Lähdetään siitä että on olemassa mielisairautta ja "mielisairautta". Mielisairaus lainausmerkeissä on sitä että ihminen elää erilaisessa maailmassa, näkee erilaiset syy-seuraussuhteet ja havaitsee asiat eri tavoin. Eli ei elä samankaltaisessa maailmassa kun ihmisistä suurin osa. Tämä ihminen on kuitenkin terve koska ei kärsi omasta poikkeavuudestaan eikä ole vaarallinen toisille ihmisille. Vaikka tämä henkilö ei olisi edes mitenkään riitaa haastava, epäystävällinen tai muutankaan uhka toisten ihmisten hyvinvoinnille silti hänet toimitetaan laitokseen pahimmassa tapauksessa loppuelämäkseen ja lääkitään tajuntaan voimakkaasti vaikuttavilla aineilla jotka monessa tapauksessa pahentavat tämän henkilön oloa, vähentävät elämänviettiä. Jos henkilö kertoo olevansa terve ja voivansa hyvin asia tulkitaan niin että henkilö ei itse tiedosta että hänellä on paha olo. Sitä ei ajatella etteikö ihminen joka elää valtavirrasta poikkeavassa täysin erilaisessa maailmankuvassa voisi voida hyvin ja pärjätä ilman lääkitystä ja laitoshoitoa sekä tulla toimeen kanssaihmisten keskuudessa. Skitsofreenikon maailmankuvaa pelätään ymmärtää varmaankin siksi kun unohdetaan se että absoluuttista totuutta ei ole olemassa.
Todellinen mielen sairaus on sitä että ihminen aiheuttaa kärsimystä kanssaihmisilleen.
Tässä tapauksessa henkilö tulisi toimittaa hoitoon välittömästi ja laskea vapaaksi vasta sitten kun voidaan olla vakuuttuneita että tämä henkilö ottaa muiden imhisten elämän ja hyvinvoinnin tarpeen huomioon.
Voikaa hyvin.
Todellinen mielen sairaus on sitä että ihminen aiheuttaa kärsimystä kanssaihmisilleen.
Tässä tapauksessa henkilö tulisi toimittaa hoitoon välittömästi ja laskea vapaaksi vasta sitten kun voidaan olla vakuuttuneita että tämä henkilö ottaa muiden imhisten elämän ja hyvinvoinnin tarpeen huomioon.
Voikaa hyvin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Veikkaan ettei kukaan halua pohjimmiltaan omasta tahdostaan poiketa valtavirrasta. Ei kaikille ole työtä, lähtökohdat eivät ole tasa-arvoisia, ei tule toimeen lähimmäistensä kanssa syystä tai toisesta, ulkonäkö poikkeaa jossain kehitysvaiheessa muista yms. Psykiatrian keinot vain joskus ovat hiukan rankkoja, koska myös henkilökunnassa on erilaiset arvomaailmat, erilaiset maailmankatsomukset omaavia ihmisiä.
Itse olen ollut hyvin huolissani omasta turvallisuudestani laitoshoidossa. On hyvin pelottavaa kohdata itse sairaana sekaisin olevia ihmisiä.
Mielenterveysalan ihmisillä on pääsääntöisesti enemmän itsellään vaikeuksia kuin potilailla ja useimiten vielä hoitoa´vaativilla ja yksilön kyseenalastajilla.
Ympäristöllä on liiaksi odotuksia yksilön suhteen joskin yksilön omia päämääriä ei aina kuunella ja jos kuunellaan, niin esim. itsenäisyyttä ei osata arvostaa. Me kaikki emme ole Kimi Räikkösiä, jonka kotiin musiikki-tv (viranomiaset) käy tutustumassa.