Meikin ollaan nyt sitten varmaan suurperhe :)

Meikun ollaan nyt sitten varmaan suurperhe, kun meille syntyi kaksoset. Kaksosia ennen meillä oli
5 lasta (ei kai sitä vielä suurperheeksi lasketa?)
Nyt meillä on sitten jo 7, ja riemua riittää, joka ainoalle aamulle, illalle ja päivälle :)

Esikoinenkin menee huomenna kouluun tutustumaan, huh huijakkaa kun neitiä jännittää. Isi saa mennä mukaan, kun äiti jää hoitelemaan kuukauden ikäisiä vauvoja ja 4 muuta mukulaa (1v1kk, 2v, 3v. ja 5v.)

Leskelin tätä palstaa, ja huomasin että parikin ihmistä oli kirjoittanut selostuksen arkipäivästään. Minäkin ajattelin huvikseni kirjoittaa sen hullunmyllyn ylös, mutten millään jaksanut yhtä yksityiskohtaisesti.

(Ennenkuin laitan oman selostukseni tähän, pyytäisin, että joku muukin lapsiperheen äiti tai isä kirjoittaisi selostuksen arkipäivästään. Noita on niin mahdottoman mukava lukea, ja oppii vähän itsekin niistä!)
(ajat sattaa heittää 5-10 min)
klo
5.30: äiti herää imettämään vauvoja. Yrittää saada unen sen jälkeen, mutta ei.
6.15: Äiti ei saa enää unta, jättää vauvat paapimaan. Käy tsekkaamassa miten 1v1kk vanha Tiitus nukkuu.
6.30: Äiti herättää isän. Äiti käy laittamassa kaurapuuron tulelle. Lastenhuoneesta alkaa kuulua vaativaa vikinää. Äiti käy kopaamassa Tiituksen syliinsä.
7.00: Lastenhuoneesta mönkii uneliaita taaperoita.
2v. Milja ja 3v. Patrik ovat heränneet. Kaksi vanhinta, 5v. Hannes ja 6v. Lyydia eivät ole heränneet.
6.45: isä yrittää laittaa itsensä valmiiksi jotta kerekäisi töihin puli kahdeksaksi. Samalla hän yrittää pestä Miljan ja Patrikin kasvoja. Ei onnistu. Lyydiä kömpii ylös
7.00: Äiti vaihtaa kolmelle nuorimalle vaipat.
Lyydiä auttaa mallikaasti :) Isä huutaa hei heit.
7.30: Puuro palaa pohjaan. Tännän ei syödä puuroa vaan eilistä mehukeitoa.
7.35: Äiti kokoaa perheen pöytään, Patrikin valitettavasti joutuu kantamaan pöytään. Mehukeitto on kuulemma pahaa.
7.40: Äiti pyytää lapsia pukeutumaan itse. Jos he tänään osaisivat? Turha toivo, niinkuin aina...
Miljan ja Patrikin naamat ovat likaiset, kiitos isän. Ulos lähtö viivästyy kai tänäänkin monta tuntia... Nyt äiti menee pesemään Milajn ja Patrikin kasvot, pukee kaksoset, pukee Tiituksen, pukee kiukuttelevan Miljan ja potkivat Patrikin.
Tässä menee reilu tunti.
8.00: Äiti haluaa istahtaa hetkeksi.Patistaa Lyydian, Hanneksen (joka on ollut yllättävän kiltti koko aamun) ja Miljan patrikin (melko tuhoisa kaksikko) lastenhuoneeseen. Äiti varoittaa, että tulee kohta katsomaan että leikkivät kiltisti.Lasken Tiituksen leikkikehään ja alan imettää kaksosia.
8.15: Käyn kurkkaamassa että lapset leikkivät kiltisti. Ei ongelmia- vielä
Palaan olohuoneeseen ja viihdytän pikkuhetken
Tiitusta. Niin vallattoman seurankipeä kaveri.
8.30: Lastenhuoneesta alkaa kuulua itkua.
Rouva päätuomari menee selvittämään Patrikin ja Hanneksen välistä tappelua.
Patrik saa aimo tällin olkapäähänsä.
Äiti päättää että on ulosmenon aika.
Onneksi on ihanan lämmin päivä eikä lapsia kummemmin tarvi pukea.
8.45: Koko poppoo astuu ulos ovesta. Kaksoset ja Tiitus on rattaissa.
Alkaa taas pähkäily, mihin tänään mentäisiin, mitä tänään leikittäisiin ja mitä tehtäisiin.
Äiti saa oivan idean, hän soittaa siskolleen Tainalle, joko tämä olisi herännyt.
Varttitunnin rupattelun jälkeen tuli selväksi, että Taina ja hänen lapsensa ovat heränneet, ja että lähdemme yhdessä käymään kirkkopuistossa.
Kipaisen vielä sisälle hakemaan leipää, josko ojassa uiskentelisi sorsiakin.
9.10: Perillä Tainan luona. Tainan lapset Roope 3v. Henri 5v. ja Lotta 8kk lähtevät myös mukaamme.
Mahdamme olla melkoinen näky kun on kaksi aikuista ja 10 lasta. Mitä luullaan varmaan päiväkotiryhmäksi?
Jatkamme matkaamme kohti kirkkopuistoa.
9.30 Patrik alkaa valittaa matkan pituutta.
Kieltäytyy kävelemästä loppuja 300 metriä.
Alkaa maanittelu, lahjonta, uhkailu ja kiristys. Mikään ei auta.
Lopulta Taina kantaa Patrikia loppu matkan.
9.45: Perillä kirkkopuistossa. Istumme Tainan kanssa juttelemaan, ja lapset lähtevät leikkimään.
10.00: Tappelu alkaa ikuisten vihollisten, Henrin ja Hanneksen välillä. Ennenkuin kukaan ehti kissaa sanoa, löysi Henri itsensä ojan pohjalta istumasta. Alkoi vallaton itke, poika oli kurassa yltä ja päältä. Hannes sai kuulla kunniansa.
Rangaistuksena hän joutui istumaan minun ja Tainan väliin. Loppuaamuna se poika ei tapellut.
Onneksi meiltä löytyi matkasta Patrikinverkkarit (jotak oli varattu sen varalle että pojalle sattuisi vahinko).
Ne meni juuri ja juuri Henrin päälle, mutta lahkeet ulottuivat vain polveen.
Henri alkoi mököttää.
10.45: Leikit alkoi käydä turhan rajuiksi.
Päätettiin palata kotiin päin.
11.45: Kotona ollaan. (Matkalla poikettiin kiskalle ja ostettiin jätskit.)
12.15: 5 pienintä päiväunille.
12.45: Äiti viettää laatuaikaa Hanneksen ja Lyydian kanssa. Lapset auttaa äitiä piirakkataikinan teossa.
13.15: Piirakka uunissa. Patrik ja Milja heräävät. Äiti käskee olla hissun kissun, mutta sehän vain inspiroi Patea synnyttämään kohtauksen. Patrik päättää suuttua tälläertaa siitä ettei saa mennä makuuhuoneeseen. Kauhea kiukunpuuska herttää toisen kaksosista.
13.35: kiukunpuuska laantuu, mutta Titus ja kaksoset ovat jo heränneet.
13.40 : äiti on vähällä polttaa piirakankin pohjaan. Vähältä piti
13.50: Välipala aika. Syödään piirakkaa ja maitoa.
Vauvat äitin tissistä.
14.30: Innostumme pelaamaan muistipeliä.
14.40: Milja ei osaa hävitä ja saa raivonpuuskan.
14.45: Milja rauhoittumaan olohuoneeseen.
14.50: Peli jatkuu. Vauvat köllöttelee sittereissään tyytyväisinä maailman menoon.
15.00: Äiti alkaa laittaa ruokaa.
15.30: Isi tulee kotiin. Voi sitä jälleennäkemisen riemua. Isä peuhaa lasten kanssa lattialla kunnes äiti kutsuu syömään.
16.00: Ruoka aika. Äiti syöttelee vauvojaaan.
Lyydia on eniten äänessä, eikä ihme. Meneehän hän huomenna kouluun tutustumaan, ja jännitys on katossa.
17.00: Äiti imuroi kun isi katsoo vauvoja. Äiti innostuu myös vaihtamaan lastenhuoneen verhot.
18.00: Isi lupaa otaa torkut vauvojen kanssa. Lyydia ja Hannes häipyy ulos naapurin muksujen kanssa. Milja ja Pate nahistelee keskenään olohuoneen lattialla. Äiti käy hetkksi pitkäkseen.
18.30: Äiti havahtuu Miljan ja Paten kiljuntan.
Selittävät leikkivänsä papukaijoja. Sopiihan se äidille, kunhan pitävät hiukan pienmpää meteliä.
Äiti torkahtaa taas.
19.30: Äiti havahtuu unesta. Äiti huomaa etä isä on tehnyt ihanan yllätyksen, kaikki muksut on yö vaatteissa ja iltatee katettuna pöytään. Unelmien täyttymys!
20:00: iltapalalle!
20.30: Pienet peteihin..
21.00: Lapset on rauhoittuneet, nyt alkaa isin ja äidin yhteinen aika.

ps: tuo kuvaus on eiliseltä päivätä, siis 8.5.

pps: anna sinäkin selostus päivästäsi!

ppps: Antakaa anteeksi kirjoitusvirheet!
727961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Olipa hauska kertomus. Heko heko. Kuukauden ikäiset vauvat ja vaihtelee lastenhuoneen verhoja, enee leikkipuistoon, leipoo, kokkaa, torkahtaa, herää ja taas torkahtaa.

Ja muutes. Kirjoitat välillä minä-muodossa ja välillä hän-muodossa.

"Ennenkuin laitan oman selostukseni tähän, pyytäisin, että joku muukin lapsiperheen äiti tai isä kirjoittaisi selostuksen arkipäivästään. Noita on niin mahdottoman mukava lukea, ja oppii vähän itsekin niistä!"

Haloo, "ennenkuin laitan". Sinähän kerkesit laittaa jo.

Ennen kuin laitan oman vastaukseni, pyytäisin sinua kirjoittamaan selostuksen jokaisesta arkipäivästäsi. On niin mahdottoman mukava lukea, ja oppii vähän itsekin niistä!

Äänestä
  • Kirjoitin tekstiä aina lauseen pari pitkin päivää kun kerkesin, ja siksi hän ja minä muodot sekoittuivat.

    Kiitos paljon "asiallisesta" palutteestasi..

    Äänestä

  • yhtään sinun pointtiasi. Oliko vain tarkoitus olla ilkeä???

    Äänestä

syödään kyllä ruokaa ennen klo 16.00.... Ei aamupala (mehukeitto) ja jätski riitä ton ikäsille. Outoo...

Mahtasko olla vähän satutädin hommia?

Äänestä
  • välipalakin... Mut muuteski outo kirjotus.

    Äänestä

  • ... olihan siä se kirjoitti:

    välipalakin... Mut muuteski outo kirjotus.

    on elämä vähän erilaista jos on todellakin 7-lasta joista kaikki alle kouluikäisiä...vauvakaksoset, 1v, 2v, 3v, 5v niin ja vanhinko aloittaa koulun..huhhuh on siinä vilskettä!!!!!!

    Äänestä

  • Syödäänkö teillä sitten pitkin päivää koko ajan?
    Ei lapsilla nälkä taida olla, eivät ainakaan ole valittaneet nälkää...

    Satutäti minä kyllä olen, ainakin jossain muodoin, mutta lisäksi myös ihan tavallinen 7:n lapsen äiti ja vaimo.

    Kaikki tapahtumat olivat ihan tosia, sen minä voin vakuuttaa, mutta sinun EI ole pakko uskoa.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Syödäänkö teillä sitten pitkin päivää koko ajan?
    Ei lapsilla nälkä taida olla, eivät ainakaan ole valittaneet nälkää...

    Satutäti minä kyllä olen, ainakin jossain muodoin, mutta lisäksi myös ihan tavallinen 7:n lapsen äiti ja vaimo.

    Kaikki tapahtumat olivat ihan tosia, sen minä voin vakuuttaa, mutta sinun EI ole pakko uskoa.

    arjen pyörityksen...toivottavasti saat joskus pieniä lepohetkiäkin.
    Äläkä pahastu kaikkia kirjoituksia,pahantahtoisia ihmisiä/arvostelijoita kun tuntuu mahtuvan tällekin palstalle "liiaks asti".
    Itse "suurperheen"yh-äitinä tiedän jottei elämä lasten kanss ain kevyttä ole..antoisaa ja rakasta kylläkin:)

    Äänestä

Hattua nostan sinulle! Viiden lapsen äitinä koen päiväni jo todella työntäyteisiksi, saati sitten seitsemän ja vielä noin pieniä..huh, huh. Todella kauniit nimet jokaisella lapsellasi....olisi kiva kuulla, mitkä nimet kaksosesi saavat...

Äänestä
  • ihanaa, ensimmäinen asiallinen kommentti.
    Kehuit lastemme nimiä, itse olen ihan samaa mieltä
    kuin sinä ;)
    Kaksosilla ei ole vielä ristiäisiä ollut, mutta nimiksi on kaavailtu
    Elisaa ja Helmiä.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    ihanaa, ensimmäinen asiallinen kommentti.
    Kehuit lastemme nimiä, itse olen ihan samaa mieltä
    kuin sinä ;)
    Kaksosilla ei ole vielä ristiäisiä ollut, mutta nimiksi on kaavailtu
    Elisaa ja Helmiä.

    Todella kauniit nimet...Kuten arvelinkin. Hyvää kesän odotusta sinulle ja perheellesi!

    Äänestä

aivan upealta kuulostaa kaikki! en tajua miten selviät, itselläni on kaksi lasta ja niidenkin kanssa olen välillä aivan poikki :)

teillä selvästi tuo systeemi toimii mutta itsekin jäin hiukan miettimään että saavat siis aamulla puuron ja sitten vasta lämpimän ruoan neljän aikaan... tämä on vain pikkujuttu mutta kyllä kasvavat lapset tarvitsisivat lounaan enenn päiväunia, eikä silloin voisi lämmittää vaikka eilispäivän ruokaa, lapset nukuvatkin paremmin kun on masu täynnä. sitten välipala tietty kun heräävät päiväunilta.

oikein hyvää kesänodotusta ja olen todella vaikuttunut siitä että saatte kaiken noin hyvin toimimaan. teillähän on vanhinkin vasta kuusivuotias!

Äänestä
  • kirjoitan kiireessä kun on muka niin kiire kahden lapsen kanssa :D

    Äänestä

  • Olen saanut kommenntia siitä kuinka ruokailemme. Tuo päivä, josta kirjoitin on tietysti vain yksi päivä, ei meillä joka päivä syödä noin.

    Aamuisin meillä syödään puuroa melkei aina, paitsi jos satun plttamaan sen pohjaan tai unohtamaan kauppareissulla kaurahiutaleet tai jos puurokattilassa on vielä aamulla eilistäivän puuriot ja sitä ei jaksa aamutuimaan alkaa hinkkamaan jne..

    Aamupalan jälkeen mennään yleensä heti pukeutumisrumban jälkeen ulos, ja kun tullaan sisälle, niin saavat jotain syödäkseen jos ovat nälissään. Tuo päivä oli poikkeus kun syötiin se jätskit pistoreissulla.

    Sitten on leikkiä ja sen jälkeen päivikset.

    Päivisten jälkeen yleensä välipala, valmistamme sen monesti kahden vanhimman kanssa porukalla.

    Välipalasta ei ole pitkä aika ruokaan, ja ruoan jälkeen seuraava ateria on iltapala.

    Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta syömiseltä, itse syön samoihin aikoihin kuin lapset, enkä tule nälkäiseksi aterioiden välillä.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Olen saanut kommenntia siitä kuinka ruokailemme. Tuo päivä, josta kirjoitin on tietysti vain yksi päivä, ei meillä joka päivä syödä noin.

    teillä syödään. Sitäpaitsi uskon, ettei monikaan valmista kahta lämmintä ruokaa päivässä, tännehän voi kirjoittaa mitä haluaa :)

    Uskon, että suurperheen äitinä osaat parhaiten ja järkevästi ruokkia perheesi.

    Äänestä

  • Marisa kirjoitti:

    Normaali ruokien määrä on aamupala,ruoka,välipala,iltaruoka ja iltapala.

    Äänestä

  • lilli kirjoitti:

    Normaali ruokien määrä on aamupala,ruoka,välipala,iltaruoka ja iltapala.

    mutta on varmasti jokaisella päiviä, jolloin ei tule syötyä "normaalisti".

    Äänestä

  • Marisa kirjoitti:

    teillä syödään. Sitäpaitsi uskon, ettei monikaan valmista kahta lämmintä ruokaa päivässä, tännehän voi kirjoittaa mitä haluaa :)

    Uskon, että suurperheen äitinä osaat parhaiten ja järkevästi ruokkia perheesi.

    ateriaa päivässä. eihän niitä tarvitse erikseen valmistaa. voi ostaa valmista kaupasta tai syödä edelliseltä päivältä jääneitä. tuommoinen kuulostaa tosi heppoiselta ruokailulta kun ap kirjoitti. pelkällä puurolla ja välipalalla klo 16 asti. kyllä 12 tienoilla lapsi tarvitsisi myös lämpimän aterian ne välipalata. jos äidin ei oo nälkä, ei se todista, ettei lapsi tarvisi.

    mutta mitä enemmän muksuja, sitä heikommin niistä huolehditaan....

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Olen saanut kommenntia siitä kuinka ruokailemme. Tuo päivä, josta kirjoitin on tietysti vain yksi päivä, ei meillä joka päivä syödä noin.

    Aamuisin meillä syödään puuroa melkei aina, paitsi jos satun plttamaan sen pohjaan tai unohtamaan kauppareissulla kaurahiutaleet tai jos puurokattilassa on vielä aamulla eilistäivän puuriot ja sitä ei jaksa aamutuimaan alkaa hinkkamaan jne..

    Aamupalan jälkeen mennään yleensä heti pukeutumisrumban jälkeen ulos, ja kun tullaan sisälle, niin saavat jotain syödäkseen jos ovat nälissään. Tuo päivä oli poikkeus kun syötiin se jätskit pistoreissulla.

    Sitten on leikkiä ja sen jälkeen päivikset.

    Päivisten jälkeen yleensä välipala, valmistamme sen monesti kahden vanhimman kanssa porukalla.

    Välipalasta ei ole pitkä aika ruokaan, ja ruoan jälkeen seuraava ateria on iltapala.

    Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta syömiseltä, itse syön samoihin aikoihin kuin lapset, enkä tule nälkäiseksi aterioiden välillä.

    Meillä 4 lasta, sitä ennen hoitolapsia ja omien aikanakin joitakin vuosia (kunnes lähdin kodin ulkopuolelle töihin).
    Kun tein pph:n töitä sekä omien kanssa oli aamupala 6-8, ulos, lämmin ruoka 11-12, päiväunet, välipala 14, ulos, toinen ruoka 17 paikkeilla ja iltapala 20 paikkeilla.
    Vasta lasten mentyä kouluun jäi välipala pois (riippui koulupäivän pituudesta), silti edelleen kaksi lämmintä ateriaa päivässä, on sit arki tai loma. Nuoret nyt 11, 12, 14 ja 16v.

    Äänestä

Kun mun kaksoset olivat kuukauden ikäisiä, niin vaippoja vaihdettiin keskinäärin 12 kertaa vrk. ja syötiin yöllä (23.30-6.00) välisenä aikana suunilleen kerran tunnissa, vuoronperään. Eli mihin ne kuukauden ikäisten vauvojen yösyötöt ovat kadonneet.

Äänestä
  • Yöstämme, koska se on oikeastaan yhtä heräämistä ja valvomista. Tiituskin on niin huono nukkuja öisin, että hänen heräilynsä määrää oman nukkumiseni pilkulleen. Kaksoset ovat helpompia, toki heitäkin saa syöttää ja nukuttaa pitkin öitä.

    Vaipanvaihtoja en muistanut laittaa ollenkaan, ne tuntuvat niin turhilta kirjoittaa, tuntuu että sama jos olisin kirjoittanut erikseen jokaisen lapsen vessassa käynnistä...

    Ne on meillä jo niin rutiineja, onhan sitä nyt lähes yhtäjaksoisesti kohta 7 vuotta tehty.

    Äänestä

Harmittaa vaan että aina me naiset/äidit löydämme jotain "virheitä" toistemme tyylistä hoitaa perheitämme! Tosi ikävää! :o(

Oiskohan niin, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!?? ;o) Eikö meidän pitäisi enemmän kannustaa toisiamme ja vaihtaa asiallisia ajatuksia, ei aina olla nokkimassa toisiamme!

Tälle suurperheelle toivotan todella lämpimästi aurinkoista kevättä ja mukavaa kesää! Hymyillen luin kertomuksesi, taidat olla samantyyppinen äiti kuin minäkin - tosin meillä on 6 lasta, ikähaarukalla 2,5 - 15.

Äänestä
  • lapsiaan elättävä vai?

    en ota kantaa miten päivä muuten meni aloittajalla, mutta nuo lapset eivät saa tarpeeksi ruokaa!!!

    jos aamupala on 7-9 välillä, VIIMEISTÄÄN klo 11-12 lämmin ateria! ja mahdollisesti välipala sitä ennen,jos aamupala on ollut lähempänä 7 kuin 9. sitten klo 14-15 välipala ja TOINEN lämmin ruoka 16-17. Ja iltapala ennen nukkumaanmenoa ja/tai vielä välipala.

    todella omituista, että aikuisia ihmisiä ja äitejä pitää neuvoa lasten ruokailussa! luulisi, että he ajattelisivat sitäkin puolta ennenkuin pukkaaavat talon niin täyteen lapsia, etteivät ehdi tai jaksa hoitaa heille ruokaa riittävästi.

    Äänestä

  • toinen mehukeitolla kirjoitti:

    lapsiaan elättävä vai?

    ..keitä ensin mehukeitto - tule sitten muita arvostelemaan... ;o)

    Äänestä

  • täydellinen.. kirjoitti:

    ..keitä ensin mehukeitto - tule sitten muita arvostelemaan... ;o)

    ellen jaksa tai ehdi, haen kaupasta valmista. mutta ihan varmasti meillä ei leikki-ikäisen tarvi jaksaa iltapäivään pelkän mehukeiton, jäätelön ja pienen välipalan turvin. minä itse jaksan kyllä, mutta järkikin sanoo, että KASVAVA lapsi tarvitsee muutakin. esim ne edellä luetellut ateriat ja välipalat.

    ei se, että lapsi syö 2 lämmintä ateriaa päivässä tarkoita sitä, että ne pitää tehdä valmiiksi joka päivä. itse hyödynnän ainakin keitot, joita pakastan ja tarjoilen myöhemmin. samoin laatikkoruokien jämät voi pakastaa myöhempää käyttöä varten. mutta minulla onkin vain 4 lasta, joten jaksan ruokkia lapsiani toisin kuin nämä "suurperheet".

    Äänestä

  • keitän... kirjoitti:

    Miten joku luulee, että kasvava lapsi pärjää mehuilla ja jäätelöillä? Ja vain siksi, että lapsia on haamuttu niin, ettei perässä pysy. Onko tämä näillä "suurperheellisillä" oikein tyypillistäkin? Että yksi ainoa lämmin ateria (puuroa en laske siksi) syödään päivällä? Ja äiti vaan torkahtelee ja vaihtelee verhoja... onko kaikki kohdallaan?

    Äänestä

  • Maikki kirjoitti:

    tuo "suurperheen" äiti osaa hoitaa lapsiaan aivan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin äiti.
    Ja hänhän kirjoitti sen kertovan vain tuosta yhdestä päivästä!
    Eivät kaikki lapset todellakaan ole samanlaisia "syöjiä"..se missä joku toinen lapsi
    huutaa nälkäänsä,toinen lapsi ei söisi "ikinä"mitään..vaikka kuinka koittaisi syöttää.Eikä äidin "torkahtaminen"nyt sentään synti ole,etenkin kun puolisokin kotona..
    Itsellä 5 lasta,ja silloin kun lapsia oli vasta 4 oli lapsista vanhin 5vuotias.Tietenkin ateriat kasvavalle lapselle tärkeitä...mutta oli meilläkin JOSKUS niitä "erilaisia"päiviä,jolloin nukuttiin aamulla tavallista pidempään,(lapset saivat nukkua rauhassa koska olin kotiäitinä vuosia!),ja siksipä JOKU ateria jäi välistä pois...muttei lapset siitä "kärsineet".Kasvavat yhä tasaiseen tahtiin eikä "sairaudet"ole vaivanneet.
    Nyt vanhinkin jo 13v ja nuorin 6v.Pääsääntöisesti meill kuitenkin lapset syöneet sen 5xpv.ssä!Ihmettelijöitä ja arvostelijoita ain tuntuu löytyvän...voisiko joskus ajatella asioista myös positiivisesti?

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    Ei tuolla perheessä syödä muutenkaan kunnolla....

    Luepa:

    7.35: Äiti kokoaa perheen pöytään, Patrikin valitettavasti joutuu kantamaan pöytään. Mehukeitto on kuulemma pahaa.

    Sitten touhuilua puistossa...

    11.45: Kotona ollaan. (Matkalla poikettiin kiskalle ja ostettiin jätskit.)

    12.15: 5 pienintä päiväunille.

    Eli lapset ovat syöneet viimeksi 7.35, melkein 5 tuntai sitten ja jätskin voimalla päiväunille. Huh huh.

    13.50: Välipala aika. Syödään piirakkaa ja maitoa.

    PIIRAKKAA ja maitoa. Jätskin päälle.... voileipä voisi olla kova sana tässä vaiheessa.

    16.00: Ruoka aika. Äiti syöttelee vauvojaaan.
    en kanssa. Milja ja Pate nahistelee keskenään olohuoneen lattialla. Äiti käy hetkksi pitkäkseen.

    VASTA klo 16 kunnon ruokaa. Vastuutonta. En ihmettele että lapset nahistelivat vähän väliä kuvauksen perusteella.

    Ja äiti kävi pitkäkseen ja isäkin otti samoihin aikoihin torkut ja: 18.30: Äiti havahtuu Miljan ja Paten kiljuntan.
    Selittävät leikkivänsä papukaijoja. Sopiihan se äidille, kunhan pitävät hiukan pienmpää meteliä.
    Äiti torkahtaa taas. Kukahan niitä lapsia vahti?

    klo 16 jälkeen ei syöty mitään, välipala olisi ollut kova juttu, mutta ei

    20:00: iltapalalle!

    Eli KASVAVAT lapset saivat 1 aamupalan, jätskiä, piirakkaa välipalaksi, 1 kunnon ruuan ja iltapalan. Vaikka tuohon lisäisi ehkä yhden välipalankin sen jätskin sijaan, kuulostaa onnettomalta.

    Mutta.... lapsia paljon näyttävät haluavan semmoiset ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä mitä kasvava muksu tarvitsee. Tai sitten niitä lapsia on liikaa, ei välitetä tai ei enää jakseta.

    Älkää enää höpisköä suurperheen ihanuudesta, kun näköjään lapset elävät suoranaisessa nälässä.

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    kaikissa suurperheissä eletä tollain...
    meillä ainakin syödään kunnolla,nälkää ei oo nähty. muutonki tua päivän stoori tuntuu pikkasen liian pumpuliselta, todellisuus kaukana siitä.minä en ehdi nukkuun päikkäreitä,vaikka isä katsookin muksuja...silloin touhua kämppää kuntoon yms...kaikki taplaa tyylillään =))

    Äänestä

  • grrrrr kirjoitti:

    tuota äitiä väsyttää 7 lasta ja vanhin vasta aloittaa koulun....
    Itsellä 4-lasta ja välillä on tosiaan päiviä, että on ihan poikki..sillon jätän siivoukset väliin, mutta evästä teen kyllä pöytään.
    Koululainenkin singahtaa suoraan jääkaapille kun tulee koulusta, vaikka siellä saa välipalankin.
    Ihmeen vähällä ruualla tuolla alkup, kotona pärjätään..se ihmetyttää, mutta väsymyksen ymmärrän, kun on vieläpä ne kaksosvauvat..huhuhhuu

    Äänestä

  • VARMASTI kirjoitti:

    kun tuolla toisilla palstoilla yhden äidit valittavat väsymystä!

    Äänestä

  • VARMASTI kirjoitti:

    tuota äitiä väsyttää 7 lasta ja vanhin vasta aloittaa koulun....
    Itsellä 4-lasta ja välillä on tosiaan päiviä, että on ihan poikki..sillon jätän siivoukset väliin, mutta evästä teen kyllä pöytään.
    Koululainenkin singahtaa suoraan jääkaapille kun tulee koulusta, vaikka siellä saa välipalankin.
    Ihmeen vähällä ruualla tuolla alkup, kotona pärjätään..se ihmetyttää, mutta väsymyksen ymmärrän, kun on vieläpä ne kaksosvauvat..huhuhhuu

    alkuperäisen kirjoittajan voimia...tarkoitin vain ettei kaikkien suurperheiden syömisiä voi verrata yhden kirjoituksen mukaan. itselläni kuusi lasta ja nuorin 4kk. vapaita hetkiä yöt ja aamut kun itse herää aikaisin laittamaan vahempia kouluun. kyllä siinä kysytään äitien voimia...

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    Ei tuolla perheessä syödä muutenkaan kunnolla....

    Luepa:

    7.35: Äiti kokoaa perheen pöytään, Patrikin valitettavasti joutuu kantamaan pöytään. Mehukeitto on kuulemma pahaa.

    Sitten touhuilua puistossa...

    11.45: Kotona ollaan. (Matkalla poikettiin kiskalle ja ostettiin jätskit.)

    12.15: 5 pienintä päiväunille.

    Eli lapset ovat syöneet viimeksi 7.35, melkein 5 tuntai sitten ja jätskin voimalla päiväunille. Huh huh.

    13.50: Välipala aika. Syödään piirakkaa ja maitoa.

    PIIRAKKAA ja maitoa. Jätskin päälle.... voileipä voisi olla kova sana tässä vaiheessa.

    16.00: Ruoka aika. Äiti syöttelee vauvojaaan.
    en kanssa. Milja ja Pate nahistelee keskenään olohuoneen lattialla. Äiti käy hetkksi pitkäkseen.

    VASTA klo 16 kunnon ruokaa. Vastuutonta. En ihmettele että lapset nahistelivat vähän väliä kuvauksen perusteella.

    Ja äiti kävi pitkäkseen ja isäkin otti samoihin aikoihin torkut ja: 18.30: Äiti havahtuu Miljan ja Paten kiljuntan.
    Selittävät leikkivänsä papukaijoja. Sopiihan se äidille, kunhan pitävät hiukan pienmpää meteliä.
    Äiti torkahtaa taas. Kukahan niitä lapsia vahti?

    klo 16 jälkeen ei syöty mitään, välipala olisi ollut kova juttu, mutta ei

    20:00: iltapalalle!

    Eli KASVAVAT lapset saivat 1 aamupalan, jätskiä, piirakkaa välipalaksi, 1 kunnon ruuan ja iltapalan. Vaikka tuohon lisäisi ehkä yhden välipalankin sen jätskin sijaan, kuulostaa onnettomalta.

    Mutta.... lapsia paljon näyttävät haluavan semmoiset ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä mitä kasvava muksu tarvitsee. Tai sitten niitä lapsia on liikaa, ei välitetä tai ei enää jakseta.

    Älkää enää höpisköä suurperheen ihanuudesta, kun näköjään lapset elävät suoranaisessa nälässä.

    teksti ei mene kalloon.Sanoinhan että tuo oli VAIN YKSI PÄIVÄ lasten elämästä, kukaan ei ole väittänyt että meillä syödään aina mehukeittoa ja jäätelöä ja on 5h tauot ruokailujen välissä.
    Ja pah. ESIM EILEN (joka myös oli VAIN YKSI PÄIVÄ)
    meillä syötiin näin:
    klo 8.30 aamupalaksi puuroa jota Pate ja Milja ei syöneet, he söivät paahdettuja ruispaloja ja juustoa . Kaikki joivat maitoa.
    klo 11.00: Tein omenapiirakkaa ja kysyin silloin, onko jollakulla lapsella nälkä. Miljalla ja Lyydialla oli, he söivät omenan puoliksi.
    klo 12.30: Lähdettiin kauppaan. Kaupasta kaikki sai pillimehut ja banaanit, koska matka prismaan on pitkä (n. 16 km.) Autossa istuessa tuli tylsää, ja tylsyys aiheutti siis nälkää.
    klo 14.15: Kuorin Lyydian ja Hanneksen avustuksella porkkanat ja perunat päivällistä varten. Siinä samalla Lyydia, Hanne, Milja ja Patrik söivät porkkanoita minkä ehtivät.
    klo 16.30: Ruoka-aika on vähän myöhässä ja koska lapset nurisivat ja olivat kiukkuisia ennen ruokaa annoin heidän syödä kidius-jukurtit.
    Ruoka-aikaan eivä olleet enään pahemmin nälkäisiä.
    Ruuaksi oli peruna-porkkanamuusia ja lihapullia (kastikkeessa) jälkkärinä villevallaton jätskit
    klo 19.30: iltapalaksi omenapiirakkaa ja jukurttia tai leipää.

    Eli huomaatkos nyt, että tämä päivä oli aivan erilainen kuin se, mistä kirjoitin aiemmin. En kehuisi tämänkään päivän syöntiä, oli liiaksi napostelua. Ruualla eikä aamupalalla syöneet kunnolla, johtuikohan siitä että olivat edellisenä iltana syöneet myöhään ja nukkuneet kaksosten itkun takia myöhään. Ruualla ei maittanut sen takia että tein sen virheen että hiljensin heidät jukurteilla.

    Aina ei ole helppoa, joskus äiti sortuu siihen etttä lahjoo lapset herkuilla olemaan hiljaa. Joskus on kädet täynnä vauvoja eikä ole aikaa ruokkia lapsia juuri niin kuin ravinto-oppaat sanoo. Koska tuohon en lähestään aina kykene, pyrin siihen että välipalat ja naposteltavat olisi vihanneksia ja kasviksia ja hedelmiä.
    Mutta siihenkään en aina kykene.
    Valitan, mutta aina ei voi olla täydellinen.

    Äänestä

  • Marika, Aarni ja muksut kirjoitti:

    No eipä tämäkään päivä ruuan suhteen kovin häävi näyttänyt olevan, kuten itsekin sanoit... Varsinaiset ruoka-ajat siis 8.30 ja 16.30. Omenapiirakan tekemisen ja kauppareissun välissä tai jossain olisi voinut varmaan lounastakin syödä. Prisma-reissukin olisi saattanut olla kivempi täysillä vatsoin. Enkä ollenkaan ihmettele, että oli nurinaa ja kiukkua ennen 16.30: sitä kutsutaan näläksi.

    Tottahan on se, että välipalat oli ihan terveellisiä. Mutta 8 tuntia pelkillä välipaloilla on aika pitkä aika. Elämä ei ole helppoa noin monen lapsen kanssa, uskon sen :) Lounaan jättäminen välistä taitaa teidän perheessä kuitenkin olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Omenapiirakan kanssa samassa uunissa olisi paistunut vaikka makaroonilaatikko :)

    Jaksamista ja mukavaa kevään jatkoa teidän perheelle!

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    Ei tuolla perheessä syödä muutenkaan kunnolla....

    Luepa:

    7.35: Äiti kokoaa perheen pöytään, Patrikin valitettavasti joutuu kantamaan pöytään. Mehukeitto on kuulemma pahaa.

    Sitten touhuilua puistossa...

    11.45: Kotona ollaan. (Matkalla poikettiin kiskalle ja ostettiin jätskit.)

    12.15: 5 pienintä päiväunille.

    Eli lapset ovat syöneet viimeksi 7.35, melkein 5 tuntai sitten ja jätskin voimalla päiväunille. Huh huh.

    13.50: Välipala aika. Syödään piirakkaa ja maitoa.

    PIIRAKKAA ja maitoa. Jätskin päälle.... voileipä voisi olla kova sana tässä vaiheessa.

    16.00: Ruoka aika. Äiti syöttelee vauvojaaan.
    en kanssa. Milja ja Pate nahistelee keskenään olohuoneen lattialla. Äiti käy hetkksi pitkäkseen.

    VASTA klo 16 kunnon ruokaa. Vastuutonta. En ihmettele että lapset nahistelivat vähän väliä kuvauksen perusteella.

    Ja äiti kävi pitkäkseen ja isäkin otti samoihin aikoihin torkut ja: 18.30: Äiti havahtuu Miljan ja Paten kiljuntan.
    Selittävät leikkivänsä papukaijoja. Sopiihan se äidille, kunhan pitävät hiukan pienmpää meteliä.
    Äiti torkahtaa taas. Kukahan niitä lapsia vahti?

    klo 16 jälkeen ei syöty mitään, välipala olisi ollut kova juttu, mutta ei

    20:00: iltapalalle!

    Eli KASVAVAT lapset saivat 1 aamupalan, jätskiä, piirakkaa välipalaksi, 1 kunnon ruuan ja iltapalan. Vaikka tuohon lisäisi ehkä yhden välipalankin sen jätskin sijaan, kuulostaa onnettomalta.

    Mutta.... lapsia paljon näyttävät haluavan semmoiset ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä mitä kasvava muksu tarvitsee. Tai sitten niitä lapsia on liikaa, ei välitetä tai ei enää jakseta.

    Älkää enää höpisköä suurperheen ihanuudesta, kun näköjään lapset elävät suoranaisessa nälässä.

    ja osataan..
    Itse kylläkin saanut kokea sen että ne 1-2 lapsisen perheen lapset käy meillä syömässä,myös välipaloilla..koska heidän kotona ei ole koskaan ketään!(Lapsen kertomaa)
    Vanhemmille kun ura,järjestötoiminta ja harrastukset lapsia tärkeämpää!?
    Kumma kyllä sossua ei parisuhteisten lapset kiinnosta...

    Äänestä

  • Pienperheen äiti kirjoitti:

    No eipä tämäkään päivä ruuan suhteen kovin häävi näyttänyt olevan, kuten itsekin sanoit... Varsinaiset ruoka-ajat siis 8.30 ja 16.30. Omenapiirakan tekemisen ja kauppareissun välissä tai jossain olisi voinut varmaan lounastakin syödä. Prisma-reissukin olisi saattanut olla kivempi täysillä vatsoin. Enkä ollenkaan ihmettele, että oli nurinaa ja kiukkua ennen 16.30: sitä kutsutaan näläksi.

    Tottahan on se, että välipalat oli ihan terveellisiä. Mutta 8 tuntia pelkillä välipaloilla on aika pitkä aika. Elämä ei ole helppoa noin monen lapsen kanssa, uskon sen :) Lounaan jättäminen välistä taitaa teidän perheessä kuitenkin olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Omenapiirakan kanssa samassa uunissa olisi paistunut vaikka makaroonilaatikko :)

    Jaksamista ja mukavaa kevään jatkoa teidän perheelle!

    olen lukenut koko ketjun läpi ja ensin naureskelin joidenkin puuttumiseen ruokaan... siis kyllähän nyt jokainen äiti osaa lapset ruokkia... vai osaako?

    Tulin siihen tulokseen, että tämä äiti ei osaa. Jos omenapiirakan teko on tärkeämpää kuin lounas ja välipaloilla pärjätään monta tuntia ja kitinät tukahdutetaan jogurteilla ym semmoisilla, ollaan metsässä.

    Kysymys ap:lle. Miksi teillä ei näköjään koskaan syödä lounasta? Etkö jaksa muksupaljoutesi keskellä tehdä sitä? Vai oletko sitä mieltä, ettei lapsi sitä tarvitse?

    Äänestä

  • Mellikka kirjoitti:

    meillä ei KOSKAAN SYÖDÄ LOUNASTA? syödään toki, herranen aika. Joka päivä ei vain ole aikaa tehdä lämmintä ateriaa siihen aikaan. Usein viikolla lounaaksi on edellispäivän ruokaa, jos lapset sitä haluavat syödä, ja jos ovat nälkäisiä. Jos eiole lämmintä ruokaa niin sitten on hedelmiä, voileiepiä jne. Usein vain on niin että lounasaikaan (eli n. klo 11 ja 1 välillä) lapset eivät ole nälkäisiä.
    Mutta jos sanovat olevansa nälkäisä (he kyllä aina sanovat jos ovat, ja siitä ei ole epäilystäkään että lapset ei sanoisi, ja vaikkeivat sanoisi niin tunne kyllä omat lapseni ja näen päälleppäin jos ovat nälkäisiä. Mutta lapset kyllä tulevat sanomaan jos on nälkä) annan heille kyllä välipalaa.

    Huolehdipas sinä nyt ensitöiksesi oma katraasi (jos sinula lapsia on) ja tule sitten arvostelemaan muita.

    Kasvava lapsi tarvitsee joka päivä aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Kaksi lämmintä ruokaa on oltava päivittäin. Nälkää on helppo siirtää välipaloilla mutta kun lapset opettaa heti vauvasta alkaen säännöllisiin ruoka-aikoihin, niin elämä helpottuu tosi paljon. Se karjalanpaisti valmistuu muuten tosi helposti ja sitä voi tehdä kerralla niin paljon, että riittää useammaksi päiväksi. Ei tarvitse keittää kuin perunat.

    Meillä lapset eivät kyllä osaa sanoa ovatko nälkäisiä vai eivät. Yleensä ei ole nälkä, mutta ihmeesti ruoka uppoaa kun heidät pöytään kutsuu. Tietävät, että seuraavaan ateriaan on aikaa ja siinä välissä meillä ei syödä mitään. Vesi on ainoa, jota on mahdollista saada.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    meillä ei KOSKAAN SYÖDÄ LOUNASTA? syödään toki, herranen aika. Joka päivä ei vain ole aikaa tehdä lämmintä ateriaa siihen aikaan. Usein viikolla lounaaksi on edellispäivän ruokaa, jos lapset sitä haluavat syödä, ja jos ovat nälkäisiä. Jos eiole lämmintä ruokaa niin sitten on hedelmiä, voileiepiä jne. Usein vain on niin että lounasaikaan (eli n. klo 11 ja 1 välillä) lapset eivät ole nälkäisiä.
    Mutta jos sanovat olevansa nälkäisä (he kyllä aina sanovat jos ovat, ja siitä ei ole epäilystäkään että lapset ei sanoisi, ja vaikkeivat sanoisi niin tunne kyllä omat lapseni ja näen päälleppäin jos ovat nälkäisiä. Mutta lapset kyllä tulevat sanomaan jos on nälkä) annan heille kyllä välipalaa.

    Huolehdipas sinä nyt ensitöiksesi oma katraasi (jos sinula lapsia on) ja tule sitten arvostelemaan muita.

    et ainakaan kertonut erikseen, että teillä sitä syödään, vaikka muuten auliisti sepustit kaiken siskolle soittamiset ja verhojen ripusteluista ja yksittäisten muksuen kiukutteluista lähtien.

    etkä kyllä maininnut kenenkään ruokailleen kun paiskasit heidät päiväunille.

    minulla on 4 alle kouluikäistä lasta (1 on eskarilainen) ja he eivät todellakaan osaa kertoa onko nälkä vai ei. isoveli on tokaluokkalainen ja HÄN osaa. jos en JOKA päivä tekisi sitä lounasta (tai lämmittäisi edellisestä jäänyttä) kyllä hekin varmasti tyytyisivät välipaloihin. onhan se nyt kivempi syödä näkkäriä vaikka telkkarin ääressä tai järsiä omppua kuin syödä vaikka nakkisoppaa. ja äidille helpompaa.

    kuules: älä tule satuilemaan päivistäsi tänne ellet kestä kritiikkiä yhtään. ensin teillä ei syöty aamun ja klo 16 välissä mitään ja nyt yht´äkkiä alkoikin ruokaa löytyä JOS lapset on nälkäisiä... haluaisin tottavie nähdä lapsen joka osaa kertoa nälkänsä.

    Äänestä

  • juutikka kirjoitti:

    Kuuleppas, Sinä tiedät TASAN kaksi päivää minun lasteni elämästä ja heidän syömisistään.
    Uskoa ei ole pakko tietenkään, usko mitä haluat, ja älä usko jos et halua.
    Se on Sinun oma asiasi.

    Mutta pisti miettimään, että etkö ole koskaan kuullun lapsen mankuvan että "äiti mulla on nälkä!" ? Jos et ole niin on kumma homma...
    Ja kukaan täysjärkinen äiti ei ole sellainen että ei antaisi lapselle ruokaa jos tämä on nälissään.

    Mutta jos he eivät ole, niin miksi niille sitä tyrkyttää kun eivät kumminkaan syö. Tänäänkin KYLLÄ tarjosin lounasaikaan eilistä keittoa mutta kun ei niin ei. Jos lapsilla ei ole nälkä niin ei sittn. Kyllä ne sillin syövät kun itse sanovat olevansa nnälkäisiä, mutta eivät silloin kun äiti tyrkyttää vaikka on nälkä.

    Tiedän vaikka kuinka monta perhettä joissa syödään lounas joka päivä, ja sitten tiedän suunnilleen yhtä monta niitä, joissa ei syödä..
    Mutta vaikka ei meillä syötäisi, ei se tarkoita sitä että lapset kituisivat nälässään, neuvolassa sanovat että ovat terveitä ja vilkkaita lapsia.
    Mutta voin toki kysyä sieltä seuraavalla kerralla kun menen kaksosten kanssa, että onko ruokamäärä lapsillemme riittävä.

    Ja minusta jokainen äiti tuntee lapsiansa sen verran että tietää milloin heillä on kaikki hyvin fyysisesti ja milloin ei. Ja lapset mielialastakin sen jo näkee.

    Se on totta, että sinä päivänä, josta kirjoitin, ei meillä syöty lounasta ollenkaan. Tiedän että tein väärin siinä, mutta se oli edelleen vain yksi päivä.

    Anteeksi jos loukkasin Sinua jotenkin.

    "Kyllä ne silloin syövät kun itse sanovat olevansa nälkäisiä, mutteivat silloi kun äiti tyrkyttää vaikka ei ole nälkä"
    noin siis menee oikein, korjaus edelliseen.-

    Lapsilla ON nälkä klo 11, jos ovat syöneet aamupalan 7-8 aikaan ja silloin pitäisi olla se lämmin lounas tarjolla (mikä muuten on se aamiaisen jälkeen tärkein ateria). Mutta jos he ovat nekerrelleet porkkanoita sun muuta, EI heillä on nälkä. Jätä ne joutavat välipalat pois, niin alkaa ruoka maistumaan.

    Meillä ei nousta pöydästä ennenkuin osa ruuasta on syöty. Ja sen jälkeen ei välipaloja haluta.

    Olet muuten kumman myöhään hereillä ollaksesi moisen suurperheen äiti.

    Äänestä

  • KJJ kirjoitti:

    Toimimme tukiperheenä ja meillä käy lapsia monesta eri perheestä. Olen huomannut, ettei perheissä noudateta enää perinteistä ruokarytmiä, vaan lapset ovat tottuneet täyttämään mahansa välipaloilla. Ja eihän silloin ruoka-aikaan ole nälkä. Meidän ruokarytmiin tottuminen on kestänyt aikansa, mutta kyllä lapset ovat siihen sopeutuneet. Ovat huomanneet että turha vinkua välipaloja jos on jättänyt ruuan syömättä.

    Vanhempainilloissa on ruokailusta myös puhuttu paljon. Monet lapset jättävät syömättä koulussa tarjotun lounaan ja ryntäävät heti koulun jälkeen kauppaan ostamaan herkkuja. Ehkä nykypäivän vanhemmat ovat niin kiireisiä etteivät ennätä valmistaa ruokaa ja opettaa lapsilleen säännöllisen ja terveellisen ruokailun tärkeyttä. Tästä varmaan johtuu myös lasten lihavuus joka alkaa olla jo ongelma.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    meillä ei KOSKAAN SYÖDÄ LOUNASTA? syödään toki, herranen aika. Joka päivä ei vain ole aikaa tehdä lämmintä ateriaa siihen aikaan. Usein viikolla lounaaksi on edellispäivän ruokaa, jos lapset sitä haluavat syödä, ja jos ovat nälkäisiä. Jos eiole lämmintä ruokaa niin sitten on hedelmiä, voileiepiä jne. Usein vain on niin että lounasaikaan (eli n. klo 11 ja 1 välillä) lapset eivät ole nälkäisiä.
    Mutta jos sanovat olevansa nälkäisä (he kyllä aina sanovat jos ovat, ja siitä ei ole epäilystäkään että lapset ei sanoisi, ja vaikkeivat sanoisi niin tunne kyllä omat lapseni ja näen päälleppäin jos ovat nälkäisiä. Mutta lapset kyllä tulevat sanomaan jos on nälkä) annan heille kyllä välipalaa.

    Huolehdipas sinä nyt ensitöiksesi oma katraasi (jos sinula lapsia on) ja tule sitten arvostelemaan muita.

    harkita jonkinmoista täsmällisyyttä lastesi ruokailuun.Miten mahtaa käydä koulussa kun siellä ei saa aamupäivällä välipaloja ja syötävä on kun ruokailuun mennään. En tiedä yhtään koulua jossa lapset saavat päättää ruoka-aikansa.Kerroppa tässä vielä kaikille miksi sinulla ja miehelläsi on noin monta lasta?Jutuistasi päätellen olet melko nuori ja sinulta puuttuu selvästi ote lapsiisi.Jos ei halua syödä eilistä keittoa niin syövät sitten omenan puoliksi, voiko omenaa ja keittoa verrata keskenään RUUAKSI.

    Äänestä

  • 2xäiti kirjoitti:

    Sanoit, että olisin kohtalaisen nuori. Olen 27, sen voi laskea nuoreksi tai vanhaksi, ihan kuinka vain.
    Kysyit, miksi meillä on näin monta lasta. nsinnäkin siksi, että rakastamme lapsia. Toisekseen siksi, että emme halua suunnitella perhettämme ensinnäkään vakaumuksellisista, ja toiseksi siitä syystä että emme pidä ajatuksesta että joku lapsi ehkäistäisiin. Mietin joskus, kun on raskasta lasten kanssa, että mitä jos MINUT olisi ehkäisty, ja minua ei olisi.

    Täsmällisyyttä lasteni ruokailussa on, aamupala, lounas tai joku muu pikkuruoka, välipala, välipala, päivällinen, iltapala. Uskompa, että kovin monessa muussakaan suur- tai pienperheessä ei ole yhtään sen paremmin asiat ruokailun suhteen. Olen itse tyytyväinen siihen että minulla on vara eöättää lapseni näinkin hyvin, ja teen mielestäni niin kuin parhaiten osaan.

    Minulle sillä ei ole väliä, miten Te suhtaudutte elämäämme, mutta olen hyvin surullinen siitä että kovinkaan moi Teistä ei ole viitsinyt edes yrittää olla asiallinen.

    Marika

    Ehkä ei ole väliä, mitä TÄÄLLÄ ajatellaan. Parempi olisi ajatella lastesi parasta. Tunnut todella holtittomalta äidiltä. Vai kuuluu repertuaariin lounas tai "jokin pikkuruoka" mikä varmaan syödäänkin, koska "lapset eivät huoli eilistä keittoa" Ommu varmaan on se "pikkuruoka. Ja välipalaa ja välipalaa...

    Sinulla ei tosiaankaan ole otetta lapsiisi. Meillä ainakin istutaan ruoka-aikana pöytään ja SYÖDÄÄN. eivät lapset määrää mitä he haluavat syödä. He syövät sitä, mitä on tarjolla.

    Äänestä

  • KJJ kirjoitti:

    Lapsilla ON nälkä klo 11, jos ovat syöneet aamupalan 7-8 aikaan ja silloin pitäisi olla se lämmin lounas tarjolla (mikä muuten on se aamiaisen jälkeen tärkein ateria). Mutta jos he ovat nekerrelleet porkkanoita sun muuta, EI heillä on nälkä. Jätä ne joutavat välipalat pois, niin alkaa ruoka maistumaan.

    Meillä ei nousta pöydästä ennenkuin osa ruuasta on syöty. Ja sen jälkeen ei välipaloja haluta.

    Olet muuten kumman myöhään hereillä ollaksesi moisen suurperheen äiti.

    toisia tärkeämpi. Sehän on jo todistettu. Se on pää-asia, että syö monipuolisesti joka päivä.
    Itse en ole juuri koskaan syönyt aamupalaa, en edes lapsena muuta kuin maanittelemalla (ei siis pakotettu, onneksi!). Joskus harvoin (krt/kk) syön jonkun hedelmän.
    Olen ihan vireä aamupäivän, syön noin 3-4n tunnin päästä heräämisestä. Kuten myös tein lapsena ja nyt olen elänyt jo 4kymppiseksi..
    Meillä on 5 lasta ja minäkin olen yökyöpeli, tekeekö se minustakin huonon äidin lapsilleni? Nytkin kaikki muut nukkuvat, mutta minä vaan täällä naputtelen. ;o)

    Äänestä

  • KJJ kirjoitti:

    Lapsilla ON nälkä klo 11, jos ovat syöneet aamupalan 7-8 aikaan ja silloin pitäisi olla se lämmin lounas tarjolla (mikä muuten on se aamiaisen jälkeen tärkein ateria). Mutta jos he ovat nekerrelleet porkkanoita sun muuta, EI heillä on nälkä. Jätä ne joutavat välipalat pois, niin alkaa ruoka maistumaan.

    Meillä ei nousta pöydästä ennenkuin osa ruuasta on syöty. Ja sen jälkeen ei välipaloja haluta.

    Olet muuten kumman myöhään hereillä ollaksesi moisen suurperheen äiti.

    Enhän minä voi mennä nukkumaan ennenkuin lapset ovat unessa!! Lapset menee nukkumaan ennen 9.30, ja nukahtaminen KESTÄÄ todellakin kauan.
    En minä viitsi mennä samaan aikaan nukkumaan kuin lapset, koska he kuitenkin heräilevät ja itkeskelevät jne.. ja jos ummistaisin silmäni voisin olla melkein varma että ainakin Lyydian ja Hanneksen huoneessa olisi leikit pystyssä vielä puolen yön maissa, kun lasten huone on yläkerrassa ja alakertaan ei leikin äänet kuulu hyvin.

    Mieheni saa mennä nukkumaan aikaisin, koska hänellä on rankka työpäivä edessään, mutta minä valvon, koska haluan huolehtia että pikkuiset saavat unen. Meillä ei lapset nukukaan kaikki isän ja äidin kainalossa, vaan ihan omissa huoneissa,
    ja minun on oltava varma että lapset nukkuvat yläkerrassa ennen kuin menen itse unille, koska oma makkarimme on alhaalla ja lasten makkarit (paitsi Patrikin) ylhäällä.

    En voi käsittää tuota että sanot :

    Olet muuten kumman myöhään hereillä ollaksesi moisen suurperheen äiti.

    Tarkoittaako sinusta suurperheen äitinä oleminen sitä että joka päiväon vara mennä nukkumaan ennen yhtätoista?? Ei todellakan!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Sanoit, että olisin kohtalaisen nuori. Olen 27, sen voi laskea nuoreksi tai vanhaksi, ihan kuinka vain.
    Kysyit, miksi meillä on näin monta lasta. nsinnäkin siksi, että rakastamme lapsia. Toisekseen siksi, että emme halua suunnitella perhettämme ensinnäkään vakaumuksellisista, ja toiseksi siitä syystä että emme pidä ajatuksesta että joku lapsi ehkäistäisiin. Mietin joskus, kun on raskasta lasten kanssa, että mitä jos MINUT olisi ehkäisty, ja minua ei olisi.

    Täsmällisyyttä lasteni ruokailussa on, aamupala, lounas tai joku muu pikkuruoka, välipala, välipala, päivällinen, iltapala. Uskompa, että kovin monessa muussakaan suur- tai pienperheessä ei ole yhtään sen paremmin asiat ruokailun suhteen. Olen itse tyytyväinen siihen että minulla on vara eöättää lapseni näinkin hyvin, ja teen mielestäni niin kuin parhaiten osaan.

    Minulle sillä ei ole väliä, miten Te suhtaudutte elämäämme, mutta olen hyvin surullinen siitä että kovinkaan moi Teistä ei ole viitsinyt edes yrittää olla asiallinen.

    Marika

    "emme pidä ajatuksesta että joku lapsi ehkäistäisiin. Mietin joskus, kun on raskasta lasten kanssa, että mitä jos MINUT olisi ehkäisty, ja minua ei olisi."

    Toivottavasti et ole kertaakaan harrastanut seksiä miehesi kanssa kun olet ollut raskaana, hyvää siemennestettä mennyt hukkaan. Toivottavasti miehesi ei myöskään masturboi, sehän kielletään raamatussakin.

    27v. Ajattele jos saat lapsia tuohon tahtiin niin 40v sinulla on aika liuta. Miehesi on varmaan samanikäinen, kyllä te kohta heräätte "ruususen unestanne". Todella lapsellista ajattelua ehkäisystä.Toivon että luonto laittaa tulpan jos niinkun vanhoille päiville asti ajattelitte katrastanne lisätä.

    Äänestä

  • Joandra kirjoitti:

    "emme pidä ajatuksesta että joku lapsi ehkäistäisiin. Mietin joskus, kun on raskasta lasten kanssa, että mitä jos MINUT olisi ehkäisty, ja minua ei olisi."

    Toivottavasti et ole kertaakaan harrastanut seksiä miehesi kanssa kun olet ollut raskaana, hyvää siemennestettä mennyt hukkaan. Toivottavasti miehesi ei myöskään masturboi, sehän kielletään raamatussakin.

    Ja nyt on sitten turha tulla jaarittelemaan siitä että lestadiolaiset ovat sokeita ja tottelevat srk:n käskyjä sokeasti jne..

    Kyse ei todellakaan ole siitä. Elämme, niinkuin me itse katsomme parhaiten, emme sääntölista kädessä siitä mitä saa ja ei saa tehdä.

    "Toivottavasti et ole kertaakaan harrastanut seksiä miehesi kanssa kun olet ollut raskaana, hyvää siemennestettä mennyt hukkaan. Toivottavasti miehesi ei myöskään masturboi, sehän kielletään raamatussakin."

    Emme tietenkään myöskään elä raamatun oppejen mukaan kirjaimellisesti, raamattu on kuitenkin kirjoitettu tuhansia vuosia sitten, ja jotkin kehotukset ja opetukset ovat luonnollisesti "vanhetuneet".

    Rakas Marika,
    Minä uskon että jokainen elää niinkuin parhaaksensa katsoo. Sanoit olevasti 27 vuotias - saman ikäinen kuin minä, ja sinulla on 6 lasta enemmän kuin minulla. Pitkällä matikalla pääsen siihen tulokseen, että esikoistasi odottaessa olet ollut 19 vuotias. En ala päivittelemään sitä kuka on parikymppisenä valmis äidiksi ja kuka ei, mutta tuona aikana et ole ollut vielä aikuinen. Nuoruus päättyy määrittelytavasta riippuen n.23-25 vuotiaana, ja sillä periaatteella olet ollut aikuinen vasta pari vuotta. Nuoruuteenhan liittyy kolme kriisiä: ihmissuhteiden kriisi, identiteettikriisi ja ideologinen kriisi. 20 ikävuoteen mennessä et ole varmasti käynyt läpi näitä kaikkia kriisejä ja niimpä osa niistä on jäänyt vähän taka-alalle identiteetin pirstoutuessa lapsen synnyttyä. Sinulla ei oikeastaan ole ollut myöhäisnuoruutta, jolloin uudelleenjäsentymisen olisi pitänyt tapahtua. Entä millaiseksi on maailmankuvasi muodostunut? En väitä, että olisit huonompi ihminen kuin muut sen takia että olet hankkinut lapset varhain, mutta älä myöskään ihmettele jos ihmiset kyseenalaistavat metakognitiivisia taitojasi tai kykyäsi ohjata omaa toimintaasi tietoisesti. Mm. nämä muutokset psyykessäsi kun olisi pitänyt ensin tulla selväksi sinulle itsellesi 19-25 vuotiaana ennen kuin alat soveltaa niitä vastuussasi olevaan lapseen.

    Tiedän tunteen, olisi hauskaa kasvattaa lapset tunneperäisin metodein, mutta varsinkin pienet lapset tarvitsevat ruutiineja tunteakseen olonsa turvalliseksi. Onhan se kivaa tehdä välillä jotain rutiineista poikkeavaa, mennä nyt vaikka eläintarhaan ja syödä siellä jäätelöt, mutta ei sellaista voi tehdä viikottain. Lapsen täytyy tietää milloin tapahtuu mitäkin; aamupala on syöty, ulkona on leikitty, seuraavaksi siis saadaan lounasta ja sen jälkeen mennään päiväunille.
    Miksi et koittaisi kirjoittaa paperille päiväjärjestystänne, seuraisit siitä aina mitä sinun täytyy seuraavaksi tehdä. Kokeilisit esim. tällaista:
    -aamupala joskus klo 8-9 aikaan
    -annat lasten leikkiä ja valmistat sillävälin lounaan
    -syötte lounaan klo 11-12 aikaan
    -menette pihalle yhdessä leikkimään
    -tulette sisälle päikkäreille, sillävälin voit valmistaa lapsille välipalaa
    -syötät lapsille välipalan näiden herättyä, annat heidän leikkiä ja teet illallisen
    -syötte illallisen
    -lähdette vaikka iltalenkille koko perheen voimin jonka jälkeen syötte iltapalan ja laitatte lapset nukkumaan.

    Liimaa tämä vaikka jääkaapin oveen kiinni, pari kertaa kun sen itse toistat niin muistat kyllä jo ilman lapusta seuraamistakin. Tärkeintä on ettei rutiineista poiketa.
    Alussa voi olla vaikeaa, mutta lapset tottuvat kyllä nopeasti uusiin sääntöihin, ja mikä tärkeintä, lapsille tulee turvallinen olo kun ei ole joka päivä erilaista päiväohjelmaa.

    Minä en koe tarpeelliseksi alkaa arvostelemaan lestadiolaisia, sen tehköön joku muu. Uskon myös että olette mukava perhe jolla on elämänarvot kohdallaan ja elämä on teitä opettanut. Mutta lastesi takia, ja koska he ovat vielä niin pieniä, harkitse uskaltaa laittaa päivääsi rutiineja joista et poikkea.

    Kyllä meilä tiedetään että rutiinit on tärkeitä,
    ja ollaan me yritetty niitä noudattaa, silleen et aamupala
    ulos
    ruoka
    ulkona tai sisällä leikitään
    päikkärit
    välipalaa
    leikkejä
    ruoka
    jtn yhteistä hommaa
    iltapala
    unille

    Tuo on vain suurpiirteistä, lapset määrää niin paljon. Se vaikuttaa niin kovatsi milloin vauvat syö ja nukkuu, ja voin vakuuttaa että arjen pyöritys kahden sylivauvan kanssa on hankalaa.
    Yritänpä toteuttaa tuota rutiinia tämän viikon,
    mutta olen ihan varma että se on vaikeaa, kun jossain vaiheessa pitäisi siivota, vaihtaa vaippoja, tehdä kotihommat, tehdä ruokaa ja käydä kaupassa...
    Onneksi miehelläni on tämä viikko sairaslomaa,
    joten voin itse keskittyä enemmän kodin hoitamiseen ja siivoukseen...

    Huomenna yritämme toteuttaa tuon rutiini liostan. Huomenna meillä syödään sitten lounastakin, ihan varmana.. Mitäs hyvää sitä tekisi, kun jääkaapissakin on vain valot.. ;)

    No, aina sitä jotain keksii :D Kiitos viestistäsi!
    Olen iloinen että Sinä osasit puhua kunnioittavasti minulle, kuin aikuinen ihminen aikuiselle ihmiselle. Arvostan Sinua kovin.

    Marika

    Äänestä

eikö ne vauvat syö kun klo 05.30 ja seuraavan kerran 13.50?????????????????????????? En ainakaan huomannut että tuona päivänä syötit heitä muuta kun kaksi kertaa. Se on vähän sellaista kun lapsia siunaantuu noin paljon siinä voi jokunen jäädä ilman ruokaakin.En muuten usko tuota sinun päivääsi, tuollaisella katraalla et puistoissa kulje etkä piirakkaa paistele.

Äänestä
  • etten jaksanut merkitä lähellekkään kaikkia vauvan syöttämisiä. Perustelu siihen on se, että vauvat syövät hyvin epämääräisesti ja hyvin vähän kerrallaan, ja hyvin tiheään. Ja kun vauvoja on vielä kaksi, niin lähes koko vauvojen valveilla olo ajan on jompi kumpi tissi suussa.

    Ja hetkinen, tarkoittaako se että jossain perheessä on monta lasta, että siellä ei muuta tehdä kuin syödään, nukutaan ja tehdään kotihommia???

    "En muuten usko tuota sinun päivääsi, tuollaisella katraalla et puistoissa kulje etkä piirakkaa paistele."

    Tarkoittaako tuo^^ että isossa perheessä ei voisi tehdä koskaan mitään mukavaa, aj että lasten elämä olis tasapksua ja elettäisiin näkkileivällä ja vedellä eikä koskaan kerkeäisi tehdä mitään mukavaa??

    Ehei, meneppä vierailemaan suurperheessä, ihan samaa se arki sielläkin on, lapsia on vain enemmän.

    Usein suurperheessä kaikki vain hoituu tehokkaammin ja äidit ja isät ovat tottuneita pieniin lapsiin, ja esim nyt hamppaitten pesu ei ole projekti, vaan se sujuu kaikilta lapsilta nopeasti, kun vanhemmat jo tietävät miten se on parasta hoitaa helpoimmin.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    etten jaksanut merkitä lähellekkään kaikkia vauvan syöttämisiä. Perustelu siihen on se, että vauvat syövät hyvin epämääräisesti ja hyvin vähän kerrallaan, ja hyvin tiheään. Ja kun vauvoja on vielä kaksi, niin lähes koko vauvojen valveilla olo ajan on jompi kumpi tissi suussa.

    Se hampaiden pesu ei ole kenellekään projekti, kun siihen vain totutetaan. Kummallista, miten suurperheiden äidit aina kuvittelevat olevansa jotenkin parempia organisoijia ja pitkäpinnaisempia kuin pienempien. Käytä tämä nettiaika vaikka seuraavan päivän ruuanlaiton alustukseen. Eläisivät sinunkin lapsesi muulla kuin piirakalla, jäätelöllä, porkkannoilla ja YHDELLÄ lämpimällä aterialla.

    Ja muuten, palaan viestiisi tuolla ylempää. Kun sinä istutat lapsesi ruokapöytään ja tarjoat lounasta ja ei kelpaa... kummallista. Kun juuri mukaasi se arki hoituu teillä tehokkaammin. Minun 2 lastani ainakin syövät halulla lounaan klo 11 kun aamupuuro on syöty 8. Mutta meillä paistetakaan piirakoita päivittäin...

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    etten jaksanut merkitä lähellekkään kaikkia vauvan syöttämisiä. Perustelu siihen on se, että vauvat syövät hyvin epämääräisesti ja hyvin vähän kerrallaan, ja hyvin tiheään. Ja kun vauvoja on vielä kaksi, niin lähes koko vauvojen valveilla olo ajan on jompi kumpi tissi suussa.

    Ja hetkinen, tarkoittaako se että jossain perheessä on monta lasta, että siellä ei muuta tehdä kuin syödään, nukutaan ja tehdään kotihommia???

    "En muuten usko tuota sinun päivääsi, tuollaisella katraalla et puistoissa kulje etkä piirakkaa paistele."

    Tarkoittaako tuo^^ että isossa perheessä ei voisi tehdä koskaan mitään mukavaa, aj että lasten elämä olis tasapksua ja elettäisiin näkkileivällä ja vedellä eikä koskaan kerkeäisi tehdä mitään mukavaa??

    Ehei, meneppä vierailemaan suurperheessä, ihan samaa se arki sielläkin on, lapsia on vain enemmän.

    Usein suurperheessä kaikki vain hoituu tehokkaammin ja äidit ja isät ovat tottuneita pieniin lapsiin, ja esim nyt hamppaitten pesu ei ole projekti, vaan se sujuu kaikilta lapsilta nopeasti, kun vanhemmat jo tietävät miten se on parasta hoitaa helpoimmin.

    taitaa tehokkuus olla hosumista. Älä kirjoittele päivä kuulumisiasi jos et viitsi kunnioittaa lukijoita edes sen vertaa että kirjoittaisit oikein. Jos sinulla on kirjoitus vaikeuksia niin meneppä opiskelemaan, ai niin sinne ei voi mennä lapsi tississä roikkuen.En tiedä mitä huomion hakua tuo kirjoituksesi on mutta satutko tietämään että "laiska töitänsä luettelee".Kirjoitus virheesi ovat tosi huolestuttavia.

    Äänestä

  • lapset on kirjoitti:

    Kiitos siitä että Sinä annoit noin rakentavaa palautetta ja olit itse erittäin kunnioittava ja asiallinen.

    Kirjoitusvirheeni johtuvat siitä että kirjoitan nopeasti, ja toinen syy on lukihäiriöni. Sitäpaitsi en ole kovin kehittynyt kymmensormijärjestelmän käyttäjä, titokoneemme on ollut meillä vasta 5kk.
    Mutta koska minulla sattuu olemaan seitsemän lasta hoidettavana, ei minulla ole yksinkertaisesti aikaa
    lukea jokaista sanaa tavuttaen läpi, josko siitä löytyisi kirjoitusvirheitä.

    Nytkin kirjoitan nopeasti, sillä tiedän että mieheni ja lapset tulevat kaupasta kohta, ja kaksoset heräävät uniltaan.

    Koulutuskin minulla on, toisin kuin kai kuvittelit, mutta työelämään en aio ennen kuin lapset ovat turvallisesti koulussa. Kotiäitinä aion toimia vielä kauan, ja perheenlisäystäkin yritämme heti kun kaksoset eivät ole enään rintaruokinnalla.
    Sinä varmaan kauhistuit, mutta me olemme oikein onnellisia siitä että meillä on mahdollisuus hankkia lapsia, ja kaikki aiomme ottaa vastaan.

    Marika.

    Ja aiotte pukata maailmaan lisää lapsia vaikka et näköjään pysty huolehtimaan entisistäkään. Mikä pahuksen vimma tuommoisilla holtittomilla ihmisillä on lisääntyä.

    Kiva kun kouluun saadaan monta uutta polvea, jotka ovat eläneet välipalaompuilla ja piirakoilla. Koulussa kun vaan sattuu olemaan ihan oikea ruokatunti, joka oletettavasti käytetään ruokailuun. Ellei käytä, ei tipu välipalojakaan. Ai niin, ei niitä muutenkaan saa koulussa, että jos lapsesi sinne asti saat, saavat hekin KUNNON ruokaa päivällä, joka maistuu, koska VÄLIPALOJA EI TARJOILLA.

    Aikamoinen homssu taidat olla. Mitähän miehesi tekee? Töitä tietysti tuuommoisen katraan elättämiseksi. Ja kun saapuu töistä, on kohta 10-päinen kersalauma kimpussa, joka täytyy ottaa kauppaan mukaan, kun äiti ei enempää jaksa. Äiti vaan haluaa tehtailla lisää lapsia...

    Äänestä

  • nnn kirjoitti:

    Tahdon vain kysyä. Olen harmissani siitä että Sinä et osaa keskustella asiallisesti.

    Väitöksesi osaksi huvittavat ja harmittavat minua,
    ne ovat suurilta osin pääteltyjä, keksittyjä ja tyrmääviä. Et ota kuuleviin korviisi sitä mitä sanon, tulet vain ja syyttelet lisää.

    Ihmettelen vain, miten aikuinen ihminen voi olla
    tuollainen. Aikuisten ihmisten tulisi osata keskustella asialliseen sävyyn, ottaen toiset huomioon ja muidenkin näkökantaa kunnioittaen ja perustellen väitteensä.

    Olen yrittänyt vastata Sinulle asiallisesti, mutta jollet Sinä pysty yhtään kunnioittamaan minua ( Minäkin olen oikeasti ihminen, aikuinen ihminen. )
    en viitsi enään edes vastata sinulle.
    Vaikka olisin kuinka holtiton ja huono äiti, ei sinulla silti ole oikeuttaa syytellä ja haukkua ja olla noin päällekäyvä.

    Kaikella kunnioituksella,

    lukenut läpi, mutta sanoisinpa, että en voi uskoa, että äidit kirjoittavat moista sontaa!

    Ei suurperheen äiti ole sen kummempi, kuin yks tai kaks lapsisen perheen äiti. Luulisi vaan kaiken olevan täsmällistä ja jämptiä... Mutta näin ei ilmeisesti teidän tapauksessa ole. Mutta ehdottaisin yhtä asiaa; laita lenkkarit jalkaa ja lähde hyvä ihminen ulos. Mitä ihmettä oikeen kaiket päivät täällä roikut? Voisi sinunkin elämääsi tulla vähän vaihtelua! Eikä millään pahalla, tunnut vaan niin paatuneelta.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Tahdon vain kysyä. Olen harmissani siitä että Sinä et osaa keskustella asiallisesti.

    Väitöksesi osaksi huvittavat ja harmittavat minua,
    ne ovat suurilta osin pääteltyjä, keksittyjä ja tyrmääviä. Et ota kuuleviin korviisi sitä mitä sanon, tulet vain ja syyttelet lisää.

    Ihmettelen vain, miten aikuinen ihminen voi olla
    tuollainen. Aikuisten ihmisten tulisi osata keskustella asialliseen sävyyn, ottaen toiset huomioon ja muidenkin näkökantaa kunnioittaen ja perustellen väitteensä.

    Olen yrittänyt vastata Sinulle asiallisesti, mutta jollet Sinä pysty yhtään kunnioittamaan minua ( Minäkin olen oikeasti ihminen, aikuinen ihminen. )
    en viitsi enään edes vastata sinulle.
    Vaikka olisin kuinka holtiton ja huono äiti, ei sinulla silti ole oikeuttaa syytellä ja haukkua ja olla noin päällekäyvä.

    Kaikella kunnioituksella,
    Marika

    tämä on keskustelupalsta, jossa ihmisillä on monenmoisia mielipiteitä. sinä aloitit ketjun kertomalla päivästäsi. ilmeisesti vain odotit hehkutusta ja glooriaa, miten urhea ja ihana ja jaksavainen äiti olet pesueesi kanssa. kun sitä ei tullutkaan olet tyrmistynyt ja odotat "asiallista keskustelua" . minä ja näköjään myös monet muut olemme nyt vaan sitä mieltä, että sinä olet äitinä holtiton. ainakin tuon ruokapuolen suhteen. varmasti pidät muuten lapsistasi huolta, mutta oikea ravinto on 1 tärkeimpiä asioita lapsille. ellet jaksa tai viitsi JOKA päivä pitää huolta, että lapset syövät kunnolla (lapsi kun ei päätä syökö tänään eilistä soppaa vai mielestään paremman omenanpuolikkaan), mieti kannattaako niillä lapsilla täyttää maa? tyylisi tuntuu holtittomalta. se on minun ja näköjään monen muunkin mielipide täällä. ikävä juttu ettet osaa ottaa negatiivista palautetta vastaan. me kaikki kun emme pidä suurperheen äitiä mitenkään ihmeellisenä oliona.

    asiat TÄRKEYS järjestykseen, miettikää kuinka onnellisia lapsia, saa syödä ja äitikin on kotona, ja saa joskus jopa jätskiäkin! kaikkialla maailmassa ei niin ole. Ne suur perheen lapset nyt varmaan kärsii
    vitamiinien puutteesta kun sai jätskit ja kaikkee. sanoisinko toi on TODELLA naurettavaa. Eikö se olisi lapsesta kauheeta jos ei ikinä rutiineista poikettaisi vaan ihan joka ikinen päivä olisi toisten päivien kopio, itse en jaksaisi. Meillä ainakin on herkuttelu päiviäkin joskus on päivä jolloin ei kunnon ruokaa ole ollut ollenkaan vaan syöty jotain muuta. ( esim matkustus päivinä.)AJATELKAAA mun lapset on melkeen kuollu nälkään;) siis tottakai meillä on säännölliset ruoka-ajat, mutta säännöistä voi poiketa. olen vasta suht. nuori äiti mutta elämä on kovalla kädellä opettanut mikä on elämässä ja lapsille parasta. Jos lapsilla on isä jota lapset jumaloivat, mutta lasten isä ei halua osallistua lasten elämään, ja siinä suurperheessä oli RAKASTAVA isä. suorastaan olen KATKERA teitä kohtaan jotka arvostelivat onnelisen perheen tapoja, siis ihan oikeesti mitä toi ruoka-aika juttu on siihen verrattuna jos lapsilta puuttuu toinen rakastava vanhempi kokonaan. Ei voi muuta sanoa että olen ällikällä lyöty kun luin tuon viestiketjun. Kiitos sinulle suurperheen äiti hienosta kirjoituksesta. Iloitse siitä että lapsillasi on isä, se ei ole vähäpätöinen asia mutta ruoka-ajat ovat rakkauteen nähden vähäpätöinen asia.

    Äänestä

  • onnellisia suomessa kirjoitti:

    Kaikkea hyvää teidän perheelle :)

    Marika

    Äänestä

  • nnn kirjoitti:

    tämä on keskustelupalsta, jossa ihmisillä on monenmoisia mielipiteitä. sinä aloitit ketjun kertomalla päivästäsi. ilmeisesti vain odotit hehkutusta ja glooriaa, miten urhea ja ihana ja jaksavainen äiti olet pesueesi kanssa. kun sitä ei tullutkaan olet tyrmistynyt ja odotat "asiallista keskustelua" . minä ja näköjään myös monet muut olemme nyt vaan sitä mieltä, että sinä olet äitinä holtiton. ainakin tuon ruokapuolen suhteen. varmasti pidät muuten lapsistasi huolta, mutta oikea ravinto on 1 tärkeimpiä asioita lapsille. ellet jaksa tai viitsi JOKA päivä pitää huolta, että lapset syövät kunnolla (lapsi kun ei päätä syökö tänään eilistä soppaa vai mielestään paremman omenanpuolikkaan), mieti kannattaako niillä lapsilla täyttää maa? tyylisi tuntuu holtittomalta. se on minun ja näköjään monen muunkin mielipide täällä. ikävä juttu ettet osaa ottaa negatiivista palautetta vastaan. me kaikki kun emme pidä suurperheen äitiä mitenkään ihmeellisenä oliona.

    että minua ylsitettäisiin ja arvostettaisiin hirveästi, ihan OIKEASSA elämässäkään kaikki palaute ei ole ollut kovin positiivistä. On niitä paljon jotka eivät voi sietää suurperheen äitejä, eivätkä lapsia jne.. On sitten myös niitä jotka ovat ystävällisiä. On myös niitä jotka ovat kohteliaasti hiljaa..

    Minä pidän lapsistani JOKA päivä huolta niin hyvin kuin taidan, sano sinä mitä sanot.

    Ennemmin olen holtiton, mutta rakastava, päihteetön äiti, kuin alkoholisti tai narkkari tai tupakoitsija jne..

    ole siitä, että olet suurperheen äiti. Siis kyse ei ole siitä siedetäänkö sinua vai ei. Jos joku 1 tai 2 lapsen äiti olisi kirjoittanut tuommoista, hän olisi voinut saada paljon ilkeämpiä vastauksia, varsinkin jos hän olisi ollut lastensa kanssa kotona. "Ajatella, ei oo kuin 1 lapsi, eikä viitsi edes sille ruoka-aikoja asettaa kohdalleen..."

    Siis kyse ei ole siitä että sinä olet suurperheen äiti. Vaan siitä, että olet ÄITI, joka ei huolehdi lastensa ruoka-ajoista ja ruuasta. Muutama kuvailemasi asia sai suorastaan karvat nousemaan pystyyn minulla. Tottakai tulee joskus poikkeuspäiviä, jolloin syödään mitä sattuu, varmasti jokaiselle. Mutta sinun teksteistäsi sai käsityksen, että ne poikkeuspäivät ovat teillä niitä, jolloin sitä lounasta syödään.

    Sinä varmasti pidät lapsistasi niin hyvin huolta kuin taidat. Niin pitää myös se äiti, joka ehkä käyttää päihteitä. Myös narkkariäiti pitää varmasti lapsestaan huolta niin hyvin kuin taitaa. Kuten sinäkin. Mieti sitä. Toisen hyvä vaan ei ole hyvä toiselle. Sinun parhaasi ei ehkä ole riittävä lapsillesi.

    Olen myös sitä mieltä, että tunnut olevan kovin lastesi vietävissä. Lapset pitäisi tehdä siinä järjestyksessä kuin niitä jaksaa hoitaa, teillä ei taida olla näin.

    Jos et odottanut ylistystä, niin miksi puolustat noin raivokkaasti tyyliäsi? Onko se mielestäsi hyvä, että laitat kovin pienet lapsesi esim päiväunille tyhjin vatsoin? Etkö koe missään parantamisen varaa? Minä ainakin koen, että voisin monta asiaa tehdä paremminkin, mutta sinä suureperheen äitinä (ei siis pelkkänä äitinä) ilmeisesti kuvittelet että se suurperhe-titteli antaa kaiken anteeksi.

    Koeta kasvaa ihmisenä ja äitinä. Ota vaikka se neuvolan opus lasten ruoka-ajoista käteen ja lue. Siinä todellakin kerrotaan, että vielä kouluikäinenkin lapsi tarvitsee aamiaisen, mahdollisen välipalan, lounaan, välipalan, päivällisen, mahdollisen välipalan ja vielä iltapalan. Siis vähintää 6 kertaa. Ei sitä suositusta turhaan ole annettu. Mieti sítä ja kerro sitten, oletko yhä mielestäsi niin hyvä äiti kuin voisit olla.

    Äänestä

  • ehkä... kirjoitti:

    Mutta luulo ei ole tiedon väärti. Nytkin olemme syöneet lounasta lähes joka päivä, ja silloinkin kun emme syöneet niin oli erikoistapaus päivä, kun olimme
    retkellä eläinpuistossa ja sinne ei voinut tietysti ottaa kuin kuivaa ruokaa mukaan.

    Nytkään siitä ei ole kuin pari tuntia kun tarjosin lapsille kalakeittoa (tosin sellaista kaupan valmisjuttua, olin taas niin huono äiti etten kerennyt kunnon ruokaa laittamaan)
    mutta kovin hyvin se ei ipanoihin uponnut, pari lusikkaa sain silti kaikkiin ahdettua. Edellinen ruoka oli aamupala klo 9.30 (aamupala oli myöhään koska kaikki oli väsyneitä aamulla kun vauvat oli huutaneet eilis illan kuin palosireenit)

    Mutta sen voin vakuuttaa, että lounasta syödään väh. 4krt per viikko.

    Ja sitten vielä tähän asiaan:

    "Jos et odottanut ylistystä, niin miksi puolustat noin raivokkaasti tyyliäsi? Onko se mielestäsi hyvä, että laitat kovin pienet lapsesi esim päiväunille tyhjin vatsoin?"

    Ei tietysti ole hyvä asia, ja tiedän tehneeni vierheen. Yritän olla toistamatta virhettäni.

    "Olen myös sitä mieltä, että tunnut olevan kovin lastesi vietävissä. Lapset pitäisi tehdä siinä järjestyksessä kuin niitä jaksaa hoitaa, teillä ei taida olla näin. "

    Kyllä minä jaksan, jaksamisesta ei ole kyse. Mutta joskus ei repeä moneen paikkaan yhtä aikaa vaikka jaksaisikin. Mielestäni meillä lapset on ihan hyvin kasvatettu, ja olen ainakinyrittänyt parhaan taitoni mukaan tehdä selväksi että isä ja äiti on pomoja.. Joskus kuitenkin lapset on viekkaampia kuin vanhemmat, ja pomottavat tietämättäsi/tietämättään.
    Yritämme tehdä tästä lopun, ja se on ollut kasvatuksellinen päämärämme siitä asti kun Lyydian ekat uhman oireet ilmeni tämän ollessa 3v.

    "Koeta kasvaa ihmisenä ja äitinä. " -yritetään.

    "Ota vaikka se neuvolan opus lasten ruoka-ajoista käteen ja lue. Siinä todellakin kerrotaan, että vielä kouluikäinenkin lapsi tarvitsee aamiaisen, mahdollisen välipalan, lounaan, välipalan, päivällisen, mahdollisen välipalan ja vielä iltapalan. Siis vähintää 6 kertaa. Ei sitä suositusta turhaan ole annettu. Mieti sítä ja kerro sitten, oletko yhä mielestäsi niin hyvä äiti kuin voisit olla."
    Olen lukenut monia kirjoja kasvatukseen ja ruokaankin liittyen, ja tiedän tasan tarkkaan mikä lapsille on parasta.
    Muttakun aina se ei olekaan käytännössä yhtä helppoa kuin kirjoissa.
    Mutta parhaamme yritetään ja yritetään aklsvaa lasten mukavan ja tarjot heille mahdollisimman hyvä lapsuius, huolimatta siitä että heillä on huono ja holtiton äiti. Mutta se äiti kyllä pinnistelee ja koettaa parhaansa..

    Kuinkahan moni paino-ongelmainenkaan on tietämätön ongelmansa haitoista, tai siitä miten pitäisi syödä hyvin ja liikkua. Moni varmaan päättää mielessää että huomenna lähden lenkille, mutat ei toteutakaan sitä. Sitten he tuntevat pistoja omassatunnossaan, niinkuin tunnen minäkin lasteni ruokailun suhteen.
    Monta kertaa päätän että hu8omenna syödään kunnon lounas ja lapset ei saa herkkuja eikä välipaloja pitkin päivää.
    Mutta seuraavana päivänä sorrunkin taas ostamaan kaupasta valmispitsaa tai valmislihapullia ja valmiskastiketta..

    Äitinä oleminen on joskus hankalaa ja vaikeaa, joskus raskasta. Mutta kaikki me äidit yritämme parhaamme, mutta kaikki me myös epäonnistumme ja teemme vääriä valintoja.

    En nyt halua puolustella itseäni mitenkään, enkä
    kuvittele olevani täydellinen äiti, todellakaan.
    Oikeastaa tämä keskustelu sai minut heräämään siihen, mikä alpsille on parasta ja että minun on pyrittävä antamaan heille vain ja ainostaan se paras, sillä he eivät ansaitse huonompaan.

    Nytkin omassa tunnossani pistää, ja ajattelen että parannan tapani.

    Yritän sitä.

    Kiitos viestistäsi.

    voi kauhea, aivan hirveästi vierheitä. Antakaa anteeksi :'(

    Miten ehdit olla niin paljon koneella? Minulla on kaksosia tuttavapiirissäni ja kyllä heidän äidit ovat olleet aika tupella kaksosten kanssa, varsinkin kun heilläkin on ollut muitakin pieniä alle kouluikäisiä lapsia. Nyt kun katson tätä ketjua, olet kirjoittanut tähän keskusteluun monena päivänä eri aikoihin. Koneella aika hurahtaa huomaamatta, tiedän kokemuksesta. Aiot kirjoittaa johonkin keskusteluun vain pienen kommentin ja hups, huomaat että puoli tuntia hurahti. Kontaktit ovat tosi tärkeitä, mutta voisitko sen ajan kuitenkin käyttää tuohon asiaan josta podet huonoa omaatuntoa, ruoan valmistukseen. Anteeksi jos sekaannun asioihisi mutta tuo tuli ketjua lukiessani mieleen. Jossakin vaiheessa ajattelin että juttusi ovat mielikuvituksesi tuotetta, sillä miten noin monen pienen lapsen äiti ehtisi oikeasti istumaan koneen ääressä päivät päästään.

    Äänestä

Tässä kuvaus viime perjantaista.

Lapset Joni 12, Johannes 10, Eerika 7, Eelis ja Aamu 4, Petteri 3 ja vauva 2 kk.

klo 4:30 Vauva rääkyy, imetän. Petteri herää vauvaan, mutta jatkaa uniaan onneksi.

klo 4:45 Vauva nukahtaa tissille ja nostan hänet takaisin sänkyyn, menen myös itse lepäämään. Torkahdan.

klo 5:15 mieheni herätyskello soi. Nousemme ylös. Aamupesu ja vaatteiden puku. Juomme aamukahvit ja keskustelemme tulevasta päivästä, ruokaostoksista, viikonlopusta, autosta, rahasta ja illasta.

klo 6:30 Mieheni lähtee töihin ja minä laitan koneellisen pyykkiä pyörimään.

6:40 Eelis tulee hikisenä huoneestaan ja sanoo, että on kuuma. Laitan pojalle kaksi leipää.

6:50 Vauva kiljuu ja herättää Aamun ja Petterin. Laitan nopeasti leivät ja kaakaot Aamulle ja Petterilla ja alan imettää.

7:15 Aamu, Eelis ja Petteri leikkivät legoilla yöpuvuissaan.

7:20 Hoidan vauvaa

7:30 Eerika herää meteliin ja tulee syömään aamiaista.

7:45 Anna vauvan Eerikalle ja puen Aamun ja Eeliksen sekä autan hampaidenpesussa. Petteri mököttää portaiden alla.

8:00 Vauva nukahti Eerikan syliin ja laitoin vaunuihin ulos. Petterin sain maaniteltua portaiden alta ja autoin pukemisessa. Eerika meni lukemaan, Aamu ja Eelis jatkoivat leikkejään.

8:30 Petteri kiukuttelee. Silitän vaatteita samalla ja katson telkkaria.

8:45 Ripustan pyykin ja herätän Jonin ja
Johanneksen. Pojat syövät aamiaista, pukevat ja petaavat sängyt. Menevät kokomaan pienoismalleja.

9:00 Aamu haluaa jätskiä, en anna ja syntyy pieni kina. Jatkan silitystä. Eerika haluaa lähteä uimaan, en suostu.

9:30 Vaihdan lakanat pienempien lasten sänkyihin, imuroin ja järjestelen paikkoja.

9:45 Eeliksellä ja Petterillä on nälkä, annan omenat.

9:50 Vauva itkee. Vaihdan kakkavaipan ja nostan vauvan kantoliinaan.

10:00 Johannes lähtee kaverilleen, lupaa tulla takaisin klo 13.

10:10 Eerika haluaa kirjastoon ja päätän pakata lapset autoon. Joni jää kotiin.

10:30 kaikilla on kengät, pissatettu ja varmistettu ettei ole nälkä.

10:50 Kirjastolla

11:15 Lähdemme kirjastosta Petterin kiukuttelen takia.

11:20 Kauppaan. Ostamme viikonloppuruokia. En pysty keskittymään ja unohdan osan tärkeistä
tavaroista. Lahjon lapset jätskillä, vauva kitisee.

11:45 tavarat ja lapset takaisin autossa.

12:10 kotona. Imetän. Vauva kantoliinaan.

12:30 Alan tehdä ruokaa, paistan jauhelihaa ja keitän makaronia.

12:50 Syödään. Joni lähtee kavereiden kanssa uimaan.

13:00 Johannes tulee ja syö. Pyytää lupaa lähteä uudestaan. Annan luvan.

13:10 Petteri nukahtaa ruokapöytään. Kannan hänet nukkumaan. Vaihdan vauvalta vaipan.

13:20 Aamu ja Eelis nukkumaan

13:30 Eerikan kaveri tulee kysymään Eerikaa peleihin. Annan luvan. Laitan koneellisen pyykkiä pyörimään, viihdytän vauvaa.

13:45 Mies soittaa ja kysyy miten päivä on mennyt. Kerron unohtuneet kauppa-asiat, mies lupaa hoitaa.

13:50 Vauva kökkii tyytyväisenä kantoliinassa. Silitän pari vaatetta.

14:00 Istun ja luen lehteä.

14:20 Petteri herää ja herättää Aamun ja Eeliksen. Välipalaksi muroja ja banaania.

14:35 Katsovat muumia videolta.

14:40 Johannes tulee kotiin, syö ja menee tietokoneelle. Huolestun Jonista ja soitan perään. Oli kaverin luona syömässä. Suutun ja käsken kotiin
14:45 Petteri pissaa lattialle. Siivoan jäljet.

14:55 Joni tulee kotiin, olen jo leppynyt. Menee lukemaan. Vauva nukahtaa.

15:00 Alan tehdä ruokaa. Eerika tulee kotiin polvet auki. On kaatunut pyörällä. Putsaan haavata ja laitan laastarin. Petteri haluaa koskea haavaa, Aamu itkee veren takia ja Eelis ei ole moksiskaan.

15:15 Tilanne rauhoittuu. Muumin katselu jatkuu. Jatkan ruuan laittoa.

15:30 Ruoka uuniin. Ripustan pyykit.Vauva herää. Viidytän ja imetän vauvaa.

15:40 Komennan Johanneksen tietokoneelta pois, Joni menee koneelle

15:50 Mieheni tulee töistä, unohti käydä kaupassa. Lähtee kauppaan. Ottaa Johanneksen mukaan. Eelis kyselee ruokaa, annan keksin. Aamu ja Petteri hakevat myös keksiä-

16:00 Vahdin ruokaa. Hoidan vauvaa.

16:15 Otan ruoan uunista, komennan Eerikan kattamaan pöydän. Muumit saa loppua tältä päivältä.

16:30 Johannes ja mieheni palaavat.

16:35 ruoka aika. Juttelemme, nauramme.

17:00 Ruoka on ohi, mieheni menee lasten kanssa ulos. Ruohoa leikataan ja pelataan jalkapalloa. Vauva nukkuu vaunuissa. Siivoan keittiötä ja istuskelen.

18:00 Petteri tulee sisään ja haluaa juotavaa. Vien ulos mehua ja mukeja. Muutkin tulevat juomaan.

18:30 Vauva herää. Imetän, vaihdan kuiviin ja viihdytän vauvaa. Laitan astianpesukoneen päälle.

18:45 Mieheni tulee lapsien kanssa sisälle. Petteri itkee.

18:50 Nostan vauvan miehelleni, siivoan Petterin ja laitan yövaatteet. Aamu ja Eelis juoksevat hippaa. Eerika on pesulla. Johannes ja Joni yläkerrassa.

19:00 Katson vaimot vaihtoon. Lapset leikkivät.

19:20 Aamu ja Eelis iltapesulle ja yövaatteisiin.

19:30 Mieheni tuo vauvan kantoliinaan ja menee selvittämään poikien kanssa pienoismallien kanssa syntynyttä ongelmaa.

19:40 Laitan Aamulle, Eerikalle, Eelikselle ja Petterille iltapalaa. Katson vaimot vaihtoon loppuun sillä aikaa kun syövät.

20:00 Eerika menee lukemaan. Luen Aamulle, Eelikselle ja Petterille iltasadun.

20:15 Vauva itkee, lopetan sadun ja toivotan lapsille hyvää yötä.

20:30 Vauva itkee, yritän imettää

20:45 Vauva itkee, alan väsyä. Mieheni ottaa vauvan ja lähtee kävelylle.

21:00 Annan pojille luvan katsoa telkkaria tunnin, käyn tarkistamassa Aamun, Eeliksen ja Petterin. Kaikki nukkuvat. Eerikaa lopettaa kirjan lukemisen ja nukahtaa.

21:30 Mieheni tulee rauhoittuneen vauvan kanssa. Laitan vauvan sänkyyn. Juttelemme viikonlopusta ja kuluneesta päivästä. Laskemme laskujen saldon ja mietimme voimmeko ostaa uuden grillin. Puhumme ristiäisistä ja siitä sopisiko vauvalle paremmin nimeksi Ronja vai Reetta.

21:50 Patistan pojat sänkyyn. Mieheni tyhjentää astianpesukoneen.

22:00 Käytän rintapumppua.

22:30 Sänkyyn

23:00 Nukahdan.

23:30 Petteri itkee, mieheni käy katsomassa

01:10 Vauva itkee, mieheni käy syöttämässä.

04:00 Vauva rääkyy, nousen imettämään.

Tuollaista meidän arki on. Tosin talvisin poikkeaa sillä, että vanhemmat lapset ovat koulussa.

Äänestä

Olen selannut tämän viestisi tai paremminkin kirjoitelmasi ja myös vastaukset, kommentit tähän.(aikaa meni!) Koska minullakin on 7 lasta päätin kommentoida muutamalla sanalla. Sinä(saahan sinutella) olet saanut 7 lasta lähes 7 vuodessa,minä käytin samaan määrään 21 vuotta,kaksi lapsistanion jo aikuisia. Olen aina ihmetellyt ja ihaillutkin lestadiol. äitien taitoja, voimia. Heille kun syntyy lapsia lähes joka vuosi,itselläni on lasten ikäero ollut keskim. 3vuotta ja siltikin tuntuu, että välillä on ollut melkoista huipakkaa,työnsä ja toimensa on saanut suunnitella melkoisen tarkkaan. Silloin kun minulla on ollut rintalapsi en ole kyllä kerinnyt piirakoita tai kakkuja leipoa ja puistoonkin olen kerinnyt kunnolla vasta sitten kun lapset ovat vähän kasvaneet. Ihmettenkin miten selvisit näin monen pienen lapsen tuollaisesta puistoretkestä,josta kerroit. Missä olivat 1v. ja 2v. kun istuskelitte siskon kanssa puiston penkillä. Tämänikäiset tarvitsevat vielä kokoaikaista vahtimista. Miten selviät noin pienellä ravinnolla itse koko päivän, imetäthän kaksosia, olen ruokkinut kolme lapsistani pelkällä rintaruoalla ensimm. puoli vuotta ja ruokamääräni vastasi lähinnä metsurin eväitä.Lastesi ruokamäärät olivat myös kadehtittavan pieniä. Itselläni menee melkoinen tovi ettäsaan ruokittua pesueenipäivittäin, 5 lasta kotona tällä hetkellä.Syödään aamupala, lounas,välipala,päivällinen ja iltapala joka päivä.Tämän lisäksi saattaa joku olla vailla pientäpurtavaa. Kerroit että lapsesi osaavat ilmoittaa kun nälkä tulee, oma vajaa 2v. ei kyllä osaa, vaan syötän hänet säännöllisesti ruokaaikoina vaikka pienen houkutuksen turvin. Melkoista sähellystä tuo sinun päiväsi, miten jaksat? Lapsesi kiukuttelut voivat johtua nälästä,verensokerin laskun näkyy usein väsymisenä ja kiukutteluna. Entäs vauvat jotka huusivat yhden illan-olisiko lisäruuasta apua.Kyllä aukeni minunkin silmätnäitä lestadiolais perheitä kohtaan. Lapsia tehdään ilman mitään rajaa ja lapsiparat saavat kärsiä.

Äänestä
  • ei meiän muksut huoli lounasta vaikka mitä tarjoaisi... aamupala on klo 9, sitten välipala on klo 14, päivällinen klo 17, iltapala klo 20 ja lapset on 2, 4, 6. KAupasta ei saa mitään valmiina, kun on allergioita, kaikki täytyy tehdä... vaikka oli vuosi sitten yksi hoitolapsi, hän söi lounaan, meiän lapset ei... jos ei tarjoa aamupala, sitten lounas maistuu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marika, Aarni ja muksut kirjoitti:

Meikun ollaan nyt sitten varmaan suurperhe, kun meille syntyi kaksoset. Kaksosia ennen meillä oli
5 lasta (ei kai sitä vielä suurperheeksi lasketa?)
Nyt meillä on sitten jo 7, ja riemua riittää, joka ainoalle aamulle, illalle ja päivälle :)

Esikoinenkin menee huomenna kouluun tutustumaan, huh huijakkaa kun neitiä jännittää. Isi saa mennä mukaan, kun äiti jää hoitelemaan kuukauden ikäisiä vauvoja ja 4 muuta mukulaa (1v1kk, 2v, 3v. ja 5v.)

Leskelin tätä palstaa, ja huomasin että parikin ihmistä oli kirjoittanut selostuksen arkipäivästään. Minäkin ajattelin huvikseni kirjoittaa sen hullunmyllyn ylös, mutten millään jaksanut yhtä yksityiskohtaisesti.

(Ennenkuin laitan oman selostukseni tähän, pyytäisin, että joku muukin lapsiperheen äiti tai isä kirjoittaisi selostuksen arkipäivästään. Noita on niin mahdottoman mukava lukea, ja oppii vähän itsekin niistä!)
(ajat sattaa heittää 5-10 min)
klo
5.30: äiti herää imettämään vauvoja. Yrittää saada unen sen jälkeen, mutta ei.
6.15: Äiti ei saa enää unta, jättää vauvat paapimaan. Käy tsekkaamassa miten 1v1kk vanha Tiitus nukkuu.
6.30: Äiti herättää isän. Äiti käy laittamassa kaurapuuron tulelle. Lastenhuoneesta alkaa kuulua vaativaa vikinää. Äiti käy kopaamassa Tiituksen syliinsä.
7.00: Lastenhuoneesta mönkii uneliaita taaperoita.
2v. Milja ja 3v. Patrik ovat heränneet. Kaksi vanhinta, 5v. Hannes ja 6v. Lyydia eivät ole heränneet.
6.45: isä yrittää laittaa itsensä valmiiksi jotta kerekäisi töihin puli kahdeksaksi. Samalla hän yrittää pestä Miljan ja Patrikin kasvoja. Ei onnistu. Lyydiä kömpii ylös
7.00: Äiti vaihtaa kolmelle nuorimalle vaipat.
Lyydiä auttaa mallikaasti :) Isä huutaa hei heit.
7.30: Puuro palaa pohjaan. Tännän ei syödä puuroa vaan eilistä mehukeitoa.
7.35: Äiti kokoaa perheen pöytään, Patrikin valitettavasti joutuu kantamaan pöytään. Mehukeitto on kuulemma pahaa.
7.40: Äiti pyytää lapsia pukeutumaan itse. Jos he tänään osaisivat? Turha toivo, niinkuin aina...
Miljan ja Patrikin naamat ovat likaiset, kiitos isän. Ulos lähtö viivästyy kai tänäänkin monta tuntia... Nyt äiti menee pesemään Milajn ja Patrikin kasvot, pukee kaksoset, pukee Tiituksen, pukee kiukuttelevan Miljan ja potkivat Patrikin.
Tässä menee reilu tunti.
8.00: Äiti haluaa istahtaa hetkeksi.Patistaa Lyydian, Hanneksen (joka on ollut yllättävän kiltti koko aamun) ja Miljan patrikin (melko tuhoisa kaksikko) lastenhuoneeseen. Äiti varoittaa, että tulee kohta katsomaan että leikkivät kiltisti.Lasken Tiituksen leikkikehään ja alan imettää kaksosia.
8.15: Käyn kurkkaamassa että lapset leikkivät kiltisti. Ei ongelmia- vielä
Palaan olohuoneeseen ja viihdytän pikkuhetken
Tiitusta. Niin vallattoman seurankipeä kaveri.
8.30: Lastenhuoneesta alkaa kuulua itkua.
Rouva päätuomari menee selvittämään Patrikin ja Hanneksen välistä tappelua.
Patrik saa aimo tällin olkapäähänsä.
Äiti päättää että on ulosmenon aika.
Onneksi on ihanan lämmin päivä eikä lapsia kummemmin tarvi pukea.
8.45: Koko poppoo astuu ulos ovesta. Kaksoset ja Tiitus on rattaissa.
Alkaa taas pähkäily, mihin tänään mentäisiin, mitä tänään leikittäisiin ja mitä tehtäisiin.
Äiti saa oivan idean, hän soittaa siskolleen Tainalle, joko tämä olisi herännyt.
Varttitunnin rupattelun jälkeen tuli selväksi, että Taina ja hänen lapsensa ovat heränneet, ja että lähdemme yhdessä käymään kirkkopuistossa.
Kipaisen vielä sisälle hakemaan leipää, josko ojassa uiskentelisi sorsiakin.
9.10: Perillä Tainan luona. Tainan lapset Roope 3v. Henri 5v. ja Lotta 8kk lähtevät myös mukaamme.
Mahdamme olla melkoinen näky kun on kaksi aikuista ja 10 lasta. Mitä luullaan varmaan päiväkotiryhmäksi?
Jatkamme matkaamme kohti kirkkopuistoa.
9.30 Patrik alkaa valittaa matkan pituutta.
Kieltäytyy kävelemästä loppuja 300 metriä.
Alkaa maanittelu, lahjonta, uhkailu ja kiristys. Mikään ei auta.
Lopulta Taina kantaa Patrikia loppu matkan.
9.45: Perillä kirkkopuistossa. Istumme Tainan kanssa juttelemaan, ja lapset lähtevät leikkimään.
10.00: Tappelu alkaa ikuisten vihollisten, Henrin ja Hanneksen välillä. Ennenkuin kukaan ehti kissaa sanoa, löysi Henri itsensä ojan pohjalta istumasta. Alkoi vallaton itke, poika oli kurassa yltä ja päältä. Hannes sai kuulla kunniansa.
Rangaistuksena hän joutui istumaan minun ja Tainan väliin. Loppuaamuna se poika ei tapellut.
Onneksi meiltä löytyi matkasta Patrikinverkkarit (jotak oli varattu sen varalle että pojalle sattuisi vahinko).
Ne meni juuri ja juuri Henrin päälle, mutta lahkeet ulottuivat vain polveen.
Henri alkoi mököttää.
10.45: Leikit alkoi käydä turhan rajuiksi.
Päätettiin palata kotiin päin.
11.45: Kotona ollaan. (Matkalla poikettiin kiskalle ja ostettiin jätskit.)
12.15: 5 pienintä päiväunille.
12.45: Äiti viettää laatuaikaa Hanneksen ja Lyydian kanssa. Lapset auttaa äitiä piirakkataikinan teossa.
13.15: Piirakka uunissa. Patrik ja Milja heräävät. Äiti käskee olla hissun kissun, mutta sehän vain inspiroi Patea synnyttämään kohtauksen. Patrik päättää suuttua tälläertaa siitä ettei saa mennä makuuhuoneeseen. Kauhea kiukunpuuska herttää toisen kaksosista.
13.35: kiukunpuuska laantuu, mutta Titus ja kaksoset ovat jo heränneet.
13.40 : äiti on vähällä polttaa piirakankin pohjaan. Vähältä piti
13.50: Välipala aika. Syödään piirakkaa ja maitoa.
Vauvat äitin tissistä.
14.30: Innostumme pelaamaan muistipeliä.
14.40: Milja ei osaa hävitä ja saa raivonpuuskan.
14.45: Milja rauhoittumaan olohuoneeseen.
14.50: Peli jatkuu. Vauvat köllöttelee sittereissään tyytyväisinä maailman menoon.
15.00: Äiti alkaa laittaa ruokaa.
15.30: Isi tulee kotiin. Voi sitä jälleennäkemisen riemua. Isä peuhaa lasten kanssa lattialla kunnes äiti kutsuu syömään.
16.00: Ruoka aika. Äiti syöttelee vauvojaaan.
Lyydia on eniten äänessä, eikä ihme. Meneehän hän huomenna kouluun tutustumaan, ja jännitys on katossa.
17.00: Äiti imuroi kun isi katsoo vauvoja. Äiti innostuu myös vaihtamaan lastenhuoneen verhot.
18.00: Isi lupaa otaa torkut vauvojen kanssa. Lyydia ja Hannes häipyy ulos naapurin muksujen kanssa. Milja ja Pate nahistelee keskenään olohuoneen lattialla. Äiti käy hetkksi pitkäkseen.
18.30: Äiti havahtuu Miljan ja Paten kiljuntan.
Selittävät leikkivänsä papukaijoja. Sopiihan se äidille, kunhan pitävät hiukan pienmpää meteliä.
Äiti torkahtaa taas.
19.30: Äiti havahtuu unesta. Äiti huomaa etä isä on tehnyt ihanan yllätyksen, kaikki muksut on yö vaatteissa ja iltatee katettuna pöytään. Unelmien täyttymys!
20:00: iltapalalle!
20.30: Pienet peteihin..
21.00: Lapset on rauhoittuneet, nyt alkaa isin ja äidin yhteinen aika.

ps: tuo kuvaus on eiliseltä päivätä, siis 8.5.

pps: anna sinäkin selostus päivästäsi!

ppps: Antakaa anteeksi kirjoitusvirheet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu