Vastaus

Raamattu on todettu monilla tavoilla historiallisesti paikkansapitäväksi. Se ei siten ole historiallinen satukirja.
Toiseksi pitää katsoa kirjan muita ansioita. Raamattu on ohjeita täynnään. Se on tarkoitettu hyvän elämän oppikirjaksi. Edelleen tänäkin päivänä niiden ohjeiden mukaan elävää pidetään kunnollisesti käyttäytyvänä ihmisenä.
Kolmanneksi sitä pidetään filosofisena kirjana. Siinä on viisautta, joka tyydyttää ja auttaa ajattelussa. Onhan Raamattu paljon lainattu kirja.
Sen opetuksia tarkastellaan yhä edelleen seurakunnissa ja kodeissa.
Raamattu on siis kirjakokoelma monista kirjoista.

Koraanin suhteen ei ole yhtä hyvin. Se johtaa vankilaan, sen tarkalleen sen mukaan tekee nykyaikana.
Koraanin muista ansioista on yritty saada selvää ja kyselty muslimeilta, mutta muslimit ei suostu kertomaan ajatuksiaan uskostaan. Sekin on kyllä eräs omituinen tulos uskonnon opetuksista.
6258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...riippumatta. Samaa mieltä he ovat siitä, että itsekunkin oma tie on ainoa oikea tie taivaan iloihin. Ja että kaikki muut ovat väärässä. Suvaitsematonta ja alkukantaista joukkoa.

Äänestä
  • Olet hieman eri asiassa. Kirjoitin Raamatusta ja Koraanista, sinä kirjoitit uskiksista. Etkö huomaa eroja?

    Äänestä

  • lukija ... kirjoitti:

    Olet hieman eri asiassa. Kirjoitin Raamatusta ja Koraanista, sinä kirjoitit uskiksista. Etkö huomaa eroja?

    ...tarvitsemme uskoa ja toivoa ja rakkautta. Emme kuitenkaan kirkkoa ja kirkkoväärtejä, imaameja ynnä muita Muhammedeita. Kaikki nämä ovat suvaitsemattomia. Helvetin tuleen ja kuolema vääräuskoisille ja muita kamalia uhkauksia. Armonkäsityksestä ei tietoakaan.

    Äänestä

  • hallitus on oikeassa.Kyllä hallitukset sen määrää ketä isketään häkkiin tai muuten kiusataan ja niin on nykyään norjassakin jossa kaikki puhelut ja tekstiviestit rekisteröidään sekä e-postit ja kun sattuvat meneen parin serverin kautta on se mahdollista eli kaippa norja seuraa isoa omenaa.En kyllä ymmärrä miksi pitää rikkaassa maassa sananvapautta rajoittaa????

    Äänestä

  • vaan kunkin kirjoitti:

    hallitus on oikeassa.Kyllä hallitukset sen määrää ketä isketään häkkiin tai muuten kiusataan ja niin on nykyään norjassakin jossa kaikki puhelut ja tekstiviestit rekisteröidään sekä e-postit ja kun sattuvat meneen parin serverin kautta on se mahdollista eli kaippa norja seuraa isoa omenaa.En kyllä ymmärrä miksi pitää rikkaassa maassa sananvapautta rajoittaa????

    ...lainkaan milloin järki itseltäni lähti.

    Hyvää kesää

    -Pär P-

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    ...lainkaan milloin järki itseltäni lähti.

    Hyvää kesää

    -Pär P-

    Sitä itse huomaakkaan. Toiset kyllä tajus het., just.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukija ... kirjoitti:

Raamattu on todettu monilla tavoilla historiallisesti paikkansapitäväksi. Se ei siten ole historiallinen satukirja.
Toiseksi pitää katsoa kirjan muita ansioita. Raamattu on ohjeita täynnään. Se on tarkoitettu hyvän elämän oppikirjaksi. Edelleen tänäkin päivänä niiden ohjeiden mukaan elävää pidetään kunnollisesti käyttäytyvänä ihmisenä.
Kolmanneksi sitä pidetään filosofisena kirjana. Siinä on viisautta, joka tyydyttää ja auttaa ajattelussa. Onhan Raamattu paljon lainattu kirja.
Sen opetuksia tarkastellaan yhä edelleen seurakunnissa ja kodeissa.
Raamattu on siis kirjakokoelma monista kirjoista.

Koraanin suhteen ei ole yhtä hyvin. Se johtaa vankilaan, sen tarkalleen sen mukaan tekee nykyaikana.
Koraanin muista ansioista on yritty saada selvää ja kyselty muslimeilta, mutta muslimit ei suostu kertomaan ajatuksiaan uskostaan. Sekin on kyllä eräs omituinen tulos uskonnon opetuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu