lapsena ja nuorena pahasta koulukiusaamisesta, henkisestä ja fyysisestä (hakattiin lähes päivittäin ja koulussa vain pyöriteltiin peukaloita..). Nyt hänestä on kehkeytynyt epäluuloinen nuori nainen, jonka joka ikinen parisuhde menee mönkään. Haluaisin tyttärelleni parasta, mutta vaikka hän on käynyt terapiassa asiat ovat samalla mallilla. Onko hänen tulevaisuutensa tuhoon tuomittu?
Vanhin tyttäreni
on kärsinyt
3549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos hän sais sellasen mieluisen työn, josta oikeasti nauttii, ja siitä positiivista palautetta, niin auttaishan se tietysti asiaa. Eihän itsetunto saa suoraan olla riippuvainen suorittamisesta ja palautteesta, mutta jos on luonnostaan työteliäs tyyppi, niin toki se kohottaa roimasti itsearvostusta jos muutkin tykkää työn tuloksesta.
Ei tuhoon tuomittu, mutta työtä ja tukea hän vaatii! Ennen kaikkea hänen on opittava pitämään itsestään ja sitä myöden puolustamaan. Vain silloin hän on kykenevä huomaamaan, että hän itse ja myös muut ihmiset voivat olla hyviä.
Epäluuloisuus on hankalaa. Pitäisi saada paljon pieniä kokemuksia reiluista ja oikeudenmukaisista ihmisistä. Ei välttämättä pitkistä, joissa ehtii miettimään "tuossa täytyy olla jotain mätää", vaan lyhyitä ystävällisyyksiä ja toisten huomioimista ja auttamista. Muutamia sanoja, auttava käsi tai hymykin. Hiljalleen ne voivat vähentää epäluuloa niin, että hän on kykynevä luottamaan ihmisiin ja varsinkin näkemään realistisesti kehen kannattaa luottaa. Takaiskut on tietenkin pahasta, mutta niitäkäänilman ei voi elää, joten niihin on totuttava.
Sinähän olet hänen vanhempansa, ja rakastat häntä. Tue häntä viimeiseen asti ja muistuta kuinka tärkeä ja rakas hän sinulle on . Tee vaikka kirja hänelle, johon olet kirjoittanut juttuja ja/tai kerännyt kuvia merkittävistä tapahtumista hänen elämässään. Anna kirja lahjaksi ja kerro kuinka ylpeä olet hänestä (ja hänen niistä hyvistä puolista, joita en tässä tietenkään osaa sanoa). Anna hänen tietää, että olet hänen takanaan, tapahtui mitä tahansa. Se kantaa todella pitkälle. Tiedän sen, koska oman äitini uskomien ja tuki minulle on ollut tärkein voimani.
Teille molemmille oikein ihanaa kevättä!
mielerveys/kriisikeskuksen paikkaa, jonne vois mennä ja missä mahdollisesti ois vertaistuki ryhmä samoista ongelmista kärsiville, kuin mitä tyttärellenne on tapahtunut? Entäs harrastuspuoli, Uskoisin jotta seurakunta nuorten parista löytyisi reilua nuorisoa, niin liikunta, keskustelu kuin monen muunkin harrastuksen kohteita. Kun voisitte löytää vertaistukiryhmän tyttärellenne niin ehkä muiden kaltaistensa kanssa pystyisi puhumaan/työstämään menneitä vaikeita asioita. Eikö edes terapeutti ole ehdottanut jotain tämän tyyppistä apua? Ihmettelen!