Olen äiti, niinkuin monet muutkin palstalle kirjoittavat, mutta jos täytyisi antaa iselleen kouluarvosana äitiydestä, sen velvoitteista ja vastuusta, rakastettavana äitinä olemisesta jne, niin minkä numeron antaisin itselleni?
Minä antaiin välttävän.
Tuntuu pahalta sanoa tätä, mutta äitienpäivä on vuoden surkein päivä. Kaikista kauppiaiden keksimistä päivistä surkein.
Kun kuulen laulun "Maan päällä paikka yksi on", vyöryy syyllisyydentunne kuin tuhansien kilojen painoinen rekkakuorma ylitseni.
Kuitenkin minua pidetään ihanne-emona!
Minä antaiin välttävän.
Tuntuu pahalta sanoa tätä, mutta äitienpäivä on vuoden surkein päivä. Kaikista kauppiaiden keksimistä päivistä surkein.
Kun kuulen laulun "Maan päällä paikka yksi on", vyöryy syyllisyydentunne kuin tuhansien kilojen painoinen rekkakuorma ylitseni.
Kuitenkin minua pidetään ihanne-emona!
Vastaukset 13
Vanhimmat
minullekin, 7 antaisin.
Olenhan minä lasteni vuoksi työtä tehnyt,hoitanut ja hoivannut, mutta onko sitä rakkautta tullut tarpeeksi ja mikä se määrä lieneekään.
Mitään "hienoja" kasvatus taitoja en ole omannut, ovat saaneet melko vapaasti kasvaa, kuitenkin silmä tarkkana olen seurannut ja ollut valmiudessa, jos joku vaara uhannut.
Nyt ovat itse äiti ja isä, mummikin jo tytär, ulkoisesti kaikki hyvin, mikä lienee sydämmen tila.
Kiusalliseksi tunnen äitinä olemisen äitienpäivänä, sen ylenpäiväisen huomion kohteena, vähempi riittäisi minulle.
Syyllistää en halua äitejä, puhun vain omasta tuntemuksesta, kyllä äidit päivänsä ansaitsevat.
tuntemukset miulla.Morkkis iskee ajottain tehdyistä ja tekemättömistä ratkaisuista.Puhelimme kerran lasten kanssa siitä, kuinka on väärin arvostella ketään syntyperän mukaan,koska eihän sitä voi päättää itse kenelle ja missä syntyy.Siinä sitten muka vitsailin,että sama tilanne on lapsillani,sääli kun eivät voineet valita parempaa äitiä.Yksi pojista sanoi niin lempeesti,Että empähän menis vaihtamaan..Se oli yksi kauneimmista lauseista,minkä olen ikinä kuullut.Olenkin yrittänyt noudattaa nykyisin sitä vanhaa viisautta, koska mennyttä et voi muuttaa,tulevaa et tiedä,koita elää tämä hetki mahdollisimman hyvin.
Tietenkin olen ollut 10:n arvoinen äiti, rakastanut, hellinyt ja kasvattanut ankarastikin.
Jos lapsiltani kysyttäisiin samaa asiaa, niin ehkä puolet numeroista voisivat tippua, vuosien varsilla tapahtuneista hankaluuksista johtuen.
Erityisesti en joudu sunnuntaina huomion kohteeksi, sillä vanhin tytär lupasi viedä minut saaristo ajelulle Nauvoon ja syömään jonnekin.
Eivät lastenlapset "pääse kimppuun" ainakaan.
Lupasin kahvittaa toiset sitten illemmalla reissun jälkeen.
Ei ole pelkoa rasittumiseta liiallisesta huomion kohteeksi joutumisesta.
Meidän naiset lähtevät lauantana Maltalle.
En tiedä miten siellä rälläävät äitienpäivää!
Korvatulpat panen kuitenkin mukaan.
Itse yritän tappaa aikaa kevätleskenä.
On tämä epistä!!
En ole oikein koskaan käsittänyt, miten äidit antavat juhlia itseään juuri äitiyden takia. Ihailla äitiyttä heissä.
Syntymäpäivät ja muut merkkipäivät ovat erikseen. Mutta kyllä itse ainakin olen pienuuteni tuntenut jokaisena äitienpäivänä.
Äiti on se sama ihminen kuin koko ikänsä on ollut, epätäydellinen siinä kuin muutkin.
Olen muuten kuullut, että Koidula, joka sen "Maan päällä paikka yksi on" on kirjoittanut, oli huonoissa väleissä oman äitinsä kanssa. Siitäkin huomaa, että jos se paikkansa pitää, niin kaupallisuus on valttia koskettavan runonkin laadinnassa.
Sota- ja pula-aikojen sankariäidit ovat ihan eri asia. Heille on kiitokset annettava. Kotirintama kesti nimenomaan naisten työllä aikanaan, ja se työ ei suinkaan loppunut, kun sotien runtelemat miehet kotiutettiin.
Niistä ajoista kuitenkin on niin kauan, että viimeinenkin sankariäiti lienee jo levossa ja rauhassa.
Lapset ovat kaukana, kaukana maailmalla. On mahdottomuus tulla tervehtimään henkilökohtaisesti luokseni. Onneksi tämä"Compuutteri" on tuonut tervehdykset.
Olen ohjannut ja tukenut heitä niillä voimavaroilla jotka minulle on annettu. samoin uskon monien muiden äitien tehneen. Turhaa valitella "kun olen vain tällainen äiti", on mahtavaa olla myös mummi.
Kaupallisuus ei ole kuulunut elämääni. Mikä parasta on aina ollut, on se että haluan antaa läheisyyttä ja rakkautta lapsilleni ja lapsenlapsilleni.
Paikalliseen äitienpäiväjuhlaan aion mennä mukaan, joss runot, laulut, musiikki ja puhe äideille kuuluu asiaan.
Auringon kimaltelevia säteitä ja kaikkea hyvää elämän päiviin kaikille äideille.
Syyllisyyden tunteet näyttävät seuraavan läpi elämän, mistä sitten johtunekaan. Äitienpäivä ahdistaa, en kuitenkaan ole tehnyt kuten siskoni joka on kirjamielisesti pyyhkinyt äitienpäivän pois vuoden juhlapyhien joukosta. Mielestäni äitienpäivän vietto oli tärkeä lapsille kun he olivat pieniä, iloitsin heidän itse poimimista kukista ja itse tehdyistä korteista, kiitin ja kehuin. Mieheni keitti aina kahvit ja tarjoili sänkyyn.
Äidilleni äitienpäivä oli vuoden tärkein juhla, me hänen perheensä olimme kuitenkin hänen mielestä tuottaneet pelkkiä pettymyksiä, olimme huonoja kelvottomia etc. Hän kiihdytti itsensä raivoon jo aamusta alkaen, vuoroin itki vuoroin haukkui. Saarnan saattelema patapaisti ja kermakakkukin takertui kurkkuun ja siitä seurasi uusi syy sättimiseen. Kylään ei saanut mennä, eikä kavereita käydä, toinen samanlainen kidutuspäivä oli joulu.
Aikuisena kotoa muutettuani kävin äitienpäivänä pikaisesti viemässä kukan ja onnittelemassa ja isäni kuoleman jälkeen hain äitini meille aina äitienpäivänä ja jouluna, tein ruokaa ja keitin kahvit. Kutsuin myös omat lapset samanaikaisesti, mutta he tulivat aina ennen tai jälkeen mummin visiitin, koska eivät jaksaneet haukkumista. Eipä mummi lapsenlapsiaan haukkunut, mutta hän oli isäni sijasta tehnyt miehestäni sen kelvottoman miehen ja minusta vielä hutsun ja kelvottoman äidin. Kahden tunnin vierailun jälkeen yleensä mitta oli täysi ja palautin äidin kotiinsa autostereot täysillä etten kuullut sättimistä. Äidin kuulo oli niin heikentynyt, että hän ei edes huomannut sitä.
Toivottavasti omille lapsille ei jää vastaavia muistoja minusta.
En anna itselleni ihan kymppiä äitinä olemisesta,mutta siksi ylpeä olen lapsieni tähän astisesta elämästä ,että luulen onnistuneeni aika hyvin :Ehkä 9.
Olemme monesti keskustelleet lapsieni kanssa aiheesta ja he ovat kiitelleet meitä vanhempia ja kotikasvatusta,verrattuna monien kavereidensa tai tuttaviensa kasvatukseen ja lapsuuteen.
Äitinpäivää on aina vietetty ,välivuosinakin kun lapset olivat jo aikuisia eikä ollut vielä lapsenlapsia.
Nyt mummuna kaksin verroin tietenkin.
Tänä äitienpäivänä menemme poikkeuksellisesti
tyttären luo ja siellä juhlitaan.
Lahjat ja kortit jo kuulemma polttelevat valmiina ja eikä tahtoisi malttaa odottaa sunnuntaita.
Kyllä äidit yhden juhlapäivän ansaitsevat.
olen huippu hyvä.
Onneksi on noita epäonnistuneitakin kasvattajia, muutenhan emme voisi vertailla itseämme luuserimutseihin. Kun on räikeä kontrasti, niin sitä vasta huomaa kuinka onnistunut itse on.
Onko sinulla se sama probleema kuin minulla, ettei löydy edes vertaistaan seuraa, kun kaikilla on jälkikasvu jotenkin huonotapaista.
Joskus kyllä mietin, että miksihän meitä kartellaan, eivätkä nuo surkimuksetkaan välitä itseään paremasta seurasta.
Noilla häpeällisen huonoilla vanhemmila näyttää olevan aina hauskaa yhdessä. Luulisi, ettei enää naurata kun vertaa jälkikasvuaan meidän tähtipesueeseemme. Vai eivätkö ne yksinkertaiset edes osaa vertailla. Mitä luulet?
lasteni, eikä lapsieni?
Äläkä ole muutenkaan ylpeä! Ylpeys käy usein lankeemuksen edellä.
Tärähtikö sinulla jotenkin pää siinä onnettomuudessa mihin sanoit joutuneesi?
sielläkin.Minulle sanoi eräs äiti ettei häntä ylistämällä alisteta.OLin viime äitienpäivänä lasten kanssa la pikkuset toivat aamulla laulun kanssa kakkukahvit ja piirretyt kortit.
Tuntui hyvältä en kuitenkaan yllytä miestä minkään lahjan ostoon enkä tuomaan kahvia sänkyyn.Höpö.
Nyt en tiedä mitään vielä.Pitäisi tehdä kakku ja ruusun ostan.Ehkä käymme lähetyslounaalla kirkon jälkeen.
Sitten mökille aamuksi työvalmiiksi vaikka nukkuisi rukkaset kädessä ettei myöhästy töistä.Siellä on naapureitten kanssa tunnelmaa enempi.
Puhuin juuri poikani kanssa puhelimessa ja kysäisin minkä arvosanan hän minulle antaisi ja hänestä olen täyden kympin mutsi. Hän on tietysti puolueellinen joten vähennän siitä vähän, enköhän sentään ole kahdeksikon arvoinen. Totta kai on monta asiaa minkä tekisi toisin jos voisi, mutta meille ei anneta sitä toista tilaisuutta. Olen kiitollinen siitä mitä meillä oli ja että meillä on lasten kanssa läheiset ja lämpimät välit.
Molemmat pojat asuvat toisella paikkakunnalla, eli tapaamme harvemmin, mutta soittelemme vähintään kerran viikossa. Tytärtä näen viikoittain ja puhelimessa jutellaan harva se päivä. Yleensä lapset ovat pyrkineet käymään äitienpäivänä. Viime vuonna kun olin ensimmäistä kertaa yksin vietin päivän tyttäreni luona. Se oli haikean surullinen päivä, kaipasimme molemmat miestäni, isää ja ukkia joka rakasti kaikenlaisia juhlia, äitienpäivä mukaan luettuna.
Tänä vuonna vietämme 12-v. pojantyttären kanssa ”tyttöjen päivää” Ruotsinristeilyllä, tämän nuoren neidin ehdoilla. Hän on toivonut sitä pitkään ja tuli luvattua jo ennen joulua, että keväällä lähdetään. Nyt on sitten aika lunastaa lupaus ja ottaa matkaseuraksi iloinen mieli, vaikka laivaseminaari sukupolveen kuuluvana en pahemmin välitä risteilyistä. Onhan tässä sekin hyvä puoli, että lasten ei tarvitse murehtia miten äidillä menee siellä kotona yksin.
Iloista äitienpäivää teille kaikille! Onhan se äitiys kuitenkin iloinen asia.
ja pakosta tässä alkoi vertailemaan omaakin äitiyttään. Paljon on virheitä tullut tehtyä matkan varrella, mutta eihän niitä tekemättömiksi saa, joten parasta elää niiden kanssa.
Kaikesta huolimatta lapsista on kasvanut kunnon aikuisia. Heillä on hyvät perheet ja aina olemme sovussa olleet.
Poikani perhe tulee käymään sunnuntaina.
Yksi tyttäristäni on työmatkalla Australiassa ja lapsilla olikin suuri suru, kun ei voikaan äidille laulaa Äitienpäivänä. Onhan sentään kännykät olemassa. Onnistuuhan se, sanoin minä.
Vävy tulee lasten kanssa käymään mummin luona. Voidaan sentään viettää jonkinlaista "mummienpäivää".
Nuorin asuu lähistöllä, joten hänkin piipahtanee sunnuntaina.
Kyllä monta asiaa tekisin toisin, jos voisin palata sinne lasteni lapsuuteen.