Olen tässä elämäni aikana seurustellut muutaman miehen kanssa. Mutta mistä johtuu että nyky mies ei halua lapsia? Luulisi kolmekymppisten miesten jo haluavan perustaa perheen. Eipä näin ole. Olen itse potenut vauvakuumetta jo pitkään, mutta isäksi haluavaa miestä en ole tavannut. Enkä missään tapauksessa halua tehdä lasta mieheltä salaa. Enkä halua lasta miehen kanssa joka ei lasta itse halua.
Haluaisin perheen johon kuuluisi lasten lisäksi myös isä, mutta se taitaa olla jo liikaa toivottu.
Haluaisin perheen johon kuuluisi lasten lisäksi myös isä, mutta se taitaa olla jo liikaa toivottu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mitä voi olla on nuo kaks pojan viikaria. Muistan kyllä että itseäni pelotti aikanaan ajatus omista lapsista ja siitä onko oikea hetki. Jälkeenpäin olen miettinyt että oli oikea hetki, eihän sitä tiedä tulisko niitä tenavia enään.
Onkohan nyt niin, että otat asian puheeksi liian äkkiä, kun sinulla alkaa olla kiire. Kestää pitkään, ennen kuin mies tuntee suhteen niin stabiiliksi, että on aika miettiä lapsien hankintaa. Miehen ajatus kulkee ensin suhteeseen, sitten vasta voi alkaa miettiä lasten tekoa.
Eri asia on puhua lapsista teoreettisesti: "Haluatko lapsia sitten joskus kun sen aika on"? Jos lasten hankkiminen on periaatteessa OK, muttei vielä ajankohtaista, niin silloin on kehityskelpoinen uroo matkassa. Uskon, että lähes kaikki miehet haluavat lapsia jossain vaiheessa. Mutta kun miehellä ei ole sitä biologista kelloa, niin asiaa ei tarvitse etukäteen niin paljon suunnitella kuin mitä naisten.
Sitten kun olette olleet vähintään 5 vuotta olleet kimpassa, kannattaa alkaa puhua lasten teosta. Voitpa vähitellen alkaa suostutella ja jopa painostaa lasten tekoon. Se on sitten voi voi jos siinä vaiheessa mies sanookin, ettei oikeasti haluakaan lapsia.
Toinen strategia on alkaa kalastella niitä 40 poikamiehiä, jotka ovat lapsirakkaita, mutta eivät ole naisille nuorempana kelvanneet. Sielläkin on ihan mukavia kehityskelpoisia yksilöitä. Ja useimmat ovat varakkaita, kun ei ole perhettä eikä kalliita harrastuksia, mihin tuhlata.
Sitten on seikkailtu sen verran että liittokin saattaa paremmin kestää. Toinen juttu taas on että ikä alkaa painaa ennen kuin lapset ovat aikuisia. Kolmikymppisinä monet vielä etsivät elämänsä prinsessaa tai naiset prinssiä, tai ehkä heillä on kokematta City-lehdessä sun muissa mainostetut Borneon-matkat ja surffailukeikat. Joskus syynä voi olla sekin että tajuaa ettei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Lapset ja perhe-elämä vaativat oikeasti paljon ja vakaan aseman.