Huoh, tänään kävin verikokeessa. Sairaalalta pystyin ajamaan 2 kilometriä kunnes oli pakko pysäyttää bussipysäkille näön hämärtyessä, oksennus kurkussa. Vartin kakostelin naama valkeana ja hiestä märkänä ennen kuin pystyin jatkamaan matkaa kotiin.
Kun kävin ottamassa toiset korvikseni, pääsin liikkeestä muutaman metrin kunnes maailma alkoi pyöriä ja tähdet vilkkuivat silmissä.
Koulussa terveystiedon tunnilla luunmurtumista puhuttaessa en pystynyt enää istumaan penkillä, jälleen hiestä märkänä ja kasvot kalpeina, tähdet vain tuikkivat silmissä..
Ranteen murtuessa ja myöhemmin lastaa poistettaessa mua jouduttiin kuljettamaan sairaalassa pyörätuolilla kun pyörrytti niin etten pysynyt pystyssä..
Hemoglobiinia multa ei ole mitattu 8 vuoteen, viimeisellä kerralla se mitattiin makuultaan kun en jaloillani enää pysynyt.
Jännityksestäni on paljon haittaa, mutta en tiedä kuinka siitä pääsisin eroon, vähemmän herkäksi. Kaikki ihmisen fysiologiaan ja sörkkimiseen liittyvä saa heikoksi. Vaikka yritän rentoutua, ja yleensä olenkin kunnossa itse operaation ajan, niin myöhemmin jännitys jotenkin laukeaa. Miten pystyisin jotenkin totuttamaan itseäni? Tikunkin poistaminen sormesta on vaikeata ja välillä pitää tehdä muuta jottei alkaisi pyörryttämään.
Vinkkejä, kohtalotovereita?
Kun kävin ottamassa toiset korvikseni, pääsin liikkeestä muutaman metrin kunnes maailma alkoi pyöriä ja tähdet vilkkuivat silmissä.
Koulussa terveystiedon tunnilla luunmurtumista puhuttaessa en pystynyt enää istumaan penkillä, jälleen hiestä märkänä ja kasvot kalpeina, tähdet vain tuikkivat silmissä..
Ranteen murtuessa ja myöhemmin lastaa poistettaessa mua jouduttiin kuljettamaan sairaalassa pyörätuolilla kun pyörrytti niin etten pysynyt pystyssä..
Hemoglobiinia multa ei ole mitattu 8 vuoteen, viimeisellä kerralla se mitattiin makuultaan kun en jaloillani enää pysynyt.
Jännityksestäni on paljon haittaa, mutta en tiedä kuinka siitä pääsisin eroon, vähemmän herkäksi. Kaikki ihmisen fysiologiaan ja sörkkimiseen liittyvä saa heikoksi. Vaikka yritän rentoutua, ja yleensä olenkin kunnossa itse operaation ajan, niin myöhemmin jännitys jotenkin laukeaa. Miten pystyisin jotenkin totuttamaan itseäni? Tikunkin poistaminen sormesta on vaikeata ja välillä pitää tehdä muuta jottei alkaisi pyörryttämään.
Vinkkejä, kohtalotovereita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kohtalotoveri... minäkää en tykkää verikokeista ja sairaalassa olemisesta. nuorempana pelkäsin mennä tuttavaani katsomaan, kun oli niin pahan näköinen onettomuuden jälkeen.
Toisinaan verikoikeista selviän kunnilla, mutta toisinaan iskee samanlaisia oireita kuin sinunkin kertomassa.
Meilläkin eräällä tunnilla kerrottiin diabeteksestä ja laitettiin kiertämään välineitä. Ihan huomaamatta minulle tuli huono-olo. Jälkeen päin mietittynä se oli varmaan samanlaista olotilaa kuin sinullakin.
Toiset ovat varmaan herkempiä.. enkä ole itsekään osannut siihen löytää ratkaisua. Toisinaan ei vaan ole mitään jännittämistä ja kaikki menee hienosti.. yleensä nykyään haluan verikokeet otettavan makuulla. Tsemppiä!
on sama ongelma.En ole keksinyt siihen muuta ratkaisia kuin vältellä verikokeita,rokotuksia,hammaslääkäriä ym.sellaista.
"Kaikki ihmisen fysiologiaan ja sörkkimiseen liittyvä saa heikoksi." Just näin.
Koulusta muistan joskus olleen jotain terveystietoa(en muista tarkemmin) kylmä tuskanhiki päälle, korvissa alkaa vinkumaan ja kuulo heikkenemään jne. Sama jos itse tai vaikka joku muu vähän vuolaisee veitsellä sormeen.
Verikokeissa tullut taas käytyä muutaman kerran, meni ongelmitta, seuraavalla kerralla jo eka piston jälkeen alkoi tuntumaan kun verenkierto lakkaisi, sanoin heti että alkaa tulla huono olo jolloin hetken huilin makuuasennossa. Tän jälkeen kuitenkin 2 seuraavaa koetta meni ongelmitta.
Aika pirun kiusallinen vaiva koska tämä voi oikeasti johtaa siihen että alkaa vaistomaisesti välttämään tällaisia tilanteita. Naurettavin on kun just vaikka lukee jostain kirjasta jotain veri ym. sairaus juttuja ja alkaa saamaan todella huonon olon.
eli mulla tulee myös huono-olo verikokeista ym.Jos joku esim.kertoo jotain haavajuttuaan tai vastaavaa niin toisinaan tulee pyörrytyksen tunne ja tuskan hiki pintaan.verikokeissa olen tietysti joutunut käymään ja sanon aina heti et haluan olla makuulla,vähän helpottaa.Yhtenä keinona olen käyttänyt käsitaipeesta otettaessa verikoetta,et olen laittanut siihen kohtaan etukäteen emlaa joka puuduttaa ihon niin pistos ei tunnu niin kamalalta.Luulen ettei tästä fobiasta koskaan pääse kokonaan eroon,täytyy vaan yrittää kohdata tilanteet.Pahinta on tietysti tuo etukäteen jännitys joka sitten tapauksen jälkeen purkautuu huonona olona ja pyörrytyksenä.Yritetään kestää :(
Olen itsekin pelännyt pienestä pitäen kauheasti hammaslääkärillä käyntejä, rokotuksia, veren näkemistä/verinäytteiden ottoa.
Viime vuonna koulussa alkoi maailma kieppua silmissä, kun kerrottiin että nyt pitää harjoitella injektion antamista toinen toisillemme. Kuulostaa ehkä omituiselta, mutta kun kahden päivän aikana puhuttiin ja harjoiteltiin, niin sain ikäänkuin "yliannostuksen" tuota pelkoa - ja se auttoi, kun sai kerrankin olla itse se joka pistää... Tuli ajateltua, että ei se aina välttämättä ole hirveän helppoa pistäjällekään.
Nykyään pelkään oikeastaan vain veren näkemistä :)
Pelottavalle tilanteelle kannattaa vaan yrittää altistua - tai sitten puhua asiasta jonkin kanssa. Pelon vuoksi ei kannata jättää terveydenhuoltoa hunningolle!
Nimim. Pakoili hammaslääkärin tarkastusta 7 v. ;)
viimeksi verikokeissa aloin melkein itkemään kun pelotti niin paljon,vaikka kyynärtaipeessa oli ollut sellainen emla-laastari.ei se sattunut mutta ajatus heikotti ja ällötti :( en siedä mitään veren näkemistä ja jos joku vaan puhuukin jostain haavoista tai vammoista niin mun polvitaipeita alkaa särkeä.se on aika omituista ja aina ollut näin..