juttu iltasanomissa!miten voi kadota ettei kukaan tiedä mitn missä ne on. onkohan kyseessä ollut kajakki vai kanootti. ai ai ettei vaan olisi jäänyt pojilta kelluntaliivitkin kotiin.itse melon melkein aina yksin ja rantojen läheisyydessä aina liivi päällä ja melakelluke messissä ja näytän emännälle kartalta mis liikun.
Kaksi nuorta melojaa katosi Porvoossa
kayakman
1689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tässä tulee mieleen kaksi näkökulmaa asiaan.
1. Kun minä puhun melojasta, tarkoitan koulutettua, hyvin varustautuntutta , "järkevää" melonnanharrastajaa. Sitten ovat nämä heppoisin edellytyksin melomaan lähteneet, jotka eivät ansaitse titteliä "meloja". Sama jako koskee esim retkiluistelijoita.
2. Sitten, tosiasiassa, myös nämä oikeat "melojat" ottavat hämmästyttäviä riskejä, tekevät vähemmän järkeviä ratkaisuja, ihan oikeasti hölmöilevät, mutta kummallisesti heille sattuu harvoin vakavia onnettomuuksia. Vähältäpititilanteita kyllä sattuu .
Suurin oma syntini on yksimelonta. Tiedän että otan ajoittain siinä suhteessa liikaa riskiä, mutta toisaalta yksin oman itsensä kanssa on välillä mukava olla ja hyvästä melontaseurasta on pulaa.