(saa käyttää laskinta)
Otetaan luku x, joka on arvoltaan 6. Siihen lisätään 8, jonka johdosta näin saatu luku korotetaan potenssiin. Luvusta otetaan logaritmi kymmenen desimaalin tarkkuudella ja sen perään kirjoitetaan piin likiarvo. Luku jaetaan nelosella kakkosen kanssa ja sen kanssa vähennetään luvut 8 ja 42. Piirrä neliulotteinen koordinaatisto näin saavusta luvusta. Sen jälkeen muodosta potenssi. Luvusta otetaan kolmiojuuri jonka x-akselina on summa.
Kysymys kuuluu: Montako junaa Tampereelta ehti lähteä?
Ota laskiessasi huomioon seuraavat sivuseikat.
-Juna lähti Helsingistä Rovaniemelle kello 18:61.
-Junassa on 88 ikkunaa, joista 52 on symmetrisiä matkustajaan nähden.
-Matkustajia on yhdessä junassa 32, joista 75 osaa soittaa Paranoidin säkkipillillä.
-Veturissa on 2 kuljettajaa, joista 24% kärsi hypotermiasta junan putoamishetkellä.
-Kuvitellaan, että junan kiihtyvyyden nousun pinta-ala on 28 neliökilometriä, josta 11 litraa on tislattua vettä ja 68 neliögrammaa on liukasta helposti syttyvää oranssia ainetta, josta tiedetään se fakta, että aineen molekyylissä on 2 identtistä atomia joissa kummassakin on aina niin monta neutronia kuin kissalla on karvoja.
-Tämän lauseen sisältämä tieto on virheellistä.
Vihjeeksi annettakoon tieto siitä, että kanarianlinnut ovat keltaisia.
ERITTÄIN VAIKEA ARVOITUS
Loogikko
2
1926
Vastaukset 2
- pherediac
Vastaus elämään maailmankaikkeuteen ja kaikkeen on tietenkin 42!!!!
- Nakkila
jos nyt osasin lukea oikein niin Tampereelta ei lähtenyt ainoatakaan junaa???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561