kohtuutonta?

Onko mielestänne kohtuutonta "kieltää" kumppania tanssimasta hitaita yökerhossa muiden miesten kanssa?

Periaatteeni on että seurustelevan ihmisen ei ole tarpeellista (soveliasta tai miten vain) tanssia yökerhoissa hitaita sivullisten kanssa. Jos näkisin kumppanini toisen miehen kanssa hitailla, alkaisi verenpaineeni epäilemättä nousta.

Kyse on siis siitä että itselleni "hitaat" ovat intiimi asia ja edustaa läheisyyttä siinä määrin että en ikinä lähtisi hitaille ellen tuntisi vetoa myös fyysisesti toiseen osapuoleen. Henkilökohtaisesti en tanssi hitaita toisten kanssa kun olen parisuhteessa.

Kyse ei ole siis yleisistä tansseista (valssit yms tanssi paikoissa) vaan juuri yön viimeiset hitaat klubeissa.

Kumppanini on sinänsä hyväksynyt asian, mutta kuulisin mielelläni muitakin mielipiteitä asiasta.
91395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luultavasti mielitiettysi tulee joutumaan pahoinpitelyn kohteeksi useinkin. Tee itsellesi jotain, kun olet noin epävarma itsestäsi.

Äänestä
  • Taidat olla vähän naiivi jos kuvittelet, että intiimit hitaat kuuluvat uskollisuuden piiriin.

    Sen kun vaan nuohoilette puolisonne kanssa, hitaista on monet naintireissut saaneet alkunsa.

    Äänestä

musta toi tanssiminen on ihan samalla tavalla pettämistä ku suuteleminen, toisen sylissä istuminen kaulailuineen ja pitkät halaukset yms.
Ja jos nyt pitäisi verrata, nii ei mun mielestä pelkkä paneminenkaan ole yhtä paha kun noi muut.ja mulle kanssa on itsestäänselvyys, etten tanssi hitaita ellen tunne jotain vetoa siihen ihmiseen.Enkä kyllä tanssi myöskään parisuhteessa ollessani muiden kanssa.

Äänestä

Olen asiasta aivan samaa mieltä..

Äänestä

(eri silja kuin ed.)

Kyllä mun mielestä molemmilla on yhtäläinen oikeus tanssia hitaita. Enkä kyllä käy ns. perinteisissä tanssipaikoissa, vaan sellasissa missä on bändejä esiintymässä.

Mulla on kyllä niin huonoja kokemuksia hitaista. Melkein joka he**etin ikinen kerta ne käpälät eksyvät takapuolelle eikä edes millin hengitysrakoa, mutta sitkeästi olen ajatellut, että kaipa tässä jo pikkuhiljaa alkaa olla jo NIIN rupsahtanut, että edes joskus tulee se kerta, kun saa rauhassa tanssia loppuun saakka.

Äänestä
  • ...mies ja nainen tuntee vetoa toisiinsa. Jos on tarve mennä vieraisiin, et voi mielitiettyäsi siitä estää. Ihmiset nyt vain ovat sellaisia. Terveisin

    Silja

    Äänestä

Tansseista tiedän tarkemmin.

Mutta.

Kohtuutonta on odotuttaa toista tolkuttomuuksiin asti, luvaten ja luvaten ja luvaten ja ja ja...Pitkien pettymysten päästäkin luo lempi lujaa lannistumattomuutta. Kauan on siltikin pitkä aika.

Äänestä

En haluaisi, että mieheni tanssisi kenenkään muun kanssa hitaitia kuin minun. Se on kuitenkin niin intiimiä. En usko, että miehenikään pitäisi siitä jos tanssisin jonkun muun kanssa hitaita.

Äänestä

on miehen kanssa asiasta sama mielipide, eli vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa ei tanssita hitaita. Nopeita voi kyllä tanssia, mutta hitaat on liian intiimiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtija kirjoitti:

Onko mielestänne kohtuutonta "kieltää" kumppania tanssimasta hitaita yökerhossa muiden miesten kanssa?

Periaatteeni on että seurustelevan ihmisen ei ole tarpeellista (soveliasta tai miten vain) tanssia yökerhoissa hitaita sivullisten kanssa. Jos näkisin kumppanini toisen miehen kanssa hitailla, alkaisi verenpaineeni epäilemättä nousta.

Kyse on siis siitä että itselleni "hitaat" ovat intiimi asia ja edustaa läheisyyttä siinä määrin että en ikinä lähtisi hitaille ellen tuntisi vetoa myös fyysisesti toiseen osapuoleen. Henkilökohtaisesti en tanssi hitaita toisten kanssa kun olen parisuhteessa.

Kyse ei ole siis yleisistä tansseista (valssit yms tanssi paikoissa) vaan juuri yön viimeiset hitaat klubeissa.

Kumppanini on sinänsä hyväksynyt asian, mutta kuulisin mielelläni muitakin mielipiteitä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu