Virtausääni

Mitä tarkoittaa, jos sydämestä kuuluu systolessa virtausääni? Lääkäri ei mitään asiasta maininnut, mutta luin sen sairaskertomuksesta, joten ei kai ole vaarallinen. Tehtiin myös EKG, jossa sinusrytmi frekvenssillä 91/min. Sekin kai ihan normaali? Tästä siis jo kuukausia aikaa. Nyt sydän tuntuu lyövän välillä vähän oudosti ja olen myös kauhean väsynyt. Välillä liikuntaa harrastettaessa rintaan pistää hieman, mutta ei pahasti niin, että pitäisi lenkki lopettaa. Kannattaisiko kuitenkin tutkia?
11129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

-Jos lääkäri ei ole noteerannut tuota pientä virtauksen sivuääntä edes siinä määrin, että olisi siitä sinulle maininnut niin sen suhteen voi olla huoleti.

-Mutta KAIKKI rasitusperäiset rintakivut ja "oudot" tuntemukset on kuitenkin hyvä selvityttää aina, joten sen kanssa kyllä voisi olla hyvä käydä lääkärin juttusilla. Ihan jo perus Rasitus-EKG (polkupyöräkoe) kertoo runsaasti tietoa mahdollisista ongelmista sydämessä rasituksen/sykkeennousun aikana.

Olet kuitenkin sen verran nuori, että asioita ei kannata jättää taka-alalle senkään puoleen. Ihan hyvin synnynnäisiä sydänongelmia voi olla kenellä vain ikään katsomatta kuten tietty ihan flunssasta jäänyt jokin tulehdus tms.

Käytännössä nyt äärimmäisen suuri todennäköisyys on ettei ole edes mitään sydänperäistä, mutta jos asia itseäsikin jo häiritsee siinä määrin että kyselet niin mene juttelemaan lääkäriin. Ihan jo mielenrauhankin takia...parempi kuitenkin aina sekin, että kuulee jonkin ongelman syyn kuin pohtii mielessään "onko-eikö ole-ei varmasti ole-mutta jos kuitenkin..." -kierrolla. Sillä sitten saa jo psyykkisiäkin vaikutuksia aikaan ja kohta ei erota mikä on omaa kuvittelua ja mikä todellista tuntemusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö81 kirjoitti:

Mitä tarkoittaa, jos sydämestä kuuluu systolessa virtausääni? Lääkäri ei mitään asiasta maininnut, mutta luin sen sairaskertomuksesta, joten ei kai ole vaarallinen. Tehtiin myös EKG, jossa sinusrytmi frekvenssillä 91/min. Sekin kai ihan normaali? Tästä siis jo kuukausia aikaa. Nyt sydän tuntuu lyövän välillä vähän oudosti ja olen myös kauhean väsynyt. Välillä liikuntaa harrastettaessa rintaan pistää hieman, mutta ei pahasti niin, että pitäisi lenkki lopettaa. Kannattaisiko kuitenkin tutkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu