Terve! Olen kohta 16-vuotias poika ja minulla on sellainen ongelma, että noin vuosi sitten sairastuin
flunssaan tai vastaavaan ja kuume nousi hieman yli 40 asteen. Sen ja nuhan tai jonkin vastaavan seurauksena aivoissani tai jossakin pään sisällä tapahtui jotain kummallista ja todellisuus katosi ja
tuntuu kuin joku muu eläisi elämää. Päänsärkyä ja huimausta esiintyy varsinkin ylös noustessa (makuuasennosta). Nyt tänä keväänä olen sairastanut kaksi uutta flunssaa ja olo on mennyt vain pahempaan suuntaan. Välillä on vaikeuksia tuottaa ja ymmärtää puhetta, ja elämä tuntuu kuin unelta, josta toivoisi koko ajan heräävän. Tällainen olo minulla on ollut jo ollessani nuorempi. Vaikka kun keskityin kovasti johonkin niin muu maailma ikäänkuin katosi ja olo muuttui aivan ihmeelliseksi. Pientä painetta tuntuuu nenässä ja korvissa. Muisti- ja ajatuskatkoja on tämän kevään aikana ilmestynyt. Tuntuu ettei mikään kiinnosta ja että kaikki on paskaa. Onko kokemuksia? ;o Mitä teen??
flunssaan tai vastaavaan ja kuume nousi hieman yli 40 asteen. Sen ja nuhan tai jonkin vastaavan seurauksena aivoissani tai jossakin pään sisällä tapahtui jotain kummallista ja todellisuus katosi ja
tuntuu kuin joku muu eläisi elämää. Päänsärkyä ja huimausta esiintyy varsinkin ylös noustessa (makuuasennosta). Nyt tänä keväänä olen sairastanut kaksi uutta flunssaa ja olo on mennyt vain pahempaan suuntaan. Välillä on vaikeuksia tuottaa ja ymmärtää puhetta, ja elämä tuntuu kuin unelta, josta toivoisi koko ajan heräävän. Tällainen olo minulla on ollut jo ollessani nuorempi. Vaikka kun keskityin kovasti johonkin niin muu maailma ikäänkuin katosi ja olo muuttui aivan ihmeelliseksi. Pientä painetta tuntuuu nenässä ja korvissa. Muisti- ja ajatuskatkoja on tämän kevään aikana ilmestynyt. Tuntuu ettei mikään kiinnosta ja että kaikki on paskaa. Onko kokemuksia? ;o Mitä teen??
Vastaukset 14
Vanhimmat
Et maininnut mitään, oletko käynyt puhumassa lääkärille näistä oireista. Jos et, kipin kapin varaamaan aika vaikka ensin omalääkäriltä, joka tietää mitä pitää tehdä, labrakokeita, kuvauksia yms., täältä et apua löydä, koska tuollaiset oireet voivat johtua monesta syystä.
kannattaisi puhua tuntemuksistasi kotona vanhemmille,
jos se tuntuu vaikealta, niin kouluterveydenhoitalle voi myös kertoa,mutta ehdottomasti jollekkin aikuiselle,joka lähtee asiaa hoitamaan ja selvittämään.Pidä pintasi ja kerro oireesi rehellisesti,äläkä anna kaikkien kuitata sitä murrosikään kuuluvaksi.Koita pärjätäT.V. samanikäisen pojan äiti
neurologi (esimmäiseksi) oikea osoite!
Jos sinulla on ollut kyseisiä oireita jo nuorempana en sinuna olisi niin kovin huolissani, aivosyövästä tuskin on kyse, se kun ei välillä oireile ja taas väliin ole oireeton.
Voisiko takana olla depressiota tms.? Mikään kun ei kiinnosta jne.?
huimausa esiintyy muillakin, ainakin mulla, pitkän istuskelun tai makaamisen jälkeen ku nousee tulee pieni huimaaminen ja silmät harhailee oon siis 15v poika
hei
ehdottaisin että menet koulun terveydenhoitajan luo, ja hän sitten lähettäisi sinut sieltä kautta eteenpäin. Luulen ettei mitään vakavaa, mutta kun asia kuitenkin varjostaa elämääsi, niin ryhdy toimeen että saat korjausta asiaan.
Joskus on vaikea erottaa mikä on fyysistä ja mikä psyykkistä. Jos on uupunut niin se tulee usein fyysisenä.
Vierauden tunteesi mistä sanoit, voisi viitata uupumukseen tai lievään masennukseen. Meistä melkein jokainen on jossain elämänsä vaiheessa uupunut ja väsynyt ja siitä syystä elämä tuntuu p:eeltä ja rankalta.(Ainakin minulla oli niin. Menin tapaamaan psykiatrista hoitajaa ja hänen kanssaan keskustelut ovat olleet avuksi oman elämän parantamiseen).
Sanoinkin jo, että aloita koulun terkkarista. Hänen pitää neuvoa sinut eteenpäin ja ottaa kontakteja. Toinen reitti on vaikkapa terveysaseman kautta, ensin yleislääkäri ja hän sitten voi miettiä mitä kautta tilanteeseesi tulisi apua. Tsemppiä, älä jää itseksesi murehtimaan, hienoa että osaat kuunnella itseäsi ja hienoa myös, että kirjoitit tänne. Ihminen on kumma ja hieno olento, asiat ovat hyvinkin hienosyisiä ja elämä kerrassaan iloinen ja upea asia.
Olen 19v mies ja minulla tapahtui aivan samoin 4 vuotta sitten kun olin kaverin kannsa ulkona talvella (-10c) ilman pipoa juomassa. Seuraavana päivänä mikään ei maistunut, Jos söin ruokaa nii tuli heti paha olo ja tuntu että piti mennä oksentamaan. Seuraavina päivä rupesin valittelemaan porukoille että tuntoaisiti heikkenee ja että todelliuuden taju on hävinnyt.
Tämän vuoden tammikuussa sain lasit kun minulla kun minulla oli jatkuvaa pientä päänsärkyä. Päänsärky lakkasi mutta todellisuuden tuntu ei tullut takasin. Muisti- ja Sanojenkatkoja on koko ajan kun puhun.
Olen käynyt verikokeissa eikä löytynyt mitään. Vanhemmille on kokoajan tolkuttanut että minulla on aivokasvain mutta ne eivät usko. Ennen kun todellisuus hävisi niin kaikki oli paremmin en ees muista minkälaista se on.
Damn! Paska homma, ootko lekurille jutellu? Jollekkin neurologille meinaa. Toivottavasti pää selkiintyy, kerro sit miten teit sen jos niin käy :>
Pitää tässä joku päivä mennä käymään. On niin yhtä helvettiä tämä elämä ku ei kiinnosta enää mikään. Kaikki oli niin hyvin ennen tätä :´( Porukoille oon koko ajan jankuttanut että mulla on jotain päässä. Ne vaa sanoo että ei sinulla ole yhtikäs mitään oot terve nuori mies :/
Mites sulla menee nytten? Ootko sie käyny lekurilla?
ihme porukat sulla :o luulis että on tosi huolissaan :/ eipä tässä mitään ihmeempää, samaa "tajutonta" paskaa edelleen.. en oo toistaseks käyny, mut sitkun ei enää maailmassa pärjää nniin meen viimestään..
Luin tuolta jostain sivulta aivokasvaimseta ja siellä oli asioista mitä mulla ei oo tapahtunu esim. kova päänsärky aamuyöstä ja oksentelu. Mulla muuten nykii pää taaksepäin aikausein. Onko sullä tämmöstä nykimistä?
Luulin et oon ainoa maailmassa jolla on tämmönen ihme "tauti" mut sit rupsein selailemaan näitä keskusteluja ja löysin ton sun tekstin ja täsmäs minuun :> toivottavasti tämä lähtee jotenkin pois :>
Ei mullakaan oo kaikkia oireita mitä aivokasvain täyttäis, mut luin että ne jotkut tulee vasta loppuvaiheessa (päänsärky aamuyöstä). Kyllä mulla päässä jomottaa takaraivossa päivittäin mut ei ihmeempiä. En oo ainakaan huomannu tai ei nyt ainakaan tuu mieleen että olis mitään nykimistä.. toivottavasti ei tuukkaan.. miten pärjäsit muuten peruskoulun jälkeen lukiossa/amitsussa? :o tuliko hankaluuksia muistikatkosten ja tollai seurauksena??
Ja tuskimpa mekään ollaan ainoita..
Luulenpa että meitä vaivaa psykoosi. Käyppä ettimässä tietoo googlen avulla psykoosista. Aika lailla täsmää ainakin minun oiresiin.