Kun menitte ensimmäisen kerran lääkäriin paniikkihäiriön vuoksi niin mitä sanoitte tilatessanne aikaa lääkärille ja mitä sanoitte kun olitte lääkärissä? Mua jännittää jo pelkästään se että joudun menemään lääkärille. Mitä jos kohtaus tulee siellä lääkärissä ja en saa sanotuksi sanaakaan.. Olen kärsinyt jo pitkään paniikkihäiriöstä mutta lääkärille en ole uskaltanut mennä.
Ensimmäinen
kerta
10901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että arvelet, että sinulla on paniikkihäiriö ja tarvitset apua. Kyllä sen tyypin pitäisi osata sitten kysellä lisää.
Suurin osa lääkäreistä on varmaan ihan asiallisia, mutta aika monilla on myös huonoja kokemuksia. Näin varoituksen sanana. Ja minä ainakin itkin niin että ei paljoa järjellistä sanaa ulos tullut.
On lääkäreillä käytössä jonkinlainen kaavake, jolla kartoitetaan potilaan oireet. Maks. muistaakseni 12 points, mutta lääkärin mukaan jo neljäkin pistettä osoittaa jonkinlaista paniikkioireistoa, joka vaatii hoitoa. Koita jaksaa!!!!!!
Mun eka kerta oli 16-vuotiaana naapurin Selma tädin kanssa juhannuksena vuonna 1944.
se ole ns. hyvä jos sattuisi juuri lekurissa paniikkikohtaus iskemään, näkee lekurikin heti mistä on kyse ja kuinka oireilet.
Älä pitkitä lekuriin menoa, itse tein niin ja meniikki paniikki niin pahaksi etten uskaltanut mennä mihinkää en edes lekuriin, mutta sitten vaan pakotin ja sai lääkityksen ja on nyt pysynyt kontrollissa. Ei kannata odottaa, että käy niin kuin mulle kävi ihan jämähdin himaan ja sielläkin pelkäsin ja sain masennuksen ym. Mä olin siis ihan rikki, siihen tilaan ei kannata itseään päästää, vaan hakekaa apua ajoissa!
Tsemppiä sulle
Millä tavoin se paniikkikohtaus ilmenee, onko kyseessä joka kerta ns. hyperventilaatio-kohtaus, vai voiko oireet olla "lievempiäkin"?
voivat olla lievempiä, mutta myös rajumpia, se on niin yksilöllistä.
Toisille tulee kylmänhiki, vapinaa, sydän hakkaa, paleltaa, vatsaa vääntää, ahdistaa, halu paeta oloaan, puutumista, turtaa oloa, heikotusta, pyörtymisen tunnetta, korvissa/päässä suhisee, pistelyitä, näköhäiriöitä, huimausta, kuoleman pelkoa, todella epätodellisen olon tunne, yksinolon pelkoa, sosiaalista pelkoa, ihan kaikenlaista pelkoa. Tässä näitä oireita, mutta en tarkoita, että kaikki oireet samaan aikaan, eikä kaikille tule muutenkaan ihan samallatavalla, mutta aikalailla pääpiirteittäin tuosta listasta kyllä löytyy joku oire/oireet, kun kohtaus iskee.
Lisäisin vielä, että toisille saattaa paniikin pitkittyessä ilmetä myös masennusta.
Mutta tämä paniikki on voitettavissa!
Voiko paniikkihäiriöstä olla kyse, jos on koko ajan "paniikki päällä", lähes kaikkia oireita, mitä luettelit? Vai liittyykö se johonkin muuhun, kuten masennukseen? Tarkoitan, että paniikkihäiriöhän voi aiheuttaa masennusta, mutta kuuluukohan sitten paniikkioireet myös masennukseen, ilman että varsinaisesti kärsisi paniikkihäiriöstä?
on koko ajan "paniikki päällä", niin kyse voisi olla ns. yleistyneestä ahdistuksesta (GAD). Samansukuista vaivaa käsittääkseni. Paniikkihäiriöksihän kai katsotaan se, että saa aika ajoin paniikkikohtauksia. Yleistynyt ahdistus on diagnostisesti vähän eri asia. Masennukseen voi kyllä liittyä paniikkikohtauksia samoin kuin muihinkin psyykkisiin vaivoihin. Kannattaa hakeutua psykiatrille tai vastaavalle, jos diagnoosi on tärkeä.
Kyllä, diagnoosi on tärkeä, sillä miten ihmeessä sitä muuten voi saada apua oireisiinsa, jotka ovat lähes täysin lamaannuttavia? Silloin lääkitys on varmaan paikallaan, jos kyseiset oireet alkavat liiaksi häiritä elämää...
Kiitos teille neuvoista. Nyt vaan pitäsi sen verran rohkaistua ja varata aika lääkäriin..