Mite voi tämmönen 36-v. nainen ihastua päätä pahkaa tälleen, pitäis jo olla järki kädessä. Oon oottanut että menis ohi, mut ei taitaa vaan pahentua. Ite on avoliitossa enkä todellakaan mitään pettäjätyyppiä, tästä toisest en tiijä muuta kun et samassa talossa töissä ja muutaman kerran kuussa nähdään. En YMMÄRRÄ!! Toivottavasti menee ohi. Kerro joku tämän ikäinen, onko ollut vastaavaa. Tää alkaa jo käydä häiriöksi.
Outoo
ihastua
4898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen ihastunut aivan päättömästi, vaikka itse jo 37 ja naimisissa. Ihastukseni on pari-kolme vuotta nuorempi ja myöskin naimisissa. Emme todellakaan näe kuin harvoin, mutta ajattelen tätä ihastustani päivittäin. Ihastuin hänen ihanaan ulkonäköönsä koska muutenhan en tunne oikeastaan häntä laisinkaan, mieheni tuntee paremmin. En tiedä mitä siis tehdä koska olen ollut ihastunut jo n. 2 vuotta häneen eikä tästä ole asia edistynyt mihinkään. Kun hän näkee minut tuntuu, että hän tuntisi myös jotain(ehkä kuvittelen), hänen katseensa ainakin on sellainen, että voisi luulla, että hän on myös hiukan kiinostunut. Antaa olla... tai sitten on tehtävä jotain...
Olen ( 34-v.)kokenut saman kuin sinäkin. Elän avoliitossa, kahden lapsen äiti, ja tunteet ovat sekaisin olleet kaksi vuotta varatusta miehestä. Tämä aika on ollut todella raastavaa, sillä järki sanoo toista ja tunteista ei vaan pääse eroon. Olen odottanut, että pääsisin eroon tästä tunteesta ja tehnyt kaikkeni, jotta en ajattelisi ihastustani, mutta turhaan. En itsekkään koskaan uskonut että olisin joskus tälläisessä tilanteessa, ja näin sekaisin tunteitteni kanssa. Olisipa joku joka tietäisi, mistä tämmöinen johtuu...
Siis kaks vuotta? Voi ei jos tää munkaan juttu ei lopu. Onhan noita joskus ollut ennenkin pari pientä ihastumista, lienee ihan normaaliakin, mutta ne on kyllä menneet ja olen pitänyt huolen, ettei vastapuoli asiasta tiedä, enkä näin ollen ole loukannut myöskään miestäni. Mutta nyt tää on menny mahottomaksi ja kun ei käsitä että miten onkin näin päässy käymään. Vietin perjantaina kyseisen henkilön kanssa erittäin mukavan juttutuokion (siis ihan vaan arkisia asioita ei mitään edes ihmeellistä) ja ei ainakaan parantanut asiaa. KÄÄÄÄÄÄK
Hiukan nuorempi olen eli aavistuksen alle kolmenkymmenen, mutta samoja tunteita täällä elän...:/
Ihastus on kestänyt jo vuoden ja sinä aikana olen käynyt läpi tunteita laidasta laitaan, nautinnosta itsesyytöksiin. Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että tämän kanssa on vain elettävä. Eihän se ketään vahingoita niin kauan kuin asia pysyy minun pääni sisällä, korkeintaan minua itseäni... Ehkä tämä menee joskus ohi, toivotaan niin. Siihen asti yritän käyttäytyä normaalisti ja asiallisesti, mutta myönnettävä on että ne katseet saavat joka kerta polvet veteläksi ja juttutuokion toivoisi kestävän loputtomiin...;) Helpompaa on silloin, kun emme tapaa, mutta en silloinkaan kokonaan unohtamaan pysty. Ja tapaamatta en pysty olemaan, koska tuo mies kuluu sen verran hyvin ystäväpiiriin...
Tavallaan asian tekee vaikeaksi se, etten todellakaan ihastunut ulkonäköön, vaan siihen mitä siellä sisällä on. Olin tiennyt hänet jo vuosikaudet ennen kuin tutustuimme paremmin ja silloin se vaan jostain syystä napsahti. Hän tuntuu olevan niin samanlainen kuin minä. Välillä mietinkin, olenko ihastunut häneen miehenä vai ihan vain upeana ihmisenä... Mutta kyllä tuo sydän vahvaa kieltä puhuu...
Ei minulla ole edes mitään halua luopua pitkästä avioliitostani ihanan mieheni kanssa, en voisi edes kuvitella mitään tämän toisen kanssa, vaikka se olisikin mahdollista. Joten sikäli kai tämä on aika vaaratonta, kun vain muistaa, missä se raja kulkee...