Lusikka ja lippauistimet, valmistettu kuparista ja kääntöpuolella "kalakäsi" stanssaus (siis käsi joka pitelee kalaa). Osaisiko joku kertoa valmistajan ja arvion valmistusvuodesta.
Vanhat uistimet
3
2004
Vastaukset
- Näsijärvinen
ruohikkosuojauksella varustettu lusikkauistin, jossa on tuo tunnus. Se on muistaakseni ostettu joskus 80-luvulla. Olen kyllä itsekin kiinnostunut kuulemaan valmistajasta. Ko. uistimella tuli joskus aikoinaan vajaa parikiloinen hauki, mutta ei se kyllä muuten ole kovin paljon uintiaikaa saanut.
- Suinula
Siinä yläpuolella on nyt valmistaja.
Yhtiö on perustettu v.1924 Tampereella,1925 valmistus siirtyi Suinulaan,1929 yhtiö siirtyi kokonaisuudessaan Östringin omistukseen ja yksi yhtiön vieheistä on kuuluisa Östringin korkki,tuota aiemmin oli valmistettu myös kuuluisia ja mainetta niittäneitä lusikkauistimia.
Nykyisin tehdas ei ole toiminnassa mutta on kuitenkin yksi Suomen kuuluisimmista,kuten sen tekemät vieheetkin. - Åbo
Metallinpaljastin löysi pihasta vanhan uistimen n.7cm pitkä 2.5cm leveä, kalan muotoinen, leimassa lukee A.M.Levanen(levänen?) Åbo. Tietäisikö joku lisää, lähinnä tuo ikä kiinostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.913952Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973317Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1252617Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2111980Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201784Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m831715Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä961691- 1101539
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11301- 571202