Näyttikö Jeesus esimerkkiä, että johtokunnan tehtävä olisi tuoda jonkun ihmisen synnit julki ja nöyryyttää.
Jos jollakin olisi ollut oikeus tehdä niin, niin Jeesuksella. Hänpä sanoi syntisen naisenkin kohdalla, että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Sanonpa vaan, että esim. vapaissa suunnissa ei tuollaisella mielivaltaisella (johtokunta/seurakunta painostaa synnintuntoon)menttaliteetilla kauaa saarnattais.
Rakkaudella kahden kesken asioista juttelu on ihan eri juttu kuin julkinen nöyryytyksen kautta painostaminen.
Kyllä Jumala pystyy puhumaan suoraan meille synneistämme. Uskonkin, että Jumala näkee mielummin meidän ottavan "halon" silmästämme, kuin kaverin silmästä roskan...
Raamatun mukaan meiän tulee tukea langenneita kanssamatkaajiamme, ettei he masentuis synneistään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaksat vielä uskoa, että joku kuuntelis tai oppis jotain. Henkilökohtaisesti olen täydellisesti menettänyt uskoni ihmisiin, niin uskovaisiin kuin ateisteihin.
Ihmiset ovat inhimillisiä ja heikkoja. On kuitenkin niitäkin, jotka Jumalan rakkauden vaikutuksesta kykenevät rakastamaan.
Kuinka kukaan voi uskoa, jos ei kuule... Totuutta täytyy pitää yllä.
Voit silti luottaa Jumalaan, toivottavasti törmäät myös luotettaviin ihmisiin.
jolle voi puhua.