Odotan ensimmäistä lastani ja tulen synnyttämään kyssissä. Millainen henkilökunta siellä on? Entä millainen itse synnytys oli?
Jännittää vähän... en halua repeillä "sieltä" ja muutenkin kun tilanne on ihan uusi. Jännitän myös kaikkia sairaalan toimenpiteitä. Pistetäänkö synnyttäjälle aina tippa? Entä mitä muita toimenpiteitä siinä on? Varsinaisesti en pelkää synnytystä, mutta olisi mielenkiintoista kuulla kokeneempia, erityisesti kyssiläisiä.
Jännittää vähän... en halua repeillä "sieltä" ja muutenkin kun tilanne on ihan uusi. Jännitän myös kaikkia sairaalan toimenpiteitä. Pistetäänkö synnyttäjälle aina tippa? Entä mitä muita toimenpiteitä siinä on? Varsinaisesti en pelkää synnytystä, mutta olisi mielenkiintoista kuulla kokeneempia, erityisesti kyssiläisiä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täältä löytyy kanssa yksi tuleva KYS:iläinen ensisynnyttäjä. Laskettu aika minulla on syyskuussa. Olisi kyllä todella mielenkiintoista saada lukea KYS:ssä synnyttäneiden kokemuksia.
Heissan!
Odotan nyt kolmosta, ja olen kaksi vanhempaa KYSillä synnyttänyt.
Tykkäsin kovin hoitajista silloin, mutta tietysti paha sanoa tilanteesta nyt (lapset 97 ja 00). Omasta mielestä oli kivaa se, että vaikka kaikki muksut ovat vierihoidossa, niin aina saa hoitajillekin vauvan viedä jos siltä tuntuu. Tosin tämä on ilmeisesti kaikissa sairaaloissa ihan yhtä hyvin järjestetty.
Kysyit tuosta tipasta. Mulle on molemmissa synnytyksissä jouduttu tippa laittamaan supistuksia voimistamaan. Tämä on kuitenkin tapauskohtaista, eikä niitä "varmuuden vuoksi" kaikille tuikita. Yleensäkin toimenpiteet on aika lailla tapauskohtaisia.
En oikein osaa tässä nyt näin vain kertoilla mitään ihmeempiä, mutta jos kyselisitte, mitä haluutte tietää, niin kyllä varmaan sitten...
Minä olen synnyttänyt kaksi kertaa kyssissä ja nyt odotan kolmatta. Itse tykkäsin hoitajista ja lääkäreistä todella paljon ja synnytykset menivät hyvin. Toisella oli pieniä vaikeuksia mutta kaikki päättyi erittäin hyvin ja oli hoitajilta todella nopeaa toimintaa.
Olen myös tarkassa seurannassa kyssillä (ennen aikaisten supistusten takia) ja aina on ilo mennä sinne koska kaikki ovat todella mukavia.
Ei muuta kun onnea ja hyvillä mielin synnyttämään kyssille!
Ja toisaalta olin tyytyväinen, toisaalta en. Mulla meni lapsivesi 27h ennen kuin tyttö tuli maailmaan. Tosi rajut supistukset alkoi vasta 18h lapsivesien menemisen jälkeen, aamulla noin neljältä. Soitin vessassa hälytyssummeria, mutta ketään ei tullut vaikka painoin useasti ja pitkään. Siinä oksentelin kivusta aikani, painoin summeria ja ähisin ja valitin ja odotin. Ei ketään. Sitten aloin siirtyä pikkuhiljaa kaksin kerroin käytävään että jotain apua on pakko saada. Odotin käytävässäkin jonkin aikaa ennenkuin hoitaja ihan rauhallisin askelin, ei millään kiireellä alkoi lähestyä mua...Kysyi vaan, että "No, mikäs sulla on hätänä?" Tuosta jäi aika ikävä muisto, kun ekaa olin synnyttämässä, niin on kaikenlaisia pelkoja muutenkin ja suurimmat pelot mulla liittyy yleensä just kipuun ja siihen että jää yksin. Mies ei saanut jäädä sairaalaan ollenkaan yöksi koko loppuodotuksen eikä myöskään synnytyksen jälkeisenä aikana, vaikka miehellä oli kotiin matkaa noin 10km eikä ollut autoa käytössä. Ihan hassua muuten, mutta en muista laitettiinko mulla tippa vai ei...Yleensä "normaalitilassa" pelkään tipankin laittamista niin, että takuulla muistan onko ollut tippaa vai ei... Lisää mun tuntemuksista kysistä voit lukea täältä http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=690&posting=22000000016147867