Eräs tuttavani haaveilee opettajan ammatista, mutta mielestäni hän on kaikkea muuta kuin sovelias opettajan tehtäviin.
Hän on hiljainen hissukka joka ei suuremmassa (lue enemmän kuin kolme ihmistä) joukossa puhu mitään tai sitten puhuu niin hiljaa että edes lähinnä oleva ei kuule mitä hän sanoo...
En ymmärrä miten hän kuvittelee tulevansa toimeen vilkkaiden lapsien kanssa.
Hän on hiljainen hissukka joka ei suuremmassa (lue enemmän kuin kolme ihmistä) joukossa puhu mitään tai sitten puhuu niin hiljaa että edes lähinnä oleva ei kuule mitä hän sanoo...
En ymmärrä miten hän kuvittelee tulevansa toimeen vilkkaiden lapsien kanssa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tällä palstalla on joskus joku toinenkin ollut kiinnostunut juuri tuosta asiasta. Minun mielestäni hyvän opettajan piirteitä on lähes mahdoton alkaa tässä luettelemaan, sillä niin monenlaiset persoonallisuudet sopivat opettajan työhön. Kerroit tuttavastasi joka on hyvin hiljainen ja silti haluaa opettajaksi. Luultavasti et tunne tuttavaasi kovin hyvin, sillä jos tämä haluaa opettajaksi, hän varmasti on tajunnut että työssä joutuu esiintymään suurimman osan ajasta. Minäkin olen ollut koulussa aina melko ujo ja hiljainen, mutta ollessani opettajansijaisena otan operoolin päälle ja nautin esiintymisestä. Ei opettajan työtä voi verrata näyttelijäntyöhöön, vaan opettaja nimenomaan OPETTAA asioita.
On totta, että hiljaiset "hikipinkotytöt" eivät välttämättä ole parhaita opettajia, mutta se nyt on vaan niin että okl:n vaaditaan huippupaperit. Hiljainen ja ujo opettaja voi kuitenkin osata paremmin suhtautua luokassa oleviin arkajalkoihin ja mahdollisesti auttaa rohkaisemaan heitä. En kuitenkaan voi ymmärtää vieläkään miksi ujoutta pidetään aina pelkästään negatiivisena luonteenpiirteenä? Opettajan työssähän on ensisijaisen tärkeää osata kuunnella ja tehdä havaintoja oppilaista, itseään täynnä olevalta esiintyjätyypiltä tämä seikka voi helposti unohtua.
Tuo on aivan totta. Hiljaisista tyypeistä voi löytyä se erilainenkin puoli. Itse olin juuri sellainen "hiljainen hikipinko", mutta koulutuksenkin aikana olen muuttunut rohkeammaksi ja vähemmän hikipingoksi. :)
Minusta opettajalla tärkeää on kuuntelemisen taito, paljon tärkeämpää kuin jatkuva suunapäänä olo. Yleensä myös hiljaisemmat ihmiset huomaavat paremmin, jos lapsella on paha olo tms. Eli kaveristasi voi tulla hyväkin ope.
Minä muistan muutaman opettajan, joille tuntui olevan kunnia-asia, että "kaikki saadaan riemuun mukaan". Olen koko ikäni ollut täydellinen laumasielun vastakohta ja kokemukset noista yhteispelillä-se-sujuu -metodeista ovat muistissa karmaisevina; onneksi niitä ei tarvitse tahallaan muistella. Opettajan on ymmärrettävä myös niitä, jotka mieluummin miettivät ja katselevat kuin mesoavat yhdessä pelkän kimppakivan ilosta.
Muuten, kaikki lapset eivät todellakaan rakasta tanssimista!
Viiden vuoden koulutuksen aikana voi tapahtua vaikka mitä.
Itse uskon siihen, että valintakokeessa jyvät erottuvat akanoista. Tuskinpa sinne valitaan ketään sellaista, jonka ei uskottaisi pystyvän opettajan työhön. Kyllä ne siellä tietää mitä tekevät! Vaikka täytyy kyllä myöntää, että itsekin olen ihmetellyt kuinka eräs tuntemani ihminen pääsi okl:n, sillä hän on todella ujo,hiljainen, eikä oikein mistään tunnu saavan irti mitään. Mutta ilmeisesti vain ei ole minulle piileviä kykyjään näyttänyt. ;)
Tulipa tässä mieleeni, että mikset keskustele ystäväsi kanssa asiasta, vaan selän takana kerrot mielipiteesi. Ehkäpä sinun itsesi tulisi miettiä omia toimintatapojasi. Opettajan työstä sen verran, että työ ei ole pelkästään esiintymistä, vaan monipuolista ihmissuhde/ kasvatustyötä. Ylipuheliaat päällepäsmärit eivät loppupeleissä useinkaan osaa asettua erilaisten oppilaiden rooliin, ja helposti unohtavat hiljaisemmat oppilaat.
Lopettelen ensimmäistä vuotta okl:ssä ja vuosi on ollut aivan mahtava, en vaihtaisi päivääkään pois. Paljon on tehty ja paljon on opittu.
Ryhmässämme on vain yksi nuori nainen, joka on jättänyt "leikin kesken", hän ei ole esittänyt yhtään työtä luokalle ja hän ilmeisesti pelkää esiintymistä. Meidän ryhmän ilmapiiri on kannustava ja jos joku ei onnistu ni sit autetaan.. Tätä naista emme ole saaneet ryhmään mukaan.. Hän ei ole saanut yhdestäkään kurssista merkintää, koska työt ovat jääneet esittämättä.
Ihmettelemme vain, että kuinka hän on päässyt siitä seulasta läpi..
Te, jotka luette pääsykokeisiin ja jännitätte tulevia kokeita, nostan teille hattua ja olen hengessä mukana. Itse olin siinä samassa tilanteessa edellisenä vuonna. Voin vieläkin aistia sen pelon ja ahdistuksen tentistä ja sen epävarmuuden, onko ymmärtänyt oikein ja onko lukenut tärkeitä asioita.. Jos oikeasti okl:ään haluaa, sinne myös pääsee, mutta vain kovalla työllä. Itse kävin yrittämässä kaksi kertaa, joista toisella tärppäsi.
Se valintakoe on hankalin tentti, siitä seuraavat tentit voi aina uusia.. =) Tsemppiä!!!
että tuttavaani onnistaa, en toki tarkoita etteikö hän voisi onnistua tavoitteessaan.
En tarkoittanut että mielestäni opettajan pitäisi olla äänekkäänä johtamassa joukkoaan. Mutta kyllä nyt jotain kai täytyy kyetä sanomaan??? Miten voi opettaa jos ei uskalla puhua isommalle joukolle? Tai jos ääni on niin hiljainen että sitä on lähes mahdotonta kuulla, jos on taustahälyä?
Ei kaverin tehtävä ole kyseenalaistaa toisen uravalintaa, vaan tukea häntä. Miltä sinusta tuntuisi jos kaverisi alkaisi kritisoimaan sinun ammattihaaveitasi? Ammatinvalinta on henkilökohatinen asia ja jos joku "kaverini" alkaisi kritisoimaan omiani nousee kyllä karvat pystyyn. Eikös se ole valintaraadin päätettävissä sopiiko ystäväsi alalle.
Sitä paitsi, ääntä voi kehittää, ja ujous puhua ryhmälle on katoavaa, kunhan itsevarmuutta tulee lisää.
Koska minä häntä kaverikseni sanoin??? Tuttava!!!
todella ujo ja hiljainen. En seurassa paljon suutani avannut ja esiintyminen oli todellakin kammoa. Menin kuitenkin opettakoulutukseen. Tällä hetkellä olen harjoittelukoulun opettaja ja opetusharjoittelun ohjaaja. Kyllä ihminen kasvaa rooliinsa, jos halua riittää.