Sain vasta illalla viestin puhelimessa, että äitini on huonossa kunnossa. Suolistossa on kuolio ja hän on niin heikossa kunnossa, että ei voi leikata.
Hän on syntynyt 1922 niin että ikää on jo. Mutta silti se koskettaa hyvin syvältä, että on menettämässsä omat vanhemmat, molemmat. Ja tuntuu, että voi ei. Ei vielä. Ei haluais luopua omista vanhemmista. Tuntuu, että se on suuri menetys, kun heidät menettää.
Koska isäkin on sairaana,niin on pelko, että menetän molemmat. Keuhkoissa on ilmennyt jotakin. Ja diabetes on nyt vaikeana koska ei tule syötyä, kun äitikin on sairaalassa. Hän on äiti vuotta vanhempi. Ja hänellä on myös sydän vika.
Molemmat on kulkeneet jo kauan rullaattorilla.
Monsetihan vanhat ihmiset on kasvaneet niin . Että kun toinen kuolee, niin pian kuolee toinenkin. Kun ei kestä toisen poismenoa.
yhteen, kun on kauan olleet avioliitossa. Vanhemmilleni tulee 65 vuotta yhteistä taivalta. Ja se on kunnioitettava saavutus.
Kun veljen perheestä soitettiin, silmistäni alkoi vuotaa kyyneleet ihan itsestään, niin että en voinut pidättää niitä.
Onneksi vanhempani ovat keski-iässä saaneet parannusen armon. He ovat vl:iä.
Pyydän muistamaan raskan suruni tähden.
Hän on syntynyt 1922 niin että ikää on jo. Mutta silti se koskettaa hyvin syvältä, että on menettämässsä omat vanhemmat, molemmat. Ja tuntuu, että voi ei. Ei vielä. Ei haluais luopua omista vanhemmista. Tuntuu, että se on suuri menetys, kun heidät menettää.
Koska isäkin on sairaana,niin on pelko, että menetän molemmat. Keuhkoissa on ilmennyt jotakin. Ja diabetes on nyt vaikeana koska ei tule syötyä, kun äitikin on sairaalassa. Hän on äiti vuotta vanhempi. Ja hänellä on myös sydän vika.
Molemmat on kulkeneet jo kauan rullaattorilla.
Monsetihan vanhat ihmiset on kasvaneet niin . Että kun toinen kuolee, niin pian kuolee toinenkin. Kun ei kestä toisen poismenoa.
yhteen, kun on kauan olleet avioliitossa. Vanhemmilleni tulee 65 vuotta yhteistä taivalta. Ja se on kunnioitettava saavutus.
Kun veljen perheestä soitettiin, silmistäni alkoi vuotaa kyyneleet ihan itsestään, niin että en voinut pidättää niitä.
Onneksi vanhempani ovat keski-iässä saaneet parannusen armon. He ovat vl:iä.
Pyydän muistamaan raskan suruni tähden.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Monsetihan vanhat ihmiset on kasvaneet niin.
Tämä yllä oleva lause tulis olla: Monsetihan vanhat ihmiset on kasvaneet niin YHTEEN.
käsityksen, niin kuin se kuolema olis jo tullut.
Mutta kyllä se on jo osittain hautajaistunnelmaa ja valmistautumista siihen,mitä on edessä kun tällaisen viestin saa.
Ei tällaisia viestejä lähetetä ihan turhan takia. Ja sitten vaan, kun tilanne on jo erittäin vakava. Eikä ole enää toivoa.
Niin että kyllä se on nyt valmistausumista siihen kaikkein pahimpaan.
läheisen sairastuminen ja varsinkin kuolema. Oletko menettänyt ketään lähiomaistasi?
Minä menetin yht'äkkiä, varoittamatta isäni, hänen ollessaan vasta viisikymppinen, äkillisen, luonnollisen kuoleman kautta. Se oli todella raskasta, ei ollut osannut sellaista odottaa, tuntui, ettei siitä selviäisi millään. Mutta niin se vaan kuolevan muisto pikku hiljaa haihtuu. Unohdu ei tietenkään koskaan.
Itsestä tuntui nuorena, että olihan se isä jo vanhakin. Nyt huvittaa sellainen ajatus, kun itse on jo ylittänytkin tuon iän ja on vielä "nuori".
Ensimmäinen vuosi oli pahinta aikaa, varsinkin jouluna, pääsiäisenä ja juhannuksena. Silloin muisteltiin, mitä teimme silloin edellisenä vuonna, kun vielä saimme olla yhdessä.
Äitini on elellyt yksin leskenä sen jälkeen, on ollut pitkä leskeys.
Toivon Sinulle ja läheisillesi jaksamista, ja että saisit pitää vielä vanhempiasi pitkään ja että äitisi vielä paranisi. Ihmekin voi tapahtua. Ja ellei parane, toivotaan, että hänellä ei olisi tuskia.
Moni iäkäs ihminen useasti jo odottaa pois pääsyä. Sinun vanhempasi kun ovat uskomassa, se on hieno asia. Silloin ei ole mitään hätää. Joskushan täältä on kaikkien lähdettävä. Joku aivan jo pienenäkin.
Muistan sinua.
"Sinun vanhempasi kun ovat uskomassa, se on hieno asia. Silloin ei ole mitään hätää. Joskushan täältä on kaikkien lähdettävä. Joku aivan jo pienenäkin.
Muistan sinua. "
Kiitos näistä sanoista, ne lohduttivat ja myös muistamisesta. Mutta myös muiden kirjoitukista muistamisesta.
On tullut mieleen SL "Ihana rauhan ranta," jonka sanat ovat tässä ketjussa kirjoitetut Albertin kautta. Ja nekin lohduttaa, niissä on hyvät sanat.
Samalla kun kirjoittelen ja luen tällaisia viestejä, minua todella helpottaa. Ja tunnen samalla onnelliseksi itseni, että ei tarvitse olla yksin tämän surun kanssa.
Edesmenneen mummoni lempilaulu antaa itselleni voimia kun menetys on ajankohtaista.
Ihana rauhan ranta
suloisen levon antaa
Se vaivoist´ vapauttaa
surun murheen lopettaa...
...siirtyneet surun säältä
joita me muistamme
ikävällä me kaipaamme..
kolme, mutta siltikin tunutuu, että kuolemaan ei totu koskaan ja että se kuolema ei ole oikeastaan koskaan tervetullut vieras.
Keskustelin isäni kanssa juuri. Ja minua helpottaa kun voin tänne kirjoittaa. Sekä se että saan vastauksia. Kiitosia niistä!
Hän, isäni on käynyt joka päivä veljeni kanssa sellaisen viidenkymmenen kilometerin reissun äitiäni katsomassa.Joka päivä, ja näin vanhana.
Ja sanoo, että ei sitä äitiä olis halunut antaa pois.
Veljenikin on vl ja se minulla on lohtu, että hän on vanhempieni tukena ja asuu heitä lähellä.Ja käy joka päivä katsomassa heitä.
Keskustelin vasta isäni kanssa ja sanoin, että nyt juuri tällainen. Kun miehenikin jää eläkkeelle ja pääsisimme paremmin käymään.
Sanoin myös, että ei sitä vanhempia antais pois.
Mutta hän vastasi, että sitä jo odottaa että pääsis pois. Varmaan senkin vuoksi koska sitä on niin paljon vaivojakin.
tähden moni iäkäs jo haluaakin pois.
että kun alkaa elinaika tulla täyteen, niin ajalliset asiat muuttuvat vähemmän mielenkiintoisiksi, eikä maallinen elämäkään ulkoisilta puitteiltaan enää niin hohdokasta ole. Ajatus lentää jo tulevaan. Näin meitä valmistetaan rajan taakse siirtymiseen. Meille tänne jääville asia on varmasti vaikeampi kuin niille, jotka jo pois pääsevät.
Jälleennäkemisen toivossa eroaminen on helpompaa..
Tämä on totta, ettö omaisille tämä on raskas. Istun kyyneleet silmissä tässä kirjoittamassa. Ja ne silmäni tuntuu vaan vuotavan kyyneleitä.
Tuntuu niin ikävältä kun ei enää voi äitini kanssa puhua. Hänellä on jo pitkään ollut niin heikko äänikin, että ei hän ole enää aikoihin ollut kunnossa.
Hänellä on puhelin vieressä sairaalassa, mutta ei jaksa enää nostaa kuuloketta, eikä enä melkein hengitääkään.
Niin, että kyllä sellainen elämä ei ole edes minkään arvosta, jos ei voi muuta kuin maata. Kyllä sitä sen verran osaa ajatella kuitenkin. Mutta siltikin se eronikävä tuntuu surulliselta.
aika. Se kuvaus "kämmenen leveys" on todella lyhyt aika.
Isäni kuolemasta on kulunut jo 30 vuotta ja kuin eilen se oli. Mutta niin meidän elonpäivämme kuluvat nopeasti ohi, jos niitä päiviä vielä annetaan.
Mietin usein niitä ihmisiä, jotka eivät usko, eikö silloin ole toivoton, tyhjä olo. Usko antaa toivon näköaloja jo täällä ajassa.
Monesti ihmiset vasta vanhemmalla iällä miettivät uskonasioita, sitten vasta, kun alkaa voimat vähentyä, mutta silloin vasta, se voi olla jo myöhäistä.
Muistan kun tarjosin eräälle nuorelle sukulaistytölle saarnakasettia kuultavaksi, hän sanoi: "En halua, ehkä sitten joskus vanhana."
Mutta onko sitä aikaa sitten vanhana.
elää. Niinkö?
Oliko vanhempasi uskovaisia?
kuitenkin pitää vaikka kädestä kiinni ja puhua. Se voi olla kuitenkin tärkeää läheiselle, joka ehkä vielä kuulee äänesi ja tuntee läsnäolosi, vaikka ei itse jaksaisikaan puhua.
Voimia ja siunausta teille!
ja on uskomassa. Isä sai parannuksen armon noin 7 vuotta ennen kuolemaansa.
"Mietin usein niitä ihmisiä, jotka eivät usko, eikö silloin ole toivoton, tyhjä olo."
Hyvä kirjoittaja. Ethän erehdy leimaamaan tyhjiksi toisella tavoin ajattelevia.
En usko vl-tyyliin. Mutta ei ole lainkaan toivoton eikä tyhjä olo, ei tämän katsomukseni seurauksena. (Silloin kun olin vielä vl, oli usein "toivoton ja tyhjä olo" koska se oli sisällyksetön ja pinnallinen oppi, minulle.)
Oma maailmankatsomukseni ja hengellisyyteni on kehittynyt elmän mittaan kokemuksiani pohtiessa ja Raamattuun, filosofiaan ja erilaisiin katsomuksiin perehtyessä. Hengellinen näkemys on syventynyt siitä mitä se oli vl-vuosina (silloin kapea-alainen).
En koe kuolemaa kauhuna, vaan täysin luonnollisena osana elämää. Kuolemaa suurempi ja haastavampi kysymys on kysymys kärsimyksestä.
Elämä itsessään on kallisarvoinen lahja, ja me olemme täällä toisiamme tukeaksemme ja itse kehittyäksemme. Tuonpuoleisesta ei ole kenlläkään oikeasti muuta kuin arvailuja. "Totuutta" tuonpuoleisesta sei ole kenelläkään sellaisessa merkityksessä kuin me ajallisesti totuuden ymmärrämme.
Uskoa voi kukin vapaasti siitä asiasta niin kuin helpoimmalta tuntuu. Väliäkö sillä mistä ihminen lohtunsa saa - kunhan ei toisia uskollaan vahingoita.
Toivotan sinulle kaunnista kedää ja hyviä, onnellisa päiväiä!
Leben und leben lassen...
Kun ihminen kuolee vanhana ja on saanut elää täyden elämän, ei hänen poismenossaan ole mitään itkettävää. Sen sijaan, jos kuolee uskottomana ja kesken kaiken nuorena, siinä on jo paljonkin suremisen aihetta.
Elämä voi olla pitkäkin, mutta sairaus ja kivut vaivavat kymmenenkin vuotta.
Monesti se sairaus on itse aiheutettua. On tupakoitu tai muuten eletty epäterveellisesti ja sitten on vanhana elämä vajavaista ja sairauksien rasittamaa.
On kenties ajettu paha kolari ja vammauduttu.
Kannattaa pitää huolta itsestään, eikä luottaa vain pelkästään enkeleiden varjelukseen.
Se enkeli kun ei tule ottamaan esim. tupakkaa pois suusta tai tarttumaan auton rattiin, jos kaahailet mielettömästi.
Enkeli ei myöskään tule kanssasi ruokapöytään estämään, jos syöt epäterveellisesti. Enkeli ei kulje kanssasi kadun yli, jos kävelet punaisia päin tai ylität katua varomattomasti. Se kaahari kun voi tulla päin punaisia ja päällesi.
Eikä epäuskoisenkaan kuolemaa auta jäädä suremaan.
Hänkin nukkuu vain rauhaisaa kuoleman unta, eikä ole missään helvetissä juuri tällä hetkellä.
Vasta viimeisellä tuomiolla kukin meistä tulee näkemään, missä on paikkamme iäisyydessä.
Viestisi oli hyvin tutuntuntuinen. Koen ja ajattelen asioista samantapaisesti.
Se mitä kuolemasta tiedämme, on vajaata, mutta vajaata on myös tietomme syntymäämme edeltävistä asioista.
Uskon että yhteisellä elämällämme on jokin merkittävä tehtävä.
Kuolema joka erottaa rakkaat toisistansa ei voi olla lopullista, siksi on tärkeä kohdistaa katseensa tähän päivään ja muistaa sekä rakastaa kaikkia, sillä nämä hetket ovat uskomattoman lyhyitä.