Minulla on ollut jatkuva nuha joskus 12-vuotiaasta lähtien. Tai no ei ihan jatkuva, lähtee kesäksi pois, mutta juuri koulun alkuvaiheilla tulee takaisin. Talviaikaan taas pahenee ja yskäkin tulee yleensä. Nykyään tuo jatkuva nenän niistäminen on johtanut nenäverenvuotoon. Ja sen takia haluaisin päästä tästä jatkuvasta nuhasta eroon, koska jos vähänkin tunnen koulussa, että olisi aika niistää niin tulee pelko, että se saattaakin olla verta...Ja nykyjään en koulutunneilla uskalla niistää ollenkaan, koska kerran kun niistin niin alkoi vuotaa verta. Ei siitä verenvuodossa mitään, mutta en halua sitä tapahtuvan julkisissa tiloissa. No kuitenkin, kysymyshän kuuluu, että miten pääsen eroon jatkuvasta nuhasta? Lääkärillä käyminen tuskin auttaa...Ei kai tälläiseen löydä mitään hoitokeinoja. Pukeudun aina lämpimästikin. Minulta usein kysellään miksi en ota takkia pois kun on niin kuuma. Joten vähäisestä pukeutumisesta se tuskin johtuu.
Jatkuva nuha
Tytteli
101132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
allerginen nuha.
Kannattaisi varmaan käydä lääkärillä.Jos kysymys on allergisesta nuhasta, siihen on olemassa lääkkeitä.
Mikä on allerginen nuha? Siis johtuuko se jostain esim. siitepölyallergiasta vai mille olen allerginen? Voinko olla eläimille allerginen? Meillä nimittäin on pari karvaista eläintä kotona. Tosin koulussa oireeni ovat pahemmat kuin kotona. Mutta tuskin se homeesta johtuu, koska kotonakin on oireita eikä täällä ole hometta.
Kyllä kehottaisin käymään lääkärillä, vaikkapa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärillä, mutta kyllä ihan yleislääkärikin osaa varmasti jotain sanoa tilanteeseesi. Ei ole mielekästä vuosi toisensa jälkeen kärsiä allergiaoireista. Oireita voidaan myös lieventää lääkkeiden avulla. Mutta ennen sitä pitää siis selvittää, mikä on tila ja mistä mahtais oireet johtua.
Kun luin tekstisi tuli heti mieleeni, että koulussasi voisi olla hometta? Oletko ollut kaikki ne vuodet, jolloin oireita on esiintynyt, samassa koulussa (sama rakennus)? Se, että oireita on kotonakin ei todellakaan kerro, etteikö syy voisi olla esim. homeesta koulussa, koska ei ne oireet lopu sillä silmänräpäyksellä, kun kävelet koulun ovesta ulos. Ja kuten kirjoitit, kesällä oireet helpottavat ja koulun alkaessa jatkuvat.
Minulla oli ihottumaa kouluaikana 3 vuoden ajan, jonka olin tietyssä samassa koulurakennuksessa. Kesälomalla sekin helpotti, mutta joka ikinen syksy alkoi uudestaan. Hometta oli siinä koulussa ihan todistetusti. Kun se koulu loppui, loppuivat myös ihottumat.
Siis silloin kun tämä jatkuva nuha alkoi olin ala-asteen kuudennella luokalla, nyt olen yläasteella. Kummassakin koulussa on ollut tai on edelleen hometta.
En vaan viitsisi mennä lääkäriin, koska en pidä siitä. Ja tuskin äitikään viitsii sen takia aikaa varata. Millä lääkkeillä tälläistä voi hoitaa ja mistä allergiasta tämä voi johtua?
varaamaan aika.Allerginen nuha, mikäli sinulla on se, voi hoitamattomana muuttua astmaksi.Eli allerginen nuha kannattaa hoitaa, oma olokin on silloin parempi.
Allergista nuhaa hoidetaan esim. nenäsuihkeilla, joihin tarvitaan lääkärin kirjoittama resepti.
"En vaan viitsisi mennä lääkäriin, koska en pidä siitä. Ja tuskin äitikään viitsii sen takia aikaa varata. Millä lääkkeillä tälläistä voi hoitaa ja mistä allergiasta tämä voi johtua?"
Mistä johtuu, ettet viitsisi mennä lääkäriin? Tuntuuko asia sinusta liian vähäpätöiseltä? Lääkäreiden työtä on tutkia, mistä ihmisten erilaiset oireet ja vaivat johtuvat ja hoitaa niitä. Vaivoja on erilaisia, jollain ihmisellä näkyvämpi vaiva (esim. jalka murtunut), toisella vähemmän toisille ihmisille näkyvä (esim. päänsärky tai allergia), kuitenkin ne voivat haitata ihmisen arkielämää paljonkin. Jos oireet mietityttävät tai aiheuttavat hankaluuksia, on joskus ihan viisasta kysyä neuvoa lääkäriltä.
Lääkärissä käynti ei kestä kuin n. 20 minuuttia eli ei kauan. Kaikki ei tietenkään pidä lääkärissä käymisestä, mutta kai ymmärrät, että elämässä tulee vastaan tilanteita, jotka pitää vaan hoitaa - olivatpa ne kivoja tai ei. Mielestäni sinulla on varsin suuri syy käydä lääkärissä. Kuten yksi vastanneista sinulle jo kirjoittikin, hoitamattomana allerginen nuha voi aiheuttaa esim. astman. Allerginen nuhasi on kuitenkin todennäköisesti suht helppo hoitaa lääkärin määräämin allergialääkkein.
Kerro vaan rohkeasti äidillesi jatkuvasta nuhastasi. Eiköhän äitisi ymmärrä ja auttaa ajanvaraamisessa. Voit varata ajan myös itse soittamalla esim. kaupunkisi terveyskeskuksesi ajanvarausnumeroon.
Kai sinne lääkäriin pitäisi mennä. Mutta toisaalta luulen vaan kuulevani, että se on normaalia nuhaa ja käyntireissu on melkeinpä turha.
Ei omasta terveydestä huolehtimista kannata aliarvioida. Minun mielestäni se ainakin on yksi tärkeimmistä asioista, joista kannattaa pitää huolta. Tavallinen nuha ei mielestäni kestä vuosi toisensa jälkeen. Jos lääkärin mielestä kaikki kuitenkin on normaalisti, niin kaikkihan on sitten vaan loistavasti. Jos päädyt käymään lääkärissä, olisi kiva kuulla, mitä hän nuhastasi sanoi. Tsemppiä ja aurinkoista kevätpäivää!
Olen menossa lääkäriin tässä kesän aikana. Tiedättekö miten lääkärissä tehdään niitä allergiatestejä? Olen jostain kuullut, että johonkin piikitetään ainetta, johon voi olla allerginen ja sitten jos se näyttää tietynlaiselta se jälki niin se on allergiaa. Voin myös olla kuullut ihan väärin.
eivät satu. itse kävin 7 vuotiaana testeissä ja löyty allergiaa monenlaista, pöly allergia, siitepöly, ymym, astmakin todettiin. nyt lääkkeillä liikenteessä ;)