T.Kansasta Iltalehdessä ! :D

Amppari

Tämänpäivän Iltalehdessä on juttu, joka on otsikoitu " Tapani Kansa palaa lavoille !

ILTALEHDESTÄ lainaus :

" Tapani Kansa palaa tänäkesä tanssilavoille. Suosikkilaulaja aloittaa 16 esiintymisen kiertueen juhannuspäivänä Riihimäen Riutanharjun lavalta

Viimeaikoina teemallisiin sali-ja kirkkokonsertteihin keskittynyt artisti tulee näin takaisin tanssivan yleisön eteen, eli siihen perisuomalaiseen ympäristöön, mistä Haminan ja Kotka kasvatti uransa aloitti pian 40 vuotta sitten.

- Kyllä häntä on kaivattu kovasti. Fanien ohella ovat kyselleet viihdekeskukset ja muut tilaisuuksien järjestäjät, Suvi Kansa ( Tapsan sisko ja manageri) toteaa.

Tapani Kansan kesäkiertue kestää elokuun alkupuolelle. Mukaan tulee viisihenkinen ammattilaisiita koostuva yhtye. Luvassa on nimenomaan tanssittavaa musiikkia ja kaikki tutut kestohitit.

Suvi Kansan mukaan tauko on tehnyt tehtävänsä
- Tapsa on pitänyt paussia ja ladannut akkujaan.
Nyt Tapani on innoissaan päästessään taas tanssittamaan suomalaisia, suvi Kansa hehkuttaa.

Tapani Kansan tärkein pääoma on upea ääni. Se taipuu monipuolisiin tulkintoihin.
Tulevana kesänä se soi jälleen suomalaisilla tanssipaikoilla.
Tervetuloa takaisin lavoille , Tapsa ! "

:D:D

11

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suski

      Tuo oli oikein mukava uutinen! :-D
      Vaikka kyllähän se oli jo tiedossa ,että Tapsa esiintyy tänäkesänä tanssilavoillakin. Innolla jo niitä keikkoja olen odottanutkin!

    • Olipas kivaa luettavaa tuo :DD
      Tapsa odottaa varmaan yhtäsuurella innolla tanssilavakeikkoille pääsyä, kuin monet hänen faninsa yms.

      • sennikka

        sit yhtään EI


    • turakainen

      Onhan sitä ihan mielenkiintoista mennä katselemaan ja kuuntelemaan oikein livenä keikalle. On taas yhtä kokemusta rikkaampi.
      Ja kyllähän se komeesti laulaa.

    • hahhaa

      toimittajalta.Mikä suosikkilaulaja???

      • Voi vitsit ,että voiko noin ärsyttävää tyyppiä ollakkaan, kun teikäläinen on ?
        Tätä iloa et pilaa. Ja Tapsa on suosikkilaulaja ehdottomasti.


      • hymynen
        Justiinax kirjoitti:

        Voi vitsit ,että voiko noin ärsyttävää tyyppiä ollakkaan, kun teikäläinen on ?
        Tätä iloa et pilaa. Ja Tapsa on suosikkilaulaja ehdottomasti.

        suutut jos sinun mieli artististasi ei joku pidä ?? Ethän sinäkään kaikista tykkää ja moitit itse ihan samanlailla... Kivaa kesää sinulle kuitenkin...


      • hymynen kirjoitti:

        suutut jos sinun mieli artististasi ei joku pidä ?? Ethän sinäkään kaikista tykkää ja moitit itse ihan samanlailla... Kivaa kesää sinulle kuitenkin...

        No ,en mä nyt siitä suuutu, että jos joku ei pidä samoistaasioista, kun minä, mutta tyhmistä ja perustelemattomista kommenteista mä suutun.

        ps.Ja kyllähän täälä aika moni muukin tuntuu suuttuvan, jos heidän lempareitaan arvostellaan.

        Joo, kivaa kesää vaan sinnepäin myös :)


    • ihastunut!

      Olin eilen Tapani kansan konsertissa. Siis aivan mykistävä ääni miehellä. Tuon ääninen laulaja voisi aivan yhtähyvin laulaa oopperalavoilla, kuin tanssilavoillakin, mutta onneksi Tapsa ilahduttaa yleisöä nimenomaan tanssilavoilla.
      Esiintyminenkin oli todella rentoa ja luontevaa. joka puhuu jäykkyydestä, ei kyllä koskaan ole nähnyt Tapsan esiintyvän livenä.

      "Hei poika hoi, miksi soittosi ei soi, miksi ei harmonikkaa yksin kuulla voi, nosta se maasta ja toiset kilpaan haasta...."

      Kerrassaan upea esitys Tapsalta kyseisestä laulusta. Toivottavasti hän laulaa sitä laulua tanssilavoillakin.

    • Titina

      Tapsa on eenmmän, kuin tervetullut takaisin tanssilavoille!
      Kesäilta, tanssilava, koivut, järvenranta ja Tapani Kansa laulamassa "Sinitaivasta", "Hopeista kuuta" , " Delilaa" yms... ei voi tunnelmallisempaa ja ihanempaa olla !

    • Yx vaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1932
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1839
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      144
      1736
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1411
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      34
      1367
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1255
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1209
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1102
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1056
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      953
    Aihe