TOASin asunnot

Hervannassa

Ok. Eli kuten otsikosta kävi ilmi, kysymykseni aiheena on Tampereen TOASin opiskelija-asunnot Hervannassa.

Olen kuullut niistä aika pahaa juttua. Eritoten juuri äidinsä helmoista irti päässeet teekkarit kuulemma viettävät aika "juhlivaa" elämää. Pitääkö paikkansa Mikontalon p*skakepposet naapureille tai yleisen saunan lauteille?

Juhlia siellä ainakin osataan. Kovat ovat bileet, sen olen huomannut joka ikinen viikonloppu kun kaverilla olen Hervannassa käynyt, siis tarkoitan naapurissa olevia bileitä. Pahimmillaan meteli ja nuorten miesten yleinen teekkaripelleily on sitä tasoa että jopa naapuritalossa oleva toiminta häiritsee.

Minulla on vaimoke muuttamassa tänne piakkoin (kaipaamme rauhallista yhdessäoloa emmekä mitään soluasuntobileitä) ja mietimme isompaan asuntoon muuttamista. Hervannasta saisi halvalla ja turvallisen tuntuisesti TOASilta asuntoja. Mutta jos se meininki on tuollaista (monet ovat varoitelleet minua muutosta) niin taidan pysyä vähän ihmismäisemmillä alueilla. Vapailta markkinoilta kai sitä pitää metsästää. Tulee vähän kalliimmaksi, mutta saa ainakin valita rauhallisemman taloyhtiön.

Kellään kokemuksia tai edes hyvää sanottavaa Hervannan TOAS-kohteista??

4

3063

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teekkari

      Mikontalo nyt on Mikontalo. Seinät on paperia ja sisustus 70-luvulta. Iso talo = isot bileet. Talo menee TOASin sedän mukaan pian remonttiin, niin senkään takia sinne tuskin kannattaa asettua.

      Asun itse Tekniikantorneilla, ja täällä on ollut tosi hiljaista ja rauhallista, joten näitä taloja voin ainakin suositella. Musiikkia on kuulunut täsmälleen yhden kerran: vappuna. Askelia kuuluu harvoin, eli hyvin on äänieristys täällä rakennettu. Makuuhuoneiden ovetkin ovat äänieristäviä. 27,5 neliön yksiössä voi tosin tulla pariskunnalla ahdas olo. En tiedä sitten miten usein torneilta vapautuu koko solu. Mielestäni tornien soluasunto soveltuisi hyvin pariskunnankin asuttavaksi, koska siinä on aika iso tupa.

      Olen kuullut puhuttavan hyvää myös Veijonhovista ja Tuulanhovista, mutta omaa kokemusta ei niistä löydy.

    • Saara

      Mites Lukonmäki? Se on lähellä Hervantaa, melko hyvät yhteydet keskustaan. Itse asun Lukonkruutissa ja olen oikein tyytyväinen. Asunnot ovat melko valoisia ja tilavia. Asuntoja on yksiöistä neliöihin, ja vuokrataso on oikein siedettävä. Kohde on erittäin rauhallinen. Olen asunut täällä puoli vuotta, enkä ole vielä kertaakaan kuullut mitään häiritsevää meteliä.

    • toasilla

      Toas:lla on hervannassa myös hyviä perhekohteita (siis pariskunnille), kuten Veijonhovi ja Veikkolat..itse asunut molemmissa ja rauhallista on.. Mikontalosta nyt huhutaan kaikenmoista, tiedä mikä totta ja mikä ei, muuta ku että kukaan ei halua sielä asua =)

    • TTY:hyn menossa

      onko kellään kokemusta erkkilästä? oon ite kans muuttamassa tampereelle syksyllä enkä tosiaankaan haluais mihinkään bileluolaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6464
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3873
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3250
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      376
      1764
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1013
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      976
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      900
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe