Kertokaapa te muut 50:iset mummot ja vaarit ym. runsaasti tietoa omaavat, miten olette osaltanne asiat ratkaisseet ja mitä tekis, että jotenkikaan oikein tekis.
Me olemme 50:isiä kahden ihanan natiaisen (kumpikin alle 3 v)ylpeitä isovanhempia, mutta vähitellen alkaa tämä vanhemmuuden jaksatus olla koetuksella.
Tiedämme että nuortemme perhe on kovilla sekä taloudellisesti että muutenkin jaksamisensa kanssa. Olemme heitä avustaneet ensimmäisen lapsen syntymästä lähtien rahallisesti aika paljon, kun kaikenlaista uutta kulua on tullut. Lasten hoitoon emme kuitenkaan ole paljoa ottaneet aikaa emmekä kantaakaan ja jos totta sanoo, emme kyllä jaksaiskaan hoitovastuuta vierailuja kummemmin:) Olemme molemmat vielä tiukasti työelämässä kiinni ja pienten lasten hoito ei todellakaan enää jaksata. Muutaman tunnin jälkeen on jo poikki, puhki ja pinossa.
Nyt tämä meidän nuoripari valittaa lähes aina tavatessamme, kuinka rankkaa on, kuinka lapset kitiseee ja valvottaa, kuinka rahat ei riitä, kuinka toinen puolisko ei tee tarpeeksi ym. Pitäis päästä harrastuksiin ja saada uusia vaatteita, vaihtelua, matkoja yms. Äidillä kotona oleminen kyllästyttää ja mitään hauskaa ei kuulemma enää tapahdu. Työelämään ei vielä voi mennä, kun nuorin on vasta 1/2 v ja tottapuhuen ei hän sinne todella näytä haluavankaan.
Tuntuu, että mikään ei riitä, elämä on pettänyt, lapset onkin rasitteita ja avioliitossakin on jotain vikaa... Kun vanhemmilla leikkaa keskenään kiinni, tulee ankaraa tekstiä yksityiskohtaisesti niitä meille julkituodaankin.
Lomille halutaan päästä ulkomaille ja joka vuosi niin ovat tehneetkin. Paljon olemme taloudellista tukea siihenkin antaneet. Ei meillä ole runsaasti rahavaroja itselläkään, hyvä että jotenkin riittää, mutta tähän saakka sitä on itse luopunut yhdestä ja toisestakin, että voisi lastansa auttaa.
Lapsiperheiden elämä ei tosiaankaan helppoa ole, ei ollut silloin aikanaankaan. Kaiken kunnioituksen ja avun nuoret kyllä ansaitsevat.
Me olemme nyt väsähtäneet, emme ainakaan halua ottaa kantaa puolisoiden keskinäisiin asioihin, emme lasten kasvatukseenkaan kovin, emmekä ainakaan halua olla "paskana jokaisessa rattaassa". Haluamme antaa nuorillemme elintilaa ja päätösvaltaa omasta elämästään. Jokainen on aikanaan vastuuvuorossa, mutta samaan aikaan ei voi elää kuin varakas sinkku. Näin me haluamme, nuoremme eivät vaan päästä irti meistä. - Eihän sen elämän näinpäin pitänyt mennä:))
Sen kyllä ymmärtää, että lapsi aikuisenakin jollain tavalla turvaa vanhempiinsa, mutta mutta...
Emme ole kovinkaan paljon tästä asiasta vielä nuorillemme puhuneet ja tiedämme, että mikäli sellaista teemme, tulee maanjäristys ja pitkä vihamielinen eristäytymisjakso.
Emme me siltikään tahdo täysin lyödä kaikki hanoja kiinni ja käskeä pysymään loitolla, mutta kyllä välillä tulee olo, että eläkööt nuoret niillä eväillä, mitä heillä. Ja ei vähän isompi etäisyyskään kovin pahasta olis.
Työelämä näinä päivinä vie enemmän kuin mehut ja raskaasti painaa taakka, kun näkee, ettei seuraavakaan sukupolvi pärjää eikä kestävyyttä ja kärsivällisyyttä ainakaan liikaa ole.
Enemmänkin näyttä siltä, että alle 30:inä jo pitäisi olla sama materia ja elintaso kuin 50:illä, jotka koko elämänsä ovat tienanneet, kituuttaneet ja säästäneet.
Vaikea juttu.
Miltä kuulostaa? Onko jälkipolvielämä teillä järjestyksessä?
Mitenhän asiat järjestykseen panis, ettei maapallo nyrjähdä kokonaan radaltaa ja ettei kukaan kohtuuttomasti loukkaa ja loukkaannu.
Parhaalla tavallaan sitä on luullut lastaan kasvattaneen, mutta paikkaamista on näemmä jäänyt...
Me olemme 50:isiä kahden ihanan natiaisen (kumpikin alle 3 v)ylpeitä isovanhempia, mutta vähitellen alkaa tämä vanhemmuuden jaksatus olla koetuksella.
Tiedämme että nuortemme perhe on kovilla sekä taloudellisesti että muutenkin jaksamisensa kanssa. Olemme heitä avustaneet ensimmäisen lapsen syntymästä lähtien rahallisesti aika paljon, kun kaikenlaista uutta kulua on tullut. Lasten hoitoon emme kuitenkaan ole paljoa ottaneet aikaa emmekä kantaakaan ja jos totta sanoo, emme kyllä jaksaiskaan hoitovastuuta vierailuja kummemmin:) Olemme molemmat vielä tiukasti työelämässä kiinni ja pienten lasten hoito ei todellakaan enää jaksata. Muutaman tunnin jälkeen on jo poikki, puhki ja pinossa.
Nyt tämä meidän nuoripari valittaa lähes aina tavatessamme, kuinka rankkaa on, kuinka lapset kitiseee ja valvottaa, kuinka rahat ei riitä, kuinka toinen puolisko ei tee tarpeeksi ym. Pitäis päästä harrastuksiin ja saada uusia vaatteita, vaihtelua, matkoja yms. Äidillä kotona oleminen kyllästyttää ja mitään hauskaa ei kuulemma enää tapahdu. Työelämään ei vielä voi mennä, kun nuorin on vasta 1/2 v ja tottapuhuen ei hän sinne todella näytä haluavankaan.
Tuntuu, että mikään ei riitä, elämä on pettänyt, lapset onkin rasitteita ja avioliitossakin on jotain vikaa... Kun vanhemmilla leikkaa keskenään kiinni, tulee ankaraa tekstiä yksityiskohtaisesti niitä meille julkituodaankin.
Lomille halutaan päästä ulkomaille ja joka vuosi niin ovat tehneetkin. Paljon olemme taloudellista tukea siihenkin antaneet. Ei meillä ole runsaasti rahavaroja itselläkään, hyvä että jotenkin riittää, mutta tähän saakka sitä on itse luopunut yhdestä ja toisestakin, että voisi lastansa auttaa.
Lapsiperheiden elämä ei tosiaankaan helppoa ole, ei ollut silloin aikanaankaan. Kaiken kunnioituksen ja avun nuoret kyllä ansaitsevat.
Me olemme nyt väsähtäneet, emme ainakaan halua ottaa kantaa puolisoiden keskinäisiin asioihin, emme lasten kasvatukseenkaan kovin, emmekä ainakaan halua olla "paskana jokaisessa rattaassa". Haluamme antaa nuorillemme elintilaa ja päätösvaltaa omasta elämästään. Jokainen on aikanaan vastuuvuorossa, mutta samaan aikaan ei voi elää kuin varakas sinkku. Näin me haluamme, nuoremme eivät vaan päästä irti meistä. - Eihän sen elämän näinpäin pitänyt mennä:))
Sen kyllä ymmärtää, että lapsi aikuisenakin jollain tavalla turvaa vanhempiinsa, mutta mutta...
Emme ole kovinkaan paljon tästä asiasta vielä nuorillemme puhuneet ja tiedämme, että mikäli sellaista teemme, tulee maanjäristys ja pitkä vihamielinen eristäytymisjakso.
Emme me siltikään tahdo täysin lyödä kaikki hanoja kiinni ja käskeä pysymään loitolla, mutta kyllä välillä tulee olo, että eläkööt nuoret niillä eväillä, mitä heillä. Ja ei vähän isompi etäisyyskään kovin pahasta olis.
Työelämä näinä päivinä vie enemmän kuin mehut ja raskaasti painaa taakka, kun näkee, ettei seuraavakaan sukupolvi pärjää eikä kestävyyttä ja kärsivällisyyttä ainakaan liikaa ole.
Enemmänkin näyttä siltä, että alle 30:inä jo pitäisi olla sama materia ja elintaso kuin 50:illä, jotka koko elämänsä ovat tienanneet, kituuttaneet ja säästäneet.
Vaikea juttu.
Miltä kuulostaa? Onko jälkipolvielämä teillä järjestyksessä?
Mitenhän asiat järjestykseen panis, ettei maapallo nyrjähdä kokonaan radaltaa ja ettei kukaan kohtuuttomasti loukkaa ja loukkaannu.
Parhaalla tavallaan sitä on luullut lastaan kasvattaneen, mutta paikkaamista on näemmä jäänyt...
Vastaukset 20
Vanhimmat
on lasten kanssa. Vanhimmalla on perhe ja kaksi lasta. Hän on jotenkin kovin väsynyt äitinä oloon ja perheen arkeen. Tosi paljon olen antanut hoitoapua, vaikka ei totisesti huvittaisi läheskään aina. Haluaisin elää jo omaa elämää omaan tahtiini. Olen työttömänä ja siihen on hyvä vedota.
Vaikka olen kotona niin silti minulla ei tahdo olla enää virtaa eikä kiinnostustakaan olla aina pienten kanssa, vaikka ovatkin rakkaita minulle.
Tuntuu että nykyään odotetaan vain että lapset olisivat isoja ja vähän ääntä pitäviä.
Olen monasti ajatellut että parempi kun olisivat hommanneet ne lapset vasta 30-v täytettyään.
Juosseet juoksunsa ja menonsa niin loppuun ettei todella huvita muu kuin perhe-elämä.
Nihän se on, että kannettu vesi ei kaivossa pysy ja pohjattomaan kaivoon saa lappaa....
Vaikka meillä on lapset jo itse lähes viisikymppisiä ei vain helpota.
Vaikka olen jo iso-mummo sama jatkuu loputtomiin, vasta kuolemassa saa oman rauhan.
Koko ajan on tunne että taas on tehnyt jotain väärin.
En puutu lasten elämään , mutta toivoisin myös heiltä huomaavaisuutta oman yksityisyyteni suhtee.
Rahaa oloen myös antanut liikaakin pienistä tuloistani, mutta eivät he sitä edes noteeraa miksikään.
Olen suunnitellut jo karkuun lhtöä ulkomaille, vai mitähän keksisi.
En ole kovin iäkäs tein lapset hyvin nuorena.
Herranjumala! Miksi ihmeessä hyyssätte niitä lapsianne. Viimeistään 24-vuotiaana ihminen on omillaan ja maksaa itse kaikki kulunsa. Vai vielä ulkomaan matkoja maksatte ja sitten kitisette!
Luin tänään lehdestä lauseen : Ihminen on nisäkkäistä ainoa,jonka jälkeläinen neuvoo omia vanhempiaan!
Milloin ajattelitte lopettaa lastenne elättämisen, 80- kympppisenä. eiköhän olisi jo aika teidänkin elää omaa elämäänne!
" ajattelemme lastemme parasta", -sekö se on lasten parasta että he eivät opi ikinä hoitamaan omia asioitaan niin kauan kuin voi luottaa siihen että kyllä vanhemmat hoitaa asiat!!!!!
Täytyy löytää elämästä muuta mielenkiintoista silloin, kun on työssä.
Voihan se tuntua isolta puutteelta, jos ei ole lapsia, mutta vanhempien velvollisuudet ylittävät ihmisen voimat.
Ei maailmasta lapsia puutu.
Totta. Ei vanhemmuutta kestä - kerran elämässään korkeintaan ja sitten se onkin jo myöhäistä ;) Ja kun kuluttajansuojakaan ei auta, palautus ei onnistu ja takaisinkaan ei voi tukkia... :D
Rakkaita nuo lapset on kuin enkelit ja enemmänkin ja tuskaa tuottaa katsoa, kun lapsi ei pärjää, siinä jo kovempikin riisuu paidan päältään, äidit ainakin, niinhän ne on aina tehneet - ja isät korjaa ja rakentaa lapsilleen - niinhän nekin on aina tehneet
mutta kun ei tuo toisen puolesta tekeminen ole rakkautta! Mitenkäs ne lapset sitten pärjää kun vanhemmat on niin huonossa kunnossa etteivät enää pysty tekemään asioita lastensa puolesta. Ajatelkaa nyt järjellä, rakkautta on opettaa lapset pärjäämään tässä elämässä!
Vanhempien tulee olla taustatukena, neuvoa ja opastaa, silloin kun neuvoja kysytään!
Mutta lapsille omat eväät elämään ja vanhempien tulee nauttia elämästä!
On vaikea muuttaa opittuja käyttätymismalleja.
Olen yrittänyt ja sain vihat niskoilleni.
Ei ne enää opi,minun oma virheenihän se on.
Ei ole mikavaa sekään että välit lasten kanssa ovat poikki.
Olen luopunut toivosta että asiaan tulisi muutosta.
muuta rikkautta kuin lapset ja se oli mulle kylliksi.
Kannattaakohan lapsille alunperinkään antaa sellaista luuloa, että vanhemmat ovat v e l vo l l i s i a lopun ikäänsä olemaan joku raha- ja elatus automaatti - miustakun tuntuu, että se on pohjaton pussi jos sen alun heille antaa - viimein ei mikään riitä.
että lapset ottaa heti nokkiinsa jos sanot oman mielipiteesi ja yrität muuttaa tapoja.
Miksi he eivät ymmärrä että vanhemmilla on jo oikeus omaan elämään.
Itselle kävi niin että vanhin lapsista pani kokonaan välit poikki kun väsyin ainaiseen hoitajan rooliin ja sanoin ns. suorat sanat.
No se olin sitten minä joka lähdin pyytämään anteeksi ja tilanne on taas sama.
Minulla oli niin raskas olla kun välit rikkoutuivat, kun oli muitakin paineita sillä hetkellä elämässä.
tätä minä juuri tarkoitin. Ei pidä opettaa siihen että kyllä vanhemmat hoitaa kaiken. Pitää opettaa omatoimisuuteen ja mieluiten kunnioittamaan vanhempia ihmisiä. Kukas Teitä sitten hoitaa kun te olette vanhoja? Olen nähnyt tällaisen "hemmotellun" lapsen tapauksen, jossa ko. 50 v- lapsi kinusi rahaa vielä 80v. äidiltään!
Tuttua on, mutta mielestäni vika on meissä itsessä. Omilla vanhemmillamme ei välttämättä ollut pesukonetta, ei edes vapaata lauantaita. Lapsiakin oli enemmän. Eikä ollut meillä lapsillakaan helppoa. Jouduimme olemaan avuksi, maksamaan osan palkasta kotiin jne. Päätimme sitten että meidän lapsillemme ei tule yhtä ankeata. Siinä sitä ollaan. Pilalle passattuja ovat.
Ihan pakko nauraa, kun Sinä sanoit asian ihan naulankantaan. Kun itse olimme niin kovilla ja osattomiakin, päätimme, että lapsemme ei ainakaan samaa puutetta tarvitse kokea - ja siten sitä mentiinkin äärilaitaan.
No, nyt pitäis vaan osaata peruutella kultaiselle keskitielle, mutta kuten joku edellä sanoikin, saavutetuista etuuksista ei kovin helposti luovuta....
Asiat tulee puhua asioina lasten kanssa, selittää ja uskoa, että eiköhän protestien jälkeen kuitenkin löydy kompromissi ennemmin tai myöhemmin. Veri kun on vettä sakeampaa, sanotaan.
...juuri noin, itselläni on vain yksi lapsi, ja nyt
hän on hankkimassa omaa asuntoa,
ja ymmärtää että itse on tuon hankkeen takana, vaikka isukilla onkin isoasunto.
Että kyllä nuo nuoretkin ymmärtää kun on ymmärettävä.
Eikä aivan koko elämää roiku kiinni vanhemmissa, vaan itsenäistyvät ja kantavat vastuun,
omasta elämästään, kuten olemme itse kukin joutuneet tekeen.
kun olen potkinut molemmat poikani pois pesästä armeijan jälkeen ja henkisillä arvoilla sen jälkeen vain ravinnut.
Viimeinen on vielä napanuorasta kiinni, mutta hänen irroittamiseen on jo taktiikka hiottu.
minua sanomalla, että jää pesämunaksi - vastasin, että kun täytät 25, ne matkalaukut ovat sinun siinä pihalla..:))
Hyvä Äiti kummajainen! Lapsesi vielä arvostavat Sinua kun olet antanut heille parhaimman lahjan mitä vanhempi voi lapselleen antaa, ITSENÄISYYDEN! !
ison potkun persuksiinsa, kun ovat kotoa omaan elämäänsä lähteneet. :) Eikä ole kaduttanut yhtään! Itsenäisiä, omista asioistaan huolta pitäviä ja omaa elämäänsä heidän omalla tavallaan eläviä heistä on tullut. Joten meillä ei roiku aikuiset lapset enää hihassa. :) Sitä en kyllä kiellä, etteikö se potku olisi aikoinaan pahalta tuntunut, varsinkin esikoisen kohdalla, mutta kun tulokset alkoivat näkyä, ei harmittanut enää yhtään. Ja kaupanpäällisinä saatiin vielä erittäin hyvät ja avoimet välit puolin sekä toisin.
Voi kun minäkin olisin ymmärtänyt ja osannut tehdä samoin.
Meidän kohdallamme se on nyt myöhäistä.
Olen yrittänyt puhua nätistä ja myöskin suorasukaisesti.
Molemmista on palautteena vihamielisyys, minut leimataan itsekkääkksi ja pihiksi.
nyt tämä aihe minua kosketti ja lujasti!!!minulla on 5 lasta poikia kaikki...ja 7 lastenlasta vasta syntyneitä kaksi viimeistä...ja olen hemmetin onnellinen heistä...kuusi poikaa ja yksi prinsessa (tyttö)lastenlasta ja minun viisi lasta on poikia kaikki,tavallaan olen kasvattanut yksin kaikki pojat ja hyvin pärjännyt kaikki neljä on työelämässä ja kolmella on perheet...olen ylpeä lapsista ja sitten asiaan.....olen sanonut pojille että kun koulut oletta käynyt niin töihin siittä ja oma elämä...minä olen tehnyt mitä pitää hoitanut lapset aikuiseksi ja minustako mummu tehdään niin olen varmasti mummo mutta se talouspuoli saatte hoivata itse minä olen omani tehnyt....ja poikani kaikki kolme vanhempaa kyllä mainiosti on perheensä hoitanut ilman äidin apua.minulla ei ole varoja auttamaan taloudellisesti eikä lapset olekkaan pyytänyt....olen sanonut että "äiti on hoitanut omansa nyt on teidän vuoro hoitaa omat"ja jos haluatte keskustella lisää täällä minun os. [email protected] jos jollakin niin minulla kokemusta lapsista....tervetulleet kaikki....