Lastenlapset tuli viime syksynä kylään ja ensimmäisenä kysyivät "Meneekö vaari taas korjaamaan ladaa koko päiväksi?".
SIlloin huomasin olleeni korjaamassa autoa melkein aina kun he ovat olleet meillä. Vaihdoin merkkiä ja nyt on aikaa lapsenlapsille. Tulee halvemmaksikin kun ei tarvitse yhtenään käydä osia ostamassa.
SIlloin huomasin olleeni korjaamassa autoa melkein aina kun he ovat olleet meillä. Vaihdoin merkkiä ja nyt on aikaa lapsenlapsille. Tulee halvemmaksikin kun ei tarvitse yhtenään käydä osia ostamassa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
paska puhetta,varmaan lapsen lapsesi käy kerran 5-vuodessa.sattuu just olee ladan huoltopäivä.
Kertomasi on monien lada-miesten arkea. Ihmissuhteet kärsivät, kun auto vaatii niin kohtuuttoman paljon huomiota. Ladan rassaamisen käytetyn ajan voisi varmaan käyttää paremminkin.
Yleisin lapsuusmuisto minulla on se että isä on korjamassa autoa.
Sitä rassattiin yleensä pihassa, joskus tienpäällä ja joskus pääsi ukko jopa talliinkin puuhastelemaan.
Useasti viikonlopuksi luvattu autoreissu jäi toteutumatta kun joku paikka autosta hajosi. Tai sitten jäätiin matkalle ja tultiin linja-autolla tai kävellen kotiin. Pahimmassa taapuksessa ei päästy edes lähtemään.
Arvaako kukaan mikä auto meillä oli?
...Volkswagen Passat!!!!
Aika lähelle arvattu, mutta valitettavasti väärin
Kokemuksesta viisastuneena minulla nykyisin todella on VW Passat.
Minä korjautan Samaraani korjaamolla.Se on niin halpaa,että jos sitä vertaa Tojon hintoihin tulee mieleen,että onko se korjaamosetä osannut laskea oikein.Totuus on vielä se,että vähän siinä korjauksia on ollut.Mutta joskus ihan hyvin vuoksi kun epämiellyttäviä vieraita tulee aloitan muka jotakin rassausta tekemään.Lähtevät pian pois,yleensä rasvaan oven saranaa
on varaa olla lastenkasten kanssa ja ostaa kalliitakin lahjoja
Ladailijoilla tuota mielikuvitusta riittää...melkoisen säälittävää.
kallisiin ja silti toimimattomiin autoihin
Ladahan on tunnetusti kallis auto, koska se harvemmin toimii.
Mikä siinä on, että aina pitää pihistellä ja nuukailla joka asiassa? On halvempaa, säästää, pistää sukan varteen, köyhää, nuukaa...
Aikaisemmin lapset näkivät, miten pystyvä vaari heillä on, kun pystyi autoakin korjaamaan.
Nyt ne ovat joutuneet toteamaan, ettei vaarista ole edes siihen. Surkea on vaari niiden silmissä!
Heh, täytyykin ostaa lada, jotta olisi uskottava lastenlasten silmissä. Muita automerkkejä omistavat papat voivat peuhata lastenlasten kanssa yhdessä, lada-pappa tuhraa päivät pitkät korjatakseen autoa ajokuntoon. Eli käytännössä nämä papat jäävät hyvin etäisiksi, ketjun aloittajan lapsuusmuistot ovat aitoja. Lada-papalle auto on lapsukaisia tärkeämpi.
Vaikka en itse vielä vaari olekaan, niin silti uskon lastenlapsien mielummin vaikka pelaavan tai käyvän vaikka huvipuistossa, vaarinsa kanssa, kun katselevan hänen korjaavan 'autoa'. On riski, että lapsenlapset muistavat vaarinsa öljyisenä, kiroilevana, likaisiin haalareihin pukeutuneena ukkona, joka ei koskaan osoittanut kiinnostusta muuta kun ladaan. Kuinka tyhmänä he silloin vaariaan pitävätkään?
Kuten ketjun aloittaja itsekin havaitsi. Miksi uhrata elämänsä viimeiset päivät ladan korjaamiseen, kun voi tehdä jotain mukavampaakin. Vaarillakin on siellä huvipuistossa hauskempaa kun hikisessä autotallissa.