Millä keinolla voi edesauttaa supistusten tulemista...olisin jo valmis lähtemään synnyttämään...mutta missään ei tunnu. Mitäs seksin, saunan ja siivouksen lisäksi voisi tehdä?
Millä keinolla supistuksia?
15
7882
Vastaukset
- pinwe
Istu saavissa tms jossa on lämmintä vettä suunnilleen napaan asti. Ja siis mahdollisimman lämmintä vettä mutta ei tietenkään polttavaa :) Tuttavani haikaili myös supistuksia ja kokeili tuota vedessä istumista samalla telkkaria katsellen, ja seuraavana yönä vauveli syntyi. Toki saattoi olla kyse sattuman kaupasta :)
- Miwi
supistukset alko ekassa raskudessa, kun lähdettiin mieheni kanssa ajelemaan ja pysähdyttiin merenrantaan. Minä marssin mahoineni kallioiden päälle kävelemään. ja jouduin melkein hyppimään kiveltä, kivelle. todella epätasainen maasto ja siellä "käveleminen" siis käynnisti mulla synnytyksen! kysyin vielä synnärillä et mahtoko johtua siitä niin siellä vastasivat et kyllä varmaan voi johtuakkin. Melkein heti kun lähdettiin ajelemaan kotiin päin alkoi supistelut. Ennen tätä kallio visiittiä ei ollut supistellut kertaakaan!! Ja olin kans kokeillut kaikkea siis siivoomista ja saunaa ja sexiä. eräällä kaverilla alko tulla supistuksia kun se pesi ikkunoita ja kurkotti ylös... Nää nyt tietty on näitä uskomuksia et miten edesauttaa supistuksia.
- Elmeri
Heippa!
Ystäväni täti on Englannissa kätilönä ja siellä suositellaan kuulemma synnytyksen käynnistykseen tuoretta ananasta. Entisajan intiaanit ovat käyttäneet papayajaa synnytyksen käynnistykseen.En tiedä mitä taikaa, mutta jos kokeilet tule kertomaan tehosiko? Ykkösolutta tai siideriä. Mun kaveri ainakin sai supistuksia tulemaan sillä ananaksella ja ykkösoluella. Itsellä la heinäkuussa ja aion kokeilla noita jos tarvetta.- olen
kuullut että alkoholi nimenomaan hidastaa supistusten alkamista, tai ainaskin jos ne ovat jo alkaneet niin saattavat loppua jos otat alkoholia.
- Elmeri
olen kirjoitti:
kuullut että alkoholi nimenomaan hidastaa supistusten alkamista, tai ainaskin jos ne ovat jo alkaneet niin saattavat loppua jos otat alkoholia.
Heippa!
Anteeksi, jos en huomannut mainita, että ALKOHOLITONTA siideriä tai ykkösolutta. Mutta nää on niitä juttuja, että jollekin voi tehota ja toiselle ei.
- alkoivat
niin, että olimme mieheni kanssa ajelemassa autolla mukulakivikadulla. Ja se ikkunan pesu kuulemma auttaa oikeasti. Kyllä se sieltä kohta tulee:)
- ???
Niin ja mulla ei ole auttanut mikään, ei kolme s:ää, ei kävelyt, ei ikkunan pesut, ei mukulakiviajelut, ananasta syön muutenkin paljon, alkoholittoman oluen join eileen, risiiniöljy on enää kokeilematta ja sitä en kyllä lähde edes kokeilemaan, EI SIIS NIIN MIKÄÄN TOIMI...
Ja tässä alkaa olla jo vitsitkin vähissä asian suhteen. Eli ensi viikon käynnistystä odotellen...
RV 41 5 - suoliska
??? kirjoitti:

RV 41 5No jos et risiiniöljyä meinaa kokeilla niin koita ees peräruisketta, ne kun on ovat kaks melkein takuu varmaa tavaraa..peräruiske on ihan turvallinen, antaa ne sen synnärilläkin jos tarvitsee...epämiellyttävä kyllä, mutta ei se käynnistyskään mitään juhlaa ole..
- näpläys
suoliska kirjoitti:
No jos et risiiniöljyä meinaa kokeilla niin koita ees peräruisketta, ne kun on ovat kaks melkein takuu varmaa tavaraa..peräruiske on ihan turvallinen, antaa ne sen synnärilläkin jos tarvitsee...epämiellyttävä kyllä, mutta ei se käynnistyskään mitään juhlaa ole..
Olen kuullut, että nännejä näplättäessä keho alkaa erittää samaa hormonia, jolla synnytys voidaan käynnistää. Tämä on kuulemma ainoa tieteellisiin faktoihin perustuva "käynnistysapu", toisin kuin seksit ja saunat ja muut. Toisaalta - aikanaanhan se vauva sieltä tulee, mutta itse voisin tuota tarvittaessa kokeilla.
- Tapuli
näpläys kirjoitti:

Mulla on kirja jossa lukee, että kolmen tunnin välein pitäisi nännejä hieroa ja näperrellä, esim miehesi ja se kuulemma lisää oksitosiinin tuotantoa elimistössä ja sillä voi ehkä saada supistuksia aikaiseksi.
Tiedä näistä sitten, kun ei ole ikinä tarvinnut kokeilla kun paikat auennut ihan muutenkin.
Nytkin toinen raskaus viikolla 32 0 ja eilen äippäpolilla selvisi sekin että paikat jo auenneet ja kohdunkaulaa vähän jälellä ja toivotaan että vauva pysyisi vielä jonkun aikaa mahassa. Mutta vauvahan on muutenkin liian iso kun koko vastaa 3 viikkoa vanhempaa sikiötä, sekin selvisi eilen varmaksi äippäpolilla.
Mutta palatakseni siis siihen itse aiheeseen supistuksista, niin oon kuullut että mun kaverit on tehneet siten että kun harrastavat seksiä niin eivät mee suihkuun heti vaan ovat jalat ylös kattoa kohti ja antavat sen ukon siemennesteen vaikuttaa siellä kohdunsuulla. Kuullostaa kyllä omituiselta mutta sitä ne teki kun kovasti halusivat tulla raskaaksi ja sitä samaa tekivät siinä vaiheessa kun synnytys ei ottanut käynnistyäkseen. lisäksi niillä on tietyt asennot seksissä joilla kuulemma lisätä maksimaalisesti sperman kulkua kohdun suulle. Tiedä näistä ...
Mutta varmaan kannattaa muistaa näitä siivoamis- ja muita juttuja toteuttaessa että kannattaisi varmaan käyttää viime hetken mieluummin lepäämiseen kuin lapsen savustamiseen ulos. Ainakin näin toissynyttäjänä kun ei oo saanut yhtään levätä ja kivuliaat supistukset alkaneet jo raskauden puolivälistä niin tuntuu hullun touhulta yrittää käynnistää synnytystä kotikonstein, mieluummin vaikka pötköttelis sen ajan petissä (jos on siis ensisynnyttäjä ja lepoon mahdollisuus) :o) - ???
Tapuli kirjoitti:
Mulla on kirja jossa lukee, että kolmen tunnin välein pitäisi nännejä hieroa ja näperrellä, esim miehesi ja se kuulemma lisää oksitosiinin tuotantoa elimistössä ja sillä voi ehkä saada supistuksia aikaiseksi.
Tiedä näistä sitten, kun ei ole ikinä tarvinnut kokeilla kun paikat auennut ihan muutenkin.
Nytkin toinen raskaus viikolla 32 0 ja eilen äippäpolilla selvisi sekin että paikat jo auenneet ja kohdunkaulaa vähän jälellä ja toivotaan että vauva pysyisi vielä jonkun aikaa mahassa. Mutta vauvahan on muutenkin liian iso kun koko vastaa 3 viikkoa vanhempaa sikiötä, sekin selvisi eilen varmaksi äippäpolilla.
Mutta palatakseni siis siihen itse aiheeseen supistuksista, niin oon kuullut että mun kaverit on tehneet siten että kun harrastavat seksiä niin eivät mee suihkuun heti vaan ovat jalat ylös kattoa kohti ja antavat sen ukon siemennesteen vaikuttaa siellä kohdunsuulla. Kuullostaa kyllä omituiselta mutta sitä ne teki kun kovasti halusivat tulla raskaaksi ja sitä samaa tekivät siinä vaiheessa kun synnytys ei ottanut käynnistyäkseen. lisäksi niillä on tietyt asennot seksissä joilla kuulemma lisätä maksimaalisesti sperman kulkua kohdun suulle. Tiedä näistä ...
Mutta varmaan kannattaa muistaa näitä siivoamis- ja muita juttuja toteuttaessa että kannattaisi varmaan käyttää viime hetken mieluummin lepäämiseen kuin lapsen savustamiseen ulos. Ainakin näin toissynyttäjänä kun ei oo saanut yhtään levätä ja kivuliaat supistukset alkaneet jo raskauden puolivälistä niin tuntuu hullun touhulta yrittää käynnistää synnytystä kotikonstein, mieluummin vaikka pötköttelis sen ajan petissä (jos on siis ensisynnyttäjä ja lepoon mahdollisuus) :o)Vaikka siivoan, kävelen ym ym. ja ensisynnyttäjä olen niin nukun kyllä noin 10-11 tunnin yöunet päiväunet, toki heräilen koko ajan vessaan ja asentoa vaihtamaan, mutta kyllä tuota untakin tulee ihan riittävästi. Ja mulla tosiaan neljä päivää siihen, että käynnistetään ja mielummin ilman käynnistystä kyllä haluaisin synnytyksen alkavan ja kuten ylhäällä mainitsin ei apua ole mistään keinosta vielä tähän mennessä ollut...
Joo joka peräruisketta "suosittelit" niin sitä tosiaan mietin jopa itsekin, hoitajana toki tiedän sen olevan turvallinen, risiiniöljystä tosiaan pelkään sitä riskiä että jostain syystä liikaa otankin ja vauva lapsiveteen ulostaa, siksi sitä keinoa en missään nimessä uskalla käyttää.
RV 41 5 - Tapuli
??? kirjoitti:
Vaikka siivoan, kävelen ym ym. ja ensisynnyttäjä olen niin nukun kyllä noin 10-11 tunnin yöunet päiväunet, toki heräilen koko ajan vessaan ja asentoa vaihtamaan, mutta kyllä tuota untakin tulee ihan riittävästi. Ja mulla tosiaan neljä päivää siihen, että käynnistetään ja mielummin ilman käynnistystä kyllä haluaisin synnytyksen alkavan ja kuten ylhäällä mainitsin ei apua ole mistään keinosta vielä tähän mennessä ollut...
Joo joka peräruisketta "suosittelit" niin sitä tosiaan mietin jopa itsekin, hoitajana toki tiedän sen olevan turvallinen, risiiniöljystä tosiaan pelkään sitä riskiä että jostain syystä liikaa otankin ja vauva lapsiveteen ulostaa, siksi sitä keinoa en missään nimessä uskalla käyttää.
RV 41 5Eihän siinä mitään pahaa ole vaikka käynnistykseen menee, pakkohan se käynnistää on jos ei muuten tule ulos.
Tarkoitin vaan että nyt on vielä mahdollisuus nauttia viime hetken levosta, ja oikeasti se todella kannattaa nauttia :o) Jos kerran vauva tulee joka tapauksessa käynnistyksellä jokusen päivän päästä niin miksi ei rentoutua ja nauttia vikoista päivistä.
Muuten sen oon jostain lukenut että stressi voi pitkittää synnytystä, voisiko se sitten vaikeuttaa synnytyksen käynnistymistäkin sitä en tiedä, rentoudu vaan kyllä sieltä joka tapauksessa tule eulos se vauva vaikka sitten muutaman päivän päästä käynnistyksellä. - Anonyymi
Tapuli kirjoitti:
Eihän siinä mitään pahaa ole vaikka käynnistykseen menee, pakkohan se käynnistää on jos ei muuten tule ulos.
Tarkoitin vaan että nyt on vielä mahdollisuus nauttia viime hetken levosta, ja oikeasti se todella kannattaa nauttia :o) Jos kerran vauva tulee joka tapauksessa käynnistyksellä jokusen päivän päästä niin miksi ei rentoutua ja nauttia vikoista päivistä.
Muuten sen oon jostain lukenut että stressi voi pitkittää synnytystä, voisiko se sitten vaikeuttaa synnytyksen käynnistymistäkin sitä en tiedä, rentoudu vaan kyllä sieltä joka tapauksessa tule eulos se vauva vaikka sitten muutaman päivän päästä käynnistyksellä.Sitä käynnistystä vihaan. Kolme synnytystä takana, joista jokainen käynnistetty. Käynnistyslääkkeet saa aikaan sietämättömän luonnottomia supistuksia, ja kun vähänkin aukeat, ne puhkoo kalvot että lapsiveden meno saa uusia supistuksia..mutta kun tässä vaiheessa keho pitää luonnostaan sellasen neljän tunnin tauon, ja paikat saattaa jopa mennä vähän takaisin kiinni päin, niin käynnistetyssä synnytyksessä sitä vaan tumpataan lisää lääkettä, ja se sattuu sairaasti, monesti myös lapsen sydänäänet heikkenee, ja kesto on helposti yli 40tuntia. Epiduraali voi heikentää supistuksia. 2/3 käynnistystä päätynyt sektioon, ja 2 sektion jlk et saa enää helposti synnyttää kohdun
repeämisriskin vuoksi kovinkaan helposti luonnollisesti, eikä lapsia edes suositella tehtäväksi sen jlk. Jokainen leikkaus tekee kiinnikkeitä viereisiin elimiin, joka taas on oma riskinsä ja aiheuttaa mm.virtsaongelmia ja kipuja ym leikkauksia sitten iäkkäämpänä. Liikkeellä kannattaa pysyä loppuun asti, liikaa käsketään lepäämään. Pitäs se 30-60 min olla vaikka kävelyllä joka päivä, sitä voi senkin takia synnytys vaikeutua jos makaa loppuraskauden sohvalla.
- tätä
Mulla keinuminen ihan lasten keinussa sai supistuksia tulemaan. Ottaa melko kovan vauhdin niin se ylös alas heijaus jotenki saa supistuksia aikaiseksi. Jotkut sanovat myös että mausteiset ruuat auttaa.
- poika9kk rv20
itse kokeilin risiini öljyä (apteekista)...en tiedä auttoiko se mutta,ainakin poika syntyi seuraavana yönä...rv:lla 40 6..jostain luin että risiiniöljy olisi vaarallista, mutta neuvolasta kysyttyäni sanottiin että voi juoda...sanottiin kyllä myös että toisen lapsen kohdalla tehoaa paremmin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1123657Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv2942539Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02160Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k431941Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91699- 1001172
Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle891119No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5980Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu79936- 51912