Tytöstä naiseksi

Kapteeni

- KOMPPANIASSA HERÄTYS! Käytävälle parijonoon järjesty!

Kellon kaamea pärinä ja alikersanttien huudot herättäisivät kuolleetkin. Tupien ovet aukeavat ja pelokkaat naiset kurkistelevat ovilta. Seuraan tilannetta huvittuneena. Tätähän tämä ensimmäinen aamu aina on uusien huorien astuessa palvelukseen.
- Ei viivytellä! Aikaa kaksi minuuttia! Ei nyt ryhdytä laittamaan vaatetta päälle, tulette sellaisina kuin olette!
Parikymppisiä naisia alkaa astella ujostellen kasarmin käytävälle. Mukana on muutama vanhempikin, jotka ovat lykänneet huoravelvollisuutensa suorittamisen normaalia ikää myöhemmälle. Heille tämä voi olla vielä vaikeampaa kuin muille. Tai sitten ehkä helpompaa.

Toiminta on todella sekavaa, minkäänlaista huorille ominaista kurinalaisuutta, tottelevaisuutta taikka ripeyttä ei toiminnassa ole. No, se tullaan vielä heille opettamaan. Nuoret naiset yrittävät hakeutua jonkinlaiseen parijonon tapaiseen yllään pelkät valtiovallan yöpymistä varten myöntämät pikkuhousut ja rintaliivit. Nelostuvan ovelta kurkistaa joku tyttö melkein itkua tuhrustaen.
- Minä nukuin ilman rintsikoita, enkä nyt löydä niitä mistään.
Joko näitä tunareita alkoi heti löytyä. Ilmiselvää alikersanttiainesta.
- Ei haittaa. Riviin vaan tissit paljaina!
Tyttö epäröi hetken mutta astuu sitten käytävälle pelkissä pikkuhousuissa. Kyllä tästäkin tytöstä vielä nainen tehdään ja ennen kaikkea ryhdikäs suomalainen huora.

Lopulta tytöt ovat jonkinlaisessa parijonossa, joka on kyllä aika hirveää katsottavaa ja aikaakin meni melkein viisi minuuttia. On syytä ottaa heti kurinalaisuutta korostava linja käyttöön. Astelen naisjoukkion eteen. Homo-Nieminen astuu eteeni ja vetää käden lippaan.
- HUOMIO! Huorapataljoona kokoontunut käskynjaolle, ilmoitti alikersantti Nieminen!
Voi tuota Homo-Niemistä, ollut jo melkein vuoden palveluksessa ja vieläkin jaksaa innostua. Silmäilen huorajoukkoa tiukasti.
- Olen tämän yksikön komentaja kapteeni Kivestö. Tulen toimimaan lähimpänä esimiehenänne seuraavat puoli vuotta eli koko huorapalveluksenne ajan. Johtajakoulutukseen eli ns. Madame-linjalle valittavat ovat kanssani tekemisissä pitempäänkin. Tervetuloa naisten kouluun, täällä tytöistä tehdään naisia!

Nyökkään vieressäni asennossa seisoviin miehiin päin.
- Tässä ovat avustavat upseerini sekä sotilaslääkäri Mengelsson, joka tulee huolehtimaan terveydestänne ja hygieniastanne. Mengelsson on gynekologian tuntija, joka hallitsee myöskin peräsuolentarkastuksen tekemisen pohjiaan myöten. Yli 80 % kaikista suomalaisista naisista suorittaa pakollisen huorapalveluksensa kunniakkaasti loppuun saakka, ja on valmis tarvittaessa asettumaan selinmakuulle isänmaan puolesta. Yleinen huoravelvollisuus on maamme uskottavan huoraamisen kulmakivi.

On aika lopettaa hengen nostatus ja mennä asiaan.
- Huomaan että joukossa on yksi huora rinnat paljaina. Koska joukon on oltava yhtenäisesti pukeutunut, poistavat kaikki muutkin nyt rintaliivit yltään.
Kuuluu epämääräistä mutinaa ja purnausta. Nelostuvan onnettomaan paljasrintaiseen kohdistuu vihamielisiä katseita. Vääpeli Körni karjaisee munasarjoja kutistavalla äänellä.
- TURPA KIINNI EMAKOT JA TOTELKAA!

Rintaliivit alkavat putoilla huorien yltä lattialle. Jonkin ajan kuluttua koko joukko on tissit paljaina, pelkät pikkuhousut yllään. Karjaisen niin kovaa kuin kurkusta lähtee:
-ASENTO!
Tytöt ottavat hienosti asennon: pudottautuvat selinmakuulle ja levittävät jalkansa auki.
- LEPO!
Reidet napsahtavat kiinni kuin taikaiskusta. Aivan loistava suoritus. Kyllä isät, veljet ja sulhaset voivat olla ylpeitä omistaan tytöistään, kun näkevät nämä ensi kesänä huoraparaatissa.
- Hienoa, olen ylpeä teistä. Pääsette jo heti tänä iltana sotkuun huoraamaan!
Tytöt hihkuvat onnellisina. Kapiaiset myhäilevät tyytyväisinä ja alikersantit tyypilliseen tapaansa ihmettelevät huulet pyöreinä, mitä oikeastaan tapahtuu, kenelle, miksi ja milloin.

Astun yhden nuoren naisen eteen.
- Nimenne?
- Huora Virtanen, herra kapteeni.
- Hienoa, osaatte tervehtiä oikein. Kääntykää selin minuun päin ja pyllistäkää.
Huora tottelee niin kuin hänen tietysti kuuluukin palvelusohjesäännön mukaisesti.
- Jalkoja leveämmälle, pilluvako näkyville!
Tyttö levittää jalkojaan haralleen. Tussu on nyt paljaana edessäni. Työnnän sormeni pilluvakoon ja pyörittelen sitä siellä.
- Lääkäri Mengelsson paikalle.
- Kyllä herra kapteeni!
Mengelsson rientää vuorostaan peppu pystyssä pyllistelevän tytön luokse ja työntää peräti kaksi sormea vakoon, alkaen sitten varovaisen tunnustelun.
- Ihan terveeltä vaikuttaa. Ei ole hiertymiä. Voimme käyttää kaikkia varastossa olevia liukasteita tytön koulutuksessa.

Annan uudet komennot koko joukolle.
- Seuraavaksi jokainen palvelukseen astunut uusi huora pyllistää samalla tavalla kuin huora Virtanen äsken. Housut nilkkoihin ja toimikaa!
Näky on kieltämättä komea, kun 150 naista pyllistää yhtäaikaisesti kasarmin pitkällä käytävällä. Näen edessäni monenlaisia pilluja: karvaisia, karvattomia, tummia, vaaleita, ja onpa muutama jo tässä tilanteessa kostunutkin. Alamme kantahenkilökunnan muiden jäsenten kanssa käydä läpi pillurivistöä työntämällä sormemme jokaisen sisään. Vääpeli kirjaa huomaamattomasti ylös kostuneiden pillujen omistajien henkilöllisyydet, tämäkin on eräs tapa seuloa mahdollisesti Haminan Huorakouluun lähetettävien innokkaimpien huoraajien nimiä esiin. Erään huoran vakoon sormeni uppoaa kuin veitsi voihin. Polvistun kyseisen horatsun taakse, tavoittelen kielelläni hänen tussuaan ja työnnän sen sitten sisään märkänä odottavaan pilluun. Muut kantahenkilökunnan jäsenet tekevät samoin valitsemiensa tyttöjen kohdalla ja alkavat innokkaasti lutkuttaa polvillaan nuorten naisten pilluvakoja. Pian käytävän täyttää kosteiden pillujen lätisevä loiske, kapiaisten innokas maiskuttelu ja huorien voihke.

Lopulta nousen ensimmäisenä nuolemani pimppivaon takaa.
- Etummainen huorarivi maahan polviasentoon!
Puolet tytöistä pudottautuu polvilleen.
- Kantahenkilökunnan jäsenet, housut nilkkoihin!
Henkilökunta tottelee, kaikki sujuu kuin paraatipanossa, housut ovat nilkoissa lähes yhtäaikaisesti. Olen ylpeä pojista.
- Mengelsson, jakakaa vaseliinit.
Lääkäri jakaa vaseliinipurkit kapiaisille. Nämä alkavat kiillottaa lemmentattejaan, jotka joka jätkällä seisovat tanassa kuin Navaronen tykit. Seuraavaksi he alkavat rasvata vaseliinilla edessään polvistuneina odottavien typyköiden peppuaukkoja.
- Anukseen työnnä!
Miehet polvistuvat huorien taakse ja alkavat toteuttaa käskyäni. Anus on vielä oleva meidän, tuumin katsoessani miten vaseliinirasvat roiskuvat kilpaa huorien kiimanesteiden kanssa, kun rakkaat skapparini tahkoavat tunnollisesti peräröörejä. Erityisesti luutnantti Mannilan laukaukset osuvat kohdalleen loistavasti, mutta kaiken kaikkiaankin mälli lentää kerrassaan kiitettävästi kasarmilla, jonka lattia ja seinät saavat osansa siemensyöksypommituksesta. Hihkun riemusta nähdessäni tämän menestyksen.

- Liikkuvat taakse ja patit pesään!
Vuorossa on ehkä päivän tärkein harjoitus, kun kapiaiset tottelevat uusinta määräystäni ja alkavat tunkea molojaan huoravelvollisten suihin. Pian kasarmilla onkin jo käynnissä uskomaton imeskely kuin esikoulussa karkkipäivänä. Itse kenttäpastorin silmät aivan pullistuvat päässä, kun hänen pippeliään kiskotaan kitarisoihin valtavalla imulla. Näyttääpä eräs alikersanttipojistakin liittyneen mukaan hurjaan menoon, tosin aidan väärällä puolella eli luutnantin riemujormaa suussaan lutkuttaen. Pian paisuneet elimet poksahtelevat irti elävistä imukupeistaan ja käsittämätön spermapurkaus räjähtää pitkin kasarmia. Seinät tahmautuvat eritteistä ja kaikki kynnelle kykenevät väistelevät siemensuihkuja. Huoravelvollisuuttaan suorittavien tyttöjen pillumahlat lorisevat pitkin lattiaa, joka lainehtii ruumiinnesteistä ja vaseliinista.

Maltan tuskin odottaa koulutuksen jatkumista, on hienoa palvella maataan työssä, jolla on tarkoitus.

6

14769

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan uutta ryhtiä

      kun eräskin Dominatrix pistäis päiväkäskyt uusiksi... siinä olis reservin luutnantillakin ihmettelemistä. :)

      • Lutikkaza

        muutenkin ihmettelemistä.....:)


    • AROSUSI-09

      Siitä ne tykkää.

    • )´((:

      lisää! ehdottomasti lisää.

    • tositapahtumista dramatisoinut

      Juha Seppälän novellikokoelma Supermarket ja siinä yksi 'kasarmiaiheinen' novelli. Lukekaa muutenkin Seppälää ja Veijo Merta, kaikki, jotka haluatte kehittyä hyviksi seksinovellien kirjoittajiksi.

    • ...

      oletpas hauska kaveri! Ihan älyttömän hupaisa juttu! Tästä voisi tehdä oivan sarjakuvan. :DD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2423
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      215
      766
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe