Ajattelin nyt tulla poikkeamaan tällä palstalla. Olemme mieheni kanssa yrittänyt lasta homattavasti yli vuoden. Jokaisena kertana kun kuukautiseni ovat alkaneet olemme alkaneet keksimään tekosyitä (ei harrastettu seksiä silloin kun piti tai tarpeeksi monta kertaa yms) Nyt viimeiset neljä kk minusta on tuntunut niin pahalta aina kk alussa. Tuntuu kuin sydän revittäisiin irti. Kun kuukautiset viimeksi alkoivat, istuin mieheni viereen ja sanoin hänelle "Me ei voida saada lapsia" Tilanne päätyi tietysti molempien osalta itkuun ja miehenikin joutui sen asian oikeasti itselleen tunnustamaan. On ollut helppo ajatella, että kyllä se sieltä tulee. Kun olimme vuoden yrittäneet rupesi toivo hiipumaan ja pelko kasvamaan. Nyt pelkään sitä todella, en pysty menemään testeihin, koska oletan jo tietäväni tuloksen. Meillä on lapsen yritistysä takana 1½ vuotta. Odotamme nyt seuraavat kuukautiseni, ja sen jälkeen mies menee eka testeihin.
Tuntuu vaan niin tyhjältä ja hirveältä. Varsinkin kun yli vuoden yritin itselleni väittää että se lapsi sieltä tulee. Nyt kun pitää jo tulla alas sieltä ajatuksista ja nähtä tämä tosiasia niin se tuntuu aivan hirveältä. Eihän mitään ole vielä lääkärissä todettu, mutta rupean jo valmistuun pahimpaan.
Halusin tulla tänne kertomaan tästä, koska tiedän että täällä kaikki on samassa tilanteessa kuin minä. Te tiedätte miltä tämä tuntuu. Vieressä ystäväni ovat saaneet lapsia ja nytkin kaksi ovat viimeisillään raskaana. Tuntuu niin kamalalta.
En tullut tänne kaipaamaan sääliä enkä mitään. En edes halua välttämättä herättää mitään keskustelua. Halusin vain kertoa miltä minusta tuntuu, ja tällä tavalla minun oloni helottaa. Kiitos kaikille jotka tämän lukevat ja ymmärtävät miltä minusta tuntuu.
Tuntuu vaan niin tyhjältä ja hirveältä. Varsinkin kun yli vuoden yritin itselleni väittää että se lapsi sieltä tulee. Nyt kun pitää jo tulla alas sieltä ajatuksista ja nähtä tämä tosiasia niin se tuntuu aivan hirveältä. Eihän mitään ole vielä lääkärissä todettu, mutta rupean jo valmistuun pahimpaan.
Halusin tulla tänne kertomaan tästä, koska tiedän että täällä kaikki on samassa tilanteessa kuin minä. Te tiedätte miltä tämä tuntuu. Vieressä ystäväni ovat saaneet lapsia ja nytkin kaksi ovat viimeisillään raskaana. Tuntuu niin kamalalta.
En tullut tänne kaipaamaan sääliä enkä mitään. En edes halua välttämättä herättää mitään keskustelua. Halusin vain kertoa miltä minusta tuntuu, ja tällä tavalla minun oloni helottaa. Kiitos kaikille jotka tämän lukevat ja ymmärtävät miltä minusta tuntuu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olen samassa tilanteessa 1vuotta ja 10kk itken iltaisin.
tule masentava olo kun kuukautis merkit alkaa tunttua(parhaaimmilaan tuntu)
en näe kun raskaana olevia naisia joka paikassa tulen katelliseksi.
ymmärrän sinua hyvin siis tosi hyvin mutta valitettavasti ne eivät ymmärtää jotka ovat tulleet raskaaksi ekasta yrityksesta.
Poikkean teistä siinä kun meillä sattuu olemaan jo kolme lasta.Kun vauvakuume iskee ei sille voi mitään.Minut on hyvin perusteluin sterilisoitu mutta myös alkutalvesta purkuleikattu juuri tämän vahvan vauvankaipuuntakia.Kun ennen raskaaksi tulo on ollut helppoa niin nytpä asiat eivät olekaan niin yksiselitteisiä,jotkin ihmiset pitävät pahansuopana että minä kirjoitan tänne mutta eikö meillä puretuillakin äideillä ole yhtäläinen oikeus kirjoittaa ja toivoa raskaaksi tuloa kuin muillakin.Vaikka itse yritystä ei ole kuin neljä kuukautta takana niin silti tämä prosessi on kestänyt yhteensä jo muutaman vuoden.Toivon kaikille hyvää kesänalkua
Meillä yritystä on takana 2v 3kk. Meidän tilanteessa syy on minussa; pco ja sen takia ovuloimattomuus. Tällä hetkellä olemme siinä pisteessä, että meille on tehty kaksi inssiä, ja kolmas ja viimeinen inssi on vajaan kahden viikon päästä. Toivoa herättää aina se, että lääkkeiden avulla muniksia on saatu kasvamaan ja jopa ovuloin, mutta tulosta ei tule. Pikkuhiljaa olen alkanut tyytyä tähän tilanteeseen eikä menkkojen alkaminen aina tunnu niin pahalta, sillä tiedän, että ne alkavat aina kuitenkin... Lähipiirin vauvauutiset satuttavat silti aina yhtä paljon, ja niiden asioiden käsittely ottaa oman aikansa.
Mieheni yrittää usein lohduttaa minua, että kyllä asiat vielä kääntyvät hyväksi. Sanoinkin hänelle kerran suutuspäissäni, että helppo hänen on sanoa, kun vika on minussa, hänhän voisi vain pakata tavaransa ja etsiä jonkun toisen naisen ja saisi lapsia heti...
Suosittelen hoitoihin hakeutumista lämpimästi, jotta asioihin saadaan jotain selvyyttä. Voihan olla, ettei teistä kummastakaan löydy mitään, mikä hankaloittaisi raskautumistasi.
Aurinkoa päivääsi :)
tänne purkamaan tuntojasi. et ainakaan ole yksin. nyt kun hakeudutte tutkimuksiin ja saatte selvyden missä vika, vaikka aina syytähän ei löydy. mut lääkäriin meno helpottaa omaa oloa kummasti. toivo on taas olemassa. hedelmöityshoidoilla pystytään tänäpäivänä todella hyvin auttamaan lapsettomuudesta kärsiviä. joskus tarvitaan vain pientä hormonaalista avitusta. meillä hoitoja takana reilu vuosi. 3 iui, 1ivf ja ens vkolla pas. toivoa ei olla menetetty. vaikeetahan välillä on, ja olo epätoivonen. mutta ne tunteet tulee väkisinkin, jos hoito epäonnistuu...mut uusi hoito on aina uus ja toiveet korkeella. tsemppiä sinulle ja lippu vaan korkeella.
olen samassa tilanteessa..
Joka kuukausi odotan raskauden merkkejä ja itku tulee kun menkat alkaa. Olemme mieheni kanssa sopineet että syksyyn odotamme ja sitten menemme hoitoon.
meitä kohtalotovereita on onneksi muitakin mutta kyllä se aina tuntuu erilaiselta kun osuu omalle kohdalle, joka asiassa!
Voimia ja sinnikkyyttä teille, kyllä meillekin vielä se raskauden päivä ehkä koittaa!
Ajattelin kertoa meidän tarinan... eli jätin pillerit pois vuosi sitten. Oli pienenä pelkona, että jos ei saada lasta. Vuosi "yritettiin" enemmän tai vähemmän. Helmikuussa päätettiin yhdessä miehen kanssa, että koska lasta ei tule, niin mennään ensi kesänä lääkärille, kun kumpikin on lomalla. Hautasin haaveet ja odottelin menkkoja. Täysin ns. unohdettiin koko asia vaikkakin se oli mielessä. Ajateltiin vielä nauttia toisistamme täysin rinnoin tämä kevät.
Kun menkkojen piti alkaa, niin niitäpä ei kuulunut. Odotin vielä viikon ja en uskaltanut tehdä testiä. Olisi ollut taas pettymys, kun ei ole raskaana. Sisko painosti tekemään vihdoin testin ja se oli plussaa! Olo oli täysin uskomaton. Miten tämä on mahdollista. Neuvolassa hoitaja sanoi vielä ihmeeksi, koska kiertoni on 17 - 32 päivää, eli todella epäsäännölliset.
Nyt on kuitenkin tilanne tämä! Raskaana viikolla 12 ja olo on hyvä. Yrittäkää unohtaa asia hetkeksi. Stressi ei ainakaan hyvää tee. Toivottavasti tämä kannusti edes jotakin.
Tuli vain mieleen, kun Kirsi Piha yli vuoden yrittämisen jälkeen ehti julistaa joka palstalla julkisuudessa olevansa hedelmätön (lapsettomuuden tuskaa), ja pian sen jälkeen paukahti raskaaksi...
Moi!
Oli pakko kirjottaa kun sun tuntemukset kuulosti tutuilta! Mulla myös hirveän korkea kynnys lähteä tutkituttamaan itseäni. Kesti monta vuotta ennenkuin uskalsin sen tehdä.
Olen nimittäin tiennyt jo pitemmän aikaa, että jotain vikaa minussa on lapsen saannin suhteen (ollaan puolisoni kanssa oltu ilman ehkäisyä kolmatta vuotta sen suuremmin lasta yrittämättä, mutta ajatuksella että saa tulla jos on tullakseen ja minulla aina hyvin epäsäännölliset kuukautiset).
Nyt kun aktiivisesti alettiin yrittämään niin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä! Tein asian kanssa monta kuukautta pohjustustyötä mielessäni ja varauduin vaikka jo mihin! Ja uskon oikeasti ettei oltaisi vieläkään menty noin 2 kk sitten ellei meillä olisi ollut mahdollista sähköpostilla kertoa tilanteesta ja varata aikaa. Soittaminen tuntui ylitsepääsemättömältä. Se oli jotenkin helpompaa kirjoittaa..
MUTTA asian ydin on kuitenkin se, mitä haluan sinulle sanoa ja rohkaista sinua! Minulle ainakin on ollut niin suuri helpotus ensimmäisen käynnin jälkeen lähteä selvittämään asiaa kuin olisin voinut kuvitella! Kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä kun vihdoin teki sen mitä oli aina pelännyt! Vaikka kaikki onkin vasta alussa ja varmoja diagnooseja ei ole tehty, en kadu yhtään että menin. Ajattelen nyt, että olisi pitänyt mennä jo aikaisemmin! Jotenkin on rauhallisempi olo kun tietää, että tekee parhaansa! Voimia sinulle ja plussa-onnea!