Olen pohtinut että kielletäänkö tämä internetpalsta lestadiolaisilta - siis sanotaanko pian Päivämiehessä tai suviseurasaarnoissa että "ei ole hyvä uskovan asettua tarpeettomaan keskusteluun uskottomien kanssa. hyvällä omalla tunnolla autuuteen pyrkivä nuori sulkee mieluummin internetin...".
Oikeastaan ja rehellisesti sanoen pohdin vain sitä että milloin kielto tulee voimaan. Onhan täällä enemmän tai vähemmän villejä tarinoita. Osa puutaheinää - osa kipeitä kertomuksia siitä mitä merkitsi tulla uskovana muun uskonyhteisön silmätikuksi tekemättömästä tai sovitetusta synnistä.
Ja internetin hakukone tuo napin painalluksella paljasta pintaa - joskus eroottinen mainos pomppaa ihan pyytämättään. Ja on sekin nähty että television ohjelmat näkyvät vaivatta kotikoneellakin.
Jos liike vaalisi uskoaan ja omia oppejaan internetin kielto olisi jo tullut voimaan. Mutta nyt kyse on kaiketi enemmänkin omien kannattajien vaalimisesta jolloin suhtutumista täytää pohtia laskelmoidusti.
Itse toivon että vanhoillislestadiolaiset nuoret uskonsa ja moraalinsa säilyttäen näkisivät näiden juttujen lomasta sen että
*ei ole kenenkään uskovan hyvä arvioida toisen uskon määrää ja taivaskelpoisuutta, ei niidenkään jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen avaamatta rauhanyhdistyksen ovea
*ei ole liikkeen historia ja sen yhä vaikuttavat johtomiehet niin puhtaita kuin vaikenemisen aikoina monet nuoremmat luulivat
*hyvä ja henkilökohtaisesti tunteva omatunto on kaiken a ja o, niin uskon elämässä kuin mielenterveydenkin suhteen, sana tulee kuulosta mutta Raamattua sopii itsekin lukea rukoillen ja kriittisesti

Vastaukset 16
Vanhimmat
Täällä käyvät vain tottelemattomat. Kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja totella parempi kuin oinasten lihavuus. Minä haluan olla kuulianen tieteelliselle maailmankuvalle ja välttää fideismiä.
Ei kait tää mikään vl-nuorten keskusteluareena oo koskaan ollutkaan? Joku vl voi täällä toki satunnaisesti piipahtaa, mutta pääasiassahan täällä näkyy notkuvan joitain ihme "hoitokokous-" ym. hörhöjä...
"satunnaisesti piipahtelet" täällä. Kirjoitustyylistäsi huomaan, että jatkuvasti roikut täällä "hörhöjen" seassa. Hyi, häpeä, uskovainen mies!
lopettamaan täällä käyminen. En vielä tiedä minkä vakavuusasteen kiellosta on kysymys, mutta eiköhän tuo tiukkene jatkossa..
Palstan tasosta päätelleen täällä pyörii aika vähän "oikeita vl:iä".
Mielestäni tämä on nuorille vaarallinen palsta ja nuoret ovat itse ottaneet sen esille keskusteluissa. Rakentava tämä ei ole kenellekään, täällä näkee niin kitkuisia ja vihaisia kommentteja Jumalan seurakunnasta , että tulee vain murheellinen mieli. Kyllä täällä minullakin tulee käytyä lähes päivittäin, mutta pitää ottaa tasaisesti ajatukseen nämä kommentit
Ihan uteliaisuuttani silloin tällöin täällä vierailen, mutta suurimman osan jutuista päästän toisesta silmästä ulos...
Kyllä tällä niin pahasti räkytetään VL:lille ,että eipä ole ihme jos niitä katoaa palstalta.
Tällaisella "vapaalla" palstalla saattaa tulla negatiivisiakin asioita julki, toisin kuin kiiltokuvamaisessa Päivämiehessänne.
Kritiikkiä kuulee viikoittain koko elämän ajan. Monesti se on annettu vain rakentavammassa muodossa ja voi keskustella kritiikin antajien kanssa henk. koht.
Meitä ei olla koskaan kiitelty maailmassa, että kyllä tähän on tottunut, on maailmaa Päivämiehen ulkopuolellakin.
Ei tämä mitään kritiikkiä ole, kaukana siitä! Kritiikki on kokonaan muuta kuin lapseööinen suunsoitto.
.. jo aikaa sitten neuvottiin välttämään tällaista keskustelukanavaa. Nimen omaan suomi24.fi. Ei ole uskovaiselle rakentavaa olla täällä.
Sellainen tavallinen vai peräti "syntiin sitomiskielto"?
roikkuu, vaikka Päikkäri on sen kieltänyt. Olet kyllä nyt tuhma, hyi sinua!
Siinä valossa, että ette saa katsoa tv:tä, ette missään tapauksessa saisi myöskään vilkaistakaan internettiä.
Tosin, tuo tv-sääntöhän on ihmisen keksimä, Raamattuun se ei pohjaudu.