Mua on käynyt harmittamaan erään kaveripariskunnan "matkiminen". Tämä pariskunta oli asunut yhdessä ja ollut kihloissa jo ennen kuin me muutimme avokkini kanssa yhteen. Me kihlauduimme vajaa vuosi muuton jälkeen. Ilmoitimme kaveripiirille kihloistamme ja pyysimme heitä tulemaan seuraavan viikon lauantaina (tästä on nyt vuosi) juhlimaan meille kihlojamme, tämäkin pariskunta tottakai kutsuttiin, koska miehet ovat olleet lapsesta asti ystäviä. Juhlien oli tarkoitus olla ihan rennot ja ns epäviralliset. Sitten hetken kuluttua tämä pariskunta ilmoittikin meidän juhlissamme, että he ovat syksyllä menossa naimisiin ja kaikki ovat tervetulleita häihin, kutsut tulisivat myöhemmin postissa, päivämäärääkään ei oltu vielä lyöty lukkoon. Totta kai kaikkien huomio kiinnittyi heidän onneensa. Olimme tietysti hieman harmissamme, kun meidän kihlajaisissamme he varastivat shown. Tietysti loppuilta meni heidän hääsuunnitelmiensa merkeissä. Mutta tottakai me olimme iloisia heidän puolestaan, olisivat vain hyvien käytöstapojen mukaisesti voineet ilmoittaa oman ilonsa jonain muunakin päivänä. No, häät tulivat ja menivät kauhealla hössötyksellä. Sitten minä ja avokkini aloimme katsella omaa asuntoa, me kun olimme asuneet vuokralla tähän asti, vaikka käymme kumpikin töissä. Ja eikös sekin kantautunut tämän pariskunnan korviin ja he alkoivat myös etsiä asuntoa itselleen. Meidän asuntohaaveet kaatuivat takaajien puutteeseen ja he ostivat hienon kalliin kolmion aivan keskustasta. En vielä tässäkään vaiheessa tuntenut jääväni "alakynteen", mutta nyt kun meille on tulossa vauva (vk 20 4), niin hekin ilmoittivat saavansa vauvan. Tosin siellä on kuulemma viikkoja takana vasta 6.
Tuli vain semmoinen olo, että emmekö me saa hetkeäkään olla niin sanotusti huomion keskellä? Aina heidän oli tehtävä vähintään sama, ellei paremmin! Ehkä teen nyt kärpäsestä härkäsen, mutta minusta todella tuntuu, että he haluavat kääntää kaiken ihailun ja huomion vain ja ainoastaan itseensä. Ehkä raskausajan hormoonit hyrräävät vain ylikierroksilla ja otan tämän kaiken niin henkilökohtaisesti, mutta tämä ei ole kiva tunne kuitenkaan. Haluan kuitenkin korostaa, että me emme ole tehneet mitään näistä kilpailumielessä, tämä raskautenikin oli aivan yllätys. Onko kenelläkään muulla kokemusta? Pelkään vain, että kun vietämme oman vauvamme ristiäisiä, niin heidän mahdollisten ristiäisten on oltava vieläkin prameammat ja mieleen painuvammat. Tämä vain todella harmittaa minua ja avomiestäni, kun meidän elämämme ja suhteemme eivät aina ole ollut mitään ruusuilla tanssimista ja pienissäkin ilon hetkissä tulee joku, jonka on pakko vetää vielä paremmin. Totta kai me olemme onnellisia ja meillä menee paremmin kuin aikoihin, onhan meillä toisemme, mutta haluaisimme vain välillä saada kertoa onnestamme muillekin, ilman että joku tulee heti vetämään koko huomion itseensä. Onko tämä itsekkäästi ajateltu?
Tuli vain semmoinen olo, että emmekö me saa hetkeäkään olla niin sanotusti huomion keskellä? Aina heidän oli tehtävä vähintään sama, ellei paremmin! Ehkä teen nyt kärpäsestä härkäsen, mutta minusta todella tuntuu, että he haluavat kääntää kaiken ihailun ja huomion vain ja ainoastaan itseensä. Ehkä raskausajan hormoonit hyrräävät vain ylikierroksilla ja otan tämän kaiken niin henkilökohtaisesti, mutta tämä ei ole kiva tunne kuitenkaan. Haluan kuitenkin korostaa, että me emme ole tehneet mitään näistä kilpailumielessä, tämä raskautenikin oli aivan yllätys. Onko kenelläkään muulla kokemusta? Pelkään vain, että kun vietämme oman vauvamme ristiäisiä, niin heidän mahdollisten ristiäisten on oltava vieläkin prameammat ja mieleen painuvammat. Tämä vain todella harmittaa minua ja avomiestäni, kun meidän elämämme ja suhteemme eivät aina ole ollut mitään ruusuilla tanssimista ja pienissäkin ilon hetkissä tulee joku, jonka on pakko vetää vielä paremmin. Totta kai me olemme onnellisia ja meillä menee paremmin kuin aikoihin, onhan meillä toisemme, mutta haluaisimme vain välillä saada kertoa onnestamme muillekin, ilman että joku tulee heti vetämään koko huomion itseensä. Onko tämä itsekkäästi ajateltu?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Harmillinen ja kiusallinen juttu. Se mikä jäi mieleen oli raskausviikot, aivan samat kuin itsellä...Ja LA 24.9 =)
Minusta kyllä kuulostaa, että satutte nyt vaan olemaan samassa elämänvaiheessa, ja onnellisessa sellaisessa! Älä nyt pilaa sitä turhalla vertailulla.
Vauvan ristiäisetkin on niin ainutlaatuinen tilaisuus sinulle ja lapsellesi, että mitä väliä siinä niiden "prameudella" on tai sillä millaiset ne toisilla on?
Tietenkin ystävänne olisivat voineet tuon hääuutisen kertoa muulloin, mutta ehkä eivät vaan tajunneet, että se vie kaiken huomion teiltä. Vai ovatko sanoneet, että haluavat tehdä kaiken paremmin?
Olisit onnellinen myös ystäviesi puolesta, (jos he nyt sitten ovat oikeasti niitä?) vauvahaaveetkin kun kariutuvat monelta nykyään. Minä ainakin olisin toivonut ystäväni myös odottavan yhtäaikaa, mutta valitettavasti hän sai keskenmenon.
Iselläni oli vastaavanlainen tilanne, mutta kun pariskunnan naispuolinen henkilö rupesi liikaa matkimaan kihlattunsa kanssa minun ja poikaystäväni elämässä tapahtuvia asioita, katkaisin välit ystävättäreeni. En tosin kokonaan, näemme ja tekstailemme välillä, mutta hänen kysymyksiinsä vastaan aika ympäripyöreesti ja näin menee mullakin paljon paremmin! Sann elää omat iloni ja suruni ominani ilman, että joku koko ajan pistää paremmaksi!
musta tuntuu, että hormonit tai oma heikko itsetunto näyttelevät pääosaa tässä näytelmässä. ehkä tuttavapariskuntanne toimi vähän tahdittomasti ilmoittaessaan omista häistään teidän kihlajaisissanne, mutta se onkin ainut ikävä asia, mitä kirjoituksesi perusteella voin heistä sanoa. enpä oikein usko, että lasta tai asuntoa hankkiessaan he haluavat teitä matkia tai tahallaan saavat teidät tuntemaan itsenne huonommiksi. en usko, että heidän mielestään kyse on kilpailusta, vaan että he vain elävät omaa elämäänsä todennäköisesti autuaan tietämättöminä teidän/sinun harmituksistasi. ymmärsin, että samaa ikäluokkaa ovat, jos kerran miehet ovat lapsuudenystäviä. niin se vain tuppaa olemaan, että häät, asunnon hankkiminen ja lapsien teko sattuvat usein siihen vajaan kolmenkympin tietämiin, että jos kaikki niillä hujakoilla olette, niin eiköhän kyse ole vain sattumasta. voihan se olla, että esim. teidän suunnitelmanne asunnon ostamisesta saivat heidätkin miettimään sitä vaihtoehtoa ja toteamaan sen hyväksi, mutta vaikka inspiraatio olisikin tullut teiltä, et kai voi odottaa, että he olisivat jättäneet asunnon hankkimatta vain sen takia, että teillä ei sillä hetkellä ollut mahdollisuutta toteuttaa suunnitelmaanne. ja ethän tosissasi voi uskoa, että kukaan tekisi lapsia vain ystäviensä kiusaksi.
vasta pari kuukautta on vierähtänyt siitä kun itse olin raskaana ja tuo juttusi kaikessa paatoksessaan ja irrationaalisuudessaan kuulostaa ihan omilta jutuiltani raskausaikana. jossain vaiheessa monet kokevat arvottomuuden tunnetta ja silloin saattaa tulla kiusaus alkaa painamaan muita alas, jotta näyttäisi itse olevan vähän korkeammalla. oli asia niin tai näin, antaisin neuvoksi kääntää katsetta enemmän omaan napaan toisten navoista ja huomaaman mitä kaikkea ihanaa ja iloitsemisen arvoista omasta elämästä löytyy. kun tätä harjoittelee, niin pian ei edes kiinnosta muiden matkimiset saati sitten tule paha mieli muiden elämässä tapahtuvista onnellisista asioista, vaan päinvastoin matkimisesta voi olla imarreltu ja muiden iloon voi osallistua, jolloin saa hyvän olon itselleenkin. tiedän kyllä, että raskaus on kaikin puolin omituista aikaa. itse ainakin kadotin identiteettini enkä enää tiennyt paikkaani sosiaalisessa ympäristössämme. kaiken keskellä hormonit sekoittivat päätäni tehokkaasti ja näin hirviöitä jopa parhaissa ystävissäni. silloin päätäni olisi ollut turha yrittää kääntää, mutta näin taaksepäin katseltuna näytän aika huvittavalta.
mä menin kihloihin poikakaverini kans 2 vuoden seurustelun jälkeen.yhteen muutettiin noin vuoden seurustelun jälkeen.kun kerroin serkulleni kihlautumisesta niin samana iltana kun se oli menny töistä kotiin niin se oli ottanu sen puheeksi poikakaverinsa kanssa ja pakottanu sen et ne menee kans kihloihi ja viikon sisällä ne oli kihloissa.sukulaiset tottakai unohti meiät ja oli vaan onnessaan niitten kihlautumisesta.ne varasti täysin meiltä sen huomion.kyl mua ärsytti.tuntuu et se kilpailee.kaikki mitä mä saan ni on huonoo.nyt oon raskaana ja kun kerroin siitä niin sen suhtautuminen muhun muuttu täysin.ennen se jutteli normaalisti mut nyt se tuskin paljo puhuu.varmaan neki kokoajan yrittää lasta.tollaset ihmiset on surkeita siitä et ne on niin kateellisii.eli et oo ainut ketä matkitaan.
Mä todellakin ymmärrän mitä tarkoitat ja itselläni on joskus ollut samantapaisia tilanteita.
Se on ärsyttänyt todella vaikka en edes niissä tilanteissa ole ollut raskaana eli ei voi pistää hormoonien piikkiin!
Oonkin monesti miettiny onko kenelläkään muulla koskaan samanlaisia tilanteita,
mutta onneksi nyt tiedän että muitakin löytyy...
Mun mielestä on aika lapsellista ja itsekeskeistä ajatella, että joku tekisi noin isoja asioita elämässään vain teitä matkiakseen.
Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, niin mahdollista se todellakin on. Oli kuin olisin lukenut omaa tarinaani alkuperäisen kirjoitusta lukiessani!! Kaveripariskuntamme alkoi kilpailemaan jokaisesta asiasta kanssamme, kehuivat vielä omia "saavutuksiaan" sen minkä ehtivät ja mollasivat meidän asioita pienissä sivulauseissa. Olivat olevinaan meidän "parhaita" ystäviä, mutta me emme enää halunneet pitää tuollaisia ihmisiä kavereina - varsinkin kun kuulimme, että olivat puhuneet meistä arvostelevaan ja negatiiviseen sävyyn , niin laitoimme välit poikki. Kerroimme kyllä heille syyn. Elämä on nyt paljon helpompaa ilman heidän arvostelujaan ja matkimistaan ja epätoivoista huomion keräämistään. Vietämme aikaa nyt sellaisten kavereiden kanssa, jotka osaavat iloita oikeasti meidän asioista ja myös me iloitsemme kavreidemme asioista. Ei tarvitse kilpailla mistään.
En oikein ymmärrä, mitä viestilläsi haet. Tarkoitatko siis, että jos menette naimisiin tai hankitte lapsia, niin ystäviesi pitäisi odottaa, että he voivat tehdä vastaavia asioita? Jos ovat kanssanne samanikäisiä, niin tottahan toki kihlautuminen, naimisiinmeno, asunnon ja lapsen hankinta ovat sellaisia asioita, joista hekin haaveilevat. Minusta tuollainen matkimisajattelu on varsin lapsellista. Näyttää siltä, että teillä sitävastoin olisi kova tarve saavuttaa jotain, mitä ystäviltänne puuttuu... Ei ole tarkoitus loukata, mutta ajattele asiaa :)
Ehkä kirjoitin tekstin hieman huonoissa sanamuodoissa. Tarkoitukseni oli vain kysyä onko muille näin tapahtunut ja ilmaista harmini, hakea hieman vertaistukea. Enkä tietenkään voi kaikkia minun ja avokkini suhteen yksityiskohtia tähän alkaa latelemaan, mutta sen tahdon mainita, meidän suhteemme alkoi rakkaani isän kuolemalla, olimme olleet 2 viikkoa yhdessä. Vaikka siitä on 4 vuotta, jälkiselvittelyt ja riidat suvussa jatkuvat vieläkin, on ongelmia pankin kanssa ja joka suuntaan täytyisi olla rahaa, että asiat saisi selvitettyä. Hain tekstissäni tosiaan vain sitä, että kun kaikki nämä asiat ovat olleet pinnalla koko meidän suhteemme ajan, olisimme halunneet iloita näistä hyvistä asioista ja saada myötäiloa, eikä tallaamista. Avokkini kaveripiiri tietenkin on tietoinen näistä asioista ja ovat osanneet iloita meidän mukana, kaikki paitsi tämä pariskunta josta alkuperäisessä tekstissäni kerroin. Mutta ei sekään kuitenkaan voi täysin normaalia olla, että he mollaavat suhdettamme meidän selkämme takana: ei tuo tule kestämään, käy sääliksi lapsiparkaa, onneksi meillä menee paremmin, eihän heillä ole edes omaa asuntoa. Eräs toinen kaveri on huomannut saman asian kuin me, että jostain syystä me olemme heidän silmätikkujaan. Häneltä me kuulimme näistä heidän lausumistaan "totuuksista". Hänkin on tietysti tosi pahassa välikädessä, kun on kummankin ystävä.
Mutta kuten jo sanoin, emme etsimällä etsi vertailukohtia heihin, tämä kaikki tuntuu vaan liian karulta sattumaksi. Tietysti on hienoa, jos heillekin tulee vauva, mutta jos on kuusi viikkoa takana, ei sen jatkumisesta ole vielä täyttä varmuutta, me kerroimme muille 10. viikolla. Tämä heidän "kiireensä" kertoa tuntui hieman hassulta, voin vain kuvitella kuinka kamalaa se on jos tuleekin keskenmeno.
Enkä sitä paitsi ole missään vaiheessa kirjoittanut, että he tekisivät tämän vauvan meidän kiusaksemme, en edes usko että se voisi olla heidän motiivinsa, meidän kiusaamisemme. Ehkä he tekevät näin tiedostamatta sitä itse ja siihen taitaa olla apua vain kunnon juttutuokiosta. :)
Mutta oli kuitenkin mukava huomata, ettei tämä välttämättä ole vain minun hormooneistakaan kiinni... :) Hyvää kevään jatkoa kaikille!