Jätit minut pimeään,
sytytit valon -
ja sammutit jälleen.
Nyt vain ääriviivat
kasvojesi hämärästi
muistan.
Ja silmäsi,
kirkkaan
hohtavat -
jotka kerran
syvälle sieluuni
viilsi.
Se hetki oli
ikuisuus.
sytytit valon -
ja sammutit jälleen.
Nyt vain ääriviivat
kasvojesi hämärästi
muistan.
Ja silmäsi,
kirkkaan
hohtavat -
jotka kerran
syvälle sieluuni
viilsi.
Se hetki oli
ikuisuus.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta runoja osaat kyllä kirjoittaa! :)
runon, jossa oli täsmälleen sama ajatus, ja metaforana satatuhatta kynttilää (joilla valaistuna talona loistin) ja hänet joka nuo kynttilät sammutti sulkemalla ovensa.