Kipeä kysymys

Tämä kysymys tuntuu monesta hullulta (ainakin niille jotka eivät ole sitä kokeneet) mutta kuinka moni teistä muista on joutunut kokemaan saman "helvetin" josta abortin jälkeiset negatiiviset tunteet ovat nousseet heti pintaan (tai myöhemmin) joista ei ikinä pääse eroon, eikä itse kykene UNOHTAMAAN!

Eli olette joutuneet (lääkkeellisessä erityisesti!) näkemään sikiön..?

Minulle asia on edelleen TODELLA vaikea ja tekee kipeää... miksi tein sen, se oli tosiaan elämäni pahin asia jonka olen joutunut kokemaan...

Suruni ei ikinä hellitä!

Minulla on jo yksi lapsi, ja hän oli toivottu vaikka synnytinkin alle 19-v:na. Silti, tämä toinen lapseni on AINA ja IKUISESTI minulle olemassa, en voi unohtaa!!!

Lapsille olisi tulleet tietysti eri isät, ja se vaikutti osaltaan ratkaisuuni tehdä abortti, sekä että olisin jäänyt yksinhuoltajaksi, sillä abortoidun lapseni isä oli/tai on virolainen emmekä siis asu virallisesti yhdessä... eikä varmaan ikinä tullakaan asumaan.

Toivon jotain vastauksia.
T.Surullinen
202383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

...jatkuu*

unohdin kertoa siis että sikiöni oli jo silmin nähden kehittynyt, hän oli "pieni vauva", sillä abortti suoritettiin minulle kun olin jo viikoilla 10 6.

Eli melkeen 11 viikkoa.

Rakas lapseni, jonka näin pöntössä; annatko anteeksi äidille! Äitisi ei kestä tekoaan.

Äänestä
  • ettei tämä ollut provo. Miksi ihmeessä sinun olisi pitänyt - tai sinun olisi edes annettu - katsoa sikiötä?

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    ettei tämä ollut provo. Miksi ihmeessä sinun olisi pitänyt - tai sinun olisi edes annettu - katsoa sikiötä?

    nyt niin ettei sulle oltu tehty ikinä aborttia?
    Mistä sä voit sitten tietää mitä siinä tapahtuu, ja jos on tehty lääkkeillä niin eikös sen sillon voi nähä, siellä pöntössä tai mihin nyt tippuukin?
    Ja vaikka ois tehty muullakin tavoin niin kai nyt oman sikiön saa nähdä jos niin haluaa?!

    Äänestä

  • Lääkkeellinen keskeytys tehdään nykyään vain viikolle 8 asti? Miten sinä olet saanut sen vielä noin myöhään???

    Äänestä

  • ihmettelijä? kirjoitti:

    Lääkkeellinen keskeytys tehdään nykyään vain viikolle 8 asti? Miten sinä olet saanut sen vielä noin myöhään???

    sen takia se on mahdollista, koska tämä kirjoitus ei ole aito vaan joskun vastustajan sepustama!!

    Äänestä

  • ihmettelijä? kirjoitti:

    Lääkkeellinen keskeytys tehdään nykyään vain viikolle 8 asti? Miten sinä olet saanut sen vielä noin myöhään???

    Rajana pidetään 9 viikkoa...
    minä sain sen suorittaa vielä kymmenen viikon alussa... ensimmäinen pilleri annettiin siis kun olin viikolla 10 3.
    Lääkäri sanoi että sen voi vielä tehdä, ja antoi lähetteen keskussairaalaan.

    Eli tämä ei siis ole provo. Miten voitte edes kysyä sellaista..?

    Äänestä

Ikävää että ratkaisusi oli kannaltasi noinkin väärä. Eikö sulla ollu sitten mitään ennakkoaavistuksia siitä miltä tuntuisi sen jälkeen?

Uskon kyllä että pahalta tuntuu, mutta se kertoo vain siitä että sulla on kuitenkin omatunto ja inhimillisyys vielä tallessa, toisin kuin joillakin muilla jotka suhtautuvat vastaavaan tekoonsa olankohautuksella..

Niin, eipä sitä varmaan koskaan unohdakaan, mutta tehdylle ei enää mitään voi joten yritä nyt jaksaa ja koota itsesi, sen olemassa olevan lapsesi vuoksi. Ole vahva, hän on se ihminen joka tarvitsee Sinua. :)

Äänestä
  • Kiitos :)

    Tuo teksti oli jo parempaa luettavaa... olet ymmärtänyt asiani. Sillä poikanihan tarvitsee minua, siksi yritänkin jaksaa eteenpäin.

    Äänestä

puolestasi. Itse en pysty vastaamaan muuta kuin että toivon että voit jossakin vaiheessa surutyön jälkeen päästää irti asiasta ja antaa itsellesi anteeksi. Älä pilaa loppuelämääsi, varsinkin kun sinulla on lapsi jo huollettavana.

Kun tein abortin koin täydellisen helvetin; mielenterveys joutui koville eikä muisto abortista ole koskaan vieläkään iloinen asia, joskaan en lainkaan välttele abortin miettimistä tai keskustelua asiasta ystävien kanssa, jos siltä joskus nykyäänkin tuntuu.

Erona sinun tilanteeseesi minulla on se, etten katunut silloin enkä ole katunut sen jälkeen. Olin kuitenkin jossakin vaiheessa rankkaa psyykkistä toipumisprosessia jo peloissani, etten koskaan voi enää tuntea iloa tai onnellisuutta. Onnekseni minulla oli tukena eräs nuoruudessaan abortin kokenut keski-ikäinen nainen, joka jaksoi luoda minuun uskoa, että suru vielä hellittää kunhan annan tunteideni tulla ja käyn ne läpi. Ja niin tapahtuikin. Ihmisen mieli on yllättävän kestävää tekoa. Tärkeintä on kuitenkin, että suret asiaa samalla pyrkien anteeksiantoon itseäsi kohtaan. Muista ettet sillä hetkellä pystynyt parempaan!

Moni abortinvastustaja tällä palstalla ei ymmärrä surutyön ja katumisen eroa. Abortti on aina hyvin rankka kokemus, vaikka sitä ei katuisinkaan!!! Tämä on tärkeää muistaa! Kun sain kuulla raskaudestani, en pakoillut surua ja kipua vaan tahdoinkin ottaa sen kaiken vastaan. Päätökseni oli minulle ainoa mahdollinen sillä hetkellä.

Toivon sinulle voimia!!

Äänestä

Jokainen meistä tekee elämässään tekoja joista ei voi olla ylpeä. Oleellisinta on silloin antaa itselleen anteeksi, ymmärtää, että on vain ihminen, ei tarvitse olla mikään super olio. Elämä on täynnä ratkaisuja, joita teemme sen hetkisillä kyvyillämme, siitä johtuu, että elämä on jatkuvaa elämistä ratkaisujensa seurausten kanssa, jotkin ratkaisut ovat itsestään selviä ja siten anteeksi annettavissa, jotkin vaikeampia.

Koska sinulla on vaikeuksia antaa itsellesi anteeksi tekoasi, ymmärtänet, että tarvitset apua asian läpikäymiseen. Terapiaa? Voisit ehkä kokeilla myös, jos terapia ei ole sinun juttusi, jotain itse opiskelua? Myönteisen ajattelun oppaat lähtevät valmentamaan ajatuksesta, että ensin pitää voida ajatella itsestään myönteisesti, sitten vasta voi ajatella muista vain hyvää... Itse olen joskus terapioinut itseäni juuri myönteisen ajattelun kirjoilla, joissain niissä on ihan käytännön treenejä miten voi treenata itsensä hyväksymistä.

On hirveää kun joutuu elämään itsensä kanssa, varsinkin kun tekee välillä kurjia valintoja. Itselläni on huono itsekuri muutamien asioiden suhteen ja siksi teen jotain sellaista joka on itseni vaikea hyväksyä vähän väliä, kun paine kasvaa tarpeeksi, omatunto soimaa jatkuvasti, luen jonkin em. kirjan. Elämä jaksaa taas tuntua mukavalta vähän aikaa, kunnes on taas aika lukea. Tämä on ollut itselleni hyvä keino selvitä, sillä en halua olla ihminen joka jää märehtimään huonoa omaatuntoaan, vaan teen noin oikean konkreettisen työn, päästäkseni siitä eroon. On tietenkin eroja ihmisten suhteen, olen sellainen joka uskoo mielen parantavaan voimaan lähes joka asiassa. Muuta konkreettista apua en osaa sinulle tarjota, sillä itselläni abortti ei kuulu asoihin jotka olisivat jääneet syyllisyyttäni painamaan, joten en osaa kohdistaa mitään juuri tuohon, miten juuri tuosta pääsee yli.

Äänestä

Itselleni tehtiin muutama kuukausi sitten abortti kaavinnalla (rv 10 6). En ollut päätöksestäni varma, mutta aika loppui kesken ja poikakaverini oli abortin kannalla. Tein sen. Toimenpidepäivä ja seuraava päivä meni ihan rauhallisesti, mutta sitten alkoi totuus valjeta, ymmärsin tilenteeni ja sen mitä olin tehnyt. Olin murhannut pikkuiseni. En ikinä pysty antamaan itselleni tätä anteeksi. Olen toimenpiteen jälkeen joka päivä itkenyt useita tunteja ja katunut tekoani, mutta tekemättömäksi en sitä saa vaikka kuinka niin haluaisin ja katuisin.

Kaikkea hyvää sinulle, jaksellaan!

Äänestä
  • Edellisen kirjoittajalle: tarkoitatko, että jos nyt saisit valita, et päätyisi aborttiin? Minä päädyin pitämään lapsen, vaikka mies painosti aborttiin. Yksinhuoltaja minusta on tulossa, ja nyt minua taas joskus kaduttaa ratkaisuni! mutta näin kai on sitten parempi, en tiedä.

    Äänestä

  • Haluaisitko kirjoitella vaikka e-maililla minulle?

    Sinun tunteesi ovat samat kuin minulla... Ajattelin ihan samalla tavalla kun tein abortin, sen tein, koska aika oli jo lopussa, enkä ollut silloin todellakaan varma että haluan sen lapsen, päätös oli vaikea, ja silti tyhmästi tehty, sillä jouduin kokemaan lääkkeellisen abortin niinkin myöhäisellä viikoilla kuin melkein 11 raskausviikkoa... ihmettelin miksi niin myöhäisessä vaiheessa se tehtiin, mutta tehtiin kuitenkin. Yleensä se tulee tehdä ENNEN 9. raskausviikkoa. Minulle se tehtiin vasta viikolla 10 .!

    Äänestä

  • funtsinnut kirjoitti:

    Edellisen kirjoittajalle: tarkoitatko, että jos nyt saisit valita, et päätyisi aborttiin? Minä päädyin pitämään lapsen, vaikka mies painosti aborttiin. Yksinhuoltaja minusta on tulossa, ja nyt minua taas joskus kaduttaa ratkaisuni! mutta näin kai on sitten parempi, en tiedä.

    ...maksamaan elatusta sellaisesta, mitä ei halunnut?

    Äänestä

  • funtsinnut kirjoitti:

    Edellisen kirjoittajalle: tarkoitatko, että jos nyt saisit valita, et päätyisi aborttiin? Minä päädyin pitämään lapsen, vaikka mies painosti aborttiin. Yksinhuoltaja minusta on tulossa, ja nyt minua taas joskus kaduttaa ratkaisuni! mutta näin kai on sitten parempi, en tiedä.

    kyllä ymmärsit oikein, jos nyt saisin valita niin en tosiaankaan päätyisi aborttiin vaan pitäisin lapsen.
    Uskon, että olet tehnyt ihan oikean ratkaisun kun päädyit pitämään lapsesi :) Olisinpa minäkin ollut yhtä vahva silloin ratkaisua tehdessä. Tsemppiä!!

    Äänestä

  • äiti 23v. kirjoitti:

    Haluaisitko kirjoitella vaikka e-maililla minulle?

    Sinun tunteesi ovat samat kuin minulla... Ajattelin ihan samalla tavalla kun tein abortin, sen tein, koska aika oli jo lopussa, enkä ollut silloin todellakaan varma että haluan sen lapsen, päätös oli vaikea, ja silti tyhmästi tehty, sillä jouduin kokemaan lääkkeellisen abortin niinkin myöhäisellä viikoilla kuin melkein 11 raskausviikkoa... ihmettelin miksi niin myöhäisessä vaiheessa se tehtiin, mutta tehtiin kuitenkin. Yleensä se tulee tehdä ENNEN 9. raskausviikkoa. Minulle se tehtiin vasta viikolla 10 .!

    Olisi tosiaan todella kiva kirjoitella ja jakaa tuntemuksia :) Laitahan viestiä osotteeseen: [email protected]

    Äänestä

Niin, olet kokenut sen, minkä itse koin kuolemansuruksi.

Minulle sattui tämä asia monia vuosia sitten, kun naiseni teki vastustuksestani huolimatta raskauden keskeytyksen. Suhteemme loppui samana päivänä.

Ensimmäisen kerran huomasin naurahtavani 2-3 kuukautta tapahtuman jälkeen. Ei suru vajaassa vuosikymmenessä ole kadonnut, useinkin se murhe tulee ja painostaa. Asian pidempi ajatteleminen tuo kyyneleet silmiin. Paljoa muuta ei kuitenkaan ole tehtävissä kuin tekemisiensä ja kokemiensa kanssa eläminen. Toki olen koettanut muita varoitella tällaiseen joutumasta.

Ajattelen kuten sinä, ettei lapsi ja hänen elämänsä suinkaan muuttunut olemattomaksi vaikka se lopetettiin väkivalloin. Minulla on nyt kuollut lapsi. Elämässä pahimpia asioita on juuri se, jos joudumme lähtemään tästä maailmasta väärässä järjestyksessä.

Näitä lapsiamme emme enää saa takaisin. Sen kanssa on elettävä. On koetettava toimia oikein kun mahdollisuus tulee. Rakasta lastasi ja elämän korkeutta. Surun lävitse näkee selvemmin sen, mikä on tärkeää.

Äänestä

koita ny unohtaa tommonen,se meni jo.hoida ny jatkossa poikaas.

Äänestä

Mä tein abortin muutama kuukausi sitten lääkkeellisesti. Päätin tehdä abortin, koska olen vielä alaikäinen,tosin tänä vuonna olisin täyttänyt 18. Poikaystäväni sanoin minulle, että ei ole valmis isäksi vielä, hän on 22. Koulutkin ja kaikki on vielä kesken ja silloin tunsin,että abortti on paras ratkaisu. Helppoa se ei ollut. Lääkkeellisesti tehtynä minun mielestäni se ei tuntunut niin pahalta,kun sai kuitenkin olla kotona,eikä kipujakaan ollut paljon. Mutta sikiön näkeminen tuntui erittäin pahalta. Aluksi olin erittäin helpottunut, että se kaikki oli ohi, mutta nyt parina kuukautena olen nähnyt tosi paljon painajaisia kuolleista vauvoista, nukkunut tosi huonosti, pienten vauvojen näkeminen tuntuu pahalta ja itkettää usein. Ja silmissä pyörii koko ajan ultraäänenkuva sikiöstä. Nyt olen sitten ajatellut, että tein kuitenkin väärän ratkaisun ja välillä tuntuu niin pahalta, että huhhuh.. Onneksi minulla on tosi ihana äiti ja ystäviä kelle voin puhua, ja myös poikaystävä. Silti toi asia jää varmaan loppuiäksi mieleen eikä unohdu ikinä. Ehkä tästä kaikesta pääsee kuitenkin yli!!! Niinhän sitä sanotaan, että aika parantaa haavat,sitten joskus ainakin. Jaksamisia sinulle!!!!!

Äänestä

pitämään ne kintut välillä yhdessä, reisillä voi olla hauskaa kun ne kohtaa toisensa! Ei passaa leikkii asioilla joilla herkimmillä hyvässä lykyssä menee mielenterveys. Vaikka kuinka tekisi mieli niin käyttäkää sitten edes ehkäisyä pikkuiset ja jos se on pettänyt niin hakekaa jälkiehkäisy niin ei tarvitse palstalla valittaa surullisuuttaan. Koska nykyään abortit tehdään pääosin lääkkeellisesti eikä kaavinnalla saattaa jollakin mennäkin yöunet ja hieman latva lahota!!!! HERÄTKÄÄ NYT JO TÄHÄN PÄIVÄÄN JA OPETELKAA SE EHKÄISYN KÄYTTÖ!!!

PS: Tässä olis tämmönen kiva linkki www.google.fi, sieltä saa paaaaljon paljon tietoa hakusanoilla seksi, ehkäisy, AIKUISTUMINEN! Joten siitä vain hakemaan faktaa!

Kiitos ja aamen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti 23v. kirjoitti:

Tämä kysymys tuntuu monesta hullulta (ainakin niille jotka eivät ole sitä kokeneet) mutta kuinka moni teistä muista on joutunut kokemaan saman "helvetin" josta abortin jälkeiset negatiiviset tunteet ovat nousseet heti pintaan (tai myöhemmin) joista ei ikinä pääse eroon, eikä itse kykene UNOHTAMAAN!

Eli olette joutuneet (lääkkeellisessä erityisesti!) näkemään sikiön..?

Minulle asia on edelleen TODELLA vaikea ja tekee kipeää... miksi tein sen, se oli tosiaan elämäni pahin asia jonka olen joutunut kokemaan...

Suruni ei ikinä hellitä!

Minulla on jo yksi lapsi, ja hän oli toivottu vaikka synnytinkin alle 19-v:na. Silti, tämä toinen lapseni on AINA ja IKUISESTI minulle olemassa, en voi unohtaa!!!

Lapsille olisi tulleet tietysti eri isät, ja se vaikutti osaltaan ratkaisuuni tehdä abortti, sekä että olisin jäänyt yksinhuoltajaksi, sillä abortoidun lapseni isä oli/tai on virolainen emmekä siis asu virallisesti yhdessä... eikä varmaan ikinä tullakaan asumaan.

Toivon jotain vastauksia.
T.Surullinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu