Olen tässä pohdiskellut ihmissuhteisiini liittyviä ongelmia, mutta ajattelin kuitenkin laittaa tämän kysymykseni tälle masennuspalstalle, kun itse sitä epäilen. Olen siis mies, kohta 31 vuotias. Koskaan en ole ollut rakastunut ja ihastunutkin (siis lapsuusaikojen jälkeen) korkeintaan 2 - 3 kertaa. Viimeisestä ihastuksestakin on tuollaiset 4 - 5 vuotta.
Tilanteeni on varmaan monen oikeasti vaikeuksissa olevan mielestä naurettavaa valitusta. Rahaa, työtä, fyysistä terveyttä, muutamia ystävyyssuhteita, turvallisuuden tunnetta ja pari harrastustakin löytyy. Valittamista ei siis pitäisi olla?! Nyt olis tarjolla hyvä ihmissuhdekin ja mahdollisesti jopa rakkautta, mutta kun mikään ei tunnu miltään. En jaksa innostua kyseisestä naisesta, vaikka nainen on todella hyvä ja nätti. Olenko siis masentunut? Kellään tällaista kokemusta? En ole tietääkseni homo, sillä miehet eivät kiinnosta sitä vähääkään kuin naiset. Niin ja seksuaalivietti tuntuu olevan muutenkin melkein kokonaan kadoksissa, tai oikeammin se on ollut kokonaan kadoksissa n. pari kuukautta, eikä mitään melkein. En siis edes harrasta sooloseksiä, vaikka joskus olen ollut sen suhteen melko aktiivinen. Kadullakin näin keväällä vain tympii kattella vähäpukeisia ihmisiä ja varsinkin olen kateellinen niille nuorille miehille, jotka selvästi ovat kiinnostuneita vastakkaisen sukupuolen vaatekadosta näin keväällä.
Olen myös viimeaikoina huomannut että mikään muukaan ei tunnu miltään. En ole todellisesti iloinen mistään, mutta mikään ei myöskään vituta minua. Kauan aikaa sitten koin aivan sanomatonta riemua eräästä harrastuksestani, mutta senkin aiheuttamat tunteet on nykyään todella laimeita. Tuntuu siltä että pystyis ihmisen tappaan kylmäverisesti ja nukkua päälle hyvät yöunet.
Masentunut, Psykopaatti, kevätväsymystä vai mitä? No tuskin kevätväsymystä sentään. Olo on nimittäin kylmentynyt vuosi vuodelta ainakin n. 4 - 5 vuotta putkeen.
Olen myös huomannut, että suurin osa ihmisistä ei viihdy seurassani tai ei ainakaan halua katsoa silmiin. Näkyyköhän väsymys elämään tai kuoleman kaipuu jo silmistäni? Todennäköisesti kyllä.
Nyt tarvittais maalaispsykologiaa...ja kommentteja, jos joku olis kokenut vastaavaa tai seurannut edes vastaavaa läheltä.
Tilanteeni on varmaan monen oikeasti vaikeuksissa olevan mielestä naurettavaa valitusta. Rahaa, työtä, fyysistä terveyttä, muutamia ystävyyssuhteita, turvallisuuden tunnetta ja pari harrastustakin löytyy. Valittamista ei siis pitäisi olla?! Nyt olis tarjolla hyvä ihmissuhdekin ja mahdollisesti jopa rakkautta, mutta kun mikään ei tunnu miltään. En jaksa innostua kyseisestä naisesta, vaikka nainen on todella hyvä ja nätti. Olenko siis masentunut? Kellään tällaista kokemusta? En ole tietääkseni homo, sillä miehet eivät kiinnosta sitä vähääkään kuin naiset. Niin ja seksuaalivietti tuntuu olevan muutenkin melkein kokonaan kadoksissa, tai oikeammin se on ollut kokonaan kadoksissa n. pari kuukautta, eikä mitään melkein. En siis edes harrasta sooloseksiä, vaikka joskus olen ollut sen suhteen melko aktiivinen. Kadullakin näin keväällä vain tympii kattella vähäpukeisia ihmisiä ja varsinkin olen kateellinen niille nuorille miehille, jotka selvästi ovat kiinnostuneita vastakkaisen sukupuolen vaatekadosta näin keväällä.
Olen myös viimeaikoina huomannut että mikään muukaan ei tunnu miltään. En ole todellisesti iloinen mistään, mutta mikään ei myöskään vituta minua. Kauan aikaa sitten koin aivan sanomatonta riemua eräästä harrastuksestani, mutta senkin aiheuttamat tunteet on nykyään todella laimeita. Tuntuu siltä että pystyis ihmisen tappaan kylmäverisesti ja nukkua päälle hyvät yöunet.
Masentunut, Psykopaatti, kevätväsymystä vai mitä? No tuskin kevätväsymystä sentään. Olo on nimittäin kylmentynyt vuosi vuodelta ainakin n. 4 - 5 vuotta putkeen.
Olen myös huomannut, että suurin osa ihmisistä ei viihdy seurassani tai ei ainakaan halua katsoa silmiin. Näkyyköhän väsymys elämään tai kuoleman kaipuu jo silmistäni? Todennäköisesti kyllä.
Nyt tarvittais maalaispsykologiaa...ja kommentteja, jos joku olis kokenut vastaavaa tai seurannut edes vastaavaa läheltä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuulostaa kovin tutulta. Itse olen huomannut, että jo parin vuoden ajan on mielenkiinto hiipunut kaikkiin niihin asioihin, joista on ennen saanut tyydytystä. Soittaminen, lukeminen, musiikin kuuntelu yms.
Olen jo vuoden verran aavistellut sairastavani masennusta, mutta aloitin lääkityksen vasta tuossa vajaa 2 kuukautta sitten. Ajattelin, että "tämä nyt vaan on tämmöstä kausittaista angstia", mutta äkkiä päivät muuttuivat viikoiksi, viikot kuukausiksi jne. Pakko se sitten oli nöyrtyä ja kokeilla eri konsteja.
Tietynlainen tunnekylmyys on tuttua minullekin ja se on vain korostunut viime aikoina. Yleensäkin kaiken ajattelee jo valmiiksi negatiivisesti ja hommat tyssää ennen kuin edes on ehtinyt aloittaa mitään.
Mitään helppoa ratkaisua näihin juttuihin ei varmasti ole. Itselläni on tarkoitus yrittää purkaa tämä ongelmakeko eri konstein. Lääkkeet, päiväkirja, meditointi yms. Kaikkea pitää kokeilla, ehkäpä jostakin löytyy se purkautumiskanava.
Jos tästä saa vielä itsensä koottua kasaan, niin ainakin tuntee itsensä hemmetin paljon paremmin.
Ensin kiitos kommentistasi ja sitten se kysymys: Ymmärsin kommentistasi että olet aloittanut jonkinlaisen lääkityksen, Onko se auttanut vai onko vielä liian aikaista sanoa.
Lääkärin pakeille tässä pitää itsekkin lähteä, vaikka epäilen kyllä että ei sillä ole mitään minulle tarjota. Korkeintaan niitä lääkkeitä, mutta juuri niitä olen ajatellut väistellä niin pitkään kuin mahdollista. Kunpa innostuttais molemmat Elämään! Voimia!
Lääkityksen aloitin tuossa puolitoista kuukautta sitten.
Hankala sanoa, miten tuo on vaikuttanut. Ehkä se himpun verran on piristänyt, vaikka edelleen yleinen mielentila on aika passiivinen ja harmaa. Pitää nostaa hieman tuota lääkitystä seuraavalla lääkärivisiitillä, jospa tuo olotila parantuisi vielä pikku hiljaa.
Ei ne lääkkeet tosiaankaan heti tepsi, ja ensimmäiset käyttöpäivät olo on normaaliakin pahempi (kuuluu asiaan). Siitä se sitten tasoittuu pikku hiljaa.
heippa Minulla on ihan samanlainen olo,olen 38v nainen avoliitossa elävä ja en jaksa kiinostua enää mistään.Perusasiat ovat jotenkin,tosin aika heikosti kunnossa,mut mikään ei jaksa innostaa.
Olen alkanut vieraantua ystävistäni ja puolisostani,seksi mikä on aina tuntunut tärkeältä ei kiinosta yhtään.
Mieheni on kysynyt mikä on,mutta en osaa selittää onko tämä masennusta vai mitä en osaa kertoa.
Odotin kovasti kevättä mutta nyt en edes huomaa linnun laulua.Kävin lääkärissä mut eipä tuo ottanut mitään kantaa,sano et palataan asiaan jos oireet pahentuu.Joten ajattelin et kuvittelin koko asian mut tämä ihme olo jatkuu,ja olen huomannut et ajattelen välillä aika sekavia asioita.
Eräs hyvä ystäni sairastaa vakavaa masennusta ja voi olla et olen liian kauan.ollut hänestä huolissani ja sairastunut itse samalla.
Sinulle toivotan hyvää kesää ja jospa ne meidän molempien asiat vielä selviävät.Voima halit sulle.
Lämmin Kiitos kommentoinnista ja Haleista!
Kävit siis jo lääkärissä purkautumassa, mutta et saanut mitään apua? Ei siis edes ehdottanut minkäänlaista lääkitystä?
Voimia Kevääseen / Kesään!
mielestäni oikeassa arvelujesi suhteen. Tuollaista minullakin oli, ja on välillä vieläkin ajoittain.
Kiusaako sinua eniten tuo ajatus, ettet voi edes ihastua? Minulla oli ainakin kaikki tunteet lukossa. En osannut/voinut edes itkeä, vaikka oli todella paha olo. Muistelen tapailleeni itkun tapaista, kun huomasin etten lopulta onnistunut edes itsehoidossa (en oikeastaa sitä edes halunnut, mutta halusin tuntea laukeamisen). Sitä ennen olin jo menettänyt laukeamiseen liittyvän tunteen, tiesin että olin saanut, mutta se oli lähinnä vain aavistus mahdollisesta tuntemuksesta. Olin kai ihan loppu kaikilta osin.
Ja sitten takaisin tuohon ihastumisjuttuun. voisiko siitä löytyä joku avain ongelmiisi? En väitä että se on varsinainen syy, onhan se mitä ilmeisemmin uusi asia, vaan joku juttu siellä alla.
Masennukseen viittaisi tuo kiinnostuksen menetys kaikkiin aikaisemmin iloa tuottaneisiin asioihin. Ajatte että voit kuitenkin saada kaiken tuon takaisin, sinun on vain tilattava aika lääkäriin. Tee se, vaikka tuntuisi siltä, että vähät kiinnostaa. Älä jätä itseäsi pulaa, vaikka asian hoitaminen saattaakin tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta.
Joo, kyllä lääkäriin aattelin lähteä, kiitti rohkaisusta.
Sen verran kuitenkin kommentoin, että en aio tarrautua johonkin hyvään ihmiseen ja vetää häntä mukanani johonkin loskaan vaan sen takia että itse pelastuisin. Kyllä oma mieli on ensin saatava kuntoon omin / ammattilaisavuin. Sen jälkeen katellaan uudelleen. No, onpa ainakin motivaatiota yrittää parantua!
hei olen lukenut sinun kirjoituksiasi ja tullut siihen tulokseen,et olet pohjimmiltasi vahva ihminen.Ehkä se nyt on hieman sinun vahvuus piilossa mut se löytyy vielä sieltä.
Sinulla on harvinaisen hienoja ajatuksia ja arvoja,ja itse ainakin sain niistä paljon ajateltavaa.
Minun oma lääkäri laittoi minulle lähetteen mielenterveystoimistoon, ja sieltä soitti lääkäri mut aikaa en ole vielä saanut.Hän kysyi haluaisinko aloittaa lääkityksen mut tuntui oudolta aloittaa lääkitys jos ei näe potilasta.Odottelen sitä aikaa mut en tiedä onko siitä hyötyä sen näkee sitten.
Oma lääkärini ei ottanut mitään kantaa sano vaan et olet oikein reippaan ja hyväkuntoisen näköinen.
Olisikohan pitänyt mennä räjähtäneen näköisenä.
Hyvää viikonloppua sulle ja ne halit...
Kiitti tsemppauksesta. Hyvää ja Rentouttavaa viikonloppua sinullekin! Toivotaan sitä takaisin kukkaan puhkeamista meille molemmille, vaikka näin kevään kunniaksi.
Tänään tuntuu jo vähän paremmalta, ehkä se elämä kuitenkin voittaa! Vielä kerran, Sydämelliset ja Lämpimät Kiitokset kannustuksestasi. Puhu sen miehes kanssa, kommunikointi yleensä auttaa! Niin, ja ne lääkäritkin ovat vain ihmisiä. Todennäköisesti lääkärisi suhtautuminen olisi ollut eri, jos olisit ollut räjähtäneen näköinen. Mutta me "vahvat"han jaksamme vaikka vähän masentaa?!
vielä kerran kaikkea hyvää sinun elämääsi ja hauskaa kesää ja haleja haleja.söpötär.