VELJESTEN TAISTELU – ENERDININ TARU 1
Kaikki sai alkunsa, kun kaksi keiju esi-isää alkoivat luoda Enerdinin maata. Nämä kaksi veljestä olivat Ardel ja Fordul. He asuivat Genalin maassa. Genalin maa oli kaaoksen vallassa. Ardelin ja Fordulin isä oli sanonut, että veljesten olisi luotava parempi maailma.
1
Genalin maa oli mennyt kaaoksen valtaan, kun keijut olivat alkaneet taistella keskenään. He eivät osanneet päättää, kuinka hoitaisivat valtakuntaa, kun Menninkäiset olivat ruvenneet vastarintaan. Menninkäiset eivät halunneet olla enää Keijujen työläisinä. Tätä sekasortoa oli lievittämässä Ardelin ja Fordulin isä. Hän oli keijusotilaiden päällikkö kenraali Softtrain. Softtrainin veli oli kuollut kahakoissa Menninkäisiä vastaan. Softtrain oli suuttunut, ja halusi kostaa veljensä puolesta, niinpä hän lähti sotaan ja sai surmansa siellä.
Keijut lopulta voittivat sodan, mutta veljekset olivat nyt ypöyksin suuressa maailmassa. Heidän oli kuitenkin ruvettava luomaan maata paremmaksi, sillä vain he pystyisivät siihen. He sopivat keskenään, että kumpikin saisi luoda jotakin. Fordul kuitenkin alkoi epäillä, että hänen veljensä yrittäisi epäreiluja keinoja hänen päänsä menoksi. Ardel oli kuitenkin aivan syytön. Fordul oli veljeksistä vanhempi ja halusi enemmän valtaa ja syytti veljeään aivan turhaan.
Niinpä Fordul lähti suutuksissaan pohjoiseen päin. Pohjoisessa oli valtava meri. Koska hän halusi, että meri olisi hänen, hän nimesi meren Fordulin mereksi. Koska Fordul oli laiska, hän ei viitsinyt luoda paljon mitään, vaan jätti merenrannan karuksi ja kivikkoiseksi. Hän halusi myös oman pienen joukon ja linnoituksen. Hän loi Pohjoisenkaartin ja Pohjoisenkaartin vartiotornit, joita ympäröi paksu musta muuri.
2
Ardel ei ollenkaan tiennyt, mistä hänen veljensä oli suuttunut, sillä Ardel oli aivan syytön. Murheissaan hän lähti kulkemaan kohti etelää. Kuljettuaan jonkin matkaa ilman ajantajua, hänen edessään levittäytyi valtava sinisenä kimalteleva meri. Meri oli niin kaunis, että Ardel halusi sen omakseen ja nimesi sen Ardelin mereksi. Hänkin halusi oman pienen porukan, ja loi Etelänkaartin ja Etelänkaartin vartiotornit. Hän halusi suojaisan paikan, joten hän loi vartiotornien ympärille ihanan metsikön, jonka nimesi Golgan ikimetsäksi. Ardel halusi myös oman pienen valtakunnan, johon hänen ehkä tulevat jälkipolvensa voisivat asettua. Niin hän loi ihanan Valon-valtakunnan.
Ardel oli eräänä päivänä kävelyllä, kun hän törmäsi Forduliin. Fordul pyysi anteeksi tyhmää käytöstään aiemmin, ja ehdotti, että he eläisivät sovussa. Tämä lupaus oli kuitenkin täyttä valhetta, sillä hänellä oli koko ajan kierot ajatukset mielessään. Ardel antoi Fordulille anteeksi, kiltti kun oli. Hän pyysi veljeään katsomaan, mitä oli luonut. Kun Fordul näki veljensä ihanan luomuksen, hän tuli kateudesta yhtä vihreäksi kuin Ardelin kaunis nurmikko. Kun Ardel halusi näyttää vielä muita luomuksiaan, Fordul oli poissa.
Fordul oli tullut kateelliseksi veljensä hienosta valtakunnasta. Nyt Fordulkin halusi oman valtakunnan, sillä hän matki melkein aina veljeään. Fordul oli löytänyt itä-rannikolta karua asumatonta maata ja aikoi perustaa valtakuntansa sinne. Koska Ardelin valtakunta oli kaunis ja ihana, aikoi Fordul tehdä omastaan ruman ja kauhean.
Enerdinin (entisen Genalin) maan koillisessa nurkassa asui pieni heimo jota kutsuttiin Koillisen väeksi. Fordul tapasi Koillisen väen päällikön ja heistä tuli ystäviä. Fordul kertoi, että hänen veljensä aikoi luoda upean valtakunnan ja ehkä jatkaa keijujen sukua. Siitä ei koillisen väen päällikkö Dorlen pitänyt, koska koillisen väki oli ollut keijujen vihollisia. Dorlen neuvoi että Fordulin olisi hyvä mennä naimisiin ja saada oma joukko pystyyn. Dorlenilla oli kaunis tytär, jonka nimi Bissar. Hän oli kuvan kaunis. Hänellä oli punertavanruskeat pitkät hiukset, ja hänen huulensa olivat kirkkaan punaiset ilman meikkiäkin. Hänen ihonsa oli luonnostaan puuterin valkea. Hänellä oli tummat silmät jotka loistivat kuin tähdet, ja niissä oli terävää pilkettä. Hän oli myös keijuihin nähden todella pitkä. Fordul oli keiju, mutta hän halusi muuttaa itsensä. Hän vihasi itsessään kaikkea keijumaista! Koska kaikki keijut olivat vaaleita, hänkin oli vaalea. Hän muutti hiuksensa kiiltävän mustiksi ja muunteli muutenkin itseään rotevammaksi.
Pian vietettiin Fordulin ja Bissarin häitä. Pian he alkoivatkin jo suunnitella rakentaisivatko kenties linnan, kartanon tai jotakin muuta. Heillä oli nyt paljon omaa maata ja he saivat rakentaa sinne mitä ikinä halusivat. Bissar alkoikin jo suunnitella huvimajoja, puutarhoja…! Fordulin mielestä se oli ainakin vielä aivan turhamaista, sillä heidän piti ruveta suunnittelemaan kuinka kukistaa Ardel.
Ardel alkoi ihmetellä, missä hänen veljensä oli. Ardel oli ollut pitkän aikaa työn touhussa, ettei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota. Pian hän saikin kirjeen, veljeltään:
”Rakas veli. Emme tapaa ainakaan lähi aikoina. Olen nyt naimisissa ja minulla on omaa maata. Valitettavasti en voi kertoa missä asun. Pidä huoli itsestäsi.” PS: ”Tulemme kuitenkin törmäämään toisiimme jossain vaiheessa sen voin luvata.”
Terveisin: FORDUL
Ardel tuli kovin surulliseksi saadessaan tietää että hänen veljensä oli lähtenyt, mutta hän ei ymmärtänyt, miten Fordul saattoi olla aivan varma että he tapaisivat vielä? Ardel ei tiennyt että Fordulilla oli kierot suunnitelmat.
3
Saadakseen muuta ajateltavaa, Ardel lähti metsälle. Hän otti ruskean nahkalaukun, pakkasi sinne 12 hopeista keijunuolta, kirveen ja keijumiekan, joka oli käyrä kuin sapeli, ja siihen oli kaiverrettu Ardelin nimi. Hän pakkasi myös keihään, sekä kolme heittotikaria ja piikivestä tehdyn nylky tikarin, sekä tietysti jousensa. Kuljettuaan vähän matkaa, hän kuuli aivan läheltä avunhuutoja. Hän löysi kuopan jossa makasi vaaleatukkainen keiju. Ardel auttoi hänet ylös ja kysyi kuka tämä oli. Keiju kertoi että oli prinsessa Cenedra ja kuului Marmori keijuihin. Hän oli ollut keräämässä sieniä, kun putosi kuoppaan. Ardelkin esitteli itsensä ja kertoi että hän kuului puolestaan Valo- keijuihin. Cenedra pyysi Ardelia tulemaan tapaamaan isäänsä. Ardelilla ei ollut mitään sitä vastaan.
Paikka jonne he menivät, oli upea, valkoisesta marmorista tehty linna. Ardel ei voinut uskoa silmiään, kun näki että linnan isäntä oli hänen enonsa Lorden! Lordenkin hämmästyi suuresti nähdessään sisarenpoikansa marssivan sisään hopeisista valtaistuinsalin ovista. Lorden esitteli Ardelille tyttärensä Cenedran, eli Ardelin serkun. Ardel kertoi mitä oli luonut ja kertoi Fordulin lähdöstä. Ardel kertoi pelkäävänsä että Fordul käyttäisi voimiaan väärin, ja menettäisi ne!
Fordul oli lähettänyt pöllönsä seuraamaan Ardelia. Se oli salakuunnellut kaiken mitä Ardel ja Lorden olivat puhuneet. Pöllö lensi heti kertomaan kaiken Fordulille. Kun Fordul sai kuulla uutiset, hän arvasi, että Ardel ja Lorden lyöttäytyisivät yhteen, ja tekisivät yhdessä niitä keijujuttuja. Siitä hän raivostui niin, että muuttui punaiseksi ja alkoi täristä, mutta sitten hän aivan kuin pysähtyi. Hänen silmänsä tuijottivat johonkin kauas. Hän mietti minuutin, kaksi, kolme, ja sitten hänen tummat silmänsä laajentuivat mielipuoliseen ilmeeseen. Hänen suunsa alkoi venyä ivalliseen virneeseen, ja hän alkoi nauraa. Hän nauroi äänekästä ivallista naurua silmät edelleen mielipuolisina, kuin olisivat juuri pursuamassa ulos!
4
Sillä välin Ardel oli tutustumassa enonsa linnaan. He alkoivat jo miettiä sotajoukkojen valmistelua, kaiken varalta. Kun ei tulisi hyökkäyksiä, he saisivat keskittyä rakentamiseen ym. Ardelilla oli koossa jo Etelänkaarti johon kuului 400 000 miestä. Jos hän loisi liikaa, hän menettäisi voimansa.
Fodul oli keksinyt loistavan idean. Hän sopi Dorlenin kanssa, että he ottaisivat parhaat miehensä, ja sieppaisivat Lorden, mutta tietysti silloin kun Ardel on poissa! Sitten he voisivat houkutella Ardelin taisteluun, sillä Fordul oli varma, että Ardel lähtisi pelastamaan enoaan. Dorlenilla ei juurikaan ollut miehiä, vain 200. Fordul kertoi, että hän pystyi luomaan lisää miehiä. Hän tiesi kyllä ettei saanut luoda liikaa, muttei välittänyt siitä. Siinä silmänräpäyksessä seisoi Fordulin parin käden liikkeen aikaansaannoksena heidän edessään miljoonan miehen sotajoukko.
Fordul halusi valtaansa koko Enerdinin maan, mutta hän ei kuitenkaan halunnut surmata Ardelia, sillä olihan hän sentään Fordulin veli. Bissar olisi halunnut, että Ardelkin surmattaisiin, mutta siihen Fordul ei suostunut. Kun Ardel seuraavana päivänä lähti tutkimusmatkalle, Fordul sieppasi Lordenin. Kun Ardel palasi, hän löysi viestin jossa Fordul kertoi siepanneensa Lordenin, eikä luovuttaisi häntä ilman taistelua. Kirjeessä lukji, että Ardelin oli tultava Mirdailenin tasangolle.
Ardel kokosi armeijansa ja lähti. Cenedra lähti vapauttamaan isäänsä.
5
Ardelilla oli vain 400 000 miestä, mutta Fordulilla miljoona! Taistelua oli käyty jo jonkun aikaa, ja tilanne alkoi näyttää toivottomalta Ardelille! Fordul alkoi päästä jo voiton makuun, ja aikoi luoda lisää miehiä, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, hän kaatui maahan! Oli hetken hiljaista, ja yhtäkkiä Fordul leimahti sinisiin valoliekkeihin, ja kuului kamala räjähdys. Samalla heykellä kaikki sotilaat, jotka Fordul oli luonut, katosivat. Ardel tuijotti hetken ihmeissään tapahtunutta, sitten hän huomasi beljebsä. Samaan aikaan ryntäsivät paikalle Cenedra ja Lorden. He eivät ensin ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut, mutta sitten he näkivät polvillaan olevan Ardelin maassa makaavan veljensä luona. He joksivat Ardelin luo, mutta eivät edes kysyneet mitä oli tapahtunut, kun näkivät Ardelin ilmeen, hän oli aivan kauhuissaan! Lorden näki Ardelin kysyväm katseen, ja alkoi tutkia Fordulia. Lorden sanoi Hänen olevan nipin napin hengissä! Tähän tapaukseen tarvittiin maailman parhaita lääketaitoja.
Lorden lähetti kirjeen veljelleen loka oli maailman paras parantaja. Useimmat pitivät häntä hulluna, mutta hän oli ainoa, joka pystyi auttamaan Fordulin. Miehen nimi oli Kordo. Hän oli todellakin outo, mutta hän näytti tietävän mitä teki. Hän otti jos jonkinmoista purkki a ja heitteli pataan sitä sun tätä. Kun kaikki aineet oi sekoitettu, padasta lenteli erivärisiä kipinöitä. Kordo kaatoi lientä lasiin ja kaatoi sen Fordulin kurkusta alas. Fordul muutui siniseksi ja pomppasi ylös. Aine jota Kordo oli antanut, oi muistinmenetysainetta, johon oli sekoitettu parantavaa lääkettä. Nyt Fordul ei muistanut mitään tapahtuneesta, ja se oli hyvä.
Kaikki muuttivat asumaan Valon valtakuntaan. Ardel ja Fordul olivat sovussa keskenään. Bissarista ja Cenedrasta tuli parhaita ystäviä. Kaikki Fordulin luoma tuhottiin, sillä niin oli parasta. Cenedra ja Ardel menivät naimisiin. Fordul ja Bissar asuovat Valon valyakunnan toisessa päässä, ja Ardel ja Cenedra toisessa. Lorden asui veljensä kanssa linnassaan. Rauha oli palannut Enerdinin maahan. Vai oliko?
Mielipiteitä?
Kaikki sai alkunsa, kun kaksi keiju esi-isää alkoivat luoda Enerdinin maata. Nämä kaksi veljestä olivat Ardel ja Fordul. He asuivat Genalin maassa. Genalin maa oli kaaoksen vallassa. Ardelin ja Fordulin isä oli sanonut, että veljesten olisi luotava parempi maailma.
1
Genalin maa oli mennyt kaaoksen valtaan, kun keijut olivat alkaneet taistella keskenään. He eivät osanneet päättää, kuinka hoitaisivat valtakuntaa, kun Menninkäiset olivat ruvenneet vastarintaan. Menninkäiset eivät halunneet olla enää Keijujen työläisinä. Tätä sekasortoa oli lievittämässä Ardelin ja Fordulin isä. Hän oli keijusotilaiden päällikkö kenraali Softtrain. Softtrainin veli oli kuollut kahakoissa Menninkäisiä vastaan. Softtrain oli suuttunut, ja halusi kostaa veljensä puolesta, niinpä hän lähti sotaan ja sai surmansa siellä.
Keijut lopulta voittivat sodan, mutta veljekset olivat nyt ypöyksin suuressa maailmassa. Heidän oli kuitenkin ruvettava luomaan maata paremmaksi, sillä vain he pystyisivät siihen. He sopivat keskenään, että kumpikin saisi luoda jotakin. Fordul kuitenkin alkoi epäillä, että hänen veljensä yrittäisi epäreiluja keinoja hänen päänsä menoksi. Ardel oli kuitenkin aivan syytön. Fordul oli veljeksistä vanhempi ja halusi enemmän valtaa ja syytti veljeään aivan turhaan.
Niinpä Fordul lähti suutuksissaan pohjoiseen päin. Pohjoisessa oli valtava meri. Koska hän halusi, että meri olisi hänen, hän nimesi meren Fordulin mereksi. Koska Fordul oli laiska, hän ei viitsinyt luoda paljon mitään, vaan jätti merenrannan karuksi ja kivikkoiseksi. Hän halusi myös oman pienen joukon ja linnoituksen. Hän loi Pohjoisenkaartin ja Pohjoisenkaartin vartiotornit, joita ympäröi paksu musta muuri.
2
Ardel ei ollenkaan tiennyt, mistä hänen veljensä oli suuttunut, sillä Ardel oli aivan syytön. Murheissaan hän lähti kulkemaan kohti etelää. Kuljettuaan jonkin matkaa ilman ajantajua, hänen edessään levittäytyi valtava sinisenä kimalteleva meri. Meri oli niin kaunis, että Ardel halusi sen omakseen ja nimesi sen Ardelin mereksi. Hänkin halusi oman pienen porukan, ja loi Etelänkaartin ja Etelänkaartin vartiotornit. Hän halusi suojaisan paikan, joten hän loi vartiotornien ympärille ihanan metsikön, jonka nimesi Golgan ikimetsäksi. Ardel halusi myös oman pienen valtakunnan, johon hänen ehkä tulevat jälkipolvensa voisivat asettua. Niin hän loi ihanan Valon-valtakunnan.
Ardel oli eräänä päivänä kävelyllä, kun hän törmäsi Forduliin. Fordul pyysi anteeksi tyhmää käytöstään aiemmin, ja ehdotti, että he eläisivät sovussa. Tämä lupaus oli kuitenkin täyttä valhetta, sillä hänellä oli koko ajan kierot ajatukset mielessään. Ardel antoi Fordulille anteeksi, kiltti kun oli. Hän pyysi veljeään katsomaan, mitä oli luonut. Kun Fordul näki veljensä ihanan luomuksen, hän tuli kateudesta yhtä vihreäksi kuin Ardelin kaunis nurmikko. Kun Ardel halusi näyttää vielä muita luomuksiaan, Fordul oli poissa.
Fordul oli tullut kateelliseksi veljensä hienosta valtakunnasta. Nyt Fordulkin halusi oman valtakunnan, sillä hän matki melkein aina veljeään. Fordul oli löytänyt itä-rannikolta karua asumatonta maata ja aikoi perustaa valtakuntansa sinne. Koska Ardelin valtakunta oli kaunis ja ihana, aikoi Fordul tehdä omastaan ruman ja kauhean.
Enerdinin (entisen Genalin) maan koillisessa nurkassa asui pieni heimo jota kutsuttiin Koillisen väeksi. Fordul tapasi Koillisen väen päällikön ja heistä tuli ystäviä. Fordul kertoi, että hänen veljensä aikoi luoda upean valtakunnan ja ehkä jatkaa keijujen sukua. Siitä ei koillisen väen päällikkö Dorlen pitänyt, koska koillisen väki oli ollut keijujen vihollisia. Dorlen neuvoi että Fordulin olisi hyvä mennä naimisiin ja saada oma joukko pystyyn. Dorlenilla oli kaunis tytär, jonka nimi Bissar. Hän oli kuvan kaunis. Hänellä oli punertavanruskeat pitkät hiukset, ja hänen huulensa olivat kirkkaan punaiset ilman meikkiäkin. Hänen ihonsa oli luonnostaan puuterin valkea. Hänellä oli tummat silmät jotka loistivat kuin tähdet, ja niissä oli terävää pilkettä. Hän oli myös keijuihin nähden todella pitkä. Fordul oli keiju, mutta hän halusi muuttaa itsensä. Hän vihasi itsessään kaikkea keijumaista! Koska kaikki keijut olivat vaaleita, hänkin oli vaalea. Hän muutti hiuksensa kiiltävän mustiksi ja muunteli muutenkin itseään rotevammaksi.
Pian vietettiin Fordulin ja Bissarin häitä. Pian he alkoivatkin jo suunnitella rakentaisivatko kenties linnan, kartanon tai jotakin muuta. Heillä oli nyt paljon omaa maata ja he saivat rakentaa sinne mitä ikinä halusivat. Bissar alkoikin jo suunnitella huvimajoja, puutarhoja…! Fordulin mielestä se oli ainakin vielä aivan turhamaista, sillä heidän piti ruveta suunnittelemaan kuinka kukistaa Ardel.
Ardel alkoi ihmetellä, missä hänen veljensä oli. Ardel oli ollut pitkän aikaa työn touhussa, ettei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota. Pian hän saikin kirjeen, veljeltään:
”Rakas veli. Emme tapaa ainakaan lähi aikoina. Olen nyt naimisissa ja minulla on omaa maata. Valitettavasti en voi kertoa missä asun. Pidä huoli itsestäsi.” PS: ”Tulemme kuitenkin törmäämään toisiimme jossain vaiheessa sen voin luvata.”
Terveisin: FORDUL
Ardel tuli kovin surulliseksi saadessaan tietää että hänen veljensä oli lähtenyt, mutta hän ei ymmärtänyt, miten Fordul saattoi olla aivan varma että he tapaisivat vielä? Ardel ei tiennyt että Fordulilla oli kierot suunnitelmat.
3
Saadakseen muuta ajateltavaa, Ardel lähti metsälle. Hän otti ruskean nahkalaukun, pakkasi sinne 12 hopeista keijunuolta, kirveen ja keijumiekan, joka oli käyrä kuin sapeli, ja siihen oli kaiverrettu Ardelin nimi. Hän pakkasi myös keihään, sekä kolme heittotikaria ja piikivestä tehdyn nylky tikarin, sekä tietysti jousensa. Kuljettuaan vähän matkaa, hän kuuli aivan läheltä avunhuutoja. Hän löysi kuopan jossa makasi vaaleatukkainen keiju. Ardel auttoi hänet ylös ja kysyi kuka tämä oli. Keiju kertoi että oli prinsessa Cenedra ja kuului Marmori keijuihin. Hän oli ollut keräämässä sieniä, kun putosi kuoppaan. Ardelkin esitteli itsensä ja kertoi että hän kuului puolestaan Valo- keijuihin. Cenedra pyysi Ardelia tulemaan tapaamaan isäänsä. Ardelilla ei ollut mitään sitä vastaan.
Paikka jonne he menivät, oli upea, valkoisesta marmorista tehty linna. Ardel ei voinut uskoa silmiään, kun näki että linnan isäntä oli hänen enonsa Lorden! Lordenkin hämmästyi suuresti nähdessään sisarenpoikansa marssivan sisään hopeisista valtaistuinsalin ovista. Lorden esitteli Ardelille tyttärensä Cenedran, eli Ardelin serkun. Ardel kertoi mitä oli luonut ja kertoi Fordulin lähdöstä. Ardel kertoi pelkäävänsä että Fordul käyttäisi voimiaan väärin, ja menettäisi ne!
Fordul oli lähettänyt pöllönsä seuraamaan Ardelia. Se oli salakuunnellut kaiken mitä Ardel ja Lorden olivat puhuneet. Pöllö lensi heti kertomaan kaiken Fordulille. Kun Fordul sai kuulla uutiset, hän arvasi, että Ardel ja Lorden lyöttäytyisivät yhteen, ja tekisivät yhdessä niitä keijujuttuja. Siitä hän raivostui niin, että muuttui punaiseksi ja alkoi täristä, mutta sitten hän aivan kuin pysähtyi. Hänen silmänsä tuijottivat johonkin kauas. Hän mietti minuutin, kaksi, kolme, ja sitten hänen tummat silmänsä laajentuivat mielipuoliseen ilmeeseen. Hänen suunsa alkoi venyä ivalliseen virneeseen, ja hän alkoi nauraa. Hän nauroi äänekästä ivallista naurua silmät edelleen mielipuolisina, kuin olisivat juuri pursuamassa ulos!
4
Sillä välin Ardel oli tutustumassa enonsa linnaan. He alkoivat jo miettiä sotajoukkojen valmistelua, kaiken varalta. Kun ei tulisi hyökkäyksiä, he saisivat keskittyä rakentamiseen ym. Ardelilla oli koossa jo Etelänkaarti johon kuului 400 000 miestä. Jos hän loisi liikaa, hän menettäisi voimansa.
Fodul oli keksinyt loistavan idean. Hän sopi Dorlenin kanssa, että he ottaisivat parhaat miehensä, ja sieppaisivat Lorden, mutta tietysti silloin kun Ardel on poissa! Sitten he voisivat houkutella Ardelin taisteluun, sillä Fordul oli varma, että Ardel lähtisi pelastamaan enoaan. Dorlenilla ei juurikaan ollut miehiä, vain 200. Fordul kertoi, että hän pystyi luomaan lisää miehiä. Hän tiesi kyllä ettei saanut luoda liikaa, muttei välittänyt siitä. Siinä silmänräpäyksessä seisoi Fordulin parin käden liikkeen aikaansaannoksena heidän edessään miljoonan miehen sotajoukko.
Fordul halusi valtaansa koko Enerdinin maan, mutta hän ei kuitenkaan halunnut surmata Ardelia, sillä olihan hän sentään Fordulin veli. Bissar olisi halunnut, että Ardelkin surmattaisiin, mutta siihen Fordul ei suostunut. Kun Ardel seuraavana päivänä lähti tutkimusmatkalle, Fordul sieppasi Lordenin. Kun Ardel palasi, hän löysi viestin jossa Fordul kertoi siepanneensa Lordenin, eikä luovuttaisi häntä ilman taistelua. Kirjeessä lukji, että Ardelin oli tultava Mirdailenin tasangolle.
Ardel kokosi armeijansa ja lähti. Cenedra lähti vapauttamaan isäänsä.
5
Ardelilla oli vain 400 000 miestä, mutta Fordulilla miljoona! Taistelua oli käyty jo jonkun aikaa, ja tilanne alkoi näyttää toivottomalta Ardelille! Fordul alkoi päästä jo voiton makuun, ja aikoi luoda lisää miehiä, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, hän kaatui maahan! Oli hetken hiljaista, ja yhtäkkiä Fordul leimahti sinisiin valoliekkeihin, ja kuului kamala räjähdys. Samalla heykellä kaikki sotilaat, jotka Fordul oli luonut, katosivat. Ardel tuijotti hetken ihmeissään tapahtunutta, sitten hän huomasi beljebsä. Samaan aikaan ryntäsivät paikalle Cenedra ja Lorden. He eivät ensin ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut, mutta sitten he näkivät polvillaan olevan Ardelin maassa makaavan veljensä luona. He joksivat Ardelin luo, mutta eivät edes kysyneet mitä oli tapahtunut, kun näkivät Ardelin ilmeen, hän oli aivan kauhuissaan! Lorden näki Ardelin kysyväm katseen, ja alkoi tutkia Fordulia. Lorden sanoi Hänen olevan nipin napin hengissä! Tähän tapaukseen tarvittiin maailman parhaita lääketaitoja.
Lorden lähetti kirjeen veljelleen loka oli maailman paras parantaja. Useimmat pitivät häntä hulluna, mutta hän oli ainoa, joka pystyi auttamaan Fordulin. Miehen nimi oli Kordo. Hän oli todellakin outo, mutta hän näytti tietävän mitä teki. Hän otti jos jonkinmoista purkki a ja heitteli pataan sitä sun tätä. Kun kaikki aineet oi sekoitettu, padasta lenteli erivärisiä kipinöitä. Kordo kaatoi lientä lasiin ja kaatoi sen Fordulin kurkusta alas. Fordul muutui siniseksi ja pomppasi ylös. Aine jota Kordo oli antanut, oi muistinmenetysainetta, johon oli sekoitettu parantavaa lääkettä. Nyt Fordul ei muistanut mitään tapahtuneesta, ja se oli hyvä.
Kaikki muuttivat asumaan Valon valtakuntaan. Ardel ja Fordul olivat sovussa keskenään. Bissarista ja Cenedrasta tuli parhaita ystäviä. Kaikki Fordulin luoma tuhottiin, sillä niin oli parasta. Cenedra ja Ardel menivät naimisiin. Fordul ja Bissar asuovat Valon valyakunnan toisessa päässä, ja Ardel ja Cenedra toisessa. Lorden asui veljensä kanssa linnassaan. Rauha oli palannut Enerdinin maahan. Vai oliko?
Mielipiteitä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tää on tosi hieno
ne osas hävittää sen paksun mustan muurinkin
mielettömän taitavaa
mä en ois ikupäivänä uskonu
sitä.
Kiitos kehuista.Ei se mun omast mielestä niin mahtava ollu...Mä kirjotan tänne jatko-osan sit kun se tulee valmiiks:) Hyvää kesän alkua sulle:)
Suoraan sanottuna, tarinan juoni ei ollut järin kummoinen, tai ainakaan kirjoitusasu ei tehnyt juonelle oikeutta. Fantasiatarinana noista samoista aineksista olisi saanut pidemmänkin tarinan, joka ehkä olisi ollut syväluotaavampi ja huolitellumpaan muotoon siistitty. Päähenkilöiden luonteista ei saanut kunnolla kiinni, eikä tarinaan pystynyt eläytymään. Sinun tulisi enemmän asettua henkilöiden asemaan ja kuvailla ennemmän Genalin taustoja ja Ardelin ja Fordulin taustoja. Kertomus ei ollut järin hauska eikä laisinkaan jännittävä. Luulisi että vaikkapa siitä taistelusta olisi pystynyt kirjoittamaan jännittävämmänkin.
Ainakaan nuo nimet eivät kuulostaneet typeriltä, vaikka ne olivatkin itsekeksittyjä. Huutomerkkien käyttöä voisi hillitä, niin että tarina kuulostaisi vakuuttavammalta. Samaten kuulosti älyttömältä, että lopussa kaikki oli yhtäkkiä NIIN hyvin että. Toivottavasti en sanonut tässä kommentissani missään vaiheessa pahasti. Ehkä sinun kannattaisi suunnitella tarina huolellisemmin ja sitten jonkin ajan päästä käydä uudelleen kirjoittamisen kimppuun. Tsemppiä! : )
Minäkin kirjoitin lapsena Tolkien kopioita. Se varmasti kehittää.