Tekee mieli höpöttää jonnekin näistä asioista kun ei voi oikein muuallekaan tuntojaan purkaa. Nykyään olo on todella ihmeellinen. Välillä aivan kamala, niin että toivon heittäväni henkeni ja välillä aivan uskomattoman hyvä. Haluaisin juosta pakoon kaikkea ja kaikkia. Eilen vapisin kauttaaltani ja ympäröivä ilmakin tuntui muuttuvan tappavaksi myrkyksi. Itken välillä hysteerisesti ja jään jotenkin jumiin. Kroppa pysähtyy ja ajatukset hidastuu. Lamaannun jos pitää päättää jotain. Masentaa niin ettei melkein pysty kävelemään tai hengittämään.
Ihan äsken tulikin hyvä olo. Sellainen rauha ja tunnekuohu. Ajattelin että jos minulla olisi hirveästi tekemistä ja jotain lääkkeitä niin voisin pitää itseni koko ajan sellaisessa kiireessä, että unohtaisin itseni. Olemassaoleminen ja minäni kokeminen on tavattoman tuskallisen tuntuista. Jos toimisin kuin robotti, kaikki olisi hyvin. Tai jos olisin aina humalassa tai jossain soosissa. Haluaisin olla kuitenkin ympäristölleni enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Poden syyllisyyttä siitä että olen aina vaivaksi kaikille eikä minusta ole juuri mitään hyötyä. En ole edes hyvää seuraa, koska olen niin hankala luonne.
Pelkään kuolemaa aika-ajoin, mikä on kummallista koska samalla se kiehtoo minua ja toivonkin kuolevani pian. Minulla on hyvin vahva tunne siitä etten elä enää kovin pitkään. Tietysti se saattaa olla pelkkää harhaa, mutta tunne on kyllä hieman kammottava.
Olen todella yksin ajatusteni kanssa. En voi jakaa tuolla hyvin syvällä olevia asioita kenenkään kanssa. Joitakin kertoja olen yrittänyt, mutta ei tällaisia asioita voi jakaa, ei niitä varmaan edes ole kovin monella. Kaikilla on varmasti sisimmässään jotain, mistä ei voi puhua muille. Minä vain koen tämän niin raskaaksi, ne asiat eivät ole mitään arkisia ongelmia tai lapsuudentraumoja. Se on sellaista outoa tunnetta. Minä pelkään sitä, että se saa vallan. Luulisin että se on hulluutta. En tosiaan valehtele kun sanon että elämä on kauhua tänäpäivänä. Pelkään unohtamista ja olemista. Minulla on liuta pelkkiä huonoja vaihtoehtoja, eikä kuitenkaan ulospääsyä tästä olosta. Tosiasia on sekin että tähän en voi saada apua. On pakko selvitä yksin ja on vaiettava olostani, etten vaikuta itsekkäältä.. vaikkakin sitä kyllä olen ;)
Ihan äsken tulikin hyvä olo. Sellainen rauha ja tunnekuohu. Ajattelin että jos minulla olisi hirveästi tekemistä ja jotain lääkkeitä niin voisin pitää itseni koko ajan sellaisessa kiireessä, että unohtaisin itseni. Olemassaoleminen ja minäni kokeminen on tavattoman tuskallisen tuntuista. Jos toimisin kuin robotti, kaikki olisi hyvin. Tai jos olisin aina humalassa tai jossain soosissa. Haluaisin olla kuitenkin ympäristölleni enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Poden syyllisyyttä siitä että olen aina vaivaksi kaikille eikä minusta ole juuri mitään hyötyä. En ole edes hyvää seuraa, koska olen niin hankala luonne.
Pelkään kuolemaa aika-ajoin, mikä on kummallista koska samalla se kiehtoo minua ja toivonkin kuolevani pian. Minulla on hyvin vahva tunne siitä etten elä enää kovin pitkään. Tietysti se saattaa olla pelkkää harhaa, mutta tunne on kyllä hieman kammottava.
Olen todella yksin ajatusteni kanssa. En voi jakaa tuolla hyvin syvällä olevia asioita kenenkään kanssa. Joitakin kertoja olen yrittänyt, mutta ei tällaisia asioita voi jakaa, ei niitä varmaan edes ole kovin monella. Kaikilla on varmasti sisimmässään jotain, mistä ei voi puhua muille. Minä vain koen tämän niin raskaaksi, ne asiat eivät ole mitään arkisia ongelmia tai lapsuudentraumoja. Se on sellaista outoa tunnetta. Minä pelkään sitä, että se saa vallan. Luulisin että se on hulluutta. En tosiaan valehtele kun sanon että elämä on kauhua tänäpäivänä. Pelkään unohtamista ja olemista. Minulla on liuta pelkkiä huonoja vaihtoehtoja, eikä kuitenkaan ulospääsyä tästä olosta. Tosiasia on sekin että tähän en voi saada apua. On pakko selvitä yksin ja on vaiettava olostani, etten vaikuta itsekkäältä.. vaikkakin sitä kyllä olen ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oijoi, olipa tosiaan niin tuttua tekstiä, että oikeen melkeen "nauratti". Älä käsitä väärin, viestisi oli ikävää ja surullista luettavaa, mutta kun se tuntui niin tutulta, kuin olisin sen itse kirjoittanut ja se minua jotenkin huvitti.
Tekstissäsi oli todellakin paljon tuttua, mutta päällimmäisenä ajatuksesi kuolemasta. Minä tiedän nyt, kirjeesi luettuani, että en ole ainoa. Tähän asti minäkin luulin olevani outo ja yksin kammottavien ajatusteni kera. Aikaisemmin koin "kuoleman tulon" niin vahvana, että se "varmuus lähdöstä" oli käsin kosketeltava, sydän hakkasi ja päätä huimasi melkeinpä läpi vuorokauden. Sittemmin olen ollut joitakin kertoja terapiassa. Kyllä kuule kuoleman ajatuksetkin on vaan yksi masennuksen ilmenemismuoto, etkä ole ihmisenä mitenkään outo tai kummallinen. Myöskin vaikutat varmalta, että sinulla ei ole traumoja lapsuudesta tms... Tiedätkö ne asiat voivat toisinaan olla tosi hyvin piilossa alitajunnassa, kun niitä on vuosia sinne jätetty, ettei tarvis kurjia asioita käsitellä. Ehkäpä ne nyt haluavat "käsittelyyn" ja oireilevat kuolemanpelkona ja muuna ilkeänä tunteena. Voi olla siis näin, mutta voi olla muukin ongelma. Koita pärjätä, ihminen ei ole toista kummempi, puhu jollekkin, voit yllättyä ja kohdata ymmärtäjän!
Joo ymmärrän. Minuakin alkaa naurattaa usein kun luen tekstejä jotka ovat melkein kuin omasta kynästä. Eivät ihmiset ole pohjimmiltaan kovin erilaisia. Lohdullista kuulla että on muitakin joilla on tällaista. En vain lähemmin tunne yhtään, noh ehkä vielä joskus.
Jännä tuo kuoleman tunne. Tänään se ei ole niin vahva, mutta häälyy jossain taustalla silti. Typerää että minulle aina vain tämä hetki on totta. Kun en ole masentunut, en edes usko voivani olla sitä, kunnes se sitten tulee taas.
On minulle tapahtunut juttuja lapsuudessa ja osaltaan ne varmaan vaikuttavat, vaikka olin silloin niin pieni etten muista. Se mikä on tapahtunut on tapahtunut, enkä tiedä miten käsitellä asioita joista ei muista mitään. Tiedän vain sen mitä on kerrottu. Ja onhan kaikilla lapsuudessa jotain vähemmän mukavaa :D ainakin yleensä. Mitäs noita nyt suurentelemaan. Minä satun olemaan vain niin herkkä että pahat asiat vaikuttavat rankasti, vaikkeivat edes niin kovin pahoja olisikaan.
voisit katsoa googlen haku: tunne-elämältään epävakaa persoona tai rajatilapersoona