En pääse eroon yksinäisyyden tunteesta.

siinä tapauksessa KAIKKI sairastavat.

Hei!

Kerron nyt alkuun ettei tuo teksti ollut kovinkaan kangertelevaa. Kappalejaotkin on suhteellisen hyvin laitettu ja helppo se oli lukea.

Sinun pitää lopettaa murehtiminen ja elämän kurjuuden pohtiminen. Minullekin tulee surkea olo jos liikaa mietin elämän huonoja puolia ja kun kerran semmoisen ajatuksen on päähän saanut ei sitä kovin helposti saa pois sieltä. Ajattelemalla ei ainakaan saa sitä pois sieltä, silloin tuntuu että se jää vielä pahemmin kiinni sinne.

Minä olen taas tuntenut kaverini jo 18 vuotta ja itse olen 26-vuotias. Toisen kaverin olen tuntenut noin 16 vuotta. Hyvänpäivän tuttuja on jonkin verran mutta heitä en juuri tapaa. Ei samoja kavereita jaksa aina tavata, joskus tekee ihan hyvää vain pitää taukoa heihin. Mutta kokonaan ei kannata suhteita heihin lopettaa, muuten jää kokonaan yksin.

Kun itse menen lenkille tai kävelylle pyrin menemään sinne missä on vähän enemmän ihmisiä. Aikaisemmin menin lenkille metsään missä ei ollut juuri muita ihmisiä mutta silloin uppouduin ajatuksiini niin pahoin että tuntui melkein pahemmalta mennä lenkille kuin istua kotona.

Ihmisten ilmoilla kannattaa liikkua vaikka tuntemattomille ei rupeaisikaan juttelemaan, silloin saa ainakin vähän helpommin ajatukset pois omasta itsestään.

Samankaltaisia ongelmia on varmasti myös muilla ihmisillä jotka ulkona liikkuvat. Ongelmat ja murheet eivät vain näy ulospäin, itseäni kun katselen niin ei voi sanoa olenko yksinäinen, ahdistunut, masentunut tai jotakin muuta.

Yksinäinen ja ahdistunut olen kyllä mutta se ei näy päällepäin. Näytän jonkin verran iloiselta, en tietenkään aina mutta on minulla ongelmani kuitenkin. Itse asiassa ongelmani ovat niin turhia etten edes kutsu niitä ongelmiksi, mutta elämää haittaaviksi häiriötekijöiksi mieluummin.

Hei, tekstisi sopisi suoraan minunkin suuhuni. Erona mm. se, että olen vasta yläasteella.
Itsekin kärsin siitä, että tunnen olevani kuin liikavarvas, joukkoonkuulumaton. Kaikki alkoi lähteä alamäkeä kun paras ystäväni sairasui leukemiaan -> yksin koulussa -> masentunut olo -> elämän ilo poissa -> noidänkehä.

Mikään ei huvita, jos ajaudun erään suoraansanottuna ärsyttävän esittäjän, ainoan kaverini, seuraan, tavallaan humallun seurasta ja silloin olen aivan "Hullu". Ylienerginen ym. Huomaan itsessäni paljon muita ärsyttäviä piirteitä.

Meni vähän ohi asiasta, mutta. Voimia, jaksamista ja hyvää kevättä

ihminen. Koska me Suomalaiset opitaan, jotta me ollaan ihan Hyviä tyyppejä. Koti vaiKouluko meistä tekee itsetunnoltaan huonoja ihmisiä. Ahkeria, tunnontarkkoja työelämäs, mutta vapaalla ihan onnettomia! Perheissä luulisi jo nykyään keskusteltavan ihmis-suhteist, tunteist yms. vaikeistakin asioista, mutta kait me ollaan niin "metsästä" tullerita et taitaa jäädä viel seuraaville sukupolville tuo elämänasenteen muokkaus. Nimimerkki "näillä mennään" voisit hakeutua sairaslomalle kun minusta Sulla selvä työuupumus? Ammattiauttajan luo keskustelemaan ja irtiotto arjesta, niin saisit vaihtelua. Entäs harrastuspuoli ja käytkö lenkillä yksin vai ystävän kanssa? Mites ois jos koiran ottaisit kun se on ihmisen paras ystävä. ainakin mulle tosi tärkeä.

että sinulla saattaa olla masennusta. Ainakin itselläni oli silloin koko ajan paha olla ja itketti myös hyvin usein. Voin olla ihan väärässä, mutta jos toi jatkuu, niin ehkä voisit puhua jollekin vaikka lääkärille tai vastaavalle, joka osaisi auttaa.

minullakin on ollut töissä ja muuallakin samantapaisia tuntemuksia. Samojen ajatusten pyöriminen päässä häiritsee minullakin työntekoa ja keskittymistä.

En usko sinun olevan tyhmä, voihan olla että olet päinvastoin älykäs ja sen vuoksi päässäsi pyörii ajatuksia niin usein.