleisesti hän auttaa jos pyytää, mutta aina täytyy erikseen pyytää. Jos esim. tietokoneella on joku pahasti kesken niin sitten hän sanoo että ei ehdi. Äitihän ei voi näin sanoa. Perimäinen vastuu jää siis aina mulle. Vaikka itsellä olisi kuinka kova nälkä tai vessahätä, niin lapsi on etusijalla. Siinä vaiheessa tietokone ja telkkari jäävät auttamatta taka-alalle.
Joskus kun poika kakkasi vaippaansa kysyin mieheltä jos voisi vaihtaa vaipan. Hän sanoi ettei ehdi. Itselläni oli silloin juuri ruoka kesken. Kysyin että antaisiko hän pojan sitten vaan olla kakkavaipassaan. Vastauksena kuului, että hänen puolesta saa olla jos mä en asialle mitään tee. Siinä sitten jäi taas ruoka jäähtymään ja menin itse vaihtamaan vaipan.
Vastuullani on siis pojan tavaroiden pakkaus mukaan, ruuan riittävyys ym. Varmaan näin on muissakin perheissä. Jonkun on otettava se perimmäinen vastuu. Muuten asioita unohtuu matkasta tai sitten tulee liikaa. Se vaan että voisi se mies olla hieman oma-aloitteisempi ja kysyä että voiko auttaa jossakin. Aiemmin se ei ole niin paljon haitannut kun olemme olleet enimmäkseen kotioloissa, mutta tämä mökkireissu kyllä avasi silmät. Täytyy tosiaan jutella asiasta miehen kanssa. Se vaan että miten asiasta puhuisi niin ettei mies ota nokkiinsa ja suutu niin että lopettaa auttamisen kokonaan?
Silloin kun menin töihin niin mies jäi vielä pariksi viikoksi isyysvapaalle kotiin. Silloin päivisin hän otti sen perimäisen vastuun. Pakkohan se oli, kun en ollut paikalla. Sitten taas kun tulin töistä kotiin, niin vastuu siirtyi kyllä mulle... joka aamu ennen töihin lähtöä laitoin pojalle ruuat valmiiksi ja selostuksen mitä piti mihinkin aikaan syödä. Voi että jos saisi edes joskus rentoutua niin ettei tarvitse suunnitella asioita.
Nyt tää taitaa kuulostaa siltä niinkuin katuisin sitä että olen lapsia päättänyt "hankkia". Ei nyt sentään. Olen iloinnut jokaisesta kehitysaskeleesta mitä poika on tehnyt ja vieläkin pojan hymy saa sydämen sulamaan vaikka olisi kuinka huonolla päällä. Se vaan että tällaisen viikonlopun jälkeen on takki niin tyhjä että tekisi mieli jäädä sängyn pohjalle nyhjöttämään.
Meilläkin on yksi lapsi, ja mies ottaa osaa lapsen hoitoon kun suoraan sanon, mitä hänen haluan tekevän. Oma-aloitteisuutta on tosi vähän, tosin nyt jo 2-v tytön kanssa osaa leikkiä ihan ilman minua, mutta sitten nämä hoitotoimenpiteet tahtoo jäädä minun varaani. Useamman kerran ollaan asiasta keskusteltu, ja silloin asiat muuttuu vähäksi aikaa. Tosin useaan kertaan pitänee vielä jutella, jotta muutoksesta tulisi pysyvä.
Mutta alkuperäiseen asiaan: muista, että hyvä äiti (ja isä) olet, jos rakastat lastasi ja hoidat häntä, mutta myös itseäsi. Ei kannata uhrata itseään täysin, sillä jos omat voimat loppuu, kärsii myös lapsen hoito.
Kannattaa puhua asiasta miehen kanssa, mieluiten silloin kun on itse hyvällä tuulella ja sekään ei haittaa, jos olet vähän voidellut miestäsi :)
Muistan vieläkin lähes 30 vuoden takaa, kun menimme viikoksi ulkosaaristoon lomamökille. Tyttäreni oli n puolitoistavuotias. Vedet kannettiin kaivolta, lämmitettiin sisällä mm pyllynpesuja varten. Ulkona oli sileitä, mereen viettäviä kallioita, soisia notkoja ja muurahaisia!
Mukana oli miehen viisivuotias tyttö edellisestä avioliitosta.
Milloin mies ei ollut kalassa tyttärensä kanssa, hän istuskeli kaljapullon kanssa.
Kun yhteysalus tuli puolessa välissä viikkoa, minä lähdin kotiin. Miten mukavalta tuntui, kun käytössä oli juokseva lämmin vesi, pesukone ja jääkaappi.
Käykääpäs vielä joskus teiniäitien palstalla kurkkaamassa, miten siellä määritellään hyvät ja huonot äidit mm. rahan perusteella. Hyvä äiti on ainoastaan 30 -vuotias, naimisissa oleva, omakotitalon, vakituisen työpaikan ja uskollisen miehen omaava hyvin koulutettu nainen.
Tosiaan. Osan mielestä hyvin koulutettu nainen on vain urakehityksestä kiinnostunut eikä siis ole hyvä äiti, toisaalta pitäisi olla jo ura ja hyvä ammatti. Toisten mielestä pitäisi olla 3 vuotta kotona, toisaalta kotona "lorviminen" yhteiskunnan varoillakaan ei ole hyvä juttu. Ja jotenkin kaikki nämä mielipiteet hyvästä äidistä muuttuvat jossain vaiheessa faktoiksi. Aina kun ei ole jonkin "faktan" mukainen, on huono äiti -> aina on huono äiti tekisitpä vaikka mitä. Ja muutenkin tuntuu niinkuin tämä äitiys olisi kilpailua. Vertailua kuka on parempi tai huonompi äiti. Stereotyyppi äidistä tuoksuu pullalle jne...
Mutta joka tapauksessa itselläni on hyvin nukuttu yö takana eikä asiat harmita yhtään niin paljon kuin eilen. Väsyneenä on vain niin kärttyinen olo että on pakko purkaa sitä jollain lailla. Kiitoksia kaikille kun jaksoitte kestää. Mukavaa kevään/kesän jatkoa!
Kannattaako lukea kaks plussaa? Aika soopalehti... ei liene kovin itsevarmoille ihmisille ne jutut...