Mein tilanne on aika erikoinen kaikessa sekaisuudessaan mut toivottavasti saatte selkoa:)
Elikkäs kun tyttömme oli vuoden vanha erosimme lapsen isän eli silloisen avopuolisoni kanssa..(meille jäi yhteishuoltajuus jota sittemmin olen useaan otteeseen kironnut)
Lapsen isä löysi uuden naisen ja ihan läheltäkin sattuipa nainen olemaan veljeni vaimo(olivat kyllä jo eroamassa)veljelläni ja tällä vaimolla oli 2 yhteistä poikaa joista toinen oli minun rakas kummipoikani ja toinen oli muuten tämän lapseni isän kummipoika ja että tämä nyt ei kuulostaisi jo tarpeeksi tyhmältä ovat myös tämä veljeni vaimo ja veljeni meidän lapsen kummeja.
Jotta elämä olisi silloin tuntunut oikein ihanampaakin ihanammalta päättivät he mennä naimisiin tekivät yhteisen lapsen jen..sittenpä en enää jaksanut välittää otin vaan vastaan mitä tuli ku enhän minä voinut sille mitään ja toisaalta ei enää kiinnostanutkaan kun olin jo löytänyt elämäni miehen...luulin ettei ne saa mua enää kilahtamaan mistään MUTTA..veljeni soitti ja sanoi että hänen lapsilleen on vaihdettu tämän minun lapseni isän sukunimi!!!kyllä siitä vaahtosin lapseni isälle ja hän sanoi että kyllähän meinkin tytön nimen vois vaihtaa jos mä menisin naimisiin..
3vuotta ton jälkeen:
Nyt oon menossa naimisiin ja kysyin tuota sukunimi asiaa niin ei hän kuulemma halua sitä vaihtaa!!mun oikeesti tekis mieli revetä ku se äijä ottaa mun tyttöä tasan kahtena viikonloppuna kuukaudessa eikä yhtään tuntia enempää ei käy tytön harjoituksissa kattomassa ei osta vaatteita ei osallistu mihinkään esim.ei tullut tytön luistelunäytökseen..sit hän on se joka päättää sukunimestä ku mun käsityksen mukaan tollasen ei tarvis päättää muusta ku siitä mitä hän tekee tyttönsä kanssa niinä viikonloppuina ku tyttö on siellä.
Mä haluisin oikeesti sen yksinhuoltajuuden ku haluun et oon ainut kuka päättää ku miehän se joka asiassa päätänkin paitsi noissa isoissa asioissa joissa lapsen isä tunkee innolla kapuloita rattaisiin.. mut ku tuntuu et kaikki on nii vaikeesti saatavissa nii jaksaako sitä ees yrittää hakea?
Elikkäs kun tyttömme oli vuoden vanha erosimme lapsen isän eli silloisen avopuolisoni kanssa..(meille jäi yhteishuoltajuus jota sittemmin olen useaan otteeseen kironnut)
Lapsen isä löysi uuden naisen ja ihan läheltäkin sattuipa nainen olemaan veljeni vaimo(olivat kyllä jo eroamassa)veljelläni ja tällä vaimolla oli 2 yhteistä poikaa joista toinen oli minun rakas kummipoikani ja toinen oli muuten tämän lapseni isän kummipoika ja että tämä nyt ei kuulostaisi jo tarpeeksi tyhmältä ovat myös tämä veljeni vaimo ja veljeni meidän lapsen kummeja.
Jotta elämä olisi silloin tuntunut oikein ihanampaakin ihanammalta päättivät he mennä naimisiin tekivät yhteisen lapsen jen..sittenpä en enää jaksanut välittää otin vaan vastaan mitä tuli ku enhän minä voinut sille mitään ja toisaalta ei enää kiinnostanutkaan kun olin jo löytänyt elämäni miehen...luulin ettei ne saa mua enää kilahtamaan mistään MUTTA..veljeni soitti ja sanoi että hänen lapsilleen on vaihdettu tämän minun lapseni isän sukunimi!!!kyllä siitä vaahtosin lapseni isälle ja hän sanoi että kyllähän meinkin tytön nimen vois vaihtaa jos mä menisin naimisiin..
3vuotta ton jälkeen:
Nyt oon menossa naimisiin ja kysyin tuota sukunimi asiaa niin ei hän kuulemma halua sitä vaihtaa!!mun oikeesti tekis mieli revetä ku se äijä ottaa mun tyttöä tasan kahtena viikonloppuna kuukaudessa eikä yhtään tuntia enempää ei käy tytön harjoituksissa kattomassa ei osta vaatteita ei osallistu mihinkään esim.ei tullut tytön luistelunäytökseen..sit hän on se joka päättää sukunimestä ku mun käsityksen mukaan tollasen ei tarvis päättää muusta ku siitä mitä hän tekee tyttönsä kanssa niinä viikonloppuina ku tyttö on siellä.
Mä haluisin oikeesti sen yksinhuoltajuuden ku haluun et oon ainut kuka päättää ku miehän se joka asiassa päätänkin paitsi noissa isoissa asioissa joissa lapsen isä tunkee innolla kapuloita rattaisiin.. mut ku tuntuu et kaikki on nii vaikeesti saatavissa nii jaksaako sitä ees yrittää hakea?
Vastaukset 11
Vanhimmat
et kyllä yhtään sekavammin saanut kirjoitettua. Piti lukea useampaan kertaan, enkä ole siltikään varma ymmärsinkö. Kirjoittaisitko tuon uudestaan ihan ajatuksen kanssa?
Mutta tuosta sukunimestä... Entinen puolisosi kuitenkin on lapsen isä. Sinun tarinasi on vain yksi puoli asiasta. Mistä sinä tiedät mitä hän lapselleen ostelee? Jos ne tavarat pysyvät isällä, eikä kuljeudu sinun luoksesi? Olettamus vain...
Jos nyt kuitenkin miettisit vielä hetken aikaa asioita uudestaan, ja puhuisit entisesi kanssa ihan kunnolla asioista (ottamatta vielä kuitenkaan tuota sukunimiasiaa esille, se on meinaan todella vaikea paikka).
eli toi asiahan on yhtä sekava kun miten se on kirjotettukkin;)
Lapsen isä ei tee mun kanssa minkäänlaisia keskusteluja..
Joo tosi harmi jos isä ostaa tytölle jotain vain ja ainoastaan hänen luokseen ja sit jos lapsi tarvitsis vaik pyörän nii penniikään ei avusteta!Luehan ite toi tarina oikein ajatuksen kanssa ja mieti oikein et haluisitko ite et postilaatikossa lukisi tollasen isän sukunimi;)jo pelkästään et nää serkut on niiku lapseni sisarpuolia nii tekis järkevämmäks vaihtaa mein yhteisen tytön sukunimeä!
Voi ku toivon et voisin asioista hänen kanssaan jutella mut se jää toiveeks se on liian lapsellinen niihin hommiin!
oli antoisaa lueka tekstiäsi,kiitos tilityksestäsi, minä parhaillaan olen työstämässä tuota samaista pointiia että meil o yhteishuoltajuus ja kun oon ny uuudelleen avioitumassa ni haluaisin vaihtaa lasten nimet mutta kysymysmerkki onkin että miten tämä ex mies suostuu....
Minäkin erosin avomiehestäni ja meillä on yhteishuoltajuus,kun en hullu tajunnut heti vaatia yksinhuoltajuutta.Sit tuli mieleen et olis kiva jos lapsella olis sama sukunimi kun minulla ja ulko-ovessa yksi yhteinen nimi.Mitäs lapsi isänsä nimellä,kun eivät edes paljon tapaa?No hain maistraatista paperit,täytin ne ja annoin lapsen isälle allekirjoitettavaksi...ei suostunut!!Lapsi on jo 8 ja olisi halunnut minun kanssani saman nimen.Kun ei ukko suostu nimeään paperiin laittamaan,niin en voi mitään.Pakko vaan sietää sen nimeä tuossa ovessa ja muutenkin.
...nimenmuutoksen, oli sitten yhteishuoltajuus tai ei?
Mistä se teidän mielestä kertoo jos isä kieltää nimenvaihdoksen?
Voisiko hän olla ylpeä siitä minkälaisia lapsia hänellä on, jotka kantavat hänen nimeään?
mitä sukua olet. Mun mielestä on järjetöntä mennä muuttelemaan lapsen sukunimeä jos tilanteet muuttuu. Ehkä vielä äidin tyttönimen voisin ymmärtää mikäli nimi olisi jotenkin harvinen, mutta että joku menisi muuttamaan lapsensa sukunimen uuden aviopuolison nimeksi, en ymmärrä. Mitäs sitten jos taas tulee ero, kai se nimi sitten taas pitää vaihtaa joksikin toiseksi.
Itse olen tyttönimelläni ja lapseni on isänsä sukunimellä, lapsi on 12 vuotias eikä kertaakaan ole tarvinnut mitään selitellä missään, on niin yleistä nykyään tämä, että ollaan eri nimillä samassa perheessä.
että ilmeisestikin tämä nimenvaihtoasia on yksi katkeran ex:n kiusanteon ilmenemismuoto.
Ei kai niiden lasten sukunimiä tarvitse vaihtaa sen mukaan kun vanhempi naimisiin menee. Itse menossa myös vihille, mutta lasten sukunimiä en ala vaihdella, asia oli selvä - ei ole tarvinnut edes meittiä. Lapset olkoon sillä sukunimellä, joka ollut jo kasteen aikana.
Joo ei niitä lasten sukunimiä tarvii noin vaan vaihella mutta kun ajattelen tässä lapsen parasta koska muistan aina koulussakin ku kaverin isäpuoli oli allekirjottanu kaikkia todistuksia sun muita niin aina ne kysy et miks siin on tollanen sukunimi tai miks sun äitin sukunimi on erilainen ku sulla..mun kaveri tunsi et hän on oman perheensä ulkopuolella eli todellakin tiedän näistä asioista!
Poikalapset ovat jokseenkin eriasia mutta ymmärrän jos joku haluaa sukunimiä vaihdella.
Hei. Nykyään kai ei ole mitenkään epätavallista, että perheissä on eri sukunimiä. Olivat ne sitten uusioperheitä tai ei. Eiköhän tässä elämässä olla jo siihen totuttu. En minäkään lähtis lasten nimiä noin vaan muuttamaan, jonkun toisen miehen nimelle. Niin ja onhan siihen lakikin, ettei lasten nimiä saa muuttaa jos on yhteishuoltajuus. Mitä sitä nyt riitelemään yhdestä sukunimestä.
Meidän perheeseen kuuluu minun ja mieheni lisäksi meidän yhteinen lapsi ja mieheni tytär. Meillä kaikilla on sama sukunimi. En siltikään voi olla tasan varma siitä, etteikö hän joskus tuntisi olevan tämän perheen ulkopuolella. Vaikka kaikkemme yritämme, että hän tuntisi olonsa hyväksytyksi. Ei sitä asiaa paranna se että meillä kaikilla on sama sukunimi. Ongelmatilanteita tulee tällaisessakin perheessä. Eikös uusperheiden elämä kuitenkin ole tällaista. Hämmennystä tällaisessa perheessä aiheuttaa monesti jo se, että minua luullaan tytön äidiksi, kun nimikin on sama. Meitä se ei haittaa, mutta saattaa tehdä vastakkaisen puolen noloksi.
Ei kai asioita paranneta sukunimen vaihdolla. Ja jos se on niin kova ongelma, niin olisko pitänyt miettiä sitä nimiasiaa jo ennen kun antoi lapset miehen nimelle.
Näinhän se nykyään taitaa olla, että on enemmän sääntö kuin poikkeus nämä useamman sukunimen taloudet =)
Meidän uusioperheessämme kaikilla oli alunperin eri sukunimet. Siinä oli huoltomiehilläkin ihmettelemistä.. Siis minunlapsi on exäni nimellä ja mieheni lapsi oli äitinsä nimellä. Miehen lapsen nimi muutettiin äitinsä kuoltua mieheni sukumimeksi. Eli enää meillä on vaan kolme nimeä postilaatikossa =) Minä itse pidin avioiduttuamme tyttönimeni, kun olen sitä niin pitkään kantanut, etten taitaisi tottua uuteen..
Isoin syy oli kyllä se, etten halunnut oman lapseni olevan ainoa eriniminen.
Mutta jokainen tavallaan, eihän nimi miestä pahenna jne.