Helsingin Rudolf Steiner -koulu

Steinerista vapautunut

Onko palstalla muista Helsingin Steinerin käyneitä? Itse kävin koulua 13 vuotta ja esikoulun, joten olen aika pätevä kertomaan siitä.

Steineria ei voi tyrmätä kokonaan, mutta on huomattava, että kouluun liittyy monia epäkohtia. Hyvää Steinerissa on tutut opettajat, sama koulurakennus, samat kaverit ja luokka. Myös yksilöllisyyteen pyrkivä opetus oli ainakin minulle sopiva metodi. Steinerin kasvatusmenetelmät ovat kieltämättä hieman outoja, mutta on niissä joitakin järkeviäkin ulottuvuuksia, kuten lapsen kehityskaaren seuraaminen opetuksessa. Samaten koulussa vallinnut yhteisöllisyys on hienoa asia.

Ikäviä puolia ainakin Helsingin koulussa on myös runsaasti. Opettajakunta oli kaikenaikaa riidoissa keskenään, taustalla vallanhimoa, henkilökemioiden epäsopivuutta ja kaikenlaista kyräilyä. En tiedä onko tilanne muuttunut, kun muutama vanha jäärä on nykyään eläkkeellä. Lisäksi osa opettajista oli täysin epäpäteviä. Joillakin oli ainostaan käsitys Steinerin opeista, mutta ei itse opettamastaan aineesta. Joillakin ei kumpaakaan. Silti koulussa oli monia päteviä ja asiastaan innostuneita opettajia. Kunniamaininta biologian/maantiedon opettajalle (koulun käyneet tietävät kenelle).

Opettajien (ja koulun henkilökunnan) joukossa oli myös useita henkisesti tasapainottomia henkilöitä, jotka sysäsivät omaa pahaa oloaan oppilaisiin. Oppilaiden mielipiteitä ei juurikaan kuunneltu, vaan opettaja oli aina oikeassa. Silloin nuo tilanteet tuntuivat pahalta, mutta nyt niiden mielipuolisuudelle vain nauraa.

Järkyttävää oli myös se, että täysin kouluun sopimattomia oppilaita pidettiin väkisin mukana, vaikka tämä hidasti muun luokan etenemistä. Esimerkiksi eräs lievästi kehitysvammainen oppilas, jonka isä sattui olemaan kuuluisa. Tiedätte ehkä kenestä puhun...

Yksi ilmentymä koulussa olivat Steineriin hurahtaneet vanhemmat. Näiden perheet elivät steinerin oppien mukaan ja koettivat tartuttaa innostustaan muihinkin.

On totta, että yläasteella oppilaat ovat jäljessä peruskoulun tietotasossa ainakin matikassa, mutta lukiossa tämä otetaan kiinni. Tai ne ottavat jotka kykenevät. Monille alaluokkien löysä opetus vain on jäänyt päälle eikä lukiossa enää pystykään opiskelemaan kun sitä aletaan vaatia. Itse kuitenkin kirjoitin yo:n hyvin ja pääsin yliopistoon eli kyllä steinerista voi selvitä korkeaan asemaan.

Voin keskustella koulusta yksityiskohtaisemminkin, jos muita siellä olleita on palstalla.

2

587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi Steineriin hurahtanut ...

      Ei ole tainnut mikään muuttua lähtösi jälkeen. Mainitsemasi seikat ovat mielestäni paljon pahempi uhka koululle ja sen oppilaille, kuin lyijykynäkielto tai joku muu triviaali juttu, mitä tällä palstalla on ihmetelty. Etenkin harmittaa se, ettei oppilaiden mielipiteitä edelleenkään noteerata ja oppilaiden omat aloitteet, jotka ymmärtääkseni sopisivat hyvinkin steinerpedagogiikkaan ja koulun henkeen, tyrmätään usein koska ne eivät vastaa 50-luvun nostalgiasteinerkouluun jämähtäneiden opettajien mielikuvia oikeasta steinerpedagogiikasta. Ja nyt puhuu se luokan ainoa antroposofi-äiti, joka on opiskellut steinerpedagogiikkaa itsekin. Minä olenkin sitten ainoa, joka kyselen vanhempainilloissa näiden asioiden perään, monille vanhemmille tuntuu riittävän se, että rahaa luokkakassaan kerätään riittävästi ja kaikki näyttää harmoniselta (lue pastellinväriseltä ja vinoonkirjoitetulta). Steinerpedagogiikka on hyvä juttu ja väitänkin, että monet ongelmat johtuvat siitä, että sitä ei toteuteta johdonmukaisesti. Lisäksi, vaikka Snellman-korkeakoulu on saanut ulkopuolisessa arvioinnissa hyviä tuloksia, olisi kyllä hyvä, että steinerin opettajat olisivat opiskelleet yleisempääkin kasvatustiedettä. Monessa maassa systeemi onkin sellainen, että opettajilla on kaikilla sama tutkinto pohjalla ja sitten jotkut erikoistuvat steinerkoulun opettajiksi. Ja ehkäpä se on esim. englantilaisten ja amerikkalaisten steinerkoulujen arvostuksen takana.

    • Rosvo Rudolf

      Kiitos liioittelemattomasta oppilaan näkökulmasta. Totuus tällaisissa asioissa harvoin on pelkästään hyvä tai huono.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1482
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1071
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      187
      795
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      755
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      680
    6. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      670
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      603
    Aihe