Miten pystytte tekemään puutarhatöitä??Olen sairastunut edellisenä vuonna astmaan,homeiden aiheuttamaan ja nyt olen yrittänyt hoitaa pihaa,kitkeä orapihlaja-aidan juurta jne.ja sillä seurauksella että olen tukossa ja limaa keuhkoissa.Miten suojaudutte vai pitääkö nämä hommat jättää kokonaan pois?Kevyttä maskia olen yrittänyt pitää mutta hengittäminen on sillä niin raskasta.Neuvoja kaivataan,kiitos etukäteen
puutarha työt
hiljakkoin sairastunut
3399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
puutarha ym. ärsyttävissä töissä. Aluksi suojain tuntuu hankalalta käyttää, mutta ihminen oppii kaikkeen ja on ihana huomata ettei sairastu vaikka tekee piha ym. hommia.
Monille homesairaille puutarhatöiden tekeminen ja haravointi sekä marjojen poimiminen aiheuttaa rajut homeoireet. Osta kunnolliset suojaimet. Esimerkiksi minä olin homekoululla Kelan ammatillisen kuntoutuksena ja oireilin rajusti siellä. Yritin FP2 tasoisia suojaimia ja niistä ei ollut apua. Koska en saanut jättää koulua kesken (Kela olisi lopettanut tuen, enkä olisi saanut muualtakaan mitään) pidin loppuajan Silner 12 "kaasunaamaria" koulussa. Ilman sitä yskin koko ajan. Silmiäni en voinut suojata ja silmäni tulehtuivat pahoin. Minulla on silmälasit, mutta ehkä joillakin laskettelijan suojalaseilla voisi suojata silmänsä.
Menehän rautakauppaan ja osta kunnon suojaimet.
Nauti pihasi kunnostamisesta. Itse asun kerrostalossa ja en ole moneen vuoteen osallistunut pihatalkoisiin. Joillekin tämän taloyhtiön asukkaille olen kertonut homesairaudestani ja sen olevan syy miksi en osallistu. En viitsisi pelotella ihmisiä kaasunaamarillani tuossa pihalla. Silmätkin tulisivat kipeäksi. Oireilen ulkona jo ihan tarpeeksi ilman pihatöitäkin.
Olen käyttänyt pihatöissä Silner 12 homesuodattimilla varustettuja hengityssuojaimia sitten vuoden 2000.
Niiden pitokyky on hyvä niin kauan kuin suodatimet (ohjeen mukainen käyttöikä 40 t) suodattavat. M3:set ovat avuttomia.
Se on aivan totta, että hengittäminen on raskasta myös Silnerillä ja ihan varmasti myös noilla kevyimmillä suojaimilla.
Työskentelyaikaani rajoittaa naamahikoilu, jonka aikaansaa fyysinen rasitus 20 C:n lämpötilassa jo parissakymmenessä minuutissa. Hikoilu sammuu kaivokylmällä pihasuihkulla jossa ajassa suojaimetkin kuivuvat ja ei muuta kuin jatkamaan duunia.
Työssäoloaikanani oli nautinto kotiintultuani mennä pihatöihin ja kasvimaalle.
Tein ne sataprosenttisesti.
Työpanokseni niiden suhteen aleni 30 prosenttiin.
Teen minkä pystyn ja perheenjäsenet tekevät ihmeekseni loput. Ihme sinänsä kuin heitä
aikaisemmin ei moiset työt kiinnostaneet ollenkaan.
Voi olla, että raitisilmakypärällä saisi työskentelyaikaa lisättyä ja se ei haittaisi niin paljon hengittämistä. Sen hankintahinta vain tuntuu tosi suolaiselta aina käyttökustannuksia myöten.
Suosittelen, että kokeilisit tuota raitisilmakypärää.