Wickström W-2 ja hälvenemätön savu

Päivää!

Läksin tuossa taannoin ulkoluodolta myrskyä pakoon. Vesipumppu sanoi sopimuksensa irti puolivälissä matkaa, jota sitten enää kertyi, luojan kiitos, vain muutama maili. Pysähdellä ei sopinut eikä luonto olisi antanut peräksi soittaa apua, koska sen tarpeessa saattoi olla joku ihan tosissaan.

Ohjaamossa oli "lämmin".

Vihdoin rantaan päästyäni, rantauduin melkoisesti savuavasta veneestä. Varmistettuani, että koko hoito ei pala laiturin kupeeseen, päätin pistää tupakaksi.

Mitähän pitäisi odottaa, kun Wikström W-2:n sisuskaluja alkaa kaivelemaan tällaisen tapauksen jälkeen?

Jakakaa tietoanne, mikäli sitä löytyy.

Mainostettakoon tässä, että polttoaineen virkaa ajoi moottoripetroli, jota voi ostaa Suomessa ainoastaan Hakamäen ST1 -asemalta Ahlaisista.
102211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Odottelin vähän aikaa jotta joku todellinen asiantuntija olisi tullut "hätiin".
Itse olen kerran purkanut W2:n yläkerran eikä siinä ole mitään mutkikasta.Pako/imusarja irti,molemmat kannet irti.Kun kannet on irti ovat "sylinteripalikat" nostettavissa paikoiltaan.
Alakerran purkuun minun ei tarvinnut ryhtyä joten siitä joku toinen jatkaa(toivottavasti).Vauhtipyörän irroitus on helppoa ja keventää murikkaa huomattavasti jos joudut sen poistamaan koneesta.
Tietysti herää kysymys vaurioista.Jos kone pyörii
eikä ole leikannut kiinni lienevät vauriot pieniä
tai niitä ei ole ollenkaan.W2 kestää yllättävänkin paljon.
Ps.Pulttien kanssa kannattaa olla varovainen ja käyttää paljon ja pitkään irroitusöljyjä ym apukeinoja.Uudet pultit ja muut varaosat saat ainakin Vaasan Moottorista.

Äänestä
  • kiitos positiivisesta kannustuksesta

    koneen tosiaan sammutin avaimesta, joten kiinni se ei leikannut.

    taitaa silti olla parempi tarkistella tuota kuluvaa osaa kun sen kerran auki repii.

    mukeihin uudet renkaat, runkolaakerit, kiertokangen laakerit, ja selkärepullinen tiivisteitä, vesipumpun akselit ja rattaat, venttiilit, öljypumppu.

    suositteleeko joku jotain muuta? muutakin kuin volvo pentaa?

    Äänestä

  • eikka kirjoitti:

    kiitos positiivisesta kannustuksesta

    koneen tosiaan sammutin avaimesta, joten kiinni se ei leikannut.

    taitaa silti olla parempi tarkistella tuota kuluvaa osaa kun sen kerran auki repii.

    mukeihin uudet renkaat, runkolaakerit, kiertokangen laakerit, ja selkärepullinen tiivisteitä, vesipumpun akselit ja rattaat, venttiilit, öljypumppu.

    suositteleeko joku jotain muuta? muutakin kuin volvo pentaa?

    Ai niin..jos laitat uudet renkaat!Sain aikanaan ohjeeksi olla laittamatta alempaa öljyrengasta.Perustelu liittyi voiteluun..?Kysele tästä vaikka Vaasan Moottorista.Täällä Helsingissä oli aikoinaan Vetar Oy niminen yhdenmiehen yritys josta tämän ohjeen sain.Kaverin sukunimi oli muistaakseni Malaska.Firman olemassaolosta en tiedä mitään.
    Lykkyä vaan pyttyyn, W2:ta kannattaa korjailla,saat paljon ystäviä satamissa kun laitat koneen käyntiin,se on monelle tuttu ääni jota haikeudella muistellaan.

    Äänestä

  • knooli kirjoitti:

    kumarrus

    pikku hiljaa se alkaa remontti jäsentymään.

    Vaasasta kerrottiin että kaikki tarvitsemani varaosat saa uusina n. 500 eurolla.

    pitänee vielä soittaa ja pyytää kiristysmomentit.

    sitten pitää varmaan alkaa käärimään hihoja.

    Äänestä

Olen purkanut ja koonnut pari wikkeä..
Jos kone ei leikannut kiinni, niin itse en tekisi muuta
kuin vaihtaisin kannentiivisteet ja rassaisin
samalla vesikanavat..
Ps. Mekaanisen pumpun (metallirattaat)kannattaa
vaihtaa toisenlaiseen..Eli kuminen ratas..
Muistaakseni vanha johsonin pumppu menee heittämällä tilalle.
Malaskan puhelin on muuten:09-761088
Kyseleppä häneltä..Se mies on kasannut niitä varmaan kymmeniä...

Äänestä
  • Hyvä juttu kun tämä herra Malaska löytyy.Hän lienee jo jonkinlainen ikoni Wikströmin tuntijana(pääkaupunkiseudulla).Toivottavasti ei joudu vaihtamaan puhelinnumeroaan,vaan on intoa ja jaksamista jakaa osaamistansa meille nuoremmille.

    Äänestä

  • knooli kirjoitti:

    Hyvä juttu kun tämä herra Malaska löytyy.Hän lienee jo jonkinlainen ikoni Wikströmin tuntijana(pääkaupunkiseudulla).Toivottavasti ei joudu vaihtamaan puhelinnumeroaan,vaan on intoa ja jaksamista jakaa osaamistansa meille nuoremmille.

    Patu muuten duunaa nykyään dieseleitä, siis uusia..
    Kokoaa ne itse ja myy 25% halvemmalla kuin
    maahantuoja.
    Oliko se merkki nyt lombargini?????

    Äänestä

  • pähkinä kirjoitti:

    Patu muuten duunaa nykyään dieseleitä, siis uusia..
    Kokoaa ne itse ja myy 25% halvemmalla kuin
    maahantuoja.
    Oliko se merkki nyt lombargini?????

    Arvaan, että tässä tarkoitetaan pelkkää marinointia, tuskin varsinaista moottoria kannattaa kasata täällä yksin kappalein.

    Kysymys lienee ns. harrastuksesta, josta ei makseta suotta yhteiskunnalle mitään liikevaihtoveroja tai muita sellaisia eikä omasta palkastakaan kannata maksaa sotu-maksuja kun sen voi kokonaisena säilöä omalle tilille.

    Äänestä

  • knooli kirjoitti:

    Hyvä juttu kun tämä herra Malaska löytyy.Hän lienee jo jonkinlainen ikoni Wikströmin tuntijana(pääkaupunkiseudulla).Toivottavasti ei joudu vaihtamaan puhelinnumeroaan,vaan on intoa ja jaksamista jakaa osaamistansa meille nuoremmille.

    Löysin oheiset Vetar Oy:n yhteystiedot (web-sivua en löytänyt). Dieselmoottorimerkki lienee italialainen Lombardini, jota myös isompi ja lähes samanniminen firma Vator Oy tuo maahan.

    Vetar Oy
    Toimiala Moottoreita
    Venemoottoreita, Perämoottoreita
    Osoite Viipurinkatu 1, 00510 Helsinki
    Puhelin (09) 761088
    Y-tunnus 03691652
    Hakusanat Venemoottoreita, venemoottorimyynti, venemoottorihuolto,

    Äänestä

  • tuntematon kirjoitti:

    Arvaan, että tässä tarkoitetaan pelkkää marinointia, tuskin varsinaista moottoria kannattaa kasata täällä yksin kappalein.

    Kysymys lienee ns. harrastuksesta, josta ei makseta suotta yhteiskunnalle mitään liikevaihtoveroja tai muita sellaisia eikä omasta palkastakaan kannata maksaa sotu-maksuja kun sen voi kokonaisena säilöä omalle tilille.

    Kyllä vaan.. melkein yksin kappalein kasataan...

    Kuitteihin en ota kantaa, mutta koneella on kuitenkin takuu..
    Eli eikös silloin kuittikin kirjoiteta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eikka kirjoitti:

Päivää!

Läksin tuossa taannoin ulkoluodolta myrskyä pakoon. Vesipumppu sanoi sopimuksensa irti puolivälissä matkaa, jota sitten enää kertyi, luojan kiitos, vain muutama maili. Pysähdellä ei sopinut eikä luonto olisi antanut peräksi soittaa apua, koska sen tarpeessa saattoi olla joku ihan tosissaan.

Ohjaamossa oli "lämmin".

Vihdoin rantaan päästyäni, rantauduin melkoisesti savuavasta veneestä. Varmistettuani, että koko hoito ei pala laiturin kupeeseen, päätin pistää tupakaksi.

Mitähän pitäisi odottaa, kun Wikström W-2:n sisuskaluja alkaa kaivelemaan tällaisen tapauksen jälkeen?

Jakakaa tietoanne, mikäli sitä löytyy.

Mainostettakoon tässä, että polttoaineen virkaa ajoi moottoripetroli, jota voi ostaa Suomessa ainoastaan Hakamäen ST1 -asemalta Ahlaisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu