haluaisin tietää, mitä mieltä olette kotona synnyttämisestä?
synnytin ensimmäisen lapseni yliopistollisessa megasairaalassa, avautumisvaihe meni hyvin, mutta sitten synnytykseen alettiin puuttumaan ja sitten piti puuttua lisää, tuli kauhea panniikki ja häly ja ahdistus ja lopulta vauvaa piti kiskaista ulos imukupilla. syntyi kaunis ihana (ensimmäiset viikot tosin todella ruttunaamainen ja kitiseväinen) poika , mutta minulle jäi traumat sairaalasta, kokemattomasta kätilöstä ja todella nihkeästä, nuoresta naislääkäristä!
seuraavaa odottaessani aloin heti miettiä vaihtoehtoja, luomusairaalaa ja kotisynnytystä.
koska molemmat raskaudet olivat meneet hyvin, olen terve ja vahva, päätin synnyttää kotona... pohdin tarkkaan, asetanko lapseni vaaraan. sairaalaan on kotoamme n. 15 minuutin matka.
hankin vesialtaan ja sain kätilön ja onneksi uskaltauduin! synnytys oli aivan ihmeellisellä tavalla erilaista kun pääsee pois sairaalaympäristöstä.
ei ole potilas vaan Ihminen, Synnyttävä Nainen.
avautumisvaihe kesti 10 tuntia ja ponnistus 10 minuuttia. syntyi mahdottoman terve lapsi, huomattavasti paremmilla pisteillä kuin esikoinen. en tavinnut kipulääkkeitä ollenkaan ja olen paremmassa kunnossa kaiken kaikkiaan. lapsi ei kitise ollenkaan ja on aivan sileä kasvoiltaan, hirveän rauhallinen ja tyytyväisen oloinen.
nihkeetä fiilistä saan nyt kestää perusterveydenhuollon osalta. mikä se sellainen vastuuton äiti on, joka kotona synnyttää? elämysmatkailija! eikä vauvalla ole edes sotua, vaikka on jo 3 päivää vanha!
minusta tämä syyllistäminen on jotenkin aivan nurinkurista.
synnytin ensimmäisen lapseni yliopistollisessa megasairaalassa, avautumisvaihe meni hyvin, mutta sitten synnytykseen alettiin puuttumaan ja sitten piti puuttua lisää, tuli kauhea panniikki ja häly ja ahdistus ja lopulta vauvaa piti kiskaista ulos imukupilla. syntyi kaunis ihana (ensimmäiset viikot tosin todella ruttunaamainen ja kitiseväinen) poika , mutta minulle jäi traumat sairaalasta, kokemattomasta kätilöstä ja todella nihkeästä, nuoresta naislääkäristä!
seuraavaa odottaessani aloin heti miettiä vaihtoehtoja, luomusairaalaa ja kotisynnytystä.
koska molemmat raskaudet olivat meneet hyvin, olen terve ja vahva, päätin synnyttää kotona... pohdin tarkkaan, asetanko lapseni vaaraan. sairaalaan on kotoamme n. 15 minuutin matka.
hankin vesialtaan ja sain kätilön ja onneksi uskaltauduin! synnytys oli aivan ihmeellisellä tavalla erilaista kun pääsee pois sairaalaympäristöstä.
ei ole potilas vaan Ihminen, Synnyttävä Nainen.
avautumisvaihe kesti 10 tuntia ja ponnistus 10 minuuttia. syntyi mahdottoman terve lapsi, huomattavasti paremmilla pisteillä kuin esikoinen. en tavinnut kipulääkkeitä ollenkaan ja olen paremmassa kunnossa kaiken kaikkiaan. lapsi ei kitise ollenkaan ja on aivan sileä kasvoiltaan, hirveän rauhallinen ja tyytyväisen oloinen.
nihkeetä fiilistä saan nyt kestää perusterveydenhuollon osalta. mikä se sellainen vastuuton äiti on, joka kotona synnyttää? elämysmatkailija! eikä vauvalla ole edes sotua, vaikka on jo 3 päivää vanha!
minusta tämä syyllistäminen on jotenkin aivan nurinkurista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olet rohkea nainen. Onneksi kaikki meni hyvin. Itse en halua synnyttää kotona, koska jouduttiin hätäsektioon ja olen onnellinen, että oltiin sairaalassa. Kaikkea hyvää teille!
T. terveen onnellisen pikkupojan äiti
mun poika synty kuukaus sitte sairaalassa..
kätilö oli kuppanen akka joka haukku mut siihen sänkyy ja määräili mielivaltasesti..oli päättäny et mä en todellakaa synnytä selällee..no pakotti synnyttää selälleen..huusin kipua ku pojan päätä yritin puskee pihalle ni kätilö sano et oon lapsellinen..muhun sattu joka paikkaan koska asento oli huono mut siinä piti olla..
silti en uskalla kottii jäädä synnyttää vieläkää..ens kertaa varten sanon kätilölle jo vielä ku oon kunnossa et jos se alkaa äpisee mulle siellä ni lentää ulos koko salista..mä en ala toista kertaa kuuntelee sitä..annoinki seuraavana päivänä palautetta siitä osaston hoitsuille..lupasivat lähettää eteenpäin et tääl on yks tyytymätön asiakas ja ei tarvii toista kertaa ilmotautuu mun kätilöks..ens kerralla mä potkasen jos se uskaltaa sinne..jäi tosi paha mieli vaik ei mittää kauheita traumoja..mä tahoin synnyttää mun pojan ite miten halusin..en hullun määräysvallan alasena..
mieti..kotona et saa kivunlievitystä..ite olisin kuollu jos en ois saanu epiduraalia avautumisen loppuvaiheessa..kun käyrä heitteli 100 paikkeilla...
Todellä tyhmää, törkeää, itsekeskeistä lapsen hyvinvoinnin vaarantamista!!minä minä minä... entä jos lapsen sydänäänet olisivatkin romahtanneet ja 15 minuuttia ei voisi odottaa??mitä??ei olisi vauvaa??jos kohtusi olisikin vaikka revennyt??ei olisi äitiä..
IKINÄ ei voi olla varma, meneekö synnytys hyvin vaikka aijemmin olisikin synnyttänyt 5 kertaa, EI IKINÄ!!!Todella hölmöläisen touhua.
kuulen minä huutamattakin.
Niin, koskaan ei voi tietää ja etukäteen päättää, miten elämässä asiat menee. kuukausi ennen lapsen syntymää mieheni vei minut ja esikoisen junalle. hän lähti kotiin päin ajelemaan ja pysähtyi suojatien eteen päästämään vanhusta tien yli. iso kuorma-auto rysäytti liukkailla perään ja auto meni lunastukseen, mies ambulanssilla päivystykseen. onneksi mummo oli hidas eikä ehtinyt alle. onneksi minä, masu ja esikko emme olleet kyydissä. voi hyvin olla, ettei minulla olisi nyt kahta lasta.
eihän kaupungissa autoilun pitäisi olla vaarallista?
eihän sairaalassa synnyttämisen pitäisi olla vaarallista?
miksiköhän sitten on niin, että sairaalassa synnytykseen joudutaan puuttumaan niin monin eri tavoin? vaikka n. 97 % synntyksistä on ns. normaaleja, sairaaloissa leikataan välilihaa melkein kaikilta rutiinina (vaikka repeämät todella paranevat nopeammin), puhkotaan kalvoja, työnnellään lapsen päähän kuuntelulaitteita (vaikka vatsan päältäkin voi kuunnella), revitään imukupeilla, vauhditetaan kemikaaleilla.
on tutkittu, että mitä enemmän synnytyksen kulkuun puututaan (esim. käynnistämällä), sitä enemmän sen kulkuun on sitten pakkokin puuttua.
tästä johtui esim. esikkoni imukuppisynnytys.
jo vain on totta, että synnyttämiseen liittyy riskejä ja vaaroja.
niin kaikkeen muuhunkin.
oma kokemukseni on, että rauhallisuus ja stressittömyys edesauttavat turvallista ja kivuttomampaa synnytystä niin äidille kuin vauvalle, kun taas sairaalan paniikkivalmis hosuminen lisää komplikaatioiden määrää, synnytyspelkoa ja kipua.
paikkakuntani megasairaalassa riehuu muuten mrsa-bakteeri. täytyy sanoa, ettei se kuulosta minusta kovin turvalliselta. vaikka eihän läheskään kaikki saa sairaalabakteeria, vaikka sille altistuisivatkin...
et IKINÄ voi olla varma, että jos jotakin pahaa ja odottamatonta tapahtuu, sairaalassa kaikki hoituu ja lapsi pelastuu.
vai voitko?
vielä lisään... että synnytyksessäni oli pyöreät 30 vuotta sekä sairaala, että kotisynnytyksiä hoitanut (mies) kätilö-lääkäri ja sairaanhoitaja. 15 minuuttia sairaalaan on tavallisella autolla rajoitusten mukaan ajettu, voi miettiä mitä se olisi ambulanssilla tyhjällä tiellä.
vaikka en usko että päätökseeni olisi vaikuttanut muutama minuutti sinne tai tänne.
aurinkoisin terveisin luomuäiti.
ps. suosittelen tutustumaan mm. aktiivinen synnytys ry:n sivuilta löytyviin artikkeleihin esim. synnytyksen medikalisoitumisesta.
kotona oltiin varauduttu huonokuntoiseen vastasyntyneesen? Minkä alan sairaanhoitaja oli mukanasi entä tama kätilö (mies) en kyllä ole kuullut,että suomessa olisi 30v ollut mieskätilö.
Raskaushan ja vielä synnytyskin on voinut mennä hyvin,mutta vauva vaan voi huonosti.Siinä on ensiminuutit tärkeitä.
Olipa mukava lukea kerrankin noin positiivinen synnytyskokemus kuin sulla oli ollut kotona. Itse harkitsin myös aikoinani toisen lapsen synnyttämistä kotona. Ensimmäisen sain keskussairaalassa, ja asiallisesta hoidosta huolimatta jäi tunne että olin aika ulkopuolinen siinä tuohussa. Loppuvaiheessa olisin halunnut vielä liikkua ja synnyttää jakkaralla, mutta kätilö patisti makaamaan että voisi tutkia, ja sitten kutsui lääkärin, jolla oli juuri työtuuri loppumassa, koska kätilön mielestä olin valmis ponnistamaan. Mitään ponnistuspakkoa en silloin vielä itse tuntenut, ja sitten lääkäri vielä teki episiotomian (tietty, kun paikat eivät ollet vielä kunnolla auki, enhän tuntenut tarvetta ponnistaakaan), vaikka olin kieltänyt sen tekemisen, päästäkseen aikanaan kotiinsa. Jouduin siinä sitten luonnottomasti ponnistelemaan, onneksi ei mennyt pitkään, mutta tuosta kaikesta jäi ikävä olo, kun turhaan oli luonnollista tapahtumaa kiirehditty. Episiotomia-arpi kutisi ja vaivasi pitkään, toisen lapsen syntymän aiheuttamat pienet repeämät paranivat nopeasti itsekseen. Toisen lapsen synnytinkin sitten poliklinikkasynnytyksenä, asuimme silloin n.1,5 km:n päässä samaisesta sairaalasta, ja olin kotona siihen saakka että supistukset olivat jo tosi tehokkaita. Lapsi syntyikin sitten paareihin nojaten seisaaltaan jo ennen synnytyssalia! Silloin tunsin itsekin sen valtavan ponnistustarpeen, ja ymmärsin, että ekan lapsen kanssa en ollut saanut olla aktiivisesti mukana synnytyksen loppun asti. Kotona synnyttämistä silloin harkitsin, mutta mulla ei ollut lopulta rohkeutta tehdä sitä. Ja tuo poliklinikkasynnytys oli seuraavaksi paras vaihtoehto.
Nyt asun 150 km:n päässä sairaalasta, edellisestä synnytyksestä jo 8 vuotta, ja toivon että edes ehtisin (eri sairaala) sinne synnytyssaliin. Jotenkin iän myötä olen tullut aremmaksi, ja välimatkan takia pelkään lapsenkin puolesta, jos jokin menee pieleen. Ja toisaalta olenko nyt ehkä topakampi pitämään puoleni tositilanteessa?
Silti olen sitä mieltä, että kotisynnytys olisi ihanteellisin vaihtoehto, jos raskaus on sujunut hyvin, ja sairaalakin on lähellä. Synnytyshän ei ole mikään lääketieteellinen ongelma, vaan luonnollinen tapahtuma. Miljoonat naiset ympäri maailman synnyttavät kotona. Missä muualla nainen parhaimmillaan tuntee olevansa niin turvassa kuin kotona, omassa pesässään ja valtakunnassaan? Ja saa edetä omassa tahdissaan, ja lapsi saa syntyä kaikessa rauhassa.
Ole ylpeä vaan itsestäsi, olet pystynyt antamaan lapsellesi jotain sellaista mitä vain harvat voivat tänä päivänä tarjota, tasapainoisen syntymän. Ehkäpä juuri siksi lapsesi on niin rauhallinen ja tyytyväinen. Mullakin toinen lapsi oli paljon tasapainoisempi, kun heti synnytyksen jälkeen päästiin kotiin.
Tiedän, että tämä asia nostaa monen karvat pystyyn, jossitellaan mitä kaikkea voi sattua ja kuka ottaa vastuun, mutta kyllähän sairaaloissakin kaikenlaista tapahtuu.
Siis ei syyllistämistä, jos äiti suostuu ottamaan itse vastuun kehostaan, ja syntyvästä lapsestaan, vaan tsemppiä kaikille sen tekeville, ja meille muillekin, jotka kukin kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan pinnistelevät eri tavoin lapsensa maailmaan!
Niin oishan se ihanuus ja autuus synnyttää stressittömästi jne. mitä sinä alkup. kirjoitit tuossa toisessa tekstissäsi, mutta synnytyksen kulkuun voidaan joutua puuttumaan joskus ihan odottamatta ja vaikka ei mitään kipuläkkitystä ois annettukaan. Äidin lantion ahtaus, napanuoran kiertyminen, lapsiveden värin muuttuminen, äidistä vuotava veri, kohdun repeäminen, sydänänien lasku ja siihen ei aina riitä se että mahan päältä kuunnellaan. jne...On epäluotettavampi kuten itselle kävi ja piti laittaa antura lapsen päähän ja ottaa ph-arvoja. Itse olen KIITOLLINEN sairaalasynnytyksestäni. Mutta en halua kritisoida sinuakaan. Sinä olet aikuinen ja päätät itsesi ja lapsesi puolesta. Sairaalaan pääsee, onko se sitten itsekästä viimekädessä ottaa apua sieltä, mitä kritisoi? Se onkin jo toinen juttu.
en missään tapauksessa olisi synnyttänyt kotona, jollen olisi ollut näin terve ja vauvani myös, koko raskausajan.
tiesin, ettei lantioni ole liian ahdas, kävin viimeisellä viikolla ennen synnytystä ultrassa, verta ei vuotanut, lapsivettä oli runsaasti jne.
jos olisin ajatellut, että asetan lapseni vaaraan, olisin _tietenkin_ mennyt sairaalaan - tosin pienempään yksikköön kuin tuo megasairaala.
länsimainen lääketiede on tuonut myös paljon hienoja asioita ja jokainen lapsi, joka olisi ilman lääketiedettä kuollut, mutta on nyt elossa, on mahdottoman arvokas!!!
toivoisin vain, että kaikille perheille olisi vaihtoehtoja eikä tehdyistä valinnoista syyllistettäsi.
enhän minäkään syyllistä. kaikille on omat tapansa, eivätkä asiat todellakaan aina mene niin kuin toivoisi.
Niin, mullakin meni koko raskausaika moitteettomasti liikuin viime metreille asti, sain itse kengät jalkaan, hb 127, vauva kolmekiloinen, oma paino nousi vain 8 kg, ei lantionahtautta jne....kuitenkin jouduttiin hätäsektioon...pitkittynyt synnytys, ei vaan enää edistynyt, sydänkäyrälaskut...Olen siksi onnekas, että olin yliopistollisessa sairaalassa. Lähdin positiivisin mielin synnyttämään ja luulin, että synnytys tulee onnistumaan helposti alakautta ja koska olen liikunnallinen jne. äitini synnytykset myös sujuneet hyvin spontaanisti. Mutta toisin kävi. Minä ihmettelinkin, että raskausaika oli niin helppo, että näinköhän tästä synnytyksestä vähällä pääsee...
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/uutinen.asp?folder=/Uutiset/Kotimaa&pvm=10.5.2006&id=1171205
todella paha mieli, mutta sehän oli tarkoituksesikin.
tässähän ei mistään suunnitellusta, kontrolloidusta kotisynnytyksestä ollut kyse...
mä en todellakaan taida olla tarpeeksi kova ja katkera tänne äitien palstalle.
taidan mennä elämään ihan oikeaa elämää..
kaikkea hyvää sinulle.. hengittele vähän raitista ilmaa, kyllä se siittä.
Aikamoisia tulkintoja viestistä, joka sisältää kolme neutraalia sanaa ja yhden linkin. Elämän todellisuus on joskus karua, mutta järkevä ratkaisu ei ole pistää päätä vaaleanpunaiseen pumpulipensaaseen ja uskoa, että kaikki sujuu niin kuin on sen "suunnitellut ja kontrolloinut".
Tuo oli varmaan provo!Eihän kukaan selväjärkinen synnytä ihan yksin,eikä jätä käymättä neuvolassa tai yksityisellä!Kotisynnytyksissä on aina kätilö!Minä olen yhden lapsen sairaalassa synnyttänyt melkein kuin kotona,kävelin vain ja luin Matin ja Maijan synnytyskoulua,aikaa 26v.Ihan viimemetreillä menin synnytyshuoneeseen ja lapsi syntyi melkein heti tämä tapahtui Porvoossa!Ihana kätilö sanoi vain että levitä jalkasi.Valitettavasti en nimeä muista,hyräilinkin loppuaikana ja kysyivät,joko ponnistuttaa?En vielä ihan tiennyt,mutta pian alkoi ponnistuttamaan:Eivät ennen olleet tavanneet moista!