Elämä 1

Mun eka novelli Harry Potterin maailmasta, kertoja ei ole Harry Potter :)
***osa 1***
Olen ollut täällä jo pitkään. En enää edes muista kuinka kauan. Olen pienessä tunkkaisessa huoneessa ja minua on kyllä ruokittu ja saan nukkua sängyssä. Oikeastaan minua kohdellaan täällä hieman oudosti, pelokkaasti jopa, mutta olen silti vanki. Syy miksi minua kohdellaan näin paljastuu tarinassani jonka minä kerron. Se tarina kietoutuu lujasti Harry Potteriin ja lordi Voldemortiin. No aloitan vaikka perheestäni.

Isäni oli keksiä, hän keksii asioita joita jästit käyttävät ja muuttaa ne asioiksi joita velhot tarvitseva. Tälläisia ovat mm. luutavarashälytin ja kaikkari.
Äitini ei ole terve. Hän on sellainen "taikaotus", paremman sanan puutteessa, jota kutsutaan haltijaksi.
Kun ajattelee haltijaa, ensimmäiseksi tulee mieleen sininen haltiatar Pinokkiosta.
Täysin väärä kuva. Äidilläni on mustat hiukset vihertävä iho ja syvät kirkkaan siniset silmät.
Niiden silmien valo on sammunut.
Äitini on st.Mungon taika sairaalassa. Pysyvästi.
Ilmeisesti hänen mystiset kykynsä ajoivat hänet mielenhäiriöön, näyt joita hän näkee ovat tulleet hänelle todellisuudeksi.
Kun itse katsoin peilistä ,takaisin minua tuijotti kalpea mustahiuksinen tyttö, jolla on tummanruskeat, melkein mustat silmät.

Asuimme isäni kanssa suomessa, sillä äitini on suomalais-walesilainen ja isällä ja hänellä on, tai oli koti siellä. Isäni oli englantilainen velho.
Nyt kerron päivästä jolloin tämä koko sotku alkoi itää. Se oli päivä jolloin tapasin ensimmäistä kertaa "pojan joka elää".
Sain kutsun "to Hogwarts school of witchcraft and wizardry", eli kuten suomalaiset velhot sitä koulua kutsuivat, Tylypahkan velho- ja noitakouluun. itse olisin halunut käydä Suomessa koulua, sillä kaikki ystäväni asuivat siellä.
Isä kuitenkin halusi minut maailman parhaaseen, (tai niin hän sitä kutsui), noitakouluun. No me pakkasimme ja minä, hontelo 11 vuotias tyttö, jännitin kovin koulun alkamista. Ei Lontoo sinänsä uusi paikka minulle ollut, sillä kävin isän kanssa joka vuosi katsomassa äitiä.

Viistokujalta minulle ostettiin tarvittavat asiat: sauva, kirjoja, noidankattila ja aineksia, sekä kaapuja. Olin kovin kiinostunut lemmikkikaupasta, mutta isä ei antanut minun edes kävellä sisään. Kyselin isältä kaikenlaista "Tylypahkasta", ja hän kertoi lajittelusta, kielletystä metsästä ja hänen lapsuudenystävästään Rubeus Hagridista, joka työskenteli koululla riistanvartiana. Yhtä-äkkiä vastaamme tuli mies, joka minusta pienestä nuoresta tytöstä näytti talon korkouselta ja todella pelottavalta. Sitten isä ja mies tervehtivät erittäin toverillisesti. "Hagrid, mukava nähdä sua", isä sanoi englanniksi , "Tässä on tyttäreni Siiri"
Mies kumartui ja tervehti minua, "Terve, voe että sä näytät nii äeteeltäs! Kurja juttu mitä sille kävi, oli tosi mukava kimma.." Vasta sitten huomasin että miehen vieressä seisoi poika.
"Voi hitto, Peter (isäni nimi), unohdin esitellä sinut tämän nuoren Hr.Potterin" Mies taputti poikaa olalle joka melkein kaatui naamalleen taputuksen voimasta.
Poika oli todella laiha, mustatukkainen ja hänellä oli päällään isot roikkuvat vaatteet, mikä sai pojan näyttämään vieläkin laihemmalta.
Otsassa pojalla oli arpi.. ARPI... "Voi hitto" ajattelin, "Tuohan on helkutin Harry Potter!"
Kättelin häntä ja kysyin alottiko hänkin koulun.
Poika näytti hämmentyneeltä yhtä-äkkisestä kiinnostuksestani häneen, mutta vastasi kyllä. Poika kysyi minulta niin kohteliaasti ja epäsuoran brittimäisesti, joka minua vähän ärsytti, että olenko kenties tullut ulkomailta.
Kerroin hänelle olevani kolmasosa Walesilainen, kolmasosa suomalainen ja kolmasosa englantilainen. Poika hymyili ja luulen että hän sanoi tuntevansa itsensä aika ulkomaalaiseksi täällä. En ole varma sanoiko hän sitä, se oli outo tunne, jota on vaikea selittää. Ikäänkuin aistin hänen sanoneen niin, tai ajattelevan. Olenhan puoliksi haltija.
Hagrid rykäisi ja sanoi että heidän pitäisi jatkaa matkaa.
***
osa 2. Lajitteluni
Viivyin vuotavassa noidankattilassa viikon, ja sitten matkustin junalla Tylypahkaan.
Hagrid souti ekaluokkalaiset koululle järven poikki. En ollut uskoa silmiäni. Linna oli valtava, jämäkkä ja mielestäni aavemmainen.

Olin tavannut tuttavani Neville Longbottomin junassa. Olen tuntenut hänet 1 vuotiaasta saakka. Hänen vanhempansa ovat myös st.Mungon pysyvien ja parantamattomien taikavammojen osastolla. Olen aina pelännyt Nevillen mummoa, mutta Neville on mukava. Luulin että olimme ystäviä, mutta junassa hän näytti välttelevän keskustelua kanssani, eikä tehnyt minkäänlaista katsekontaktia.
Kun astuimme valtavaan aulaan aloin katsella ympärilleni. Näin vähän yli sata hermostunutta poikaa ja tyttöä ja vakavan näköisen, tiukkanutturaisen noidan. Noita esittäytyi professori McGonigleksi (McGarmiwa), ja kehotti meitä siistiytymään. Hän lähti huoneesta hetkeksi ja äkkiä seinän läpi leijaili joukko kiisteleviä aaveita. En saanut selvää vilkkaasta englannista, sillä kielitaitoni olivat Suomessa hieman ruostuneet. Sitten aaveet lähtivät, munkkiaaveen sanottua jotain edessä oleville oppilaille. Sitten edessä oli jotain hälinää, se Harry Potter ja kalpea platinablondi poika kiistelivät. En ehtinyt kuunnella, kun professori Mcgarmiwa, niin kuin häntä päässäni kutsuin, astui huoneeseen ja johdatti meidät suureen ruokasaliin.
Katto oli lumottu tähtitaivaan kaltaiseksi, kuten eräs tuuheatukkainen tyttö minun edessäni totesi. Hän oli kuulemma lukenut tylypahkan historiikin, "Hogwarts, a history".
Äkkiä kaikki hiljenivät, ja vasta sitten huomasin että kaikki vanhemmat oppilaat tuijottivat korokkeella olevaa penkkiä jolle oli asetettu vanha, räsyinen hattu. Sitten hattu alkoi laulaa. Se kertoi neljästä tuvasta ja niiden perustajista. Griffindor (Rohkelikko), slytherin (luihuinen), rawenclaw (korpinkynsi) ja hufflepuf (puuskupuh).
Sitten professori McGarmiwa alkoi luetella nimiä. Yksitellen oppilaat liukenivat penkille ja asettivat hatun päähänsä ja hetkessä tai parissa hattuu huusi tuvan.
Sitten kuulin oman ääneni. sydämmeni tykytti niin kovaa, että pelkäsin sen hyppäävän kurkustani ulos.
Istuin jakkaralle ja hattu alkoi puhumaan, se puhui suomea, joka tuntui aika virkistävältä. "Näin vaikeaa päätä ei tule usein vastaan", se puhui päähäni."Sopisit kaikkiin tupiin erinomaisesti" Sitten se huusi: "Grishencluff!"
Sali hiljeni ja kalpenin. Sitten se huusi "anteeksi Korpinkynsi!"
Huomasin erityisesti vanhan partamiehen, jolla oli erikoiset puolikuunmuotoiset silmälasit, tarkkailevan minua. Yritin olla välittämättä ja juoksin korpinkynnen pöytään.
Minua tervehdittiin lämpimästi, mutta huomasin outoja silmäyksiä ja kuulin supinaa, kun istuin alas.
***
Jatkanko vai onko tämä ihan skeidaa?