Maakuntalehti
voisi katsoa
peiliin
”Muutospuheen fraaseista ei saa mitään tolkkua. Jatkuvaa muutospuhe on sellaista, että pannaan toimittajille numerolappu rintaan ja käsketään juosta kovaa, mutta ei kerrota, mihin suuntaan”, Paavo Lintula sanoo.
Johdon ja toimituksen vuoropuhelu on vähäistä, eikä sitä edes haluta, vaikka sitä organisaation arvopuheessa korostetaankin.
Täysin tolaltaan asiat eivät ole. Ykköslehtien talous on vakaa, kilpailijoita ei ole, ja toimittajat kokevat tekevänsä suhteellisen itsenäistä ja mielekästä työtä.
Lintula kokosi aineistonsa haastattelemalla Kalevan toimittajia, perehtymällä Kalevan henkilöstölehtiin ja havainnoimalla toimituksen elämää vuonna 2004.
Lintula, 67, on työskennellyt Aamulehdessä, Pohjalaisessa ja Suomenselän Sanomissa, ja hän on Pirkanmaan suurimman mainostoimiston Mainoskentän osakas. Alan tutkijaksi hän on värikäs poikkeus.
”Vaikka kyseessä on opinnäytetyö, tulokset ovat pirun terveellistä luettavaa lehtitalojen toimitusjohtajille ja päätoimittajille”, Lintula kehaisee.
Lintula selvitti, kuinka maakuntalehden toimittajat kokevat ja jäsentävät ammattinsa, työnsä ja elämänsä lehtiorganisaatiossa.
Toiminnan tehostaminen, kilpailutus ja kaikinpuolinen kehittäminen koetaan yleisesti uhkana omalle toimintatilalle. Ihmisellä on taipumus syyttää huonosta toimintatilasta itseään, vaikka perimmäiset syyt voitaisiin kaivaa organisaatiosta.
”Ilmiö selittää yleistä työuupumusta. Luottamusta ja sitoutumista vaaditaan lähinnä työntekijöiltä, mutta organisaation osuudesta vaietaan.”
Haastatellut toimittajat pitivät työtään pääosin mielekkäänä. Ammattiylpeys, työstä saatava tyydytys ja velvollisuudentunto ruokkivat tunnetta. Suurimpina uhkina pidettiin viihteellisyyden lisääntymistä, lehtien samankaltaistumista ja himoa ylittää valtakunnallinen uutiskynnys.
Toimittajat oppivat nopeasti, mitä arvostetaan. On kiitollisempaa haastatella julkkiksia tai repostella julkisuushakuisia ostotutkimuksia kuin mennä vanhainkotiin katsomaan arjen ongelmia.
”Kentälle meno alkaa olla jo harvinaista”, hän sanoo.
Maakunnan rahoja
tulisi käytellä taiten
Tutkija palauttaisi maakuntalehdille niiden alkuperäisen tehtävän: olla oman alueensa äänitorvi. Omistajien rahanhimon tyydyttämisen sijasta hän penää ykköslehdiltä maakunnallista vastuuta.
”Taloudellinen menestys ei riipu toimitusjohtajan, päätoimittajan, toimituksen tai markkinoinnin hyvyydestä tai tehokkuudesta. Niin kauan kuin lehdellä on markkinadominanssi, kaikki sujuu itsestään.”
Niin kauan kuin lehti kannattaa, sisältöön panostaminen on tahdon kysymys. Ykköslehdet vastaavat lukijoilleen ja ilmoittajilleen siitä, että sisältö paranee ja hinnoittelu pysyy kohtuullisena.
Nimekäs päätoimittaja ja ”kova” toimitusjohtaja voivat olla jopa riski. Heillä on halu näyttää muille, kuinka dynaaminen lehti on ja miten se voi entisestään kasvaa.
”Kun lehdellä on jo markkinajohtajuus, tällaiset pyrkimykset yleensä vain vievät rahaa. Valtakunnallinen julkisuus ei lisää yhtään ’kannattavaa’ tilaajaa saati ilmoitusta. Tätä eivät alan ulkopuolelta tulevat johtajat tajua, ja joillakin päätoimittajilla taas ei ole hajuakaan lehden ansaintalogiikasta”, Lintula sivaltaa.
Lamaa ruokitaan yhä tinkimällä koulutuksesta tai asiallisista työvälineistä, sullomalla työntekijät avokonttoriin, viemällä tekijänoikeudet, asettamalla työntekijät järjestykseen tulospalkkauksella tai pelottelemalla, että työ loppuu. ”Ilmiö on yllättävä, sillä ykköslehtien talous on vakaa.”
Maakuntalehdet käyttivät lamaa hyväkseen viedessään toimittajien tekijänoikeudet. Juttuvaihto on silti lehtien taloudessa vain pisara meressä.
Vaihdolla saadaan aikaan myös pahaa. Toimituksellinen yhteistyö vähentää haasteellisten töiden määrää omassa lehdessä ja niukentaa lehtitalon osaamista. Samalla toimittajien työn mielekkyyskin vähenee.
Irene Pakkanen
voisi katsoa
peiliin
”Muutospuheen fraaseista ei saa mitään tolkkua. Jatkuvaa muutospuhe on sellaista, että pannaan toimittajille numerolappu rintaan ja käsketään juosta kovaa, mutta ei kerrota, mihin suuntaan”, Paavo Lintula sanoo.
Johdon ja toimituksen vuoropuhelu on vähäistä, eikä sitä edes haluta, vaikka sitä organisaation arvopuheessa korostetaankin.
Täysin tolaltaan asiat eivät ole. Ykköslehtien talous on vakaa, kilpailijoita ei ole, ja toimittajat kokevat tekevänsä suhteellisen itsenäistä ja mielekästä työtä.
Lintula kokosi aineistonsa haastattelemalla Kalevan toimittajia, perehtymällä Kalevan henkilöstölehtiin ja havainnoimalla toimituksen elämää vuonna 2004.
Lintula, 67, on työskennellyt Aamulehdessä, Pohjalaisessa ja Suomenselän Sanomissa, ja hän on Pirkanmaan suurimman mainostoimiston Mainoskentän osakas. Alan tutkijaksi hän on värikäs poikkeus.
”Vaikka kyseessä on opinnäytetyö, tulokset ovat pirun terveellistä luettavaa lehtitalojen toimitusjohtajille ja päätoimittajille”, Lintula kehaisee.
Lintula selvitti, kuinka maakuntalehden toimittajat kokevat ja jäsentävät ammattinsa, työnsä ja elämänsä lehtiorganisaatiossa.
Toiminnan tehostaminen, kilpailutus ja kaikinpuolinen kehittäminen koetaan yleisesti uhkana omalle toimintatilalle. Ihmisellä on taipumus syyttää huonosta toimintatilasta itseään, vaikka perimmäiset syyt voitaisiin kaivaa organisaatiosta.
”Ilmiö selittää yleistä työuupumusta. Luottamusta ja sitoutumista vaaditaan lähinnä työntekijöiltä, mutta organisaation osuudesta vaietaan.”
Haastatellut toimittajat pitivät työtään pääosin mielekkäänä. Ammattiylpeys, työstä saatava tyydytys ja velvollisuudentunto ruokkivat tunnetta. Suurimpina uhkina pidettiin viihteellisyyden lisääntymistä, lehtien samankaltaistumista ja himoa ylittää valtakunnallinen uutiskynnys.
Toimittajat oppivat nopeasti, mitä arvostetaan. On kiitollisempaa haastatella julkkiksia tai repostella julkisuushakuisia ostotutkimuksia kuin mennä vanhainkotiin katsomaan arjen ongelmia.
”Kentälle meno alkaa olla jo harvinaista”, hän sanoo.
Maakunnan rahoja
tulisi käytellä taiten
Tutkija palauttaisi maakuntalehdille niiden alkuperäisen tehtävän: olla oman alueensa äänitorvi. Omistajien rahanhimon tyydyttämisen sijasta hän penää ykköslehdiltä maakunnallista vastuuta.
”Taloudellinen menestys ei riipu toimitusjohtajan, päätoimittajan, toimituksen tai markkinoinnin hyvyydestä tai tehokkuudesta. Niin kauan kuin lehdellä on markkinadominanssi, kaikki sujuu itsestään.”
Niin kauan kuin lehti kannattaa, sisältöön panostaminen on tahdon kysymys. Ykköslehdet vastaavat lukijoilleen ja ilmoittajilleen siitä, että sisältö paranee ja hinnoittelu pysyy kohtuullisena.
Nimekäs päätoimittaja ja ”kova” toimitusjohtaja voivat olla jopa riski. Heillä on halu näyttää muille, kuinka dynaaminen lehti on ja miten se voi entisestään kasvaa.
”Kun lehdellä on jo markkinajohtajuus, tällaiset pyrkimykset yleensä vain vievät rahaa. Valtakunnallinen julkisuus ei lisää yhtään ’kannattavaa’ tilaajaa saati ilmoitusta. Tätä eivät alan ulkopuolelta tulevat johtajat tajua, ja joillakin päätoimittajilla taas ei ole hajuakaan lehden ansaintalogiikasta”, Lintula sivaltaa.
Lamaa ruokitaan yhä tinkimällä koulutuksesta tai asiallisista työvälineistä, sullomalla työntekijät avokonttoriin, viemällä tekijänoikeudet, asettamalla työntekijät järjestykseen tulospalkkauksella tai pelottelemalla, että työ loppuu. ”Ilmiö on yllättävä, sillä ykköslehtien talous on vakaa.”
Maakuntalehdet käyttivät lamaa hyväkseen viedessään toimittajien tekijänoikeudet. Juttuvaihto on silti lehtien taloudessa vain pisara meressä.
Vaihdolla saadaan aikaan myös pahaa. Toimituksellinen yhteistyö vähentää haasteellisten töiden määrää omassa lehdessä ja niukentaa lehtitalon osaamista. Samalla toimittajien työn mielekkyyskin vähenee.
Irene Pakkanen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.