Onko tämä reilua?! Miksi vaimo teki tämän?!
Naimisiin hoikan tytön kanssa, johon tutustuin 4 vuotta aiemmin. Nyt naimisissa kolmatta vuotta ruman syöttöporsaan kanssa. Ei, en tosiaan ole vaihtanut vaimoa välissä.
Lapsia meillä ei ole, eikä todennäköisesti tulekaan vaimon ylipainon takia.
Nainen paisui muodottomaksi, söi ja söi - syö jatkuvasti! Aina on oltava sitä parasta ja rasvaisinta herkkua, juustoa, pizzaa, kermaa, majoneesia. Aina on oltava ruuan päälle kunnon jälkiruuat. Hedelmä ei sitä asiaa aja - täytyy olla jäätelöä, leivoksia, kermaa, sokeria!
Viikonloput on pyhitetty sohvalla retkottamiseen ja sipsien vetelemiseen. Tiesittekö muuten, että tätä nykyä on sellaistakin laatua, missä on mausteena ketsuppi? Että siitä vaan 350 gramman pussi illan mittaan niin varmasti paskamaha kasvaa!
Tämä on VÄÄRIN! Itse olen pitänyt itsestäni aina hyvää huolta - jatkoin naimisiin mentyänikin. En mennyt naimisiin 109 kiloisen naisen kanssa, vaan 65 kiloisen. Rakastan vaimoani, mutta suoraan sanottuna - en tunnista häntä enää tuon ihrakasan alta!
Olenko kohtuuton?! En ollenkaan. Pyydän nätisti lenkkiseuraa, siitä kehkeytyy hirvittävä sota "pidät minua kuvottavana läskinä!!" "lähtisit nyt lenkille, tehdään asialle jotain jos et itsekään ole tyytyväinen?" edessä päivien murjotus ja mykkäkoulu. Olen yritänyt ymmärtää, mutta kun vuodet vierii ja läski sen kun lisääntyy - sanokaa nyt helvetti sentään mitä pitäisi tehdä?!!
Naimisiin hoikan tytön kanssa, johon tutustuin 4 vuotta aiemmin. Nyt naimisissa kolmatta vuotta ruman syöttöporsaan kanssa. Ei, en tosiaan ole vaihtanut vaimoa välissä.
Lapsia meillä ei ole, eikä todennäköisesti tulekaan vaimon ylipainon takia.
Nainen paisui muodottomaksi, söi ja söi - syö jatkuvasti! Aina on oltava sitä parasta ja rasvaisinta herkkua, juustoa, pizzaa, kermaa, majoneesia. Aina on oltava ruuan päälle kunnon jälkiruuat. Hedelmä ei sitä asiaa aja - täytyy olla jäätelöä, leivoksia, kermaa, sokeria!
Viikonloput on pyhitetty sohvalla retkottamiseen ja sipsien vetelemiseen. Tiesittekö muuten, että tätä nykyä on sellaistakin laatua, missä on mausteena ketsuppi? Että siitä vaan 350 gramman pussi illan mittaan niin varmasti paskamaha kasvaa!
Tämä on VÄÄRIN! Itse olen pitänyt itsestäni aina hyvää huolta - jatkoin naimisiin mentyänikin. En mennyt naimisiin 109 kiloisen naisen kanssa, vaan 65 kiloisen. Rakastan vaimoani, mutta suoraan sanottuna - en tunnista häntä enää tuon ihrakasan alta!
Olenko kohtuuton?! En ollenkaan. Pyydän nätisti lenkkiseuraa, siitä kehkeytyy hirvittävä sota "pidät minua kuvottavana läskinä!!" "lähtisit nyt lenkille, tehdään asialle jotain jos et itsekään ole tyytyväinen?" edessä päivien murjotus ja mykkäkoulu. Olen yritänyt ymmärtää, mutta kun vuodet vierii ja läski sen kun lisääntyy - sanokaa nyt helvetti sentään mitä pitäisi tehdä?!!
Vastaukset 84
Vanhimmat
että tunnet itsesi petetyksi. Suomalaiset naiset eivät vain ole mitään "maailman parasta sorttia"...Yhdelle kaverilleni kävi lähes samalla tavalla. Se on sitä feministien tasa-arvoa... :(
Kaupassakin tulee vastaa jos jonkinnäköisiä porsaita ostoskärryt täynnä herkkuja yms. Varmaan tännekin ryntää kohta kaikenmailman "pelleriinat" sun muut kertomaan, että vaimollasi on paha olla, olet huono aviomies, ei ole naisen vika jos hän lihoaa yms.
Itse ottaisin ankaran linjan ja huutaisin, että miksi helvetissä niitä sipsejä sun muita täytyy syödä päivittäin!
Arvon herrojen viesteistä saa kuvan, että tämän maan mätisäkkejä ovat nimenomaan naiset, jotka turvahtavat ihan vain miesten kiusaksi. Kannatta kuitenkin katsella tilastoja ennen kuin mesoaa akkojan läskeistä. Nimittäin 30 - 64 -vuotiasta miehistä ylipainoisia (BMI > 25) on n. 66 % ja vastaavasti naisia "vain" n. 55 %. Ainoastaan yli 64 vuotiaista lihavia naisia on prosentuaalisesti miehiä enemmän ja tämänkin selittynee naisten pitemmällä eliniällä.
Enpä ota asiaan enempää kantaa, ei ole sen arvoinen. Alkoi vain naurattaa, että onkos tällä palstalla "pelleriinasta" tullut kirosana?
ei paljoa kerro. Miehethän ovat tunnetusti lihaksikkaampia ja "rotevampia"...
Normaali BMI -väli kattaa atleettisemmankin vartalotyypin ellei nyt ole ihan kehonrakentaja. Antaa siis ihan hyvän indikaation lihavuudesta. Ja varmastikin aika harva suomalainen on himourheilija, jonka on pelkkää lihasta. Matti Meikäläinen lienee tyypillisesti kuntourheilija, ei lihaskimppu. Jos väittämäsi mukaan BMI ei ole hyvä kuvaamaan painon normaaliutta, miksi sitä lääketiede yleisesti käyttää? Käsittääkseni BMI-laskutapa juuri sulkee pois eri vartalotyyppien vaikutuksen painoon.
Esimerkki: Mies on 180 cm pitkä, normaali painoväli (BMI 20 - 25) hänelle on 64,8 kg - 81.
Rasvaprosentti? Varmasti parempi mittari, sillä on läskejäkin, joiden painoindeksi on jotain 24,7...
Vaikka lihavuus määritettäisiin rasvaprosentilla, tuskin se miesten "tilastojohtoa" mihinkään muuttaa.
Mielestäni tuo "läski" on sinun subjektiinen näkemyksesi, painoindeksimääritelmä lihavuudelle perustunee laajaan tilastotietoon, jossa "vaarallinen" paino kehon pituuteen nähden on määritelty, esteettisyydestä viis.
...."voidaan laskea jakamalla paino pituuden neliöllä..."
siis väittämäsi ei pidä paikkaansa
Näin on. Miehissä niitä ylipainoisia on edelleenkin enemmän kuin naisissa. Joten jos tästä nyt sukupuolikysymys halutaan tehdä (kuten monesti halutaan, naisia syyllistämällä ja nimittelemällä) niin mainitaan sitten tuokin tosiasia: miehet johtavat ylipainotilastoja mahan mitalla!
Aika huvittavaa muuten: kun mainitset sanallakin että Kansanterveyslaitoksen tutkimusten mukaan suomalaisista ylipainoisimpia ovat nimen omaan miehet, löytyy heti porukasta näitä pilkunviilaajia, joiden mukaan painoindeksi ei olekaan enää luotettava keino mitata ylipainoa.
Jos ei ole, niin mene sitten ja kutsu kaikki suomalaiset veden alla toteutettavaan rasvaprosentin mittaukseen! Siinähän sitten upottelet parisataakiloisia pohjalaisia maajusseja ja -emäntiä vesisankoon. Painoindeksi ei ole aukoton mittausmenetelmä, mutta se on käytännöllisyyteensä nähden paras saatavilla oleva. On se vaan kumma että nämä naisia läskittelevät miehet eivät halua nähdä tätä tosiasiaa omien läskiensä syövereistä.
Samanpituinen ja painoinen voi olla hyvinkin erinäköinen.
JOS toinen on lihaksikas kiinteä toinen nahkaisa, hyllyvä..
Painoindeksi laskutavan mukaan molemmilla normaali..
Mene mille tahansa punttisalille niin näet suuren joukon miehiä, joiden BMI on takuulla yli 25 (silti alle 30) ja rasvaprosentti melko alhainen. Rankka salireeni aiheuttaa kyllä sen verran massan kasvua, että BMI 25 ylittyy varmasti. 180/81 on aika kevyt saliharrastaja.
"Jos ei ole, niin mene sitten ja kutsu kaikki suomalaiset veden alla toteutettavaan rasvaprosentin mittaukseen!"
Perustuu tilavuuteen eikä ole edes kovin luotettava rasvaprosentin mittaus. Jos vaivaudut ottamaan selvää asiasta, huomaat, että rasvaprosentinmittaus on aina vain suuntaa antava. Helpoin tapa mitata oma rasvaprosentti on mennä peilin eteen ja nipistellä lihasten päällä olevia rasvapoimuja. Jos niiden paksuus on useampi sentti, rasvaa on liikaa.
Nuo salilla treenaajat tuskin ovat kovin kattava otos Suomen miehistä. Eli menevät näiden tilastopoikkeamien piikkiin.
Tästä ei varmaan ole tehty tilastoa?
Turha jankata, jos varmaa tietoa ei ole. Mistään poikkeamasta tuskin silti on kysymys. Kuntosalit ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina ja edelleen, miehen ei todellakaan tarvitse olla mikään Schwartzenegger jotta BMI olisi lihasmassan vuoksi rasvojen ollessa normaalit yli 25. Edelleen, myös kehonrakentajamiehellä voi olla normaali rasvaprosentti. Mutta sitä lihasta on vain enemmän ja lihas painaa 1,5 kertaa enemmän kuin läski.
Suomen kuntosalikävijöistä. En missään kieltänyt, etteikö lihas painaisi rasvakudosta enemmän ja etteikö säännöllisesti urheileva voi helpostikin ylittää tuon BMI 25 olematta todellakaan lihava. Halusin vain nostaa tämän miesten ylipainon (jonka mittarina nyt sitten käytetään tuota BMI > 25) ihan tasapuolisuuden nimissä, kun tuntuu että kun naisen painoindeksi 24,7, hän turvahtanut maatuska, mutta jos miehen painoindeksi on 25, se on vain lihasta ja isot luut :). Eli vähän rehellisyyttä peliin miehet, onko se aina pelkkää lihaa? Nimittäin ihan keskikokoisen kaupungin katukuvassa ei näitä atleetteja ole ruuhkaksi asti.
Saataapi olla että vaimollasi on joku vika joka teettää liiallista syömistä. Esim. kilpirauhasen vajaa toiminta tai jotain. Tekee ihmisen ihan laiskaksi ja nälkä on koko ajan. Ja myös joku ruuansulatus vika voi tehdä saman. Ruoka ei sula ja ravinteita ei jää riittävästi kehoon. Mutta emäntä vaan turpoo ja syö. Toivottavasti joku syy löytyy vaimosi turpoamiseen. tsemppiä.
Nooh...Tollastahan käy myös miehille yhtälailla. Kaverini (naispuolinen) hommasi itsensä parisuhteeseen ja siinä sivussa itselleen 15 kiloa lisää. Tottui kai että "siinähän se ukko on näytän mä miltä hyvänsä". Ukkokin huomasi tulleet kilot, mutta ei niistä ikinä mitään sanonut. Syöminen muuttui kaverillani täysin. Ennen söi kaksi leipää ja oli ähky, nykyisin sipsipussi, karkkipussi ja kokikset odottavat kotona kun kaveri menee kotiin kotipizzasta syömästä. Ukko lähti, mutta tuskin kilojen takia. Ei se luonnetta muuta..ulkoisesti vain.
Voithan aina vedota terveydellisiin seikkoihin. Laihdutushan toteutetaan oman kunnon takia ei muiden mielipiteiden. Sano että jos lapsiakin tulee niin kyllähän ne haluavat että äiti elää kauan terveenä kuin että kuolisi 50 vuotiaana verenpaine ja sydän ongelmiin.
Toiset turruttavat sisäistä tyhjyyttään tai huonoa itsetuntoaan viinalla, toiset herkuilla. Jotenkin tulee mieleen että naisellasi on todellakin jotain mielenterveysongelmia, ja nyt syöpöttelyn myötä hänellä on itsetunto romahtanut lopullisesti ja hän on antanut periksi. Kaikki tuollainen mykkäkouluilu sun muu oikuttelu voi liittyä esim. masennukseen. Masennus ei aina ilmene siten että on vain tumput suorana suu mutrussa, joskus se voi ilmetä kärttyisyytenäkin.
Persoonallisuushäiriökin tulee tietysti kyseeseen, mikäli naisesi kapinoi sinua vastaan uhmakkaasti kuin teini isäänsä vastaan, syö vaikka piruuttaan.
Niinhän sitä naisille tuppaa käymään kun alttarilta on päästy. Mikähän siinäkin on? Ei se tarkoita, että nyt kun ollaan naimisissa niin saa vapaasti lihota ryhävalaaks kun äijä kuitenkin rakastaa.
Naisilla on sellainen omituinen käsitys, että kun on saatu tae siitä että mies hänestä oikeasti välittää niin se kaikki menee siistin ja hyvän ulkomuodon edelle. Luullaan ettei ulkonäöllä ole enää mitään merkitystä, joka on aina harhaluulo. Ulkonäöllä ON aina jotain merkitystä. Kumpaa katsellaan ja kosketaan mieluummin; itsestään huolehtinutta, terveen näköistä naista kuin epämuodostuneeksi mursuksi muodostunutta lihavaa leidiä? Miettikää sitä, ämmät.
hmm..tuo pisti kyllä miettimään asian todellista merkitystä.
Ei kai normaalipainoisena/terveen painoisena ja hyväkuntoisena pysymisen tulisi olla siitä kiinni, ettei uskalla repsahtaa toisen mielipiteiden takia? Uskallan väittää, että vaikka sipsit ja suklaat maistuvat sinänsä hyviltä, kokonaisvaltaisesti on varmaan käytännössä jokaisella ihmisellä paras olo silloin kun herkuttelu pysyy kohtuudessa (50 grammaa sipsejä maistuu ihan samalta kuin 350 grammaa mutta lihottaa paljon vähemmän), ruokavalio on jokapäiväiseltä perustaltaan terveellinen ja itsellä on olo, että jaksaa liikkua ja olla. Enkä tarkoita mitään missimittoja tai rasvattomuutta vaan veikkaan, että useimpien _todellinen_ hyvän olon paino sijoittuu jonnekin indeksien 19-27 välille. 109-kiloinen ei tuohon mahdu, ellei ole lähes parimetrinen.
Pointtina se, että turha tuosta lihomisesta on tehdä valtataistelua. Itsekin lihoin ex-suhteessani aika paljon (normaalipainon ylärajoille vain, mutta minun ruumiinrakenteellani se on jo liikaa), ja kun minusta tuntui, etten saa hyväksyntää omana itsenäni, söin sitten siihenkin murheeseen. Tämän olen tiedostanut vasta jälkeenpäin.
Myönteinen palaute ja aito hellyys voivat osaltaan korvata sitä herkuttelun tarvetta. Ymmärtävä kumppani on myös sipsipussia parempi tuki vaikeissa tunnemyrskyissä, mutta arvostelu - niin ymmärrettävää kuin se joskus voikin olla - helposti vain tulehduttaa suhdetta.
eikä tarvitse päästä kuulkaa alttarillekaan asti ;)
omista ystävistäni kukaan ei ole vielä naimisissa, enkä ole itsekään koska olen kohtalaisen nuori, mutta muutamat tutuistani ovat avoimesti (puoli-leikillään) sitä mieltä, että kun on kerran saanut miehen niin sitten saa alkaa syömään.
en ole kyllä itse koskaan tajunnut tuota ajattelutapaa; ensinnäkin jos se syöminen ja lihominen houkuttaa jo sinkkuna niin siitä vaan, miksi pitää odottaa siihen asti että on miehen kanssa.
toisekseen on todellakin epäreilua tutustua ihmiseen ja antaa hänelle kuva itsestään huolta pitävästä ja tasapainoisesta henkilöstä, ja sitten kun parisuhde on hieman vakaammalla pohjalla, päästää itsensä repsahtamaan...
itse olen luvannut itselleni ja avomiehelleni, että vielä keski-ikäisenäkin liikun tarpeeksi ja pidän itsestäni huolta. ei siksi että avomieheni haluaa minun olevan laiha vaan siksi, että kunnioitan itseäni enemmän silloin kun elän terveellisesti ja haluan myös avomieheni kunnioittavan minua. (tämä toimii tietysti myös päinvastoin.)
omasta näkökulmasta ajattelen, että jos tilanne olisi se, että minä olisin se sohvalla makaava kolmessa vuodessa 60 kiloa lihonut nainen, niin tilanne ei olisi enää terve eikä siihen auttaisi mieheni hellyys ja ymmärtäväisyys ja kiltteys; armeijakurinpitoa se vaatisi oikeasti. ei pelkästään ulkonäöllisistä syistä vaan siksi että niin paljon lihominen on vain saakelin vaarallista !
en jaksanut lukea ihan jokaista viestiä tässä ketjussa mutta ymmärrän hyvin ketjun aloittaneen miehen pointin vaikka nainen olenkin. tsemppiä...
Outoa kyllä mutta minussa tämä sinun kertomuksesi pisti jollain tapaa miettimään.
varmaan sen takia kun kuulin tämän miehen suusta.
Nimittäin itse en ole koskaan ollut mikään hoikka ja kaiken lisäksi olen avoliitossa ja tämän avoliiton aikana suoraan sanottuna olen lihonnut perätin 20kg ellei enemmänkin. Nytten kyllä olen tullut siihen pisteeseen että NYT TÄMÄ SAA RIITTÄÄ. Nimittäin ensi vuona täytän 25 vuotta ja haluan sinä syntymä päivinä pukeutua mekkoon. Olen jopa ostannut sen mekon valmiiksi jotta voisin aina silloin tällöin katsella sitä että motivaatio säilyisi. tarkotukseni olisi painaa ensi vuona 69kg.
Niin tästä viestistä oli kiva jotenkin kuulla miehen suusta vain mitä miltä miehestä tuntuu kun elämän kumppani läskistyy.
Itselläni on vain se pulma että en saa ketään lenkki kaveria.
"Itselläni on vain se pulma että en saa ketään lenkki kaveria."
tekosyitä, tekosyitä
valitan minä kyllä käyn lenkillä yksinkin!
Mutta tarkoitin sitä vain että kun kysyn aina jotain kaveriksini mukaan niin saan kieltäviä vastauksia.
mutta vielä tärkeämpää on se mitä suuhusi pistät. Mä pudotin keväällä 15 kg laardia kun aloin laskea kilokaloreita, vedin 1100 kcal alle päivittäisen lasketun kulutuksen. Perunat, riisit, makaronit, valkoinen leipä - kaikki pois, tilalle tummaa leipää ja vihanneksia. Höyrytettyjä vihanneksia. Kun ensimmäisiä kertoja aloin pistellä puolta kiloa rehuja normaalikastikkeen vieressä oli sellainen olo että ei tule mitään, mutta hyvin sujui. Puoli kiloa on kuitenkin aikamoinen kasa lautasella.
Nyt olen siinä pisteessä että pizzat, hampurilaiset yms. kääntävät mahaa. Kerran viikossa syön vähän vapaammin ja pistelen jopa suklaata, mutta seuraavana päivänä on hyvä fiilis palata kurinalaiseen systeemiin.
Mun ja ex-elämänkumppanin eroon oli yhtenä syynä eukon pohjaton häijyys - puhkesi täyteen kukkaansa ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen - ja myös eukon herkuttelu. Mun oli käytännössä pakko syödä chipsejä, irtokarkkeja, ranskalaisia, hampurilaisia, rasvassa lilluvia kebabeja yms. tai sain kuunnella hillitöntä vittuilua nipottamisesta ja pingottamisesta. X teki minusta ns. rikostoverin.
Eron jälkeen meni puoli vuotta kun laitoin palikoita järjestykseen, sitten lopetin polttamisen ja aloin laihduttaa. Osaksi ainoastaan vittuillakseni X-eukolle. Kaikki sujui hyvin sillä mulla oli kunnon motivaatio.
Sun motivaatiosi on muun muassa se mekko. Mieti asiat kunnolla läpi, sen jälkeen painonpudotus on paljon helpompaa. Onnistut varmasti.
Tästä tulee tosi vuodatus mutta sanon vielä sen verran että pudotin ne kilot lisäämättä yhtään aerobista liikuntaa. Mun ykkönen on punttisali, eikä siellä pahemmin rasva pala. Juice sen sanoi - ihminen on sitä mitä hän syö.
Tsemppiä!
ihana kuulla sinun laista palautetta.
ai sinä nähtävästi laskit kaloreita?
Nimittäin itse laihdutan pisteytyksellä (painonvartijat) olen ennenkin sillä onnistunnut mutta keskeytin sen kun sain lapsen vuosi sitten.
sekin pisti silmään toi kun kerroit että ex-puhkesi täyteen kukkaan ensimmäisen lapsen saannista. Myönnän että se kuulostaa tutulta.
heräsi myös kysymys mistähän se johtuu?
Nimittäin itse en enää kestä tässä avoliitossa olemista.
No mutta tämä on jo toinen asia.
Kuitenkin oli kiva kuulla sinun tarinasi ja olen valmis jopa kuulemaan lisää.
Minäkin olen lihava nainen, jonka mies kärsii minun kanssani olosta.Pyöreähkö olin jo seurusteluaikana mutta kiloja on tullut sitten lisää ja lisää. Olen luonteeltani ollut aina ennen valoisa ja ulospäin suuntautunut. Itseni syytä lihominen on, sillä isehän ruokaa sisääni ahdan.
Mieheni on luonteeltaan melkoiseen täydellisyyteen pyrkijä. Yhdessäolomme ajan hän on yrittänyt opastaa ja opettaa minua, miten asioita tulisi tehdä ja hoitaa. Hän on normaalipainoinen, hyväkuntoinen jne.
Yritän välillä pudottaa painoani, mutta jostain syystä en ole saanut siihen tarpeeksi itseäni motivoitua. Seksielämää meillä ei ole ollut minkäälaista aikohin, sillä hän ei tunne mitään vetoa minuun ja sanoo sen hyvin selvin sanoin. Olen oppinut itsekin inhoamaan itseäni.
Lihavan vaimon mies saattaisi vielä saada ihmeitä aikaan, jos yrittäisi hyvällä. Kerrankin päivässä voisi vaikka kuulla itsestään jotain hyvää.
Olen nyt ajatellut alkaa vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle, sillä se taitaa olla enää ainoa toivoni. Surullisinta meidän suhteessamme on kuitenkin se, että vaikka onnistuisin painoani pudottamaan, ei kaikkia kuulemiani asioita ja kaikkia torjuntoja pysty unohtamaan. Sisälläni asuu siitä huolimatta se lihava, vastenmielinen vaimo.
Joku voi ihmetellä, miksi jatkaa tälläisessä suhteessa. Joskus ja usein sitä ihmettelee itsekin, mutta se onkin jo sitten toinen juttu.
Kuulostaapa tutulta. Nimittäin minun avomies on hyväkuntoinen ja kova urheilemaan.
Hän on minun vastakohta kun minä taas olen ylipainoinen matami.
Meilläkin on seksielämä jäähyllä ties monettako viikkoa ellei jo kuukautta en ole enää nimittäin jaksannut laskea.
Itsekin aloitan pisteiden laskennan ja otan sauvat taas käyttöön. Sitä tässä olen miettinnyt että kun tämä painon pudotus onnistuu niin ja pääsisin siihen tavoite painooni (69kg) jos silloin mieheni innostuisi taas seksielämästä niin sen sanon, että minä alan kieltäytymään koska onhan se vähän jotenkin loukkaavaa että nyt kyllä kelpaisin ja ennen en.
Hei!
On tämä ihmeellistä. Minä tykkään ihan aikuisten oikeesti tosi lihavasta naisesta; sellainen on seksikkäin ja kaunein. Naisessa pitää olla mitä hyväillä ja halata. Ihannepainoiset eivät ole makuuni. Sitä paitsi luulempa, että tässä keskustelussa on unohdettu se, että itsensä kanssa sinut oleva ihminen on henkisesti terve ja vahva. Jos voit lihavana (jotkut pitää sitä haukkumasanana, minä en) hyvin, on tosi valitettavaa, että miehesi ei hyväksy sinua seksikumppaniksi... kai sit pitää hakea sellainen joka tykkää todella rehevästä (=lihavasta) naisesta, niitä miehiä nimittäin on!! Paljon. Nuoret miehet eivät tiedä vielä elämästä eivätkä seksistä mitään. Keskustelun aloittaja mm. kärjistää tilanteensa takuulla.
Sulle toivon tsemppiä... laita sähköpostiosoitteesi niin kirjoitellaan.
Mukava kuulla tosiaan että joillakin muillakin on onnistunut elämän aloittaminen puhtaalta pöydältä =D.
Laihdutus/terveet elämäntavat vaativat tosiaan koko perheen tuen. Kun elelin kotona lukioaijan loppuun asti ruokatottumukset olivat aivan hirveät (näin sen huomaa vasta kun muuttaa omilleen ;)...) jokaisella oli ja on ylipainoa.
Tammikuussa omalla kohdalla tapahtui käännekohta, kun on "rakas" lähti armeijan harmaisiin ja vastapainona ikävään kaiketi alotin liikunnan ja nopeasti perään laihdutuksen kun massaa oli kuitenkin aivan liikaa :(
nyt kesän alla painoa on lähtenyt tammikuun alusta 15 kiloa, kunto on parantunut ja itsensä kunnioitus kasvanut sen verran, että on huomannut kuinka epätoivoisella tavalla olin tarttunut johonkin mitä vaan ei ollut olemassa. Nyt on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä itseään kunnioittaen. Ja vedän myös perheeni mukaan tähän ;)... en itse ole vielä tavoitteessani ja kesän aikana saavat myös muut alkaa kattelemaan mahan ympäryksiään ;)
Toivottavasti sinullekin A Koskela on tiedossa hyvä kesä ;) ja perhosia iltoihisi
rakentavaa ja positiivista palautetta antaneille. Olen monella palstalla huudellut fiksujen ja keskustelutaitoisten ihmisten perään mutta näyttää siltä että ne ovat Suomi24lla kerääntyneet tänne terveyspuolelle.
Olen eron jälkeen miettinyt tosi paljon miten elämä oikein ajautui tähän pisteeseen. Kerran toisensa jälkeen olen päätynyt samaan lopputulokseen - kun iskin hynttyyt yhteen X-vaimon kanssa en miettinyt asiaa loppuun asti vaan menin hosumaan. Ne luonteenpiirteet joita luulin pieniksi sivuseikoiksi muuttuivat parissa vuodessa hallitseviksi - ja samalla Xlle kertyi ylipainoa n. 30 kg. Loppujen lopuksi en tuntenut itseäni mieheksi vaan jonkinlaiseksi kodinkoneeksi joka hyppäsi täyttämään jokaista käskyä jotta jonkinlainen rauha olisi säilynyt. Jotakin olennaista kertoo myös se, että seksi muuttui jo odotusaikana vastenmieliseksi ja loppui sitten kokonaan. Sikäli kun olen ymmärtänyt Xn nykyinen mies palvoo rubensmaista vartaloa. Hyvä heille.
Jos tästä jotakin opin niin sen että vastedes mietin tarkemmin ennen kuin teen tärkeitä päätöksiä. En halua syyllistää ketään sillä itse olen viimeinen sormella osoittamaan, mutta on usein tullut mieleen että ihmiset tekevät tosi paljon hätiköityjä päätöksiä.
Monen mielestä olen vanhanaikainen, mutta vasta eron jälkeen älysin että yhdyntä on äärimmäinen luottamuksenosoitus. Saattaa olla että olen lopun ikääni yksin, mutta yhden illan suhteisiin en enää lähde vaan odotan kunnes kohdalle osuu sellainen nainen joka ymmärtää päästää minut ensin mieleensä ja vasta sitten jalkojensa väliin. Tämä onni on osunut kohdalleni kerran, toistakymmentä vuotta sitten, mutta annoin sen suhteen ajautua karille. Nyt tiedän enemmän.
Meni taas offtopic-linjalle, mutta tämä vaan esimerkkinä siitä mitä kaikkea uutta elämänmullistusten ja painonpudotuksen myötä mieleen tulee!
http://karppaus.info/
Täältä tukea, neuvoja.
SAA SYÖDÄ. MUTT MITÄ SYÖ..
SAA SYÖDÄ SIIS HERKULLISIA RUOKIA JA LAIHTUU!!
että äijän tai muijan takia ei tarvitse kenenkään alkaa itseään muuttamaan jos on itse tyytyväinen oloonsa ja näköönsä. Kyllä tästä maailmasta jokaiselle löytyy semmonen vierellä kulkija joka hyväksyy sellaisena kuin on.
missä päin asut? voisit netin kauttakins saada lenkki seuraa. Jos asut lähellä minä voisin ainakin tulla seuraksi. MInkä ikäinen olet? Itse olen 22. Minkä pituisia lenkkejä teet? Itse lenkkeilen 4-10km kävellen. Ilmottele!
Tämäpä se taas on, suomalaiset miehet eivät ole ikinä tyytyväisiä siitä tässä on kysymys! Minä olin aika hoikka tyttö kun aloin seurustelemaan entisen avomieheni kanssa, en kuitenkaan mikään laiheliini. Siinä vaiheessa käytiin useita keskusteluja tämän päivän pinnallisista ihmsistä jotka perustavat tunteensa parisuhteessakin toisen ulkonäölle. Halveksimme kumpikin sellaisia ihmisiä. Suhteen aikana minulle alkoi kuitenkin kertyä ylipainoa, jotenkin tuntuu että naiset jossain määrin tunteellisempina ovat myös enemmän tunnesyöjiä, söin niin juhlaan kuin harmiinkin mutta en kokenut sitä niinkään ongelmaksi. Oli ihana nauttia hyvästä ruuasta oman kullan kainalossa katsoen jännittäviä tai romanttisia elokuvia. Parikymmentä lisäkiloa kerkesi hiipiä 70 kiloiseen varteeni muutaman vuoden aikana jonka jälkeen sain tarpeekseni muuttuneesta olemuksestani (vaikutti jo vähän terveydentilaan). Aloin laihduttaa painonvartijoissa ja itsekseni aloitin uuden urheilullisen harrastuksen. Vuoden päivät se vei mutta kilot tuli todella nopeasti alas. Siinä vaiheessa kun menin alle painolukeman jossa olin tavatessani mieheni hän alkoi mustasukkaisesti valittaa muuttuneesta olomuodostani ja kuinka "ihanan pehmeä" olin vielä jokin aika sitten (lue: makasin kotona syömässä vain hänen ilonaan). Tässä kohtaa huomauttaisin että luonteeseeni muutos vaikutti mielestäni vain positiivisesti, tulin iloisemmaksi ja tyytyväisemmäksi elämääni, olin energinen jne. Mies huomautteli ikävään sävyyn ulkonäöstäni pitkään kunnes tulimme muidenkin ongelmien ilmaantuessa tulokseen ettemme enää jatkaisi yhdessä. Tämä on aivan vastakkainen ongelma esittämääsi mutta ongelma sekin miesparalleni. Ihmistä jolla on vikaa omien korviensa välissä on vähän vaikea miellyttää on sitten paksu tai hoikka, en lähtisi etsimään syitä ainoastaan vaimostasi. Tsemppiä tahtoisin toivottaa vaimollesi, hän sitä energiaa tarvitsee jaksaakseen tollasta käytöstä.
yllättävän mielen kiintoinen kanta. Nimittäin olen joskus sitä miettinnyt että kun pääsen siihen tavoitteeseen (69kg) niin tottakai minä muutun sen myötä pikkasen ainakin itse luottamus tulee takaisin ja saan ostaa kerrankin vaatteita normaali kokoisten kaupasta.
Mutta miten se vaikuttaisi mieheeni?
Ei teidän avioliittonne muutenkaan tunnu olevan hyvissä kantimissa joten erominen voisi olla paras ratkaisu.
olla joku muu syy takana.Jos olen väärässä niin tässä vinkki:- Hankkikaa koira tai lähe ite vaimosi personaltreineriksi!
Elä hyvä mies ruikuta! On ainakin naisenkokonen nainen eikä mikään kitulius. Aina se on niin ollu, että naimatonna saa nainen vahtia linjoja, mutta kun avioon alkaa niin sitten saa kilot tulla. :) Ja kuule, vaikea niitten on olla tulemattakaan siinä vaiheessa kun muoskia tehdään! Harva nainen selviää raskaussynnytysimetys rumbat ilman muutamaa kiloa lisää . Mutt onpahan ainakin enempi rakastettavaa!
Kun seurustelin mieheni kanssa olin 162 cm ja 64 kiloa eli siis normaalipainoinen kaikkien pmi : n mukaan. Nyt 18 vuotta myöhemmin olen edelleen 162 senttiä mutta painoa on 148 kiloa. Ei ole kiloista haittaa oikeastaan vain vaatteitten ostaminen on hankalaa. Onneksi osaan ommella! Mies ei ole kommentoinut lihomista juurikaan ja onpahan ainaskin herkut kotona ruokapöydässä, pikkupoikien valituksia en kuuntelisikaan!!!!
t: kolmen lapsen onnellinen ja ylpeä äiti, joka nauraa tollaisia kirjoituksia
Kun seurustelin mieheni kanssa olin 162 cm ja 64 kiloa eli siis normaalipainoinen.:::: Otetaampa kymmenen kiloa pois ja puhutaan sitten (naisen)normaalipainosta
Tämä ei ole anorektikkopalsta ! Kyllä edellinen kirjoittaja oli ihan normaalipainossa .
Et osaa siis laskea painoindeksiäkään! Sitten on turha väittää että osaat arvioida vaimosikaan painoa oikein. Kysy vaikka terveyskeskuksesta, kuinka BMI lasketaan. Yli 25 menevä luku = lievä ylipaino.
Massa jaettuna pituuden neliöllä, laske siitä! Sen mukaan 162 cm nainen, jonka paino on 64 kiloa, saa painoindeksikseen 24.
Ainakin tuli selväksi se, että provoilit. :) Olipa yllätys, eikö totta..
Et kirjoittanut, minkä ikäisiä lapsesi ovat. Mahdatko olla vielä hengissä kun lapsesi tulevat täysi-ikäisiksi? Verisuonet tukossa, sydänvaivat, polvet paskana kovasta elopainosta, selkävaivat... Lista on suhteellisen pitkä vaivoista, joita runsas ylipaino aiheuttaa. Kannattaisi vielä harkita, pitäisikö painolle tehdä jotain. Ja toiseksi lapset ottavat vanhemmistaan esimerkkiä myös ruokailutottumuksissaan.
Itse olen 165 ja painoin tammikuussa 95, enkä todellakaan ollut itseeni tyytyväinen. Otin itseäni niskasta kiinni ja nyt paino on pudonnut jo 78 kilon hujakoille ja tavoitteeseen on enää vain 10 kiloa. Rakastelukin on huomattavasti nautinnollisempaa kevyempänä...
Vaatteita löytyy huomattavasti helpommin ja annan samalla lapselleni paremman esimerkin elintavoista ja ruokailutottumuksista.
... toinen tykkää tytöstä ja toinen äidistä. Ensin vähän aiheen vierestä. Miksi ihmeessä ainakin suurinosa tämän ketjun miehistä on noin vihaisella ja ikävällä asenteella liikkeellä? Kai näistä asioista voi puhua ihan maltillisesti, eikä meitä naisia tarvitse ämmitellä.
Niin ja koiraa ei todellakaan kannata hankkia vain sen takia että on sitten lenkkiseuraa. Sitä kun ei kaapista oteta esiin silloin kun on taas aika lähteä lenkille. Jokainen varmaan ymmärtää että siinä on hieman muutakin työtä.
Noh, mutta aiheeseen. Meidän parisuhteessa on samanlainen tilanne, minä tosin olen siinä lihavan avovaimon roolissa ja avomieheni ihmettelemässä että miten tässä näin kävi. Ymmärrän täysin mitä ajoit kirjoituksellasi takaa. Mieheni on yrittänyt hyvällä saada minut jo aikapäiviä sitten laihduttamaan itseni taas normaalimpiin lukemiin. Edes lähemmäs sinne mitä minä olin tavatessamme. Hän vetoaa siihen että terveys ei kestä ja kohta ainokaisemme jää ilman äitiä jos tämä tahti jatkuu. Ikinä en muista että olisi kuitenkaan pahasti sitä ilmaissut, aina ihan hyvällä.
Häntä varmasti hävettää kulkea kanssani sekä esitellä minua työkavereilleen ym. tutuilleen, itseänikin se hävettäisi. Hävettää niin pirusti jo mieheni puolesta että hän joutuu tämännäköistä ihmistä pitämään rinnallaan. Ihmettelen että on näinkin kauan jaksanut pysyä kanssani, sillä lihomisen myötä myös luonteeni on muuttunut todella paljon huonompaan suuntaan. Nalkutan ja olen ärtyinen, suutun ja huudan minkä kerkeän. En todellakaan haluaisi olla tämmöinen, mutta tätä tämä nyt vaan on =/
Nyt kun olen paljon ajatellut tätä asiaa, niin huomaan, että siinä vaiheessa kun elämäntahtimme hidastui, eli menimme kumpikin töihin ja opiskelijaelämä jäi taakse, aloin syömään ahdistavaan tunteeseen joka tuli tekemättömyydestä sekä myös työpaikastani jossa en viihtynyt yhtään, mutta muutakaan paikkaa en saanut lukuisista yrityksistä huolimatta. Välillä yritin kovasti harrastaa ja tehdä lisää aktiviteetteja. Siinä vaiheessa mieheni ei ollut kiinnostunut mistään muusta kuin nukkumisesta työpäivän jälkeen. Minä söin ja lihoin. Miehenikin söi, mutta kiloja ei juurikaan ole silti kertynyt. Tästä lähtien oravanpyörä onkin ollut sitten käynnissä monta vuotta. Syön, ahdistun, syön lisää, ahdistun lisää. Ahdistuneena en saa virtaa mistään vaikka tiedän mitä minun pitäisi tehdä jotta saisin taas elämäni kuntoon ja virkeystasoni ennalleen.
Nyt vihdoin ja viimein jostain syystä. En tiedä miksi. Silmäni avautui, jos jatkan tätä menoa painan vuoden päästä niin paljon, että tuskin jaksan edes kävellä. Tätä muutosta ei ole saanut aikaan mieheni, kiloistani nalkuttava äitini, ihmisten tuijotukset, hankaluus löytää vaatteita, ei mikään noista. Ainoastaan se, että tämä muutoshalu lähtee totaalisesti itsestäni, ei muista tekijöistä.
Ehkä vaimosi ei vielä ole tajunnut omaa tilannettaan siinä karmeudessa kuin mitä se todellisuudessa onkaan, että ne elintavat vievät lopulta ennenaikaiseen hautaan. Luulen että sinun sanomisesi ei auta ikinä, ennenmminkin se lisää uhoa syödä vaan enenmmän ja enemmän, niinkuin minulle teki.
Tiedätkö masentaako vaimoasi joku asia? Onko hänellä tarpeeksi kavereita ja sosiaalista elämää? Mukava työpaikka jossa hän viihtyy? Onko hän kanssasi onnellinen? Tai mitään muuta asiaa, mikä ajaa hänet syömään kaikkea sitä mitä kerroit?
Asiaa taisi jäädä vielä kertomattakin, mutta tässä nyt jo jotain.
Ymmärtäisin, jos kyse olisi raskauden tuomista ylikiloista.
Mäkin sain raskausaikana ylipainoa 15 kiloa.
Ne on sitten pikkuhiljaa sulaneet pois. Ensin riuhtaisin pois siis 8 kg ja loput maltillisella ruokavaliolla ja normaalilla liikunnalla.
Sipsit hiiteen!!
osta elokuva Supersize me.
Siitä saa tietoa mitä kauheuksia roskaruoka tekee elimistölle.
Voi olla sottapytty, sikailija, hakkaaja, pettäjä, lihonut ym.. Mutta jos toista todella rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan niin OLIS SYYTÄ KESKUSTELLA VAIKKA TOINEN "SUUTTUU".
Muuten todennäköisesti painut vieraisiin ja lopulta jompikumpi häipyy..
Hoitakaa välit kuntoon nyt.
Tietysti puhuminen on aina paras ratkaisu. On epäkypsyyden merkki purkaa sisuaan tällaisilla forumeilla ja sitten esittää kotona marttyyriä, kun vaimo pursuilee ulos vaatteistaan.
- - jos vaimosi on normaalipituinen nainen, eikä poikkeuksellisen pitkä. Mutta kai käsität senkin, että vuosien myötä hän tulee väistämättä muuttumaan siitä tytöstä, jonka kanssa menit naimisiin? Aika ei seiso kenenkään kohdalla paikallaan, vaan me kaikki ikäännymme. Se näkyy kasvoissa ja vartalossa, jokaisella vähän eri tavoin.
En nyt sitä yritäkään väittää, että normaalimittaisen naisen olisi normaalia ja tavanomaista lihoa 40 kiloa neljässä vuodessa. Vaimosi voi päästä kiloistaan eroon, mikäli hän hakee tilanteeseensa apua. On ilmeistä, että tässä on nyt kyse muustakin kuin vain mässäyshalusta. Taustalla voi olla masennusta ja lihavan ahmimishäiriötä (BED). Jos rakastat vaimoasi ja haluat yrittää elää hänen kanssaan, niin patistat tarmokkaasti häntä lääkärin puheille. Laihdutuksen tueksi on nykyisin myös lääkehoitoa, jota hänen painoisensa voi hyvinkin lääkäriltä saada.
Noinkohan kirjoittaisit vaimostasi noin inhoavaan ja halveksivaan sävyyn, jos hän olisi sairastunut vaikkapa migreeniin tai olisi alipainoinen? Alipainoisillahan mm. hedelmällisyystilanne on usein huonompi kuin lievästi ylipainoisella. Tässä syömisasiassa ei ole mitään inhottavaa tai halveksittavaa, kyllä kyseessä on mitä luultavammin mielenterveyteenkin liittyvä ongelma, joka tarvitsee hoitoa. Verikokeetkin olisi syytä ottaa aineenvaihdunnan ja hormonaalisen tilan selvittämiseksi.
Aineenvaihduntaan vetoaminen on sitten turhinta mitä on koskaan kuultu. Se on jännä että aina se LÄSKI sanoo että on hidas aineenvaihdunta. Sehän on kytköksissä liikunnan määrään. Vähän liikuntaa ja alkaa p**** luistaa. Kyllä tiedän että se on myös "oikeasti" syy lihavuuteen, toisinaan, mutta siihenkin on apuja. Se on helppo syyttää itsestä riippumattomia vaikuttajia omasta saamattomuudestaan. Tai se että syytetään geenejä kun ylipainoa on 38kg!!! Ei kenenkään geenit estä laihtumasta. Semmoisesta periytyvästä taudista en ole kuullutkaan.
En käsittääkseni sanonutkaan lihomisen johtuvan yksistään aineenvaihdunnasta! Tietysti se on selvä, että lihominen = syö enemmän kuin kuluttaa.
Mutta aineenvaihduntahäiriöt voivat vaikeuttaa laihdutusprosessia. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta on tällainen häiriö. Monesti se sekoitetaan oireidensa puolesta masennukseen, ja moni sinnittelee masennuslääkkeillä saamatta apua siihen todelliseen ongelmaan, eli tyroksiinin puutteeseen.
Lihominen on ainakin joissakin tapauksissa monisyinen juttu. Siihen vaikuttavat monet asiat, ei se aina ole sitä että pitää vain saada ahneesti mässäillä. Tietenkään kalorit eivät tule tyhjästä, eikä rasva kehoon muodostu tyhjästä. Mutta aineenvaihdunnalla tosiaan on merkitystä ainakin jonkin verran.
Kyllä sen näkee päällisin puolinkin onko ylipainoa vai ei, onko liikakiloja paljon vai ei ollenkaan. Kyllä tervejärki ja huonokin arviointikyky riittävät.. Jos maha roikkuu vyön päällä väittäisin että liikakiloja on vaikka indeksi olisi mitä. Näin kärjistettynä.
Edes raskaudet ei selitä kymmenien kilojen ylipainoa joka kertyy kun on "päästy" naimisiin ja mies on "varma nakki".
Naisen omaa saamattomuutta/laiskuutta ja itsesääliä kerätä ihraa ympärilleen. Sitten kerjätään myötätuntoa vedoten mm. siihen, ettei lasten takia voi harrastaa tai raskaudesta ´jääneisiin´ kiloihin. Silkkaa potaskaa moinen selittely.
Olen monta pariskuntaa seurannut, seurustellessa nainen on solakka, nätti ja pitää itsestään huolta. Kun sukunimen on saanut vaihdettua, alkaa paisuminen. Usein raskauden muodossa aluksi, mutta synnytyksen jälkeen jatkuu vaan....samalla jää peseytyminen vähemmälle: emäntä haisee hielle ja tukka on alati etovan rasvainen.
Miten hyvännäköinen ja fiksu mies jaksaa katsella moista? Ei ihme, että ilmaantuu uusia harrastuksia päästäkseen mahdollisimman paljon olemaan poissa kotoa.
Itseäni etoo ajatuskin jopa viidestä lisäkilosta. Haluan, että mieheni kehtaa esiintyä kanssani ja olla ylpeä nätistä vaimostaan, siitä samasta jonka kanssa meni naimisiin 17 vuotta sitten. Lapsista huolimatta en ole antanut kiloakaan jäädä kehooni. Kyllä ne pois saa jos vain TAHTOO.
Jerry72: Et todellakaan ole kohtuuton. Kerro vaimollesi vaihtoehdot, joko lähtee läskit taikka sinä. Liikalihavan syöpön kanssa pätee sama homma kuin alkoholistilla: jos ei itse älyä auttaa itseään, ei siihen kukaan muukaan pysty. On vain tajuttava se "juttu", asia mikä oikeasti on tärkeintä. Säilyttää avioliitto ja elää onnellisena, terveenä taikka yksin ja läskinä.
Voi kunka sä olet fiksu! Kyllä sun miehes kelpaa sua esitellä! Ja hienoa, että olet "päässyt" naimisiin. Mikä vika sulla on, kun hennon varren avulla yrität pitää miehesi?
Olet tosiaan tehnyt merkittävän havainnon, että peseytyminenkin loppuu, kun on "saanut" miehen ja "päässyt" naimisiin. On se kauheata, että hienon miehen rinnalla loisii hielle haiseva fläsäkasa, jonka tukkakin on rasvainen. Vai onkos se niin, että kun on tuota läskiä tullut, niin tukkakin "rasvoittuu"?
Tää kannattikin lukee tänä aamuna. Olen kyllästyny omaan mieheeni ja sen kaikenlaisiin pikkuvikoihin mutta kyllähän nyt oman kullan arvostus nousi ja huimasti.
Hä on toisia ihmisiä arvostava, sydämellinen ja rakastettava ihminen joka pitää minusta, rakastaa ja arvostaa, kunnioittaa ihmistä omana itsenään. Kiitos kaikille.
Fiksuudella ei ole tämän kanssa muuta tekemistä kuin se, etten ole antanut itseni kasvaa muodottomaksi. Eli kyllä hänen tosiaan kelpaa :))
Miksen olisi naimisiin "päässyt", (vanhanaikainen käsitys, ehkä jotkut todella vielä kärkkyvät ´uhria´ jolle saisi itsensä tyrkytettyä...) rakastamme toisiamme, painoni ei ole syy, miksi olemme yhdessä. Ja naimisiin MENNÄÄN yhteisellä päätöksellä jotta lapsilla olisi ehyt perhe jossa kaikilla on sama sukunimi. Miehelleni kelpaisin runsaampanakin, mutten itse välitä kantaa ylimääräistä taakkaa mukanani.
Eli siis en "yritä pitää" miestä hoikkuuteni avulla, hän pysyy rinnallani aivan muista syistä. Onko mahdotonta ymmärtää, että tahdon viihtyä kehossani? Onko normaalipainoinen ihminen ongelma ylipainoiselle? jos on, tee ihmeessä asialle jotakin!
*nauraa*
Lähinnä tekstejäsi lueskellessa kuulostaa että sulla on ongelma lihavien ihmisten kanssa eikä niinkään toisinpäin. On hämmentävää lukea "aikuisten ihmisten" kirjoittamia tekstejä jotka ovat kuin murrosikäisen suusta. Ei oikein tiedä miten suhtautua noin lapselliseen ihmiseen. Jos sinun miehesi sinut kerran rehevämpänäkin hyväksyisi, miksi hän ei sitten samalla tavalla voisi olla sinusta "ylpeä" niinkuin yllä puhuit hieman pulleampanakin, vai onko kuitenkin niin että painolla on suhteessanne sittenkin tekemistä. Enpä liittoanne kadehdi, enkä liioin älynlahjojasi. Minulle lapsena tärkeimpänä ehkä opetettiin hyväksymään ihmiset kokoonsa ja näköönsä katsomatta, toivottavasti et omia arvojasi lapsillesi välitä..
ei vaan tunnu menevän perille asia: minä en tahdo olla ylipainoinen. Haluan mahtua yhdelle tuolille istumaan, ilman että osa kannikoista roikkuu istuinosan reunojen ulkopuolella, tahdon käyttää lantiofarkkuja ja napapaitoja. onko tarpeeksi selkeästi sanottu?
Vaikka miehelle kelpaisi pulleampikin otus, on hän tyytyväinen näinkin. Sekä ylpeä siitä, että pysyn kunnossa. Mikäli alkaisin turvota, aiheuttaisi se MINULLE ahdistusta ja ongelmia. Olisiko mielestäsi älykästä tahallaan lihottaa itsensä?
Lisäksi saan ostettua osan vaatteista lastenosastolta puolta halvemmalla kuin aikuisten vastaavat kuteet ja ihan ovat yhtä trendikkäitä.
Mitä taas kokoon, peseytymiseen ja haisemiseen tulee, niin onhan se totta, että lihavat hikoilee enemmän-> olisiko syytä käydä pesulla useammin? Tuskin se on mukavaa itsestäkään kävellä muiden seassa jotka saavat juosta karkuun etsimään raitista ilmaa.
Lihavia lapsia kiusataan enemmän kuin normaaleja, sama jatkuu työelämässä. Lapsilleni olen kyllä kertonut lihavuuden haitoista, niin henkisistä kuin fyysisistäkin. Ja vieläpä kokemuksesta, itse olin 23 vuotta sitten 17 kiloa painavampi ja siis rutkasti lihavampi kuin nyt, pituudenkin ollessa jonkinverran vähemmän kuin aikuisikään tultuani.
Nyt on paaaaljon parempi olla, kaikinpuolin.
Itse kyllä edellisessä kirjoituksessa painotit kuinka haluat olla miehesi näyttelyesine ja ylpeyden aihe, et niinkään omaa hyvää oloasi. Ikävää, jos elämässäsi ulkonäkö on noin ylikorostuneella sijalla, tulet menettämään paljon. Ei tarvitse kommentoida...
Oikeen tahdot käyttää napapaitoja ja lantiofarkkuja...Tota,mikä sun ikäs on?Kuulostat ihan teiniltä.Se on kumma ku teille kouhkaajille löytyy aina vain kaks vaihtoehtoa,joko luuranko tai läski.Ei ikinä sitä parasta vaihtoehtoa,eli normaalia.
tahdon ja käytän kun voin.
mietipä sitä ikää, kun naimisissa on ollut n.17 vuotta, paljonko mahtaisi olla.
mieleltään voi olla nuori, vaikka vuosikerta olisi mitä tahansa. ikä on asenne.
en todella ole luuranko, mutta en tahdo olla läski. edelleen, onko se teille muille ongelma jos joku pystyy pysymään normaalina? painoindeksi 20,02 on normaalipainon rajoissa.
juttu oli huippu, varsinkin kun kirjoittaja tekstiensä perusteella vaikuttaa olevan napapaita/lantiohousu iässä, mutta kun kertoilee itsestään niin veikkaisin tollasta nelikymppistä ja kyllä varmaan kylillä on naurussa pitelemistä kun toikkaroit siellä napapaitasi kera.
Sinähän suorastaan piristit päivääni tuolla itsesi kehumisella...sain päivän tähänastiset parhaat naurut :)
Huhhuh
Nimim. 168/57
ei hän mun mielestä todellakaan painottanut, että haluaa olla miehensä näyttelyesine. mulle ainakin meni erinomaisesti perille, mitä hän tarkoitti.
mustakin on kiva, että mieheni voi olla ylpeä minusta kun huolehdin itsestäni. ja on kiva lähteä hänen kanssaan vaikka juhlimaan ja kuulla häneltä, että näytän todella hyvältä.
mutta siltikään en pyri olemaan mieheni näyttelyesine. ei tarvitse aina kärjistää kaikkea! te jotka valitatte tuolle 58kg/mikä olikaan, onnistutte kuulostamaan todella katkerilta ja itseenne tyytymättömyys paistaa kyllä läpi... en sano sitä pahalla.
saa kai sitä nainen olla tyytyväinen itseensä ja hyvä vain, jos hänen miehensä on ylpeä hänestä. sitten ollaan jo parisuhteessa hyvillä jäljillä jos muutkin asiat ovat kohdallaan ;)
napapaidoista minäkään en tosin pidä ;) mutta niillä ei olekaan tämän alkuperäisen aiheen kanssa paljoa tekemistä, ehkei niihin kannattaisi niin kiihkeästi keskittyä... vinkvink..
kaunis kiitos, joku sentään tajuaa.
168/58 35
PAINU MUUALLE LUITTES KANS!!!
Turha ruikuttaa kun itse olet tuon kaiken mahdollistanut etkä tee asialle mitään. Ja asialle tekemisellä en tarkoita täällä ruikuttamista. Kiellä jääkaapista epäterveelliset ruuat. Jos sinä tienaat enemmän, älä anna vaimollesi rahaa vaan tee itse ruokaostokset (kyllä, se on myös miehelle sallittua). Jos vaimosi sanoo sinun pitävän häntä muodottomana läskikasana, sano että niin sinä oletkin ja saat sydänkohtauksen 35-vuotiaana, sitäkö haluat. Osta hänelle kuntosalikortti, varaa aika ravitsemusterapeutille, maksa painonvartijat tai kiloklubi tai keventäjät tai tilaa hypnoosiin aika. Tee jotain muuta kuin ruikutat täällä kuinka sinulla on vaikeaa!
isoilla naisillakin se ´naisellinen identiteetti´ ihan tiedoksi vain.
Et ole mielestäni kohtuuton, uskon siihen että jokaisella on oikeus olla onnellinen parisuhteessaan, niin fraasilta kuin se kuulostaakin, sinä et ole onnellinen vaan äärimmäisen turhautunut tilanteeseen ja katkera..ja juuri tuon katkeruuden takia sinun on tehtävä asialle jotakin jos vielä haluat pelastaa avioliittosi.
Näissä vastauksissa on tullut ilmi tosi hyviä juttuja(ja äärimmäisen paljon täysin asiattomia kirjoituksia, mutta siihenhän täällä on jokaisella oikeus).
Eniten kiinnostaa, oletko puhunut vaimollesi tästä asiasta? Tarkoitan siis kunnon keskustelua.
Miksi tästä "lihava-vaimo/mies"-asiasta (yleensä lähimmäisen lihavuudesta) ei voisi puhua myönteiseen sävyyn? Tarkennukseksi, että en tarkoita, että hienoa, kun olet lihava.
Vaimo/mies voisi kertoa kuinka tärkeä toinen on hänelle, eikä halua menettää tätä sairauksille tai kuolemalle vielä pitkään aikaan. Antaisi tukea ja auttaisi molempien parhaaksi katsomalla tavalla. Siellä, kaikkien niiden ylimääräisten kilojen alla, on kuitenkin se ihminen, johon aikoinaan rakastui, halusi mennä naimisiin ja perustaa perheen. Jos rakkautta riittää, luulisi, että olisi halua selvittää ongelmat, puhua niistä ja yrittää löytää keinoja asioiden muuttamiseen. YHDESSÄ.
Kuullostaa kyllä joltain ahmimishäiriöltä tai vastaavalta... Ehkä sokeririippuvuutta? Tai onko vaimosi kenties masentunut?
Kannattaa etsiä faktatietoa noista aiheista ja koittaa puhua vaimosi kanssa asiasta, sillä ei tuollainen ruokavalio ihan normaalin ihmisen arkeen kuulu! Toki välillä voi ja saakin herkutella, mutta normaalina pidän itse sellaista yhtä karkkipussia tai suklaalevyä viikossa ja sipsejä ehkä kerran-pari kuussa. Tiedä sitten mitä muut ovat mieltä...
Itse en tosin lihonut mässäilyn takia, vaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuen, joten nyt laihduttaminenkin on helpompaa, koska syön vhh-ruokavalion mukaan ja liikun yhtä paljon, kuin ennen sairastumistakin. Voi siis meitä aktiivisia ja reippaita satakiloisiakin olla! :)
Tuo vhh on auttanut minua, joten sitä uskallan suositella teillekin! Kannattaa vain etsiä tarpeeksi tietoa aiheesta (vaikka GI-dieettikirja) ja sitten koittaa löytää yhteinen sävel ruokailuun. Sinäkin voit alkaa syömään saman ruokavalion mukaan, niin samalla tuet vaimoasi. Koittakaa myös sopia, että on vain yksi herkkuhetki viikossa ja että kolmena päivänä käytte liikkumassa mitä tahansa liikuntaa: kävely, pyöräily, uinti, mitä tahansa, mistä vaimosi voisi pitää. Tosin, ruokavalio on kaiken a ja o hoikistumisessa! Jos se on pielessä, niin liikkumisen hyödyt jäävät melko vähäisiksi...
Toisaalta tilanne voi kyllä olla sinun kannaltasi hankala: muutoksen pitäisi lähteä ihmisestä itsestään! Tsemppiä!!
niinpä niin,,,se kilpirauhasen vajaatoiminta... ;D
No, voi ehkä naurattaa muita, mutta 32 kiloa kahdeksassa kuukaudessa leikkauksen jälkeen ei todellakaan naurattanut minua. :)
Minä tunnustan olleeni vielä vuosi sitten täysi plösö. Monta vuotta kuuntelin kun mieheni vihjaili painon noususta, joka paheni vain niistä vihjailuista. Söin sitten salassa. Tein lapsen ja päätin monet kerrat alkaa laihduttamaan.
Kerran päivässä vilahti puheessa lause "sitten kun minä olen laiha..."
Mies kerran päivään huomautti että voisin alkaa tekeen itseni eteen jotakin...
Yksi riitä oli kuitenkin "se" joka kääsi mun aivot oikeille urille. Sain kuulla mieheltäni olevani lihava ja hankala harrastaa seksiäkin oli. Ensireaktio oli tietty suru, mutta sitten nousi kiukku. Sitä päivästä on nyt kulunut vuosi ja taakse on jäänyt jo 20kg läskiä. Tuli halu näyttä omalle miehelle ja maailman muillekin miehille, että en ole mikään plösö.
Aloitin katsomana mitä suuhun laitan ja kävelemään illat pitkin katuja. Useana iltana päässä pyöri vain joukko kirosanoja, mutta ne miehen sanat pisti minut liikkumaan.
Kuntosalin aloitin kun painoa oli 10kiloa pudonnut.
Nyt olen miehelleni kiitollinen niistä sanoista vuosi sitten. Olen löytänyt taas "itseni". Sen naisen joka ajattelee ulkonäköään ja sitä, katsooko miehet mun perään. Ei tarvi enää tuntea häpeää jos tanssin, eikä hävetä munkin syöntiä julkisella paikalla. Laiha en ole vieläkään, mutta se, että mahdun normaaleihin vaatteisiin ja TIEDÄN miellyttäväni monien muidenkin kuin oman mieheni silmää, riittä minulle. Enkä häpeä jos ex tai joku muu minut hoikempana tuntenut tulee kadulla vastaan.
Jatkan syömisten tarkkailua (en halua enää takas Bmi 36:seen...)ja toivon että loputkin läskit muuttuis lihakseksi. Jatkan salilla kulkemista ja nautin miesten katseista. Ja tiedän mieheni pitävän taas seksistä kanssani ;)
Juuri tuota olen aina sanonut. Olen iloinen, että olet täällä pastalla esimerkkinä. Jatka vain samaan malliin! ;-O
En minäkään sinunlaisesi idiootin kanssa mennyt naimisiin.
Otin internetin historiatiedoista tämän sinun aloittamasi keskustelun, että tiedät.
Nyt vain sanon, että olen kuolemaisillani tylsistymiseen.
Sinun seurassasi näivettyy aivot.
Ruoka on ainoa todellinen tyydytys mitä tästä talosta saa.
Mene ja katso peiliin rakas mieheni, kukakohan siellä on?
Vaimo nimeltä Valas
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta 15 vuotta. Painan nyt kaksikertaa sen mitä silloin kun aloimme seurustella. Kertaakaan hän ei ole sanonut minua lihavaksi saati olisi mitenkään haukkunut ja seksiäkin kärttää jatkuvasti :). Ja meni vielä naimisiin kanssani ollessani painavampi kuin olen nyt. Luettuani tippa linssissä tätä ketjua en voi olla kuin kiitollinen, että olen löytänyt rinnalleni niin hienon ihmisen. Lihoin masennuksen seurauksena ja ihan tosiaan itse lapoin ruoan suuhuni, ihan omaa syytäni tämä läski siis on. Tuntuu todella pahalta lukea mitä miehet vaimoistaan ajattelevat ja miten kohtelevat heitä. Itse en ikinä kestäisi sitä jos en kelpaisi miehelleni ja mieluummin jättäisin hänet kuin eläisin niin pinnallista parisuhdetta. Jokaisessa ihmisessä on omat puutteensa oli se sitten ylipainoa tai muuta ja Jerry72:lla tuntuisi olevan henkisellä puolella, joten en ihmettelisi vaikka vaimo masennusta sairastaisikin, aika kylmältä vaikuttaa. Itse olen nyt laihduttanut jo reippaasti ja tavoitteena on päästä normaali painoon, mieheni tukee ja kannustaa minua ehdoitta. Laihdutan kyllä ulkonäkönikin vuoksi ja itselleni en miestäni tai ketään muutakaan varten, mutta tärkeämpää on terveyden säilyttäminen ja jaksaminen liikunnallisissa harrastuksissani.
Ja Jerrylle; eroa vaimostasi, päästä hänet vapaaksi ja anna mahdollisuus löytää arvostava kumppani ja tulla onnelliseksi. Itse voit ostaa pumpattavan barbaran, se kun pysyy samanlaisena vuodesta toiseen ja tyydyttää vielä seksihalutkin silloin juuri sinua haluttaa ja luulen sen sopivan luonteellesi muutenkin varsin oivallisesti.
Nyt lähden kertomaan omalle miehelleni kuinka paljon häntä rakastan ja että illalla voisi onnistaa...
Oletko koskaan sitä ajatellut että, mitäs jos sinun miehesi ei ole kehtannut koskaan sanoa päin naamaa että LAIHDUTA. Nimittäin hän sinua rakastaa yli kaiken ja se todistaa sen että menitte naimisiin ja sen takia ei sano suoraan miltä hänestä tuntuu kun hän luulee että sinä loukkaantuisit. tuskin miehesi haluaa sinulle sydän kohtausta tai aivoveren vuotoa.
Jos miehesi yhtään tykkää harrastaa seksiä kanssasi niin kai miehesi sitäkin toivoisi että edes kerran olisit pienenpi niin tämä seksi kävisi ketterämmin aikä aina tarvisi maata sen höllyvän mahan päällä.
Ei pahalla koska oma avovaimoni oli YLI LIHAVA ja vaikka rakastan häntä yli kaiken niin minun oli vain pakko kertoa miltä minusta tuntuu.
En ihan sitä tarkoittanutkaan, että mieheni haluaisi minun olevan lihava tai ei toivoisi minun laihtuvan. Tottakai hän haluaisi minun olevan mahdollisimman hyvännäköinen. Tarkoitinkin sitä että hän rakastaa minua läskeistäni huolimatta ja kunnioittaa minua eikä hauku tai vaadi muuttumaan ja näkee minut haluttavana vatsamakkaroista huolimatta. Kyllä minäkin haluaisin mieluummin olla laiha kun harrastamme seksiä, en pelkästään teknisistä syistä, vaan myös siksi että itse kokisin itseni seksikkäämmäksi. Lihavana olen ollut paljon estoisempi seksuaalisesti kuin laihana olisin. Muutoksen huomaa jo nyt vaikka olen laihtunut vasta parikymmentäkiloa niin olen paljon rohkeampi ja aktiivisempi seksuaalisesti.
On miehenikin muuttunut ulkoisesti vuosien aikana ei sitä voi kieltää. Mutta jos oikeasti haluaa ja rakastaa vain toisen ulkokuorta niin ei koskaan voi löytää pitkäaikaista onnellista parisuhdetta, sillä kaikki me vanhenemme ja muutumme, niin se vain on.
Tärkeämpää olisikin että jokainen oppisi rakastamaan myös itseään niin että haluaisi pitää itsestään mahdollisimman hyvää huolta, ihan vain itseään ei ketään toista varten.
Niihän sen miehen pitääkin rakastaa naista siitä huolimatta kuinka monta vatsamakkaraa kantaa.
Mutta yllättävän paljon se vaikuttaa omaan tuntoon mitä enemmän kannat sitä huonompi oma tunto. Nimittäin avovaimoni on ainakin 50kg ylipainoinen ja hän ei ole pitkään aikaan edes halunnut rakastella valot päällä ja kaiken kukkuraksi hän päittää aina kasvonsa kun rakastelemme. ja se minua V koska hänellä on upeat kasvot.
Mutta nyt olen sanonnut sille siitä ja toivon mukaan hän tekisi asialle jotain.
Sitä vain että...monesti naiset sanovat että "Ei mun mies ainakaan välitä ylimääräisistä kiloistani.Kelpaan juuri tällaisena." Höm..Se ukko ei vain halua sanoa sitä ääneen vaikka toivoisikin muutosta. Niillä miehillä on siis tunteet, mutta uskonpa että suurinosa haluaa vaimon joka painaa vähemmän kuin he itse. Sitä ei vain SANOTA. Mutta näin on...
Ja kun mies tekee lapsen naisen kanssa, eikö hän toivoisi äidin näyttävän hyvä esimerkkiä lapselle ja tekevän koko perheen elämän terveelliseksi.
Opettaa lapselle liikunnan ja oikeanlaisen ravinnon tärkeys jo pienenä. Ettei tarvi olla lihava lapsi jota kiusataan koulussa ja joka valitaan aina viimeisenä joukkueeseen.
Ikävä kyllä usein lihavan äidin lapsetkin on ylipainoisia. Ruokaa syödään samalla tavalla koko perheessä ja herkutkin usein päätyvät leikki-ikäisekin suuhun samalla kun vanhempienkin.
Itse kyllä haluaisin lapsistani terveitä ja kykeneviä tekemään samoja asioita kuin muutkin lapset. Ylipaino vaikeuttaa elämää jo lapsena (esim liikunnallisesti ja ystävyyssuhteissa) ja hankalampi se on opettaa 10v kuin 1v syömään terveellisesti ja sopivia annoksia.
Mutta moniko mies uskaltaa sanoa lapsensa äidille, että äiti tekee hänen mielestään väärin lasta kohtaan. Uskaltaa kritisoida tapaa jolla toinen kasvattaa omaa lastaan. Kaulimestahan siinä voi saada päin nassua, mutta eiköhän se ole parempi vaihtoehto kuin se, että lapsi kärsii vanhempiensa vääristä valinnoista.
Todellisuus ja unelmat on osattava erottaa toisistaan . Voihan sitä uskoa että suurin osa miehistä haluaa hoikan vaimon , varmaa se ei silti ole . Voisin väittää että suurin osa naisista haluaisi pitkän , tumman ja komean miehen . Silti en usko sen pitävän paikkaansa koska kaikenpituiset , väriset ja näköiset miehet menevät naimisiin . Se joka haluaa sen kauniin kuoren ottakoon sen ja jos kuori rapistuu tai venyy heittäköön sen pois ja ottakoon uuden . Mitä sitä tuskailemaan ja katkeroitumaan tyhjän vuoksi jos mikään todellinen ei merkitse mitään .
Höh. Ei meillä ainakaan ole mitään mässäilylinjaa tai epäterveellistä elämäntyyliä!
Itse noudatan vhh:ta, mies on normaalipainoinen ja syö "normaalisti". Liikuntaakin tulee harrastettua, joten ei ainakaan meidän tapoja voi sanoa huonoiksi! Viinaa ja tupakkaakaan ei käytetä. Jos meille joskus tulee lapsia, niin ihan kunnollisessa perheessä tulevat elämään ja terveellistä ruokaa syömään.
Sairaus toi kiloni, jotka ovat onneksi karisemassa jo, mutta välillä ärsyttää tuo yleistävä asenne, että kaikki ylipainoiset olisivat jotain mässäileviä sohvaperunoita. >:(
Ja se ärsyttää kun aina automaattisesti oletetaan että lihavien lapset lihoisi myös. Meillä lapset syö terveellistä ruokaa ja harrastaa liikuntaa. Minä se yksin olen suklaani kanssa iltaisin uponnut sohvaan, enkä minäkään enää. Se on tärkeä osa lapsesta huolehtimista ja kasvattamista että opetetaan syömään terveellisesti ja muutenkin pitämään itsestään huolta ja sen voi tehdä vaikka itsellä olisikin se vararengas. Ja kyllä niillä hoikillakin ihmisillä on lihavia lapsia.
Siinähän se oli ... yksinkertainen totuus! Ja jos todellinen ei merkitse mitään, niin kuortahan voi aina muunnella mielialan mukaan (ja rahavarojen). 170cm/50kg nainen saa kivasti ne pienet näppylät silikooni palleroilla vaikka DD-kuppi kokoisiksi. Ja kokoiseni xxl-nainen (167cm/95kg) saa helposti rasvaimulla vatsanpäältä rasvakerroksen pois ja muokkautettua vaikka takapuolenkin ajokoiran perältä näyttäväksi. Todellisuus on kuitenkin se että mitään oikotietä onneen ei ole... se joko tulee tai ei tule silikonirinnoista tai ajokoiran peffasta huolimatta.
Vaimollasi taitaa olla paha masennus tai sitten hänellä ei vaan yksinkertaisesti ole muuta tekemistä kuin illat pitkät syöminen. Mitä jos ehdottaisit jotain yhteistä mukavaa harrastusta, joka saisi edes ajatukset pois ruoasta? Pyöräily, uinti, vaellus, melonta tai miten olisi tanssikoulu? Harrastiko vaimosi ennen paisumista jotain tiettyä lajia? Sun ei kuitenkaan pitäisi syyllistää sun vaimoa, vaan yrittää tukea sitä muuttamaan elämäntapoja. Painoin itse pari vuotta sitten 107kg, nykyisin puntari näyttää 82kg ja koko ajan ollaan alaspäin menossa. En kyllä vaihtaisi tätä oloa sellaseen plösöolemukseen mistään hinnasta! Sun pitäisi saada se sun vaimo ymmärtämään, kuinka parempi olo sillä olisi kun hän saisi painoaan pudotettua. Ihmettelen vaan kuka teillä oikein ruokaostokset hoitaa, jos kaiken pitää olla sitä rasvaista versiota? Etkö sinä voisi ruveta hoitamaan kaupassa asiointia, jos vaimolla tulee noita houkutuksia liikaa? Eihän ulkonäkö saisi olla missään nimessä avioliiton perusta, mutta joka tapauksessa se vaikuttaa. Yritä saada se vaimosi ymmärtämään, että hänen pitäisi laihduttaa jo terveytensä tähden- kiva sitten kun on nivelrikko alta nelikymppisenä, ja vanhainkodissa siirtoihin tarvitaan nosturia...vaikka sinne asti tuskin tuolla menolla päästään.
Oletko aivan tosissasi? Että voisit jopa jättää rakkaan vaimosi hänen ulkonäönsä takia? Entä, jos hän vaikka joutuisi onnettomuuteen ja joutuisi loppuelämäkseen pyörätuoliin? Jättäisitkö hänet?
Itse olen 165cm ja 54kg ja pelkään ylikaiken lihavuutta! Tavallaan siis ymmärrän, jos sinua ällöttää lihavuus, muttei se ällö RAKKAUDEN ohi saa menna. Eihän?
Olen syvästi järkyttynyt!