Nuorena poikana olin merillä. Oli todella jännittävää päästä näkemään vieraita maita. 15_vuotiaana ei voinut hakea muuta työtä, kuin messipojan hommia. Minulle se riitti, kunhan vain pääsin pois suomesta.
Alku oli aika ankeaa. Kaikki kiusasivat "pikkuvittua" vaikka oli poika. Olin messipoikana päällystöpuolella, joten homma oli vähän "hienompaa". Olin kohtelias ja hoisin hommani hyvin.
Sitten eräänä päivänä, kun olimme Batumissa, mustalla merellä, olin tapani mukaa siivoamassa ja laittamassa vuoteet kuntoon omalla osuudellani päällystön hytteissä, hämmästyin, kun erään konepäällystöön kuuluvan miehen vuoteella oli kaunis naisten yöpaita.
Olin vähän hämilläni. Mitä tekisin sen kanssa? No, koska tiestin miehen naimisissa olevaksi, ajattelini, että tuo upea nailoninen unelma kuului hänen vaimolleen. Siispä viikkasin sen nätisti ja asetin sen tyynylle petauksen jälkeen.
Nyt kävi kuitenkin niin, että tämä yöpaita ilmestyi vuoteelle joka päivä ja minä jatkoin sen viikkamista.
Sitten kun melkein koko päällystö meni maihin ja tiesin varmasti olevani yksin, avasin vuoteen (punkan) alla olevat laatikot ja hämmästyi, kun ne olivat täynnä upeita naisten alusasuja.
Tunsin ouroa kiihkoa sisimmässäni, sillä itse olin jo 12-vuotiaasta asti käyttänyt salaa äidin ja sisareni alusasuja. Nyt ymmärsin, että myös jotkut aikuisetkin voisivat tehdä niin.
Selasin asuja ja iha takaa laatikon pohjalta pihistin itsellene kauniit vaalean siniset pikkarit.
Omassa hytissäni vedin ne jalkaani ja pidin niitä niin usein kuin vain voin. Ssitten olimme jomenossa takaisin suomeen, meninn työtehtävienei mukaan siivoamaan myös tämän koneupseerin hyttiä. Vuoteella olikin kasa asuja ja lappu niiden päällä:
"pukeudu näihin, tulen pian". Sisimmässäni värisi ja arvasin, että hän oli huomannut, että olin pihistänyt ne pikkarit.
Istuuduin alas sohvalle asut kädessäni. Hivelin niitä poskiani vasten ja ymmärsin, että minulla ei ollut paluuta.
Hitaasti aloin riisuutumaan. Kun olin alasti, otin esnin ylleni rintsikat, sitten vyötäröliivit, rullasin nailonsukat jalkaani ja kiinnitin ne sukkanauhoilla liiveihin. Lopuksi pikkarit ja tunsin häpeää ja kiihkoa samanaikaisesti.
Sitten hytin ovi aukesi ja tuo "kolmonen", (kolmas konemestari) astui hyttiinsä. Leveä hymy huulillaan hän toivotti minut tervetulleeksi tyttöpokien seurueeseen.
Hän halasi minua ja tunnusteli kyrpääni pikkareiden päältä samalla kun hän tiputti omat housunsa lattialle. Hän otti kädestäni8 kiinni ja vei senomallae kyrvälleen, minkä tunsin olevan todella paksuna.
Aloin automaattiseti runkkaamaan sitä. Se tuntui ensin vieraalta, mutta sitte kiimani nousi ja runkkasin kovemopaa samalla kun puristelin sitä.
Lopulta hän lasketui eteeni ja otti kyrpäni käteensä ja alkoi imemään sitä.
Siitä sitten lissä myöhemmin, jos joku haluaa.
Kai tämä kuuluu tähän. Olin laivassa
työssä
2
15178
Vastaukset
- tämän surkean
sepustuksesi homo-palstalle.
- didni
voisit katella noitten kirjoitusvirheitten perään. tosi tylsä tarina, ja tyhmäa lukea noitten virheitten takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613195Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741254- 661183
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180988Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47886- 60856
- 47819
- 47750
- 40731
- 39698