Tänään on siis äitienpäivä. Onnea kaikille äideille!
Minua äitienpäivä kuitenkin ahdistaa, koska minulla on erittäin vaikea suhde äitiini, joka on vl.
Äitini on suurimman osan elämästään kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, jonka takia häneen on ollut vaikea koskaan saada mitään kontaktia. Aina kun ajattelen äitiäni, näen selän joka on kääntynyt poispäin, hän katselee jonnekin kaukaisuuteen tyhjin silmin.
En osaa rakastaa häntä. En todellakaan osaa rakastaa häntä. Olen joutunut kärsimään elämässäni niin paljon siksi, että äitini on ollut sairas, eikä kukaan ole kertonut minulle siitä lapsena. luulin vain että äiti ei rakasta koska minä olen paha tai huono, enkä kelpaa hänelle.
Annan hänelle ihmisarvon, mutta en voi häntä rakastaa, en voi häntä ymmärtää. Hän on täysin mykkä. Yksinkertaisesti ihmissuhteemme on ollut aina täysin toimimaton ja on ollut kauheaa olla hänen lapsensa. Onneksi on ollut mummo johon suhde on ollut aina lämpöinen välittävä ja hyvä. Kauan olen syyttänyt itseäni huonosta suhteesta häneen, mutta kyllä taitaa äidissäkin jotain vikaa olla kun kerran olen muiden kanssa pystynyt hyvään ihmissuhteeseen.
Onko ketään muuta jolla on vaikea suhde äitiin? Ja miten suhtautua asiaan?
Minua äitienpäivä kuitenkin ahdistaa, koska minulla on erittäin vaikea suhde äitiini, joka on vl.
Äitini on suurimman osan elämästään kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, jonka takia häneen on ollut vaikea koskaan saada mitään kontaktia. Aina kun ajattelen äitiäni, näen selän joka on kääntynyt poispäin, hän katselee jonnekin kaukaisuuteen tyhjin silmin.
En osaa rakastaa häntä. En todellakaan osaa rakastaa häntä. Olen joutunut kärsimään elämässäni niin paljon siksi, että äitini on ollut sairas, eikä kukaan ole kertonut minulle siitä lapsena. luulin vain että äiti ei rakasta koska minä olen paha tai huono, enkä kelpaa hänelle.
Annan hänelle ihmisarvon, mutta en voi häntä rakastaa, en voi häntä ymmärtää. Hän on täysin mykkä. Yksinkertaisesti ihmissuhteemme on ollut aina täysin toimimaton ja on ollut kauheaa olla hänen lapsensa. Onneksi on ollut mummo johon suhde on ollut aina lämpöinen välittävä ja hyvä. Kauan olen syyttänyt itseäni huonosta suhteesta häneen, mutta kyllä taitaa äidissäkin jotain vikaa olla kun kerran olen muiden kanssa pystynyt hyvään ihmissuhteeseen.
Onko ketään muuta jolla on vaikea suhde äitiin? Ja miten suhtautua asiaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Myös minulla oli erittäin vaikea äitisuhde, jonka vasta viime aikoina olen uskaltanut itselleni tunnustaa ja käydä läpi. Ensin en uskaltanut sitä mielessäni tehdä. Sitten annoin tulla mielessäni ulos kaiken mielipahan, katkeruuden, kiukun kapinan, vihan ja pelon, mikä oli mieleeni syöpynyt.
Sen jälkeen, kun olin päästänyt tukahdetut tunteeni ulos ukkosen lailla yksin ollen, alkoi aurinko paistaa ja kirkastua, että äiti itsekin oli ollut katkeruuden, surun ja mielipahan vanki, eikä hänen ollut hyvä olla.
Syynkin tiesin. - Mutta vaikka hän oli asian monta kertaa meille lapsille kertonut, ei se tuntunut missään, kun en ollut sitä itse kokenut. Omat huolet vain oli ne tärkeimmät, joita hän ei jaksanut kuulla - kun niitä oli hänellä itselläänkin.
Kauhea paikka, kun ei ollut ketään, kenelle olisi kertonut. Mutta samaa se on ollut myöskin äidille.
Kummallakin omat asiat ensimmäisinä eikä muille ollut sijaa.
Ymmärrettyäni asian, tulin tulokseen, että minun olisi varmaan pitänyt olla äitiäni vanhempi ja viisaampi, jotta olisin voinut auttaa häntä auttamaan itseänikin. Mutta sellainenhan ei voinut mitenkään olla mahdollista.
Tänä päivänä, vaikka muistot tekee kipeää vieläkin joskus mielelle ja sydämelle, ymmärrän että hänen pettymyksensä ja katkeruuden vangiksi jäämisensä, josta hän ei itse selvinnyt ulos omin voimin eikä uskonut enää rakkauteenkaan tultuaan petetyksi erittäin pahoin, olen oppinut antamaan hänelle anteeksi ja pyytämään Jumalaa siunaamaan, vaikka hän on jo kuollut.
Elämä on kokemus - toisille helppo, toisille katkera johtuen mistä milloinkin. Välillä koskee kovastikin, kun muistot palaa ja niiden aikaansaamat jäljet verottavat vieläkin jotain kohtaa elämässäni. Mutta olen kiitollinen, että edes päivä kerrallaan ja pala palalta pääsen irti tästä omasta helvetistäni. Ja muistan äitiänikin välillä sellaisena kuin hän oli niinä hyvinä päivinään, kun ei ollut surusta väsynyt.
Toiset ottavat asiat raskaammin kuin toiset,- olemme erilaisia siinäkin suhteessa. Kaikkea ei voi kuitenkaan yhdeltä ihmiseltä pyytää, vaikka haluaisikin, sen olen oppinut. Toisten helpommalta vaikuttavaa elämääkään ei kannata verrata omaansa, kun ei tiedä mitä kenenkin elämään voi kätkeytyä. Liikaa ei voi pyytää siltä, jolla ei paljoa ole, - jos ei yhtään mitään.
Elämä on kuitenkin hyvä, vaikkei se joskus siltä tuntunutkaan.
Katkeruuden verkkoon ei kannata jäädä eikä ketjua kuljettaa mukanaan .. vaan pyytää anteeksi - ja unohtaa.
Entinen on mennyt, huomisesta emme tiedä mitään.
- Elämä on tässä ja nyt.
Luulen että varhaislapsuuden aikana äiti edustaa lapselle maailmaa. Jos näkee äidin hymyilevät kasvot ja tämän hellyyden, uskoo siihen että minä olen arvokas ja hyvä ja elämä on ihana asia.
Mitä jos näitä kasvoja ei näe? Äiti ei koskaan hymyile, kääntää vain kasvonsa pois. Kyllä sitä alkaa lapsi luulla että vika on minussa, minä en ole rakkauden arvoinen.
"Ymmärrettyäni asian, tulin tulokseen, että minun olisi varmaan pitänyt olla äitiäni vanhempi ja viisaampi, jotta olisin voinut auttaa häntä auttamaan itseänikin. Mutta sellainenhan ei voinut mitenkään olla mahdollista. "
Minulla on ollut aivan sama kokemus. Koska äiti ei ollut terve hän ei kestänyt villiä ja temperamenttista tytärtään, vaan sanoi, että minun pitäisi ottaa mallia kaikista kilteistä ja hiljaisista lapsista. En kelvannut hänelle.
Seuroissa ihmettelin kun sanottiin, että on maailman paras asia syntyä uskovaiseen perheeseen. Miksi minusta ei sitten välitetty? Ihmettelin tätä asiaa monta monituista vuotta. En silloin tiennyt äidin masennuksesta, luulin vain että kaikki oli minun syytäni.
Olen joutunut kärsimään valtavasti tämän äidin sairauden vuoksi, koska lapsuuteni kului sen varjossa. Tottakai tämä suututtaa ja ihmettelee miksi minulla ei voi olla läheiset ja hyvät välit äitiini? Edelleenkin kanssakäyminen hänen kanssaan on mahdotonta. Olen sitten ajatellut niin, että on maailmassa paljon muitakin ihmisiä ja olen sitten sellaisten kanssa, joiden kanssa suhde on hyvä ja molemminpuoleisesti antoisa. Syvät haavat on silti jääneet.
Mutta jonkin verran tunnen vielä vihaa häntä kohtaan, vaikka tuntuu, että se on jo vähentynyt 80%.
Hyvä kun myös Sinulla alkaa pahaolo ja siitä johtuva vihakin laantua, sillä se on raskasta ja kuluttavaa kaiken muun lisäksi.
Jos alkaisin kirjoittaa omasta elämästäni, niin siitä tulisi kirja, enkä sitä halua, koska joutuisin käymään raskaita asioita uudelleen läpi.
En ollut toivottu lapsi, olin koulu- ja työpaikkakiusattu. Jouduin myös käymään läpi onnettomia juttuja kuten äitinikin. Menetin työpaikkani, ihana Lassie-koira kuoli, tuli avioero, menetin asuntoni ym.ym.
Jouduin ex-mieheni mukana erilaiseen seuraan kuin olin tottunut, ja tuttu turvallinen Jumalakin muuttui kauhean pelottavaksi, vaativaksi käskyttäjäksi.
Kaikkein kamalinta on silloin, kun ihminen joutuu lain alle yrittäessään olla uskova, eikä millään onnistu. Äiti yritti. Ja niin yritin minäkin, kunnes sekosin. Se oli rasittavinta, mitä ikinä olin joutunut kokemaan.
Oli pakko jättää uskonasiat hetkeksi 'hyllylle', kun ne meni vinoon kauhealla yrittämisellä ja lain kirjaimen noudattamisella.
Kirjaimen noudattaminen vei minut pois tuntemani Jumalan luota, enkä enää uskaltanut lukea Raamattuakaan.
Pelkäsin.. ja riivaajat vetivät yöllä peiton päältäni herättäen ahdistelemalla.
Lopulta rukoilin itkien, että Jumala antaisi minulle tutun ja turvallisen Jeesuksen takaisin, kun en enää kestänyt. Pyysin monta monta kertaa esirukouksia puolestani, ja vähitellen aloin saada selvennystä elämääni. Se näytettiin syntymästäni saakka selventäen elämäni tapahtumia koukeroineen kaikkineen.
Jos kaikki olisi näytetty kerralla, en olisi jaksanut.
Onneksi Jumala tietää, millaista tekoa olemme. Hän toi esiin asioita elämästäni vähän kerrallaan, jotka olin unohtanut tai pakottanut mielestäni pois kokonaan. Kipeät asiat käytiin läpi varoen, - kaikkein kipeimmät vain milli kerrallaan, kunnes palapeli oli koossa.
En sano, että elämäni olisi ruusuilla tanssimista, eikä sen tarvitse ollakaan, sillä jokaiselle päivälle riittää oma huolen aiheensa. Elämä on sitä mitä se täällä maan päällä on.
Olen kiitollinen Hänelle ,joka auttoi minut entisen elämän sotkuista selkeimmille vesille.
Tunnen olevani vapaa - ja se on paljon !
Toivon Sinulle ja Äidillesi Siunausta tuleville päiville, rakkautta Jeesukseen ja Hänen huolenpitoaan kaikessa.