eronnut

Erosin vajaa neljä vuotta sitten ja siinä meni sitten myös kyläilypaikat.Nimittäin eronnutta ja yksin elävää naista ei kutsuta viikonloppuisin kylään,mökille,veneilemään,eikä yleensäkään mihinkään,missä on pariskuntia.Jos saan kutsun johonkin pippaloihin,niin heti alkaa miehen etsintä minulle,vaikka en todellakaan ole kiinnostunut tällä hetkellä miehistä.Tulee vain vaivautunut olo ja siksipä välttelen ko.paikkoja.Pahin on joulu ja nyt lähestyvä juhannus.Kaikki ovat perheineen mökeillä tai veneilemässä ja silloin tuntuu,että olen koko mailmassa todella ainut ihminen.Ihmiset luulee,että eronneella on paljon menoja ja eivät kai kehtaa pyytää minnekkään,mutta asia on ainakin omalta kohdaltani aivan toisin.En millään saa kysyttyä,että mitäs juhannuksena?Pääsisinkö mökille tai jonnekkin,ettei tarvitsisi olla yksin aavekaupungissa.Onko muita?Ja miksi minua ja kaltaisiani ei kutsuta minnekkään?En ole vamppaamassa kenenkään miestä,tahdon vain olla siellä missä on elämää.Olen yli nelikymppinen nainen.
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käsitin niin,et sulla on ystäviä,mut ne on parisuhteessa.Siihen on vaikee tunkee mukaan kun paras ystävä miehineen ja lapsineen lähtee viikonloppua viettämään.Niin se vaan on.Pitää ettii muita yksinäisiä ja sinkkuja,joita on onneksemme tää maa pullollaan.Mulla on onneksi lapset,et niitten kanssa kyllä vuokrataan mökki jussiksi,eikä taatusti ole hiljaista.

Äänestä

minäkin kokenut. Monta joulua, uutta vuotta ja juhannusta vietin yksin. Harvassa oli ne ystävät ja sukulaiset, jotka kutsuivat luokseen.
Vaikka menin juhannuksena kokolle, seisoin sielläkin yksin, tuli tunne että parempi on istua kotona!

Äänestä

olen itse eronnut vuosi sitten ja kaipaan kaikkea mitä oli silloin yhteiset ystävät ja omakotitalo,nyt tunnen että seinät kaatuu päälle kerrostalossa,minulla ei ole kuin lapset ei oikeastaan ketään muuta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nainen..todella yksin. kirjoitti:

Erosin vajaa neljä vuotta sitten ja siinä meni sitten myös kyläilypaikat.Nimittäin eronnutta ja yksin elävää naista ei kutsuta viikonloppuisin kylään,mökille,veneilemään,eikä yleensäkään mihinkään,missä on pariskuntia.Jos saan kutsun johonkin pippaloihin,niin heti alkaa miehen etsintä minulle,vaikka en todellakaan ole kiinnostunut tällä hetkellä miehistä.Tulee vain vaivautunut olo ja siksipä välttelen ko.paikkoja.Pahin on joulu ja nyt lähestyvä juhannus.Kaikki ovat perheineen mökeillä tai veneilemässä ja silloin tuntuu,että olen koko mailmassa todella ainut ihminen.Ihmiset luulee,että eronneella on paljon menoja ja eivät kai kehtaa pyytää minnekkään,mutta asia on ainakin omalta kohdaltani aivan toisin.En millään saa kysyttyä,että mitäs juhannuksena?Pääsisinkö mökille tai jonnekkin,ettei tarvitsisi olla yksin aavekaupungissa.Onko muita?Ja miksi minua ja kaltaisiani ei kutsuta minnekkään?En ole vamppaamassa kenenkään miestä,tahdon vain olla siellä missä on elämää.Olen yli nelikymppinen nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu