HY:n SOKLA

Oon valmistumassa ko. laitokselta, ja kovin hyvää makua laitoksesta ei tule jäämään, eikä ylpeyttä siellä opiskelusta.

Tuntuu, että kasvatustieteellä ja erityisesti soveltavalla kasvatustieteellä on niin heikko itsetunto tieteenalana, että akateeminen puuhastelu laitoksella on vielä tavanomaistakin kuppikuntaisempaa ja defensiivisempää.

Opiskelijoita ei arvosteta eikä uusille ajatuksille oel tilaa. Saattaa johtua myös siitä, että osalla proffista ym. on sen verran kapea-alainen osaaminen, että on parempi pitää kynsin hampian kiinni siitä, minkä osaa.

Pahoittelen, etten uskalla nimellä kirjoittaa. Olen sen verran skisto, etten halua valmistumiseni tai urani tän takia vaikenevan. Mistäpä näiden velikultien metkut tietää.

Haluaisin tietää, olenko ajatusteni kanssa yksin - eli onko tämä ajattelu vain omaa patoutumaani ja pettymyksiäni, vai onko näillä tuntemuksilla jotain pohjaakin.
13630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

samoin samalta laitokselta juuri valmistumassa ja pakko sanoa, että paremminkin asioita voisi hoitaa.proffat pitää omastaan kiinni eivätkä ajattele opiskelijoiden etua.lehtoreilla ei siinä ole sitten paljon sanomista.Tulevaisuudessa säälittää tulevat opiskelijat kunh kaikki mielekkäin asia jätetään pois ja keskitytään teorian pänttäämiseen pääasiassa.kai silläki joku tarkoitus on?
Et ole yksin.Monet opiskelijatoverini ovat samaa mieltä asiasta ja peduca, ebe ovat jotain kai yrittäneetkin tehdä, mutta aika hiljaista on vastaanotto päättävillä elimillä ollut.Laitoksen johto lillii omassa mannassaan ja on tyytyväinen kun saa tulostasoa taas nostettua ammattitaidon kustannuksella.

Äänestä

edes opiskelemaan tuolla ulosannilla? Kyllä pitäisi parempaa jälkeä syntyä, vaikka muutamakin kaljapullo olisi jo juotu.

Äänestä
  • jospa vaikka gradun tai pääsykoevastauksen ulkoasuun kiinnittää enemmän huomiota kuin suoli24 viestiin. ei helmiä sioille, nääs...

    Äänestä

  • Näähän oli hyvää kieltä ja selvästi osaavat kirjottaa. Pari typoa saa aina anteeksi, muttei muuten kelvotonta kieltä.

    Äänestä

  • oli!!! kirjoitti:

    Näähän oli hyvää kieltä ja selvästi osaavat kirjottaa. Pari typoa saa aina anteeksi, muttei muuten kelvotonta kieltä.

    tai no toi vastaus kylläkin oli aika huonoo.

    Äänestä

  • luuletko että paljon kiinnostaa miten tänne kirjoottaa jos asia tulee ymmärretyksi.jos et ymmärrä ei tarvitse kommentoida.voi vitun kielipoliisi en kyllä ymmärrä mistä näitä pätijöitä ja muita paskapäitä tänne ilmestyy..no.huono lapsuus..=)

    Äänestä

  • oioi kirjoitti:

    luuletko että paljon kiinnostaa miten tänne kirjoottaa jos asia tulee ymmärretyksi.jos et ymmärrä ei tarvitse kommentoida.voi vitun kielipoliisi en kyllä ymmärrä mistä näitä pätijöitä ja muita paskapäitä tänne ilmestyy..no.huono lapsuus..=)

    Jos OSAA kirjoittaa oikein, kirjoittaa aika pitkälti oikein myös puoliunessa, kipeänä, krapulassa ja kiireessä. "Kunhan ymmärtää" -selitystä käyttävät ne, jotka tietävät olevansa heikkoja kirjoittajia ja ovat karvaasti myös huomanneet, että oppimiskyvyssäkin on vikaa.

    Sinä et osaisi kirjoittaa oikein, vaikka aapinen olisi mallina. Harmittaako? Hävetä ainakin pitäisi! :)

    Äänestä

  • joo.... kirjoitti:

    ei harmita.ei ole tarvetta todistella tuollaisille pelleilijöille kirjoitustaitoa.yliopiston kun pääsee hyvillä arvosanoilla läpi ilmankin.todistettavasti.

    sinua voinkin hävetä kun olet valinnut tuollaisen kusipäisyyden ja ylimielisyyden internetrooliksesi.

    oppimiskyvyssäni voi olla vikaakin, mutta se ei arvosanoissa näy.

    onneksi kaiken lisäksi on vielä wöördit sekä sellaiset ihmiset kuin sinä jotka voivat sitten tarkistaa tuotokseni ja omahyväisesti tyrskähdellä viiksihaiveniinsa kun äidinkieli ei ole kohdallaan.no,huvinsa kullakin..=)

    Äänestä

  • oioio kirjoitti:

    outoa tämä kirjoitusvirheiden korjailu tällä palstalla.onko monella niin pahasti asiat pielessä tai vähän tekemistä,että kielen jatkuva korjaaminen on niin kovin vapauttavaa itselle.ylläkin olevassa topikissa käydään samanlaista yhdyssana ja muuta jauhantaa..

    Äänestä

  • oioioi kirjoitti:

    Alkuperäisen viestin kirjoittaja osaa kirjoitaa. Tämä toinen ei. - Se ei osaa edes laittaa välilyöntiä välimerkin jälkeen. Säälittävää, ei sitä voi perustella millään muulla kuin tyhmyydellä.

    Äänestä

  • kielipoliisi kirjoitti:

    Alkuperäisen viestin kirjoittaja osaa kirjoitaa. Tämä toinen ei. - Se ei osaa edes laittaa välilyöntiä välimerkin jälkeen. Säälittävää, ei sitä voi perustella millään muulla kuin tyhmyydellä.

    ..te ootte kaikki pepusta. Happy?

    Äänestä

  • dorkat kirjoitti:

    ..te ootte kaikki pepusta. Happy?

    yes.

    Äänestä

  • kielipoliisi kirjoitti:

    Alkuperäisen viestin kirjoittaja osaa kirjoitaa. Tämä toinen ei. - Se ei osaa edes laittaa välilyöntiä välimerkin jälkeen. Säälittävää, ei sitä voi perustella millään muulla kuin tyhmyydellä.

    Onneksi ei tarvitse perustella..=)

    Voit ilmoittautua kielipoliisikouluun ja tyrskähdellä viiksiisi valmistuttuasi maisteriksi.

    Onneksi en ole kielipoliisikoulussa ja mainitse sinun kirjoitusvirheistäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

melko perseestä... kirjoitti:

Oon valmistumassa ko. laitokselta, ja kovin hyvää makua laitoksesta ei tule jäämään, eikä ylpeyttä siellä opiskelusta.

Tuntuu, että kasvatustieteellä ja erityisesti soveltavalla kasvatustieteellä on niin heikko itsetunto tieteenalana, että akateeminen puuhastelu laitoksella on vielä tavanomaistakin kuppikuntaisempaa ja defensiivisempää.

Opiskelijoita ei arvosteta eikä uusille ajatuksille oel tilaa. Saattaa johtua myös siitä, että osalla proffista ym. on sen verran kapea-alainen osaaminen, että on parempi pitää kynsin hampian kiinni siitä, minkä osaa.

Pahoittelen, etten uskalla nimellä kirjoittaa. Olen sen verran skisto, etten halua valmistumiseni tai urani tän takia vaikenevan. Mistäpä näiden velikultien metkut tietää.

Haluaisin tietää, olenko ajatusteni kanssa yksin - eli onko tämä ajattelu vain omaa patoutumaani ja pettymyksiäni, vai onko näillä tuntemuksilla jotain pohjaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu