Tässäpä jotain teinikihlauksen ihanuuksia, kun sitä pyysitte
Paras kaverini meni kihloihin ollessaan 18 ja tyttö 16.
(mainittakoon, että tutustuivat alle vuosi ennemmin)
No,yli 3 vuotta he olivat yhdessä, ja sitten tuli ero. Tilanteessa jossa asuttiin yhdessä ja oli asuntokin jo kalustettu ,melkein kaikki kodinkoneet&kalusteet olivat omalla rahalla ostettua, koska kaksio oli hankittu vuokralle ilman kalusteita.
Syynä oli, erilleen kasvaminen että tyttö halusi opiskelemaan alaa, jota on toisella puolella suomea.
VAIKKA tyttö sai tarpeeksi yhteiselosta, ja purki kihlauksen, se
soittaa yhä kaverilleni sekä kerran oli pyytänyt kuskiksikin illanviettoon itselleen ja kavereilleen.
-SIIS mitä se on, jos ensin saadaan toisesta tarpeeksi, ja sen jälkeen haluaan vielä nähdä joka päivä jätettyä?
Miten voi olla edes kavereina(näyttää naamaansa), jos vihataan toista yllämainitulla tavalla, halutaan toisesta eroon.
Kaverini on tuon johdosta luonnollisesti masentunut, eikä varsinkaan petturin puhelut paranna asiaa. Olisi pitänyt kohta valmistuakin, mutta nyt on vuoden työt rästissä..
-Hän myi elämän aloitukseen harrastusvälineensä
(moottoripyörä yms) ja kun sanotaan, että harrastukset lievittäisivät tuskaa,hänellä ei ole edes millä harrastaa.
-Yhtään helpommaksi asiaa ei tee se, että kaverin kihlatun isä tunsi toisen perheen jo pitkän aikaa. Mukavat loppuelämät vain kaikille. Vieläkö pidetään mukavia illanistujaisia koko perheillä?
Tästä helvetillisestä tilanteesta heräsi pari kysymystä:
-Joutuuko jakamaan taloon ostetut irtaimistot, jos ne on ostettu yhdessä
-jättääkö tuo pettäjä kaveriani koskaan rauhaan?
-He alkoivat kummeiksi tytön siskon lapselle(1,5 vuotta sitten)
Miten voidaan sanoa lapselle tulevaisuudessa kummiSetä&täti, jos kumpikin löytää toisen partnerin?
-Tuleeko mahdollisesta tytön uudesta jätettäväs.. poikakaverista uusi Kummisetä?
-Miksi Radio Novassa sanottiin kerran, että “rakkautta on ilmassa” kun pieraisin, “Leijat Helsingin yllä“?
- Kestävätkö teinikihlaukset koskaan, kun kasvetaan aikuisiksi, ihmiset usein muuttuvat ,kun kasvavat isoksi.
Enää isompana ei olla “IhaQ enx rkax” ja hypitä (varsinkin tytöillä) ensimmäisen vastaantulevan vanhemman kaksimetrisen valopään mukaan, vaikka se olisi katupylväs: kunhan on jokin (suhde) alla.
Näin olen huomannut, olkoon se-kohde vaikka serkku, teini-iässä.
Raadollisinta asiassa oli uuden asunnon hakeminen.
Kaupungissa yksilöjen/solujen haussa on pitkät jonot.
- Tosin sanoen, kaveri on joutunut odottamaan eroa sormus perseessään kuukausia ,tietäen että se on lopussa. Lopulta petturi sai uuden asunnon parin korttelin päästä kaksiosta.
-Kaveri rikkoi ystävyyssuhteensa ,ei ollut aikaa kavereilekaan.
Nyt joutuu solmimaan uudestaan kaverisuhteet, koska aiemmin ei vastannut puhelimeen/tekstivisteihin, ja siirsi kiireidensä takia sovittuja tapaamisia kaverisensa kanssa.
- Tosin itse en jättänyt kaveriani yhden turhan tunteen takia, armeijassa näin miten teinirakkaus tappaa ihmismielen.
-Kaveri auttoi minua aiemmin vaikeuksissani ,olin ystävyyden velkaa, tukemalla häntä nyt, vaikei ollut hänellä aikaa olla ystävä kihloissa ollessaan.
Paras kaverini meni kihloihin ollessaan 18 ja tyttö 16.
(mainittakoon, että tutustuivat alle vuosi ennemmin)
No,yli 3 vuotta he olivat yhdessä, ja sitten tuli ero. Tilanteessa jossa asuttiin yhdessä ja oli asuntokin jo kalustettu ,melkein kaikki kodinkoneet&kalusteet olivat omalla rahalla ostettua, koska kaksio oli hankittu vuokralle ilman kalusteita.
Syynä oli, erilleen kasvaminen että tyttö halusi opiskelemaan alaa, jota on toisella puolella suomea.
VAIKKA tyttö sai tarpeeksi yhteiselosta, ja purki kihlauksen, se
soittaa yhä kaverilleni sekä kerran oli pyytänyt kuskiksikin illanviettoon itselleen ja kavereilleen.
-SIIS mitä se on, jos ensin saadaan toisesta tarpeeksi, ja sen jälkeen haluaan vielä nähdä joka päivä jätettyä?
Miten voi olla edes kavereina(näyttää naamaansa), jos vihataan toista yllämainitulla tavalla, halutaan toisesta eroon.
Kaverini on tuon johdosta luonnollisesti masentunut, eikä varsinkaan petturin puhelut paranna asiaa. Olisi pitänyt kohta valmistuakin, mutta nyt on vuoden työt rästissä..
-Hän myi elämän aloitukseen harrastusvälineensä
(moottoripyörä yms) ja kun sanotaan, että harrastukset lievittäisivät tuskaa,hänellä ei ole edes millä harrastaa.
-Yhtään helpommaksi asiaa ei tee se, että kaverin kihlatun isä tunsi toisen perheen jo pitkän aikaa. Mukavat loppuelämät vain kaikille. Vieläkö pidetään mukavia illanistujaisia koko perheillä?
Tästä helvetillisestä tilanteesta heräsi pari kysymystä:
-Joutuuko jakamaan taloon ostetut irtaimistot, jos ne on ostettu yhdessä
-jättääkö tuo pettäjä kaveriani koskaan rauhaan?
-He alkoivat kummeiksi tytön siskon lapselle(1,5 vuotta sitten)
Miten voidaan sanoa lapselle tulevaisuudessa kummiSetä&täti, jos kumpikin löytää toisen partnerin?
-Tuleeko mahdollisesta tytön uudesta jätettäväs.. poikakaverista uusi Kummisetä?
-Miksi Radio Novassa sanottiin kerran, että “rakkautta on ilmassa” kun pieraisin, “Leijat Helsingin yllä“?
- Kestävätkö teinikihlaukset koskaan, kun kasvetaan aikuisiksi, ihmiset usein muuttuvat ,kun kasvavat isoksi.
Enää isompana ei olla “IhaQ enx rkax” ja hypitä (varsinkin tytöillä) ensimmäisen vastaantulevan vanhemman kaksimetrisen valopään mukaan, vaikka se olisi katupylväs: kunhan on jokin (suhde) alla.
Näin olen huomannut, olkoon se-kohde vaikka serkku, teini-iässä.
Raadollisinta asiassa oli uuden asunnon hakeminen.
Kaupungissa yksilöjen/solujen haussa on pitkät jonot.
- Tosin sanoen, kaveri on joutunut odottamaan eroa sormus perseessään kuukausia ,tietäen että se on lopussa. Lopulta petturi sai uuden asunnon parin korttelin päästä kaksiosta.
-Kaveri rikkoi ystävyyssuhteensa ,ei ollut aikaa kavereilekaan.
Nyt joutuu solmimaan uudestaan kaverisuhteet, koska aiemmin ei vastannut puhelimeen/tekstivisteihin, ja siirsi kiireidensä takia sovittuja tapaamisia kaverisensa kanssa.
- Tosin itse en jättänyt kaveriani yhden turhan tunteen takia, armeijassa näin miten teinirakkaus tappaa ihmismielen.
-Kaveri auttoi minua aiemmin vaikeuksissani ,olin ystävyyden velkaa, tukemalla häntä nyt, vaikei ollut hänellä aikaa olla ystävä kihloissa ollessaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
On moniakin ihmisiä, jotka pysyvät ystävinä tai kavereina eron jälkeen. Mutta katsotaanpa paria juttua viestistäsi.
Ensiksikin eron syy:
"Syynä oli, erilleen kasvaminen että tyttö halusi opiskelemaan alaa, jota on toisella puolella suomea."
Sinä kirjoitat tuon jälkeen:
"Miten voi olla edes kavereina(näyttää naamaansa), jos vihataan toista yllämainitulla tavalla, halutaan toisesta eroon.
Kaverini on tuon johdosta luonnollisesti masentunut, eikä varsinkaan petturin puhelut paranna asiaa."
Siis ensiksikin, mikä viha? Sinähän kirjoitit, että eron syynä oli erilleen kasvaminen. Mistä olet saanut päähäsi, että tyttö vihaa poikaa?
Toisekseen, mikä petturi se tyttö on? Eron syynä oli erilleen kasvaminen, ei pettäminen. Mistä olet keksinyt, että tyttö on petturi?
Erot kuuluvat joihinkin suhteisiin. Ei eroamisessa sinänsä ole mitään pahaa, jos tapahtuu oikeista syistä ja siististi. Jos suhde ei ole tyydyttävä, kannattaa eroa. Ei eroon tarvitse liittyä vihaa tai petturuutta. Kun ei suhde toimi, niin se ei toimi.
Suomi on vaikea kieli, jos ei rakastakaan toista, siinähän on parisuhteessa sellainen tilanne,että tunteet ovat neurtaaleja,kun pitää erota, ei siinä tykätäkään enää toisesta?
Ja eikös se ole eron syy,kun ei enää toisen olemus ja naama kiinnosta, että "vihataan" halutaan pois.
Ottaa vain päähän tuollaiset liitot,kun tyttö julisti jo kaikille ,että tässä on loppuelämän mies, mutta elämäpä loppui lyheen,3 vuotta.
Itse en siedä ihmisiä,jotka haluavat olla eron jälkeen kavereina. Kavereihin pitää pystyä luottamaan, exät ovat pettäneet toisiaan jo kerran.
-Mutta mitäpä siitä yhdestä pienestä turhasta tunteesta tuhvaa melua nostamaan..
Viha on mielestäni hyvin vahva sana. Jos tunteet on neutraalit ei se todellakaan ole lähelläkään vihaa!
Kyllähän kaveritkin joskus riitaantuvat? Mun mielestä se on jokaisen oma asia, jos haluaa ja pystyy olemaan ex:än kanssa kaveri tai jopa ystävä. Mitä se muita haittaa? Usein se riippuu suhteen päättymisen syistä voidaanko olla ystäviä tai edes ollenkaan väleissä. Jos erotaan ns. sovussa niin sehän voi olla hyväkin asia.
Ei tuo tyttö varmaan mikään paha ihminen ole. Sellaista se elämä on. Sitä luulee (varsinkin nuorena), että toinen on se "oikea" ja tämä jatkuu loppuelämän. Kunnes toisin käy. Jos kihlautuu noin nuorena ja lyhyen ajan jälkeen ei välttämättä voi olla kovin varma. Ja ihmiset muuttuu. Kun olisimmekin ennustajia ja heti 100% varmaksi tietäisimme, että tuon kanssa homma toimii elämän lopuun saakka! Säästyttäis monilöta ongelmilta ja sydänsuruilta.
Kovastipa sinua harmittaa kaverisi puolesta?
Usko pois, kyllä se helpottaa. Itsekin olen joskus ollut kovasti rakastunut. Ja pari ystävääni on ollut kihloissakin kerran aikaisemmin. Nyt onnellisesti aviossa aivan toisten kanssa.
Sinulla on nyt termit pahan kerran sekaisin. Viha on tavallaan rakkauden vastakohta, ei sen puute. Minä rakastan noin viittä ihmistä. Sinun logiikkasi mukaan minä vihaan kaikkia muita maailman ihmisiä. Mutta eihän se noin mene. Enhän minä vihaa ystäviäni ja kavereitani vaikken heitä rakastakaan.
"Kavereihin pitää pystyä luottamaan, exät ovat pettäneet toisiaan jo kerran."
Sinulla on outo merkitys pettää-sanalle. Eroaminen ei ole pettämistä. Se on eroamista. Pettäminen on pettämistä.
Oletko koskaan itse ollut parisuhteessa? Sinulla nimittäin on mielestäni outo käsitys parisuhteesta ja erityisesti erosta. Kunhan itse pääset joskus kokemaan noita asioita, tiedät mistä puhutaan. Siihen saakka ole vain ystävä ystävällesi, mutta annan hänen pitää yhteyttä exäänsä, jos hän niin haluaa tehdä.
Kirjoittaja taitaa tosiaan olla vielä kokematon ihmissuhteissa.
Onhan kihlaus lupaus avioliitosta , joten jollain tapaa voidaan ajatella, että on pettänyt lupauksensa (jos sellaista on luvannut). Mutta ei se varsinaisesti ole kyllä pettämistä, jos suhde ei toimi. Ei sitä voi väkisinkään olla suhteessa, jos rakkaus loppuu tai muuta sellaista. Oikea pettäminen eli muiden kun oman kumppanin kanssa oleminen on pahempaa pettämistä!! Se satuttaa!
Ja vaikka ei enää rakastakaan niin ei se tarkoita, että vihaisi toista. Kuten Charles kirjoitti ei niitä kaikkia vihata joita ei rakasteta! Ei edes niitä joita on joskus rakastanut.
Juttu oli vähän pitkä, mutta pari vastausta.
Monet pariskunnat eroavat. Ja heillä on kummilapsia. Joillakin käy niin, että molemmat pitää yhteyttä kummilapseen. Joskus vain toinen. Tai ei kumpikaan. Ei kummius tuosta noin vaan siirry (ainakaan virallisesti) uudelle kumppanille!
Viestistäsi ei tarkalleen selvinnyt eron tarkat syyt ja miksi poika (ja/tai tyttö?) vihaa toista. Ehkä tyttö haluaa olla vielä ystävä ja siksi pitää yhteyttä? Joskus voi käydä niin, että seurustelu ei enää toimi, mutta voidaan olla hyvin ystäviä vielä. Mutta jos poika ei halua, hän voi ilmoittaa tytölle ettei halua olla ystävä eikä kaveri ja jättää hänet rauhaan. Kyllä poika toipuu ihan varmasti erosta aikanaan vaikka nyt tuntuisi pahalta. Monella on nuorena tullut ero tai useampikin ja ei sitä enää juuri edes muista. Harvoin se ensirakkaus on loppuelämän kumppani. Pää pystyy vaan, kyllä poika löytää uuden!
Jos toinen on pettänyt (ollut toisen kanssa) niin ymmärtäisin katkeruuden ja vihan. Erilleen kasvaminen tuossa iässä on aika yleistä. Ja jos hän haluaa opiskella, ei kai toinen halua sitä estää?
Jos tuo tyttö on ihan normaali ja hän on jättäjä (eikä ole tullut katumapäälle) niin kyllä hän jättää pojan rauhaan, jos hän pyytää. Sanoo vaan, että hän ei pysty olemaan pelkkä kaveri tytölle.
Ja sitten katse vain eteenpäin tulevaisuuteen!
Kiitos vastauksestasi.
Tuntui vain vihalta, kun kaveri sai juuri uuden asunnon hankittua ja kalustettua ,sitten tuli heti kohta ero.
Tyttö nautti vain lukion päättäneenä kaverin rahoista, kun oli opiskelija.
-Kun laskin yhteen uuden kaupungin asuntojonot ja eroajan, olisi tyttö voinut jo sanoa ennemmin ettei pärstä kiinnosta
(asuivat ennemmin yhdessa omassa vanhassa yksiössä toisesa kaupungissa), kumminkin on harkinnut eroa jo pitkän aikaa.
Tällöin kaverin olisi ollut helppoa jättää koko uuden kodin henkinta tekemättä!
Normaalista en tiedä :)
mutta toivottavasti jättää rauhaan.
Ehkä asian kertominen ei ollut tytöllekään helppoa. Ja hän siirsi sitä siirtämistään. Ei hän varmaan kiusallaan sitä tehnyt ja aiheuttanut ongelmia.
Jos olisi vielä omistusasuntokin niin olisi edessä myymiset yms.
Erot ei ole koskaan yksinkertaisia ja joutuu usein riitelemään tavaroista ja ei ole helppo löytää asuntoa jne. Mutta kaikessa on aina riskinsä. Voisihan sitä olla lopunelämäänsä yksin välttyäkseen ongelmilta. Mutta onko sekään niin mukavaa elämää? Jos ei ota niin ei annakaan.
Eiköhän jätä rauhaan, jos tekee vain selväksi ettei halua olla tekemissä enää.
Kyllä se "oikea" vielä osuu kohdalle ja tämä ex-tyttö on muisto vain. Jos sitäkään!
mutta kommentoin tuota kohtaa: "Kestävätkö teinikihlaukset koskaan, kun kasvetaan aikuisiksi, ihmiset usein muuttuvat ,kun kasvavat isoksi."
Olen itse ollut kihloissa 16-vuotiaasta saakka. Olimme silloin seurustelleet vähän yli vuoden ja tunteneet n. 2 vuotta. Poikaystäväni oli 18-vuotias. Sormukset ostettiin silloin ja häitä tanssitaan ensi kesänä 8 vuoden kihlauksen jälkeen.
Kommentoin vielä tätäkin... Tietysti teinikihlauskin voi kestää. Ja varsinkaan se itse kihlaus ei varmaan suhdetta huonommaksi muuta. Kyllä se ero olisi tullut vaikka he eivät olisi olleet kihloissa. Ja jos taas sovitaan yhteen ja kaikki menee hyvin niin sillä ei ole merkitystä missä vaiheessa menee kihloihin. Se siinä vaan on kun ei sitä etukäteen voi tietää, että kuinka kauan tämä suhde kestää.
Mutta luulisin, että useimmat teinikihlaukset tai seurustelut ei kestä. Mutta ei voi sanoa, että ei kestä koskaan!
"ei voi sanoa, että ei kestä koskaan! "
oikein
voi ja pitää sanoa:
"... että koskaan ei kestä ! "
:D
En voi muuta sanoa kuin että tuo kaikki on elämää. Siihen voivat kuulua teinikihlaukset, teiniavioliitot, teiniseurustelu ja jopa teininä saadut lapset.
Kaikkea voi elämässä sattua ja tapahtua. Mikään inhimillinen ei ole ihmiselle vierasta - sanoi jo muinainen roomalainenkin.
Teinikihla kestää tai on kestämättä. Sitä ei tiedä ennenkuin kokeilee.
Monesti olen kuullut, kun eronneet ovat valittaneet ja sanoneet lopuksi 'onneksi ei kuitenkaan ollut lapsia'. Ne taas, joilla eron sattuessa on ollut lapsia, ovat sanoneet 'jotain hyvääkin sentään tuli tehtyä'.
Eli asiat riippuvat näkökulmasta. Joillekin elämä on sitä, että hankitaan kokemuksia ja niistä kenties viisastutaan. Ei pidä pelätä - edes niitä kihlauksia. Ei kaiken tarvitse aina mennä jonkun oppikirjan mukaan. Ihmisiähän tässä vaan ollaan.
"eron sattuessa on ollut lapsia, ovat sanoneet 'jotain hyvääkin sentään tuli tehtyä'. "
Jotain hyvää?
-Miten on lapselle hyvää kasvaa ilman isää tai äitiä?!
Yhtä hyvää, kuin istua kaktuksen päälle,joka on chiliketsupilla päällystettyä.
Saat kuumia tunteita..
tarkoita sitä, että lapsi menettäisi toisen vanhemman elämästään. Jos niin käy, on se vain ja ainoastaan aikuisten tyhmyyttä ja kypsymättömyyttä.
Kysytäänpä erolapsilta, että olisitko mieluummin ollut syntymättä?
Itse olen kärsinyt aikanaan (ja vieläkin) vanhempien riitelystä yms. Mutta muutoin olen hyvin tyytyväinen elämääni. Ja isän kanssa on hyvät välit. Äidin kanssa jonkinmoiset.
Tietenkin ero on lapsille raskainta. Mutta aina siltä ei voi välttyä ja joskus se on paras ratkaisu. Pitäisikö sitä kaikkien varmuuden vuoksi olla "tekemättä" lapsia?
Ehkä kirjoittaja tarkoitti, että lapset ovat kaikesta huolimatta heille rakkaita ja aivan ihania ihmisiä jne. Eivätkä he kadu ja harmittele lasten saantia. Vaikka ero tulikin. Parasta olisi tietysti ollut, jos perhe olisi pysynyt koossa. ei kai siihen pyritä, että lapset kasvaa ilman isää tai äitiä (tai joku voi tietysti pyrkiä, mutat silloin isä on vain lapsen "alkuunlaittaja").
Omat vanhempani erosivat ollessani tosi pieni. Itse en heidän yhdessäoloaikaansa edes muista. Jäin asumaan äidin luokse. Äiti meni myöhemmin uudelleen naimisiin ja minulla on siis nykyään kaksi isää. Eli oma isä, johon on hyvät välit ja isäpuoli, joka pitää omana lapsenaan. :) Siis näinkin voi "erotarina" päättyä onnellisesti.
Mukavaa kevättä ja kesän odotusta.