Ja tähän tahtoisin asiallisia vastauksia.
Olen joutunut laittomien uhkailujen ja henkisen väkivallan kohteeksi lopetettuani seurustelemisen. Elämäni on ollut 1/2 vuotta yhtä helvettiä, pelkoa ja ahdistelijani kyttäämisyrityksien välttelemistä.
Keväällä sitten mitta täyttyi ja tein asiasta rikosilmoituksen, tänään tuli päätös, että syyttäjä ottaa asian käsiteltäväkseen ja samalla tuli poliisin määräämän väliaikaisen lähestymiskiellon oikeudenvahvistamiseen kutsu.
Sitten minun täytyy tehdä jokin korvausvaatimus paperi ja lähettää käräjäoikeudelle. Voinko siis hakea henkisestä kärsimyksistä korvausta ja mikä on 1/2 vuoden piinan, pelon ja unettomuuden hinta?
Termit menivät ehkä sekaisin, mutta olen niin ulkona nyt kaikesta ja kaikki asiat ovat aivan outoja. Mutta täytyy kiitos antaa nopeudelle, millä viranomaiset ja muut tahot ovat panneet tuulemaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
vois auttaa sua!
itse sain henkisistä kärsimyksistä n 600e.tosin siinä oli hengenlähtö karvan päässä!mut muutoin hyvin samanlainen tausta kuin kertomasi.
jos sulla on esim lääkäri kuluja tai lääkekuluja kyseisen asian takia niin kuitit mukaan.ne pitäisi saada ainakin takaisin.
saat myös päivärahan oikeudenkäynti päivältä ja kulukorvauksen jos joudut vaikka kauempaa menemään paikalle.en nyt muista paljonko ne oli mut selviää kyllä siellä.
tsemppiä!!!
Periaatteessa tuokin kuulenee sellaisiin tapauksiin joissa yleisen elämäkokemuksenkin perusteella (ja sen perusteella mitä esitutkinnassa on ilmennyt) voidaan arvella aiheutuneen jonkinasteista henkistä kärsimystä. Niinpä syyttäjä pitäisi ajaa vaatimuksesi oikeudessa jos olet sitä syyttäjältä pyytänyt/pyydät, esim: http://www.harjavalta.info/2006/Syyttajallemoite.php
Jos sen sijaan et pyydä syyttäjää ajamaan vaatimusta tai syyttäjä ei sitä pyynnöstä huolimatta aja niin lähetät itse korvaushakemuksen käräjäoikeudelle tai menet oikeuteen paikalle - sinut lienee haastettu kuultavaksi?
Korvausvaatimuksessa esität vaatimuksesi perusteet (henkinen kärsimys koska...) sekä kohtuullisen korvaussumman ja mahdollisen oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.
Petri Nurminen
http://www.valtakunta.info